Fernando Colón
Fernando Colón (24. elokuuta 1488 Córdoba, Kastilian kruunu – 12. heinäkuuta 1539, Seville, Espanja) oli Kristoffer Kolumbuksen poika, joka tuli kuuluisaksi kirjastostaan.
Colón eli melkein koko elämänsä Córdobassa Espanjassa. Hänen vanhempansa Kristoffer Kolumbus ja Beatriz Enríquez de Arana eivät olleet naimisissa. Isä jäi Colónille etäiseksi paljon matkustelunsa vuoksi, mutta äidin kanssa hän oli läheinen. Colónilla oli myös velipuoli Diego (1479–1526), joka ei kuitenkaan ollut läheinen Fernandon kanssa, koska hän oli tätä paljon vanhempi ja lähti nuorena sotaan. Colón oli lapsena hyvin ujo, eikä hänellä ollut sen takia ystäviä.lähde?
Colónin ollessa 14-vuotias hänen isänsä kuoli, ja hän sai siitä innoituksen tehdä kuolemasta kertovan maalauksen. Maalaus ei surullisen aiheensa vuoksi saanut aluksi paljoa huomiota, mutta ajan myötä siitä tuli todella suosittu. Myöhemmin Colón julkaisi myös kirjoja, jotka saivat yhtä lailla julkisuutta.lähde?
Vuosien 1509 ja 1539 välisenä aikana Colón matkusteli Euroopassa, osti kirjoja ja kokosi lopulta yhden Euroopan suurimmista yksityisistä kirjastoista. Siihen kuului 15 000-20 000 teosta.[1]
Fernando Colón kuoli 12. heinäkuuta 1539 astmaan Sevillassa. Hän oli kuollessaan 50-vuotias.lähde?
Kirjakokoelma
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuodesta 1552 lähtien Colónin kirjakokoelman jäljellä olevaa osaa on säilytetty Sevillan katedraalissa. Kirjoista on jäljellä noin neljännes.[1] Alkuperäinen kirjaluettelo löytyi vuonna 2019.[2][3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Alison Flood: How Christopher Columbus's son built 'the world's first search engine' The Guardian. 2018. Viitattu 29.9.2019.
- ↑ Professor discovers centuries-old attempt by Christopher Columbus’s son to summarize every book in existence National Post. 2019. Viitattu 29.9.2019.
- ↑ Christopher Columbus' Son Had An Enormous Library. Its Catalog Was Just Found NPR. Viitattu 29.9.2019.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- The story of Christopher Columbus’s son, the ultimate completist Washington Post