Greenwichin kuninkaallinen observatorio

Greenwichin kuninkaallinen observatorio
Greenwichin kunin­kaallinen observatorio. Kahdeksan­kulmaisen huoneen (Octagon Room) katolla aikamerkkipallo.
Sijainti	Greenwich, Royal Borough of Greenwich, Greenwich, Yhdistynyt kuningaskunta
Koordinaatit	51.47783°N 0.00139°W / 51.47783; -0.00139
Korkeus merenpinnasta	68 m
Tyyppi	tähtitorni (en) ja nähtävyys
IAU-tunnus	000
Arkkitehti	Christopher Wren
Perustettu	4. maaliskuuta 1675
Avattu	1675
Kotisivu	www.rmg.co.uk/royal-observatory
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
Infobox OK

Flamsteed House vuonna 1824.

Greenwichin kuninkaallinen observatorio posti­kortissa noin vuonna 1902.

Observatoriosta projisoitu laser, joka osoittaa nollameridiaanin.

Greenwichin kuninkaallinen observatorio (engl. Royal Observatory, Greenwich, aiemmin Royal Greenwich Observatory) on Lontoon Greenwichissä sijaitseva tähti­tieteellinen observatorio, jolla on suuri merkitys tähti­tieteen ja navigoinnin historiassa. Parhaiten se tunnetaan paikkana, jonka mukaan nollameridiaani on määritelty. Se sijaitsee kukkulalla Greenwich Parkissa Thames-joen ala­juoksun etelä­rannalla.

Observatorion perustami­sesta päätti kuningas Kaarle II vuonna 1675, ja sen peruskivi muurattiin samana vuonna 10. elokuuta. Samaan aikaan kuningas perusti myös kunin­kaallisen tähti­tieteilijän, Astronomer Royalin viran, jonka haltijan oli toimittava observatorion johtajana ja ”mitä huolelli­simmin ja ahke­rimmin oikais­tava taivaiden liikkeestä ja kiintotähtien sijainnista laaditut taulukot, jotta voitaisiin määrittää suuresti kaivatut paikkojen pituus­piirit meren­kulun taidon täydel­lis­tä­miseksi”. Ensimmäiseksi kuninkaalliseksi tähti­tieteilijäksi hän nimitti John Flamsteedin. Rakennus valmistui kesällä 1676. Ensimmäisen johtajansa mukaan rakennuksen vanhimmasta osasta käytetään nimitystä ”Flamsteed House”.

Observatorion tieteellinen toiminta siirrettiin vaiheittain muualle 1900-luvun alku­puolella, ja alku­peräinen Greenwichin observatorio toimii nykyisin museona, josta on tullut suosittu turisti­nähtävyys.

Historia

Greenwichin observatorion paikkeilla on ollut huomattavia rakennuksia Vilhelm Valloittajan ajasta saakka. Lähellä nykyistä merimuseota sijaitseva Greenwich Palace on Henrik VIII:n synnyin­paikka; Tudor-dynastia asui Greenwichin linnassa, joka oli nykyisen observatorion paikalla.

Kuninkaallisen tähti­tornin perustamista ehdotti vuonna 1764 Jonas Moore, joka toimiessaan tykistön kenraalina sai kuningas Kaarle II:n vakuuttumaan siitä, että observatorio oli tarpeellinen ja että John Flamsteed oli nimitettävä sen johtajaksi. Tykistö­virasto sai tehtäväkseen observatorion rakentamisen, ja Moore toimitti sinne omalla kustan­nuk­sellaan tärkeimmät havainto­välineet ja muut laitteet. Observatorion vanhimman osan, Flamsteed Housen, suunnitteli Christopher Wren, toden­näköisesti Robert Hooken avustuksella, ja se oli ensimmäinen Britanniaan tieteellisiin tarkoituksiin suunniteltu rakennus. Rakennus­kustannukset olivat 520 puntaa, mikä ylitti budjetin 20 punnalla. Rakennusaineet saatiin suurelta osin Duke Humphreyn tornin perustuksista, mikä johti Flamsteedin harmiksi siihen, että rakennuksen suuntaus poikkesi todellisesta pohjois­suunnasta noin 13 astetta.

Alkuperäisessä observa­toriossa oli aluksi Flamsteedin tähti­tieteellisten taulukkojen laatimiseksi käyttämiä tieteellisiä kojeita. Myöhemmin se sai muitakin tehtäviä kuten virallisen ajan ilmoittamisen, ja sinne sijoitettiin myös merenkulun almanakkaa (The Nautical Almanac) julkaiseva Her Majesty's Nautical Almanac Office.

Moore lahjoitti kaksi Thomas Tompionin rakentamaa kelloa, jotka sijoitettiin 20 jalan korkuiseen Octagon Room -nimiseen, rakennuksen keskeisimpään huoneeseen. Ne olivat epätavallista mallia: kummassakin oli 3,96 metrin (13 jalan) pituinen heiluri, jonka heilahdus­aika oli neljä sekuntia. Ne olivat myös tuon ajan tarkimmat kellot, joiden käynti poikkesi oikeasta ajasta vain seitsemän sekuntia vuoro­kaudessa.

Greenwichin meridiaani

Brittiläiset tähti­tieteilijät ovat vanhastaan käyttäneet Kuninkaallista tähti­tornia mittausten lähtö­kohtana. Rakennuksen läpi kulkee kuitenkin neljä meridiaania, jotka eri aikoina on määritelty nolla­meridiaaneiksi. Vuonna 1851 käyttöön otettu ja kansain­välisessä konferenssissa vuonna 1884 vahvistettu nolla­meridiaani kulkee observatoriossa olevan George Biddell Airyn rakentaman meridiaaniympyrän kautta. Nolla­meridiaani merkittiin jo varhain observatorion pihalle messinkisellä nauhalla, joka myöhemmin on vaihdettu ruostu­matto­masta teräksestä valmis­tettuun, ja joulu­kuun 16. päivästä 1999 lähtien se on merkitty öisin myös voimak­kaalla vihreällä laserilla, joka loistaa rakennuksen pohjois­puolella Lontoon öisellä taivaalla.

Nykyisin on kuitenkin otettu käyttöön uusi nolla­meridiaani, joka sijaitsee 5,31 kulmasekuntia idempänä ja ohittaa Greenwichin observatorion 102,5 metriä sen itä­puolelta. Näin ollen Airyn meridiaani­ympyrän koordinaatit nykyisen käytännön mukaisesti ovat 51°28′40,1235″ pohjoista leveyttä, 0°0′5,31″ läntistä pituutta.

Greenwichin aika

Greenwichin keski­aurinko­aika (engl. Greenwich Mean Time, lyh. GMT) määriteltiin vuoteen 1954 saakka Greenwichissä tehtyjen tähti­tieteellisten havaintojen avulla. Sen jälkeen GMT laskettiin muissa observatorioissa tehtyjen havaintojen perusteella. GMT:n nykyinen virallinen nimitys on Universal Time (UT), ja se lasketaan galaksin ulko­puolisten radio­lähteiden avulla ja muunnetaan sen jälkeen muihin muotoihin, joita ovat esimerkiksi UT0 (UT kaukaisessa observa­toriossa), UT1 (UT korjattuna napa­liikkeen vuoksi) ja UTC (Coordinated Universal Time, UT SI-järjestelmän mukaisina sekunteina korjattuna karkaussekuntien avulla siten, että se poikkeaa UT1:stä enintään 0,9 sekuntia).

Jotta muiden olisi helpompi tarkastaa kellonsa GMT:n mukaiseksi, kuninkaallinen tähtitieteilijä asetti vuonna 1833 observatorion huipulle aika­merkki­pallon. Se pudotetaan edelleen alas joka päivä ympäri vuoden klo 13 Britannian virallista aikaa, joka on talvella sama kuin GMT, mutta tunnin sitä edellä kesä­ajan ollessa voimassa.

Pommi-isku vuonna 1894

Observatorioon kohdistui pommi-isku 15. helmikuuta 1894. Se oli toden­näköisesti ensimmäinen "kansainvälisen terrorismin" ilmentymä Britanniassa. Pommi räjähti vahingossa ollessaan vielä ranskalaisen 26-vuotiaan anarkistin Martial Bourdinin kädessä Greenwich Parkissa lähellä observatoriota. Bourdin kuoli 30 minuuttia myöhemmin. Ei tiedetä, miksi hän valitsi kohteekseen observatorion tai oliko se tarkoitettu räjähtämään muualla. Kirjailija Joseph Conrad kirjoitti tapauksen pohjalta romaanin Anarkistit (engl. The Secret Agent).

24-tuntinen kello observatorion portilla (Shepherd Gate). Sen tuntiosoitin tekee poikkeuksellisesti vain yhden kierroksen vuorokaudessa.

Entinen Royal Greenwich Observatory Herstmonceuxissa, East Sussexissa

Muualle siirretty Royal Greenwich Observatory

Suuren osan 1900-lukua Royal Greenwich Observatory -niminen tutkimuslaitos (RGO) ei nimestään huolimatta toiminut Greenwichissä. Vuonna 1924 laitoksen magnetismia tutkiva ja meteoro­loginen osasto siirrettiin Abingeriin, koska tuolloin Greenwichin läheisyydessä kulkeva rautatie sähköis­tettiin ja sen sähkövirta häiritsi magneettisia mittauksia. Itse asiassa jo sitä ennen laitoksen oli ollut huomautettava, etteivät sen läheisyydessä kulkevat raitiovaunut saaneet käyttää kiskoja ja maata käyttämänsä virran paluu­johtimena.

Toisen maailman­sodan alettua vuonna 1939 monet osastot evakuoitiin, osa muualle Lontooseen, osa Abingeriin, Bradfordiin ja Bathiin, ja toiminnot Greenwichissä vähennettiin pienimpään mahdolliseen.

Sodan jälkeen vuonna 1947 observatorio päätettiin siirtää Herstmonceuxin linnaan ja sitä ympäröivälle 1,3 km²:n alueelle, 70 kilometriä eteläkaakkoon Green­wichistä lähelle Hailshamia East Sussexia. Päätös tehtiin, koska valosaaste haittasi havaintoja Lontoossa. Vaikka kuninkaallinen tähti­tieteilijä Harold Spencer Jones muutti linnaan 1948, tieteellinen henkilö­kunta pysyi Greenwichissä, kunnes observatorion rakennukset valmistuivat vuonna 1957. Pian jälkeen muut aiemmin toisistaan erilleen sijoitetut osastot siirtyivät nekin kaikki Herstmonceuxiin.

Isaac Newtonin teleskooppi rakennettiin Herstmonceuxissa vuonna 1967, mutta vuonna 1979 se siirrettiin Kanarian­saarille Roque de los Muchachosin observatorioon. Vuonna 1990 Greenwichin kuninkaallinen observatorio siirrettiin Cambridgeen.

Vuonna 1998 Cambridgessä toiminut lakkautettiin Hiukkas­fysiikan ja tähti­tieteen tutkimus­neuvoston päätöksen mukaisesti. The Nautical Almanacia julkaiseva Her Majesty’s Nautical Almanac Office siirtyi tällöin Rutherford Appleton Laboratoryn yhteyteen. Muu toiminta siirtyi Edinburghiin UK Astronomy Technology Centreen. Linnan alueella toimivat nykyisin kanadalaisen Queen's Universityn kansain­välinen opinto­keskus ja The Observatory Science Centre, jota ylläpitää Science Projects Limited.

Greenwichin kuninkaallinen observatorio

Aikajana

• 1675 Greenwichin kuninkaallinen observatorio (Royal Observatory, Greenwich) perustettiin
• 1924 Tähtitornista alettiin 5. helmikuuta lähettää tunneittain aikamerkkejä radioteitse
• 1948 Astronomer Royal muutti Herstmonceux'iin.
• 1957 Kuninkaallinen observatorio muutti kokonaan Herstmonceuxiin. Sen nimi muutettiin muotoon Royal Greenwich Observatory (RGO).
• 1990 RGO muutti Cambridgeen.
• 1998 RGO lakkautettiin. Greenwichissa sijaitseva rakennus sai jälleen nimen Royal Observatory, Greenwich, ja se on nyt osa Kansallista merimuseota

Standardipituusmittoja Greenwichin observatorion seinillä: 1 jaardi (3 jalkaa), 2 jalkaa, 1 jalka, 6 tuumaa (1/2 jalkaa) ja 3 jalkaa. Nämä mitat ovat täsmällisiä 60 Fahrenheit-asteen (noin 16 °C:n) lämpötilassa.

Greenwichin observatorio nykyään

Nykyään observatorion rakennuksessa on museo, joka on osa National Maritime Museumia. Siellä on esillä tähti­tieteellisiä ja navigoinnissa käytettäviä kojeita, joista huomattavimpia ovat John Harrisonin rakentama, palkittu meren­kulkijoiden kronometri, H4, ja sen kolme edeltäjää, joskin ne kaikki ovat Yhdistyneen kuningas­kunnan puolustus­ministeriön omaisuutta. Lisäksi siellä on muita historiallisesti merkittäviä kelloja, jotka osoittavat, miten aikaa pystyttiin mittaamaan tähti­tieteellisiin ja meren­kulun tarkoituksiin yhä tarkemmin, muun muassa venäläisen F. M. Fedchencon 1900-luvun puolivälissä rakentama, tarkin koskaan rakennettu heilurikello. Museossa on myös Howard Grubbin 28-tuumainen peilikaukoputki vuodelta 1893, suurin lajissaan Britanniassa. Shepherdin kello observatorion portin ulko­puolella on varhainen esimerkki synkronoidusta kellosta. Helmikuussa 2005 observatorion yhteyteen alettiin rakentaa uutta planetaariota, joka sai nimen Peter Harrison Planetarium ja avattiin 25. toukokuuta 2007. Samalla sinne rakennettiin uusia näyttely- ja opetustiloja. Sillä on nykyisin IAU:n observatoriotunniste 000.

Kirjallisuutta

• Greenwich Observatory: ... the Royal Observatory at Greenwich and Herstmonceux, 1675–1975. Lontoo: Taylor & Francis, 1975:
  • 1. osa: Origins and early history (1675–1835), kirj. Eric G. Forbes. ISBN 0-85066-093-9
  • 2. osa: Recent history (1836–1975), kirj. A.J. Meadows. ISBN 0-85066-094-7
  • 3. osa: The buildings and instruments, kirj. Derek Howse. ISBN 0-85066-095-5
• Greenwich Time and the Longitude. Lontoo: Philip Wilson, 1997, kirj. Derek Howse. ISBN 0-85667-468-0

Aiheesta muualla

• Luettelo Greenwichin kuninkaallisen observatorion arkistoista (ylläpitäjä Cambridgen yliopiston kirjasto) (Arkistoitu – Internet Archive)
• "Where the Earth's surface begins—and ends", Popular Mechanics, December 1930
• HM Nautical Almanac Office
• The Royal Observatory, Greenwich, now part of the National Maritime Museum
• Aerial View of The Royal Observatory, Greenwich at Google Maps
• The National Maritime Museum
• Castle in the sky – The story of the Royal Greenwich Observatory at Herstmonceux
• A Personal History of the Royal Greenwich Observatory at Herstmonceux Castle, 1948–1990, kirjoittanut laitoksen henkilökuntaan kuulunut George Wilkins
• The Observatory Science Centre
• Isaac Newton Group of Telescopes
• Kuvaluettelo pituuspiirimerkinnöistä
• Karttunen, Hannu: Vanhin tiede – Tähtitiedettä kivikaudesta kuulentoihin, s. 518. ("Royal Greenwich Observatory") Helsinki: Ursa, 2003. ISBN 978-952-5329-26-1