Etelänalvejuuri
| Etelänalvejuuri | |
|---|---|
 |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Sanikkaiset Pteridophyta |
| Alakaari: | Saniaiset Pteridophytina |
| Luokka: | Polypodiopsida |
| Lahko: | Polypodiales |
| Heimo: | Alvejuurikasvit Dryopteridaceae |
| Suku: | Alvejuuret Dryopteris |
| Laji: | dilatata |
| Kaksiosainen nimi | |
| Katso myös | |
Etelänalvejuuri (Dryopteris dilatata, syn. D. austriaca) on suurikokoinen, Euroopassa tavattava saniainen.
Ulkonäkö ja koko
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Etelänalvejuuri on monivuotinen kasvi. Sillä on tiheitten ja usein liuskaisten suomujen peittämä lyhyt maavarsi, joka on pysty tai vaakasuora. Maavarresta kohoaa tummanvihreitä, hieman viistoja, 30–120 cm korkeita lehtiä, joiden ruoti on noin puolet lehtilavan pituudesta. Lehtiruoti ja usein myös keskirangan alapinta on runsaiden, keskeltä mustahkojen suomujen peittämä. Lehtilapa on kolmiomaisen puikea ja kolme kertaa parilehdykkäinen. Lehtilavan, lehdyköiden keskiranka ja lehdykät ovat alta harvaan nystykarvaisia. Lehdykät ovat pariosaisia ja niiden muoto vaihtelee puikeista kapeanpuikeisiin. Pikkulehdykät ovat pariosaisia ja muodoltaan usein kuperia, tyvilehdykän ensimmäisen pikkulehdykkäparin alempi pikkulehdykkä on noin kolmasosa lehdykän pituudesta. Itiöpesäkeryhmät ovat pyöreitä ja sijaitsevat lehdyköiden alapuolella ja ovat munuaismaisen katesuomun peittämiä. Etelänalvejuuren itiöt kypsyvät Suomessa kesä-heinäkuussa. Itiöt ovat väriltään tummanruskeita. Muiden alvejuurilajien tapaan myös etelänalvejuuri on myrkyllinen.[1]
Etelänalvejuuri muistuttaa huomattavasti lähisukulaistaan isoalvejuurta (D. expansa), jota aikaisemmin pidettiin etelänalvejuuren yhtenä muotona.[2] Etelänalvejuuri myös risteytyy isoalvejuuren kanssa, kuten myös toisen sukulaislajin, metsäalvejuuren kanssa.[3]
Levinneisyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Etelänalvejuurta tavataan ainoastaan Euroopassa. Levinneisyysalue ulottuu Pyreneiden niemimaan keski- ja pohjoisosista Romaniaan ja Puolaan, mahdollisesti Länsi-Venäjälle saakka. Eteläisimmät esiintymät ovat Keski-Italiassa ja Pohjois-Kreikassa, pohjoisessa lajia tavataan Britteinsaarilla ja Fennoskandian eteläosissa. Yksittäisiä havaintoja lajista on myös Kaukasukselta.[3] Suomessa etelänalvejuurta kasvaa paikoitellen Etelä- ja Lounais-Suomessa.[4][5]
Elinympäristö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tyypillisiä etelänalvejuuren kasvupaikkoja ovat tuoreet ja soistuneet metsät, purolaaksot ja merenrantakalliot.[3][5]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Retkeilykasvio 1998, s. 49–50.
- ↑ Den virtuella floran: Nordbräken (myös levinneisyyskartta) (ruotsiksi) Viitattu 6.10.2011.
- ↑ a b c Den virtuella floran: Lundbräken (myös levinneisyyskartta) (ruotsiksi) Viitattu 6.10.2011.
- ↑ Lampinen, R. & Lahti, T. 2011: Kasviatlas 2010: Etelänalvejuuren levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viitattu 6.10.2011.
- ↑ a b Retkeilykasvio 1998, s. 50.