Ernest Pingoud

Ernest Pingoud
Ernst Pingoud.
Henkilötiedot
Syntynyt	14. lokakuuta 1887 Pietari
Kuollut	1. kesäkuuta 1942 (54 vuotta) Helsinki
Muusikko
Tyylilajit	sinfonia
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
Infobox OK

Ernest Pingoud ([pɛ̃ˈgu]; 14. lokakuuta 1887 Pietari – 1. kesäkuuta 1942 Helsinki) oli suomalainen säveltäjä, musiikkikirjailija ja intendentti, jonka äidinkieli oli saksa.

Sukutausta ja nuoruus

Pingoud'n vanhemmat olivat kirkkoherra Guido Pingoud ja Emelie Sesemann. Hän kuului isänsä puolelta alkujaan ranskalaiseen hugenottisukuun, äitinsä puolelta jo pitkään Viipurissa asuneeseen saksalaisperäiseen Sesemann-sukuun. Pingoud kävi kymnaasin Pietarissa, viettäen kesänsä Suomessa. Hän opiskeli jo kouluaikana yksityisesti musiikkia Aleksandr Zilotin sekä Pietarin konservatoriossa Aleksandr Glazunovin ja Nikolai Rimski-Korsakovin johdolla. Päästyään ylioppilaaksi 1906 hän jatkoi musiikkiopintojaan Saksassa Max Regerin ja Hugo Riemannin opetuksessa. Reger piti Pingoud'ta yhtenä lahjakkaimmista oppilaistaan. Asepalveluksen Ernest Pingoud suoritti vuonna 1915 Porissa ja Pohjanmaalla. Siellä hän myös tutustui tulevaan puolisoonsa (vuodesta 1918 Nina Rosenlew), joskin avioliitto päättyi myöhemmin eroon.

Pingoud toimi ensin Turussa musiikinopettajana 1922–1924, sitten Helsingissä Fazerin konserttitoimiston hoitajana ja johtajana 1924–1931 ja 1935–1937, oma konserttitoimisto hänellä oli 1931–1933. Vuodesta 1924 hän oli samalla myös Helsingin kaupunginorkesterin intendentti.

Säveltäjänura

Iäkäs Pingoud.

Pingoud piti vuosina 1918–1925 kuusi sävellyskonserttia muun muassa Helsingissä, Berliinissä ja Viipurissa. Pingoud'ta voidaan pitää Aarre Merikannon, Väinö Raition ja Uuno Klamin ohella yhtenä suomalaisen modernin musiikin pioneereista. Pingoud oli poikkeus aikansa suomalaissäveltäjien joukossa siinä suhteessa, että hän ei säveltänyt ainuttakaan Kalevala-aiheista teosta. Pingoud oli sitä mieltä, että "kansallinen taide on kaiken taiteen lapsuusaste". Hän tunsi kiinnostusta moderneihin ja urbaaneihin aiheisiin, joista oivallinen esimerkki on baletti Suurkaupungin kasvot (La face d'une grande ville). Moderneimmillaan Pingoud oli kamariorkesterille säveltämässään Viidessä sonetissa, jossa hän sivuaa Anton Webernin aforistista tyyliä. Pingoud tosin suhtautui kielteisesti atonalismiin ja vierasti myös uusklassismia. Pingoud sävelsi myös foxtroteja ja iskelmiä, kuten aikansa suosituimpiin suomalaissävelmiin kuuluneen valssin Asfalttikukka, jota varsinkin Tuure Ara teki tunnetuksi.

Pingoud kunnostautui eleganttina ja hienostuneena orkesterisäveltäjänä, jonka teoksia hallitsee mystinen atmosfääri ja fantasiamainen tunnelma. Hän sävelsi useita orkestraalisesti loisteliaita sinfonisia runoelmia, jotka tuovat mieleen Aleksandr Skrjabinin ja Richard Straussin. Pingoud sai vaikutteita myös Claude Debussyltä.

Pingoud kuitenkin ilmeisesti jossain määrin masentui kokemastaan ennakkoluuloisesta vastaanotosta "bolševikkisäveltäjänä" (hän oli nimenomaan paennut bolševismia Suomeen) eikä vuoden 1925 jälkeen enää saanut valmiiksi kovinkaan monta orkesteriteosta. Hänen merkittävimmäksi kansainväliseksi menestyksekseen jäi maailmankuulun kapellimestarin Leopold Stokowskin johtama Le prophète -orkesteriteoksen esitys Philadelphiassa vuonna 1926.

Pingoud teki 54-vuotiaana vuonna 1942 itsemurhan heittäytymällä veturin alle Ruoholahdessa. Pingoud'n kuoltua hänen teoksensa vaipuivat käytännössä kokonaan unohduksiin, mutta viime vuosikymmeninä niitä on alettu jälleen esittää ja levyttää. Vuonna 1995 hänen kirjoituksiaan julkaistiin suomenkielisenä antologiana.

Pingoud'n saävellyksiä on ollut 2010-luvulla Radion sinfoniaorkesterin ohjelmistossa. Hän on esillä Yleisradion tuottamassa kaksiosaisessa musiikkidokumenttisarjassa Suurkaupungin kasvot.

Sävellyksiä

• Kolme sinfoniaa (nro 1, 1920, nro 2, 1921, nro 3, 1923–1927)
• Kolme pianokonserttoa (nro 1, 1917, nro 2, 1921, nro 3, 1922)
• Prologue (1915)
• Confessions (1915-16)
• La dernière aventure de Pierrot (Pierrot'n viimeinen seikkailu) (1916)
• Le fétiche (1916)
• Hymnen an die Nacht (Hymnejä yölle) (1917)
• Danse macabre (1918, 1933)
• Viisi sonettia kamariorkesterille (1918)
• Le Chevalier sans Peur et sans Reproche (Ritari peloton ja nuhteeton) (Don Quijote) (1918)
• Mysterium (1919)
• Flambeaux éteints (Sammuneet soihdut) (1919)
• Chantecler (1919)
• Le sacrifice (Epäjumala) (1919)
• Le prophète (1921)
• Nuori Psykhe (1923)
• Cor ardens (Palava sydän) (1927)
• Narcissos (1930)
• Le chant de l'espace (Avaruuden laulu) (1931)
• Muunnelmia Suomen Yleisradion väliaikasignaalista (1933)
• La face d'une grande ville (Suurkaupungin kasvot) (1936−1937)
• La flamme éternelle (Ikuinen liekki) (1936)
• Lauluja muun muassa Leo Tolstoin ja Viktor Rydbergin teksteihin
• Iskelmiä ja jazzkappaleita salanimillä Johnny Loke ja Lauri Ilari (muun muassa Asfalttikukka)

Kirjoituksia

• Pingoud, Ernest: Taiteen edistys: Valittuja kirjoituksia musiikista ja kirjallisuudesta. (Toimittanut Kalevi Aho. Saksan-, venäjän- ja ruotsinkielisistä käsikirjoituksista suomentanut Seppo Heikinheimo. Suomalaisten säveltäjien kirjoituksia, V) Helsinki: Gaudeamus, 1995. ISBN 951-662-624-6

Lähteet

• Musiikin tietokirja. Otava 1948.
• Suomalaisia säveltäjiä. Toimittanut Erkki Salmenhaara. Otava 1994.
• Heikinheimo, Ilmari: Suomen elämäkerrasto, s. 585–586. Helsinki: WSOY, 1955.

Aiheesta muualla

• Poroila, Heikki: Yhtenäistetty Ernest Pingoud (koko sävellystuotanto listattuna suomalaisia tiedonhakijoita ajatellen). Viitattu 20.7.2015.
• Salmenhaara, Erkki: Pingoud, Ernest (1887–1942) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 22.2.1999. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.