Belgianjättikani

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Belgianjättikani

Belgianjättikani eli belgianjätti on maailman suurin kanirotu. Ne painavat tavallisesti 7–9 kilogrammaa, mutta yli kymmenkiloiset kanit eivät ole harvinaisia.[1]

Belgianjätin historia ei ole tarkasti tiedossa, mutta sen oletetaan polveutuvan 1700-luvulla Argentiinasta Eurooppaan tuoduista patagonialaisista kaneista. Rotu on jalostettu nimensä mukaisesti Belgiassa ja on ollut tunnettu vuodesta 1825[1]. Belgianjätti on edelleen yksi merkittävimmistä lihantuotantoon käytettävistä roduista.

Belgianjättejä kutsutaan joskus lempeiksi jättiläisiksi niiden ystävällisen ja rauhallisen luonteen vuoksi. Toisaalta innostuessaan ne ovat hyvin energisiä, ja ne ovat melko voimakkaita. Ärsytettyinä kanit kuitenkin puolustautuvat., ja varsinkin naaraspuoliset belgianjätit voivat olla hyvinkin aggressiivisia. Belgianjättejä pidetään suuren kokonsa vuoksi tavallisimmin ulko- tai tallikaneina. Ne sietävät hyvin kylmää, joten niitä voi pitää ulkona. Ne tarvitsevat paljon liikkumatilaa ja ravintoa.

  1. a b Belgianjätti Petsie.fi. Arkistoitu 12.7.2016. Viitattu 4.7.2016.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä nisäkkäisiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.