Elokuu (vuoden 1956 elokuva)
| Elokuu | |
|---|---|
 |
|
| Ohjaaja | Matti Kassila |
| Käsikirjoittaja | Matti Kassila |
| Tuottaja | Mauno Mäkelä |
| Säveltäjä | Ahti Sonninen |
| Kuvaaja | Esko Nevalainen |
| Leikkaaja | Nils Holm |
| Pääosat |
Toivo Mäkelä Emma Väänänen Rauni Luoma Aino-Maija Tikkanen |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | Suomi |
| Tuotantoyhtiö | Fennada-Filmi |
| Ensi-ilta | 5. lokakuuta 1956 |
| Kesto | 94 minuuttia |
| Alkuperäiskieli | suomi |
| Budjetti | 14 373 238 vmk |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| AllMovie | |
Elokuu on Matti Kassilan ohjaama suomalainen mustavalkoinen elokuva vuodelta 1956. Elokuva perustuu F. E. Sillanpään samannimiseen kirjaan, joka ilmestyi vuonna 1941.
Elokuva on kertomus kanavanvartija Viktor Sundvallin (Toivo Mäkelä) eräästä lauantaista sekä hänen toteutumattomista unelmistaan ja todellisuuspaostaan mielikuvituksen, muistikuvien, korttipelin ja alkoholin pariin. Sundvall toimii myös pakinoitsijana.
Elokuu kuuluu Matti Kassilan elokuvaklassikoihin[1] ja sai kuusi Jussi-palkintoa[2]. Toivo Mäkelän roolisuoritusta on arvosteluissa luonnehdittu hänen elokuvauransa raastavimmaksi[2]. Elokuu edusti Suomea Cannesin elokuvajuhlilla 1957.[3]
Tuotanto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Elokuu kuvattiin keväällä ja kesällä 1956. Kuvauspaikkoina olivat Muroleen kanava ympäristöineen Ruovedellä sekä Vahkovesi ja Palovesi. Kaupunkikuvat tehtiin Tampereella, sisäkohtaukset kuvattiin Kulosaaren studioilla Helsingissä. Sillanpään romaanissa tapahtumat on sijoitettu Ruoveden Kautun kanavalle.
Elokuu on ensimmäinen suomalainen näytelmäelokuva, jossa käytettiin optista printteriä.selvennä Elokuva sai verovapauden, kun paria rakkauskohtausta lyhennettiin.
Näyttelijät
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| Toivo Mäkelä | … | kanavanvartija Viktor Sundvall |
| Emma Väänänen | … | Saimi Sundvall, o.s. Salminen |
| Rauni Luoma | … | Maija Länsilehto, o.s. Andersson |
| Aino-Maija Tikkanen | … | Tyyne Sundvall |
| Rauni Ikäheimo | … | Iita, Sundvallin piika |
| Senni Nieminen | … | Hanna Nieminen, pyykkäri-Hanna |
| Heikki Savolainen | … | Mauno Viljanen, sahatyöläinen |
| Tauno Kajander | … | Taave, renki |
| Sylvi Salonen | … | näyttelijätär |
| Topi Kankainen | … | Alpertti, kamraatin vanhin poika |
| Pentti Irjala | … | mies saunalla/mies tansseissa |
| Olavi Ahonen | … | mies saunalla |
| Seppo Sariola | … | Väinö Länsilehto |
| Keijo Lindroos | … | mies tansseissa |
| Mauri Jaakkola | … | ylioppilaskaveri |
| Kaija Siikala | … | nuoruudenrakastettu |
| Severi Seppänen | … | lääkäri |
| Kari Åkerberg | … | Viljo Sundvall |
| Gösta Salminen | … | mies sillalla |
| Tommi Rinne | … | juhlija |
| Leo Jokela | … | juhlija |
| Leo Lastumäki | … | konstaapeli Saarinen |
| Tuukka Soitso | … | ryyppykaveri |
| Matti Kassila | … | kertoja |
Juoni
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Helteinen lauantaipäivä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Järven pinta on lähes tyyni. On tuollainen seesteinen elokuinen lauantai hämäläisessä vesistöjen halkomassa pitäjässä, ihmiset hoitavat arkisia askareitaan. Niemiskäkin näkyy olevan pyykillä järven rannalla ja renkipoika Taave ahertaa pellolla, ajatukset ovat kuitenkin jo lauantai-illassa ja pitäjän neidoissa. Kanavanvartija Viktor Sundvallin talossa touhutaan kovasti viikonloppua; pyykki pitäisi saada pestyksi ja ruoat laitetuiksi. Sunnuntailiputus - sillä tavalla Viktor kutsuu joka viikonloppuista pyykkiruljanssia. Taloon odotetaan vieraita, Länsilehdon pariskuntaa Tampereelta. Sieltä järven takaa vieras tuleekin, Maija Länsilehto, ilman miestään Väinöä. Hieman Maija arvelee, suuttuneeko Viktorin vaimo Saimi, kun hän tällä lailla yksin rohkenee tulla. Tuliaisiakin tamperettarella on, konjakkipullo Viktorille ja paljon harmia Saimille. Miehensä alkoholinkäytöstä huolestunut Saimi haluaa yksin tein piilottaa pullon. Mutta Viktor vaatii Saimia antamaan aina, kun hän tarvitsee pienen ryypyn. Kahden kesken Maija vihjaa Viktorille, että antaisihan hänkin, kun sattui näkemään, mihin emäntä pullon kätki.
Ukonilma
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ruokapöydässä istutaan tuppisuina. Itse kunkin ajatukset sen sijaan kuullaan; Maija on huomannut Saimin hermostuneisuuden, mutta eihän se hänen vikansa ole, että emäntä on huonolla tuulella. Sundvallien tytär Tyyne harmittelee, ettei pääse kuuntelemaan Lauantai-illan toivottuja radiosta, päässeekö neito edes tansseihin Mahanalaan. Saimi on sitä mieltä, että tänä lauantaina tansseihin ei mennä. Palvelusväen kanssakin emännällä on hankausta. Piiat Iita ja Hanna kuluttavat kovasti aikaa juoruamiseen ja pyykki ei tunnu tulevan ajoissa puhtaaksi. Pyykkäri-Hanna ja Saimi ottavat kovasanaisesti yhteen ja Hanna saa potkut. Kanavanvartijan talossa Viktor ja Maija ovat edenneet suudelmiin. Takautumana näytetään kohtaus heidän yhteisestä nuoruudestaan kaupungissa, kovasti olivat jo tuolloin toistensa perään. Tyyne viettää kanavalla aikaansa Taaven kanssa näreissään kun ei päässyt tansseihin. Helteinen ilma purkautuu salamoiksi ja ukkoseksi. Saimi yllättää Maijan ja Viktorin yläkerrasta toistensa syleilyssä. Maija on paljastanut kanavanvartijalle konjakkipullon piilopaikan, ja Saimi näkee oitis, että pullolla on käyty. Ukonilmakin kalpenee emännän raivolle, kun hän haukkuu Viktorin ja Maijan. Kapsäkit pakattuina Maija taasen ilmoittaa lähtevänsä kanavanvartijan talosta, paikasta jossa hänen mukaansa emäntä tulee juovuksiin, kun isäntä ryyppää.
Taivas seestyy
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Siirrytään seuraamaan Iita-piian lemmenleikkejä Mauno-rengin kanssa. Heinälato-asteellehan nuoripari näyttää jo päässeen. Sade huuhtoo maalaismaisemaa ja ladossa pysyy mukavasti kuivana. Siinäpä se, uuden perheen alku, kuten kertoja toteaa. Vaikkeivät Iita ja Mauno toki vielä fyysisesti perhettä ole alulle panemassa. Väliin seurataan Taaven illan viettoa Mahanalan talolla; hauskaa oli, vaikkei renkipojalle ulkonaisesti sen kummempia sattunutkaan. Mauno ja Iita tahoiltaan ja Taave omalta taholtaan lähestyvät kanavaa. Jotain siellä on sattunut. Järkyttyneen oloinen Maija astelee kanavan rannalla. Kanavanvartija Viktor Sundvallin elämä on päättynyt, hän makaa pienessä vartiokopissa. Sydänkohtaus Viktorin välitön kuolinsyy kuuluu olleen, mutta tosiasiallinen kuolinsyy oli alkoholismi. Kun ei mies ikävää todellisuutta kestänyt, niin pullon pariin sitä alati useammin oli paettava. Olihan hänellä hienoja suunnitelmia, piti kirjoittaa nelinäytöksinen näytelmä ja sitten kun se valmistuisi, hänestä tulisi kuuluisa ja varakas. Perhekin saisi hienoja vaatteita ja muutettaisiin tilavaan taloon kaupungin lähelle - sitten kun. Kun vain olosuhteet paranisivat, nehän ne Viktorin ryyppäämään ajoivat, mies itse uskoi.
Näytetään takautumia menneistä ajoista ja syvennetään Viktorin, Saimin ja Maijan yhteistä henkilöhistoriaa. Myös Väinö Länsilehto nähdään takautumissa. Kuolemansa jälkeen Viktor tilittää elämäänsä ja kärvistelee itsesyytöksen kiirastulessa, mies kun ei ole koskaan päässyt poikavuosiaan pidemmälle eikä ole uskaltanut edes rakastaa. Hänen alkoholisminsa kehityskaari piirretään katsojan silmien eteen. Näytetään unenomaisia kuvia Viktorin vanhemmista ja nuoruuden rakastetusta, jonka menettäminen oli miehen elämän suuri tragedia joka suisti hänet raiteiltaan. "Taivas ja maa järkkyi ja vaati tuomiota", kuten Elokuun trailerissa sanotaan. Tarina päättyy ja nouseva aurinko maalaa taivaanrantaan uuden aamun.
Arviot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Elokuu sai aikalaiskriitikoilta suopean vastaanoton. Tamperelainen Aamulehti arvioi: ”Mitä filmissä lyyrillisyydestä ehkä puuttuu, sen korvaa asioiden jäntevyys ja täyteläisyys. Näyttää siltä, että Kassila on teatterinjohtajana oppinut käsittelemään ihmisiä aivan uudella tavalla, syvemmin ja keskitetymmin.” Helsinkiläinen Uusi Suomi kirjoitti: ”Hyvin valittujen erinomaisten näyttelijöiden esittäminä kirjan ihmiset elävät filmissä aitoina ja voimallisina.” Ahti Sonnisen musiikkia kiitettiin lehdistöarvosteluissa, elokuvan epilogityylinen loppu sen sijaan sai kielteistä kritiikkiä. Kassilan turvautuminen kertojaan herätti huomiota. Helsingin Sanomat: ”Myös tahtonee Kassila yhtä hyvin speakerin käyttämisellä kuin eräillä herkullisilla mykillä kohtauksilla lisätä filmin oikukasta rytmiä, hieman vanhahtavia ja ajassa seisahtuvia tunnelmia sekä yleensä lisätä perspektiiviä päähenkilöiden sielunkuvaan.”
Vuonna 1992 kuusikymmentä suomalaista elokuvakriitikkoa äänesti itsenäisyyden 75-vuotisjuhlan kunniaksi kaikkien aikojen parhaasta kotimaisesta elokuvasta. Elokuu jakoi kolmossijan Valentin Vaalan elokuvan Ihmiset suviyössä ja Edvin Laineen Tuntemattoman sotilaan kanssa.[4]
Muuta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Televisiossa elokuva on esitetty ensi kerran 3. joulukuuta 1966. Elokuva on julkaistu DVD:nä.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Suomen kansallisfilmografia 5, ISBN 951-861-206-4
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ KT: Elokuu, Päivän elokuvia, Tv-maailma 32/2012, s. 5.
- ↑ a b Pajukallio, Arto: Elokuvat. Helsingin Sanomat 11.8.2012, s. D 7.
- ↑ Elokuu (1956) kavi.fi. Arkistoitu 9.11.2017. Viitattu 9.11.2017.
- ↑ Elävän kuvan vuosikirja 1993, s. 81. Suomen elokuvasäätiö, 1993. ISBN 951-37-1086-6
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Huhta, Veli-Matti: ”Elävät ja kuolleet vedet – Veden poetiikkaa Matti Kassilan Elokuussa”. Filmihullu 1/2016.