Galileo Galilein tapaus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Galilei Uskonopin kongregaation edessä. Joseph-Nicolas Robert-Fleury'n maalaus 1800-luvulta.

Galileo Galilein tapaus eli Galileo Galilein konflikti katolisen kirkon kanssa on noussut malliesimerkiksi tieteen ja uskonnon välisen suhteen murroksesta nykyaikaisen kokeellisen tieteen kehittyessä renessanssin ajan Euroopassa.

Vuonna 1610 Galileo Galilei julkaisi Sidereus Nuncius -teoksensa, jossa hän kuvasi uudella kaukoputkellaan tekemiään yllättäviä havaintoja. Nämä löydökset eivät sopineet yhteen antiikista saakka vallalla olleen kaikkeuden käsityksen kanssa ja nostattivat kiinnostusta uusiin teorioihin kuten Nikolaus Kopernikuksen aurinkokeskiseen malliin, jota pidettiin kerettiläisenä, sillä se oli vastoin silloisia Raamatun tulkintoja ja Aristoteleen opetusta. Galilei ei pyrkinyt peittelemään näkemyksiään ja saattoi jopa ivata paavia, entistä ystäväänsä ja tukijaansa, samalla kun hän ei pystynyt esittämään pitäviä todisteita tähtien parallaksista heliosentrisen teoriansa puolesta. Ristiriita huipentui vuoden 1633 oikeudenkäyntiin, jossa hänet tuomittiin kerettiläisyydestä kotiarestiin ja hänen teostensa julkaisu kiellettiin.

Vasta vuonna 1992 kirkko myönsi Galilein olevan oikeassa.[1]

Lähtökohta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Raamattu sisältää muiden muassa seuraavia kuvauksia:

  • Psalmi 93:1 "Maanpiiri on lujalla perustalla, se ei horju.",
  • Psalmi 96:10 "Hän loi maan, joka pysyy eikä horju.",
  • Psalmi 104:5 "Sinä perustit maan lujasti paikoilleen, horjumatta se pysyy ajasta aikaan."
  • Ensimmäinen aikakirja 16:30 "Hän loi maan, joka pysyy eikä horju."
  • Saarnaajan kirja 1:5 "Aurinko nousee, aurinko laskee, kiirehtii nousunsa sijoille ja nousee taas."[2]

Käytössä olleesta aristoteelisesta kosmologiasta oli tullut niin monimutkainen, ettei edes päivämäärää kyetty selvittämään. Koska päivämäärän tietäminen oli tärkeää jo kirkollisten rituaalien oikeana päivänä pitämiseksi, tilasi Trenton kirkolliskokous kalenteriuudistuksen. 1543 Kopernikus julkaisi teoksensa "De revolutionibus orbium coelestium" (suom. Taivaallisten kehien kierroksista), jossa hän esitti huomattavasti Ptolemaioksen maakeskistä maailmankuvaa yksinkertaisemman aurinkokeskisen mallin. Andreas Osiander, joka valvoi kirjan julkaisua, lisäsi siihen allekirjoittamattoman esipuheen, jonka mukaan malli on vain matemaattinen apuväline planeettojen liikkeiden laskennan yksinkertaistamiseksi ja ettei se kuvaa todellisuutta.

Galilei aloitti kaukoputkihavaintonsa vuoden 1609 lopulla, ja maaliskuussa 1610 hän saattoi julkaista kuvauksen havainnoistaan eli teoksen Sidereus Nuncius. Siinä hän kuvasi aivan uusia havaintoja eli Kuun vuoria ja Jupiterin kuita. Lisäksi hän havaitsi kaasusumuiksi luultujen kohteiden olevankin silmin erotettaviksi liian pieneltä näyttäviä tähtiä. Myöhemmin hän havaitsi muiden muassa Venuksen vaiheet ja auringonpilkkuja.

Mitkään näistä havainnoista eivät todistaneet Maan liikkuvan, eivätkä ne olleet suorassa ristiriidassa kristillisen doktriinin kanssa. Ne kaikki olivat tähtitieteilijöille vaikeita varmentaa, ja ne aiheuttivat ongelmia teologeille ja luonnon filosofeille eli silloisille luonnontieteilijöille. Varsinkin ristiriidat katolisen kirkon näkemyksen kanssa yhtenevien Aristoteleen näkemysten kanssa aiheuttivat ongelmia. Nämä ikuisiksi totuuksiksi julistetut näkemykset eivät näyttäneetkään pitävän paikkaansa.

Tähditiedettä harjoittaneet jesuiitat, jotka olivat tutustuneet sekä kirkon että ”luonnon” oppeihin, olivat ensin tätä uutta näkemystä vastaan. Mutta parin vuoden kuluessa riittävän laadukkaiden kaukoputkien saatavuuden paraneminen mahdollisti havaintojen toistamisen. 1611 Galilei vieraili Collegium Romanumissa Roomassa, missä jesuiittatähtitieteilijät olivat toistaneet hänen havaintojaan ja kohtelivat häntä kunnioittavasti. Christoph Grienberger, yksi koulun jesuiittaoppineista, sympatisoi Galilein teorioita, mutta jesuiittojen johtaja Claudio Acquaviva pyysi häntä puolustamaan artistotelaista näkemystä. Yksi aikansa arvostetuimmista tähtitieteilijöistä, jesuiitta Christopher Clavius, epäili aluksi Galilein havaintojen todenmukaisuutta, mutta todistettuaan ne itse vuoden 1610 loppuun mennessä sattoi hän todeta useimmat havainnoista todeksi.[3]

Galilei ajautui kiistoihin huomattavan jesuiitan Christoph Scheinerin kanssa siitä, kuka löysi auringonpilkut ensimmäisenä. Kiista muodostui elinikäiseksi kaunaksi, mutta kumpikaan ei ollut oikeassa, sillä varsin suurella varmuudella ensimmäiset havainnot tekivät David Fabricius ja hänen poikansa Johannes. Samoihin aikoihin Galilei ajautui kiistoihin myös siitä, minkä periaatteen mukaan kappaleet kelluivat tai upposivat vedessä. Hän kannatti Arkhimedeen näkemystä akateemikkojen suosiman Aristoteleen näkemystä vastaan. Debatti oli epäystävällinen, ja Galilein suorasukainen ja joskus myös sarkastinen tyyli, mikä ei silloin tosin ollut kovin poikkeuksellista, synnytti hänelle vihamiehiä. Galilein ystävät kertoivat hänelle, että joukko filosofian professoreja kasasi vaivihkaa vastustusta hänelle kirkon puolella.

Yhden ensimmäisistä kerettiläisyyssyytöksistä Galilei sai 1613 filosofian professori Cosimo Boscaglialta, joka ei ollut teologi eikä pappi. Keskustellessaan Galilein mesenaatin Cosimo II de' Medicin kanssa Boscaglia kertoi mielipiteensä, jonka mukaan kaukoputkihavainnot olivat päteviä, mutta Maan liikkuminen on ristiriidassa Raamatun kanssa. Galileita tilanteessa puolusti benediktuslainen apotti, Benedetto Castelli, joka oli matematiikan professori ja Galilein entinen oppilas. Tämä sai Galilein kirjoittamaan Kirjeen suurherttuatar Kristiinalle.

Ensimmäinen vaarallinen hyökkäys oli dominikaanisen kerjäläismunkki Tommaso Caccinin pitämä saarna vuoden 1614 lopussa, missä hän tuomitsi Galilein, tämän kumppanit ja matemaatikot yleensä.

Ensimmäinen tapaaminen teologisten auktoriteettien kanssa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1615 hyökkäykset vaikuttivat Galileista niin vaarallisilta, että hän päätti matkustaa Roomaan vuoden lopulla. Esittämällä kantansa hän pyrki hälventämään kerettiläisepäilyt yltään ja suostutella kirkon auktoriteetit lopettamaan aurinkokeskisen maailmankuvan kieltäminen. Tässä hän toimi vastoin ystäviensä neuvoja.

Yksi aikansa arvostetuimmista teologeista, kardinaali Robert Bellarmine määrättiin tuomitsemaan Galilein ja uskonnollisista kiihkoilijoista sekä sekulaarisista yliopiston professoreista koostuvavan vastustustajiston välistä kiistaa. Bellarmine oli jo aiemmin kohdannut kosmologiaa käsittelevän ongelman karmeliitta Paolo Antonio Foscarinin tapauksessa. Foscarini oli julkaissut kirjan Lettera ... sopra l'opinione ... del Copernico, jossa hän pyrki yhdistämään Kopernikuksen idean Raamatun säkeisiin. Bellarmine ei aluksi esittänyt Kopernikuksen idean julistamista pannaan, vaan vaati sitä esitettävän vain hypoteesina.

Foscarini lähetti kopion kirjastaan Bellarminelle, joka vastasi siihen 12. huhtikuuta 1615 sekä Foscarinille että Galileille osoitetulla kirjellä. [4] Siinä hän kirjoitti, että aurinkokeskinen idea on " hyvin vaarallinen asia, ei vain siksi että se ärsyttää kaikkia filosofeja ja teologianoppineita vaan myös siksi, että se loukkaa meidän pyhää uskoa ja väittää pyhää tekstiä vääräksi". Bellarmine piti aurinkokeskisyyttä ongelmattomana kunhan sitä vain käsiteltiin pelkkänä hypoteesina, jolta puuttui vakuuttavat todisteet, eikä todellisena faktana. Galileilla ei ollutkaan yksiselitteisesti vakuuttavia todisteita vaan pikemminkin vahvoja viitteitä väitteidensä tueksi. Galileinkin teoriassa oli aukkoja ja virheitä, kuten uusissa teorioissa usein yleensä on.

Keskeisin argumentti liikkuvan Maan teoriaa vastaan oli Aristoteleen jo lähes kaksi tuhatta vuotta sitten esittämä kysymys: Jos Maa liikkuu, miksi ei tähdillä ole havaittavaa parallaksia. Parallaksi havaittiinkin vasta 1800-luvulla, kun havaintovälineet olivat kehittyneet riittävästi, sillä tähdet ovat hyvin kaukana maasta ja täten parallaksi hyvin pientä. Silloisessa kopernikaanisessa mallissa oli runsaasti ongelmia ja Ptolemaioksen maakeskinen malli vastasi paremmin havaintoja. Johannes Keplerin esittämät elliptiset kiertoradat paransivat aurinkokeskisen mallin vastaavuutta havaintojen kanssa.

Helmikuussa 1616 vastauksena Galilein esittämään näkemykseen inkvisitio pyysi teologeista koostunutta komiteaa kertomaan näkemyksensä ideaan, jonka mukaan Aurinko on planeettojen liikkeen keskustassa ja Maa kiertää sitä. 24. helmikuuta komissio julkaisi yksimielisen raporttinsa, jonka mukaan idea, että Aurinko oli paikoillaan on "filosofisesti järjetön ja mahdoton sekä muodollisesti kerettiläinen, sillä se on selvästi monin paikoin ristiriidassa pyhän Raamatun kanssa..." ja Maan liikkuminen "ansaitsee filosofisesti saman arvion ja... teologiseen totuuteen nähden se on vähintäänkin uskonnollisesti virheellinen". [5]

Tavatessaan seuraavana päivänä inkvisition kardinaalit paavi Paavali V ohjeisti Bellarminea toimittamaan tämä päätöksen Galileille ja käskemään tätä hylkäämään kopernikaaniset mielipiteet ja mikäli Galilei ei suostuisi ryhdyttäisiin voimakkaampiin toimenpiteisiin. 26. helmikuuta Galilein kutsuttiin Bellarminen asunnolle ja tämä hyväksyi määräykset. 5. maaliskuuta annettiin määräys, jonka mukaan kopernikaanista mallia tukevia kirjota kiellettiin.

Galilei tapasi Bellarminen uudelleen ilmeisen ystävällisesti ja 11. maaliskuuta hän tapasi paavin, joka vakuutti että tämä olisi turvassa vainolta niin pitkään kuin hän, paavi, eläisi. Siitä huolimatta Galilein ystävät Sagredo ja Castelli raportoivat huhuista, joiden mukaan Galilei joutui perumaan julkisesti sanansa ja tekemään katumusharjoitteita. Suojellakseen nimeänsä Galilei pyysi Bellarminea kirjoittamaan kirjeen, jossa tämä kertoisi totuuden asiasta. Tämä kirje nousi tärkeäksi 1633 kuten kysymys siitä, oliko Galileita kielletty "kannattamasta tai puolustamasta" kopernikaanista mallia, (mikä olisi sallinut sen käsittelyn hypoteesina) vai kielletty millään tavoin käsittelemästä sitä.

Dialogi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joidenkin tutkijoiden mukaan Galilein tuomitseminen 1633 johtui pikemminkin hänen hyökkäyksestään Aristoteleen oppeja kohtaan kuin kopernikaanisesta mallista.

Il Saggiatore julkaistiin heti paavi Urbanus VIII:n valinnan jälkeen 1623. Paaviksi noussut kardinaali Barberini oli ollut Galilein ystävä ja vastustanut tämän tuomitsemista 1616. Kolmikymmenvuotinen sota oli alkanut 1618, ja toukokuussa 1632 paavi tarvitsi espanjalaisten apua estämään Ruotsin Kustaa II Aadolfia ylittämästä Alppeja ja etenemästä Roomaan. Avun hintana espanjalaiset vaativat suurempaa huomiota puhdasoppisuuden puolustamiseen. Galilei omisti Il Saggiatoren paaville, joka hyväksyi kirjan.

Seuraavina vuosina Galilei pysytteli poissa kopernikaanisesta polemiikista, mutta 1630 hän palasi kirjoittamaan kirjaa aiheesta ja niin 1632 julkaistiin Dialogo dei due massimi sistemi del mondo. Sillä oli inkvisition muodollinen lupa, sillä kirjassa esitettiin tasapainoinen näkemys kummastakin teoriasta. Käytännössä kuitenkin kopernikaanista teoriaa kohdeltiin paremmin, ja paavi Urbanus VIII:n näkemys asiasta oli laitettu hahmolle nimeltä Simplicio, virnuiluksi paaville. Galilei määrättiin ilmestymään inkvisition eteen tuomittavaksi.

Oikeudenkäynti

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Cristiano Bantin maalaus vuodelta 1857.

Galilei määrättiin oikeudenkäyntiin 1633 epäiltynä kerettiläisyydestä. Tuomio muodostui kolmesta osasta:

  • Galilein tuli perua aurinkokeskiset näkemyksensä, julistaa Auringon liikkumattomuuden olevan "filosofisesti mieletön ja muodollisesti kerettiläinen" ajatus sekä Maan liikkumisen olevan "uskonnollisesti virheellinen"
  • Hänet määrättiin vangittavaksi; tuomio muutettiin myöhemmin elinikäiseksi kotiarestiksi
  • Dialogi julistettiin pannaan ja oikeudenkäynnissä julistamattomasti kaikkien hänen teosten julkaiseminen kiellettiin, mukaan lukien mahdolliset tulevat teokset.

Suositun tarinan mukaan Galilei olisi tuomion kuultuaan kumartunut tuomioistuimen edessä ja mutissut sanat ”Eppur si muove” ("Se liikkuu sittenkin"), tarkoittaen maapallon liikkumista. Tätä ei todellisuudessa kuitenkaan liene tapahtunut.

Vietettyään aikansa ystävällisen arkkipiispa Piccolominin luona Sienassa Galilei sai palata huvilalleen Arcetrin lähelle Firenzeä. Osittain kunnianosoituksena Galileille Arcetriin perustettiin ensimmäinen uuden kokeellisen tieteen akatemia, Accademia del Cimento (suom. Kokeellinen akatemia). Siellä muiden muassa Francesco Redin suorittamat kokeet auttoivat valistuksen ajan synnyssä.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Cowell, Alan: After 350 Years, Vatican Says Galileo Was Right: It Moves 31.10.1992. The New York Times. Viitattu 21.11.2017.
  2. ↑ Raamattu (1992): uusi suomennos Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Viitattu 28.6.2007.
  3. ↑ Al Van Helden: Christopher Clavius (kappale 3) The Galileo Project. Viitattu 27.6.2004. (englanniksi)
  4. ↑ Modern History Sourcebook:Robert Bellarmine: Letter on Galileo's Theories, 1615 fordham.edu. Viitattu 28.6.2007. (englanniksi)
  5. ↑ Texts from The Galileo Affair: A Documentary History, edited and translated by Maurice A. Finocchiaro (Special Injunction (26 February 1616)) astro.wcupa.edu. Arkistoitu 30.9.2007. Viitattu 28.6.2007. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Galileo_Galilein_tapaus&oldid=20836347”