Fjodor Šaljapin

Boris Kustodijev: Fjodor Šaljapin, 1921.

Fjodor Šaljapin (kyrill. ven. Фёдор Шаляпин, 13. helmikuuta (vanhaa lukua 1. helmikuuta) 1873 Kazan – 12. huhtikuuta 1938 Pariisi) oli venäläinen bassolaulaja ja oopperatähti. Fjodor Šaljapin muistetaan karismansa ja upean bassoäänensä lisäksi taiteenalansa merkittävänä uudistajana.

Šaljapin syntyi Kazanissa Venäjällä talonpoikaisperheeseen. Huolimatta ankeasta lapsuudesta ja vähäisestä koulutuksesta hänen uransa laulajana lähti nousuun jo nuorena.

Debytoituaan Tbilisissä hän muutti vuonna 1894 Pietariin (Mariinski-teatteriin) ja sittemmin Moskovaan. Vuosina 1899–1914 hän lauloi Bolšoi-teatterissa.

Šaljapinin kuulusin rooli oli Modest Musorgskin oopperan Boris Godunov pääosa, mutta hänet muistetaan myös Nikolai Rimski-Korsakovin Iivana Julmasta sekä Charles Gounod’n Faustista ja Jules Massenet’n Don Quichottesta. Vuonna 1933 hän esiintyi äänielokuvassa Don Quijote, jonka ohjasi itävaltalainen ohjaaja G. W. Pabst. Elokuva näyteltiin kolmella kielellä, ranskaksi, saksaksi ja englanniksi. Englannin- ja rankankielinen versio ovat tunnetuimpia, ja ne julkaistiin DVD:llä vuonna 2006. Elokuva perustuu Miguel de Cervantesin romaaniin Don Quijote, ja laulut sävelsi Jacques Ibert.

Lokakuun vallankumouksen jälkeen Šaljapin oli bolševikkien suosiossa, mutta hän riitautui heidän kanssaan ja häntä alettiin pitää ”vastavallankumouksellisena”. Hän pakeni 1921 Suomeen. Matka jatkui Suomesta Ranskaan, jossa Šaljapin loi uran Pariisin oopperassa. Ulkomailla hän lauloi pääasiassa New Yorkin Metropolitanissa, Pariisiin Palais Garnier’ssa ja Milanon La Scalassa. Hänen kuuluisimpiin rooleihinsa kuuluivat muiden muassa Boris Godunov, Don Quijote ja Faust. Oopperarooliensa lisäksi bassolaulaja levytti ahkerasti ja esiintyi kahdessa elokuvassa. Šaljapinin syntymäkaupunkiin on rakennettu mestarin nimeä kantava konserttihalli, jossa sijaitsee myös hänen elämästään kertova museo.

Suomalainen Ooppera onnistui saamaan Šaljapinin solistiksi Sevillan parturiin ja Faustiin marraskuussa 1935. Harjoituksissa Šaljapin ihastui oopperan nuoren pianistin soittoon, ja niin George de Godzinsky sai kiinnityksen säestäjäksi Šaljapinin Kaukoidän-kiertueelle 1935–1936.

Šaljapinin viimeinen näyttämöesitys pidettiin Monte Carlon oopperassa vuonna 1937 jossa hän esiintyi Boris Godunovina. Šaljapin asui Pariisissa, osoitteessa 22 Avenue d'Eylau, missä hän kuoli leukemiaan. Šaljapin haudattiin Batignollesin hautausmaalle Pariisiin vuoteen 1984 asti, jolloin hänen jäännöksensä siirrettiin Novodevitšin hautausmaalle Moskovaan.

Kirjallisuutta

• Gorki, Maksim – Šaljapin, Fjodor: Šaljapin. Suomentaneet Seppo ja Päivi Heikinheimo. Helsinki: WSOY, 1987. ISBN 951-0-14676-5.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Fjodor Šaljapin Wikimedia Commonsissa

• E. Katila : Shaljapin ilman naamiota, Helsingin Sanomat Viikkoliite, 24.12.1933, nro 52, s. 5, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
• Keisarinnan puvussa ei ollut hakaneulaa, Suomen Kuvalehti, 25.05.1935, nro 21, s. 18, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
• Kun Gorki lauloi ja Šaljapin soitti "posetiivia", Kuva, 11.05.1938, nro 10, s. 26, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot