Francis Buchholz

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Francis Buchholz

Francis Buchholz (s. 19. helmikuuta 1954) on saksalainen basisti, joka tunnetaan parhaiten Scorpionsin legendaarisimman kokoonpanon basistina vuosina 1973-1992.

Francis kuunteli rockmusiikkia jo seitsemän vuoden iässä. Hän soitti ensimmäisen kerran bassoa lukiobändissä 15 vuoden iässä. Siitä lähtien hän soitti erilaisissa rock-, blues- ja jazzbändeissä kotikaupungissaan. Francisin ollessa opiskelemassa Hannoverissa, hänen yhtyeensä, Dawn Road, yhdisti voimansa Scorpionsin kanssa vuonna 1973.

Scorpionsin basistina hän saavutti suosiota Yhdysvalloissa, Kanadassa, Japanissa, Brasiliassa sekä Meksikossa. Scorpions myi loppuun suuria stadioneja 80-luvulla. Francis Buchholz oli voittanut monissa maissa yli 50 kulta- ja platinalevyä parhaiten myyneistä albumeista. Hänet palkittiin myös saksalaisella ECHO-palkinnolla, World-Music-Award-palkinnolla sekä muilla palkinnoilla.

Vuonna 1992 Buchholz lähti Scorpionsista, kirjoitti kirjan Bass Magic sekä toimi sekä muusikkona että tuottajana.

Francis Buchholzin comeback konserttimaailmaan oli kiertue Uli Jon Rothin, entisen Dawn Road- sekä Scorpions-kitaristin kanssa Euroopassa ja Yhdysvalloissa vuosina 2005 ja 2006.

Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.