Harvajalkaiset
| Harvajalkaiset | |
|---|---|
 |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumalliset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Niveljalkaiset Arthropoda |
| Alajakso: | Tuhatjalkaiset Myriapoda |
| Luokka: |
Harvajalkaiset Pauropoda Lubbock, 1868 |
| Lahkot ja heimot | |
| Katso myös | |
Harvajalkaiset (Pauropoda) on yksi tuhatjalkaisten alajakson neljästä luokasta. Siitä tunnetaan maailmanlaajuisesti neljässä heimossa runsaat 700 lajia, mutta kokonaislajimäärän arvellaan olevan välillä 2 000–5 000[1]. Ryhmän varhaisimmat säilyneet fossiilit ovat 40–35 miljoonaa vuotta vanhoista meripihkoista, mutta ryhmä lienee paljon vanhempi. Ensimmäisenä harvajalkaiset löysi John Lubbock oman puutarhansa maaperästä vuonna 1866.[2]
Tuntomerkkejä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Harvajalkaiset ovat varsin pieniä, täysikasvuisina vain 0,5–5 mm:n pituisia eläimiä. Ruumis muodostuu 11–12 jaokkeesta, ja eläimellä on 9 tai 10 paria jalkoja. Tuntosarvet ovat hyvin erikoisella tavalla haarautuneet, mikä erottaa ryhmän selvästi kaikista muista eläinryhmistä. Väriltään harvajalkaiset ovat pigmentittömän valkoisia ja hieman läpikuultavia. Muun muassa suuosien ja sukuelinten rakenteet viittaavat ryhmän yhteiseen alkuperään kaksoisjalkaisten kanssa.[3][2]
Useimmilta lajeilta puuttuu silmät, verenkierto ja hengitysputkisto. Ruumiin sivuilla on kuitenkin hengitysaukkoja muistuttavat aukot. Kaasujenvaihto tapahtuu suoraan ihon läpi, ja ravinteet ja happi kulkeutuvat kudoksiin diffuusion avulla. Suun yhteydessä on imulihaksisto, ja ruoansulatuskanavaan liittyy useita rauhasia, joiden merkitystä ei tunneta. Selkäpuolella on viisi paria pitkiä tuntokarvoja. Harvajalkaiset luovat nahkansa koko elämänsä ajan.[2]
Aikuiset yksilöt voivat liikkua 4 mm sekunnissa, ja ne voivat kääntää ruumiinsa sivuille ja ylöspäin 90 asteen kulmaan.[2]
Levinneisyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lahkon Hexamerocerata lajeja tavataan ainoastaan Afrikan ja Etelä-Amerikan trooppisilla alueilla. Lahko Tetramerocerata on levinnyt laajalle, ja siihen kuuluvia lajeja tavataan Pohjoisen jäämeren saarilta subantarktisille saarille saakka. Monien lajien levinneisyys on laaja ja voi kattaa useamman mantereen. Ryhmään erikoistuneiden tutkijoiden vähäisyyden vuoksi lajien levinneisyksiä tunnetaan huonosti.[4][2]
Suomesta on löydetty kahdeksan harvajalkaislajia. Ne kaikki kuuluvat heimoon Pauropodidae.[2] Yksikään lajeista ei ole uhanalainen, mutta osasta lajeja on niin vähän tietoa, ettei luotettavaa arviota voi tehdä.[5]
Elintavat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Harvajalkaiset elävät maaperässä, lahoavassa puuaineksessa tai karikkeessa ja käyttävät ravinnokseen sienirihmastoa tai maatuvaa orgaanista ainesta. Niitä tavataan erityisesti lehtimetsien kosteassa ja humuspitoisessa maaperässä, ja ne ovat herkkiä ilmankosteuden muutoksille. Yksilömäärät neliömetriä kohti ovat yleensä pieniä. Koska harvajalkaiset eivät kykene itse kaivamaan maata, maaperän on oltava riittävän huokoista, ja yksilöitä on tavattu jopa 1–2 metrin syvyydestä. Laboratorio-oloissa harvajalkaiset ovat eläneet yli vuoden, ja niiden elinajaksi luonnossa arvellaan kahdesta kolmeen vuotta.[2]
Lisääntyminen tapahtuu ilman koiraan ja naaraan suoraa kontaktia. Koiras laskee maahan spermapaketin, jonka paikalle osuva naaras poimii sukuaukkoonsa. Osalla lajeista saattaa tapahtua neitseellistä lisääntymistä, sillä joidenkin lajien koiraat vaikuttavat olevan tavattoman harvinaisia. Munat kuoriutuvat noin kahden viikon kuluttua, ja ensimmäistä toukkavaihetta edeltää kaksoisjalkaisten tapaan liikuntakyvytön pupoidi. Ensimmäisessä toukkavaiheessa eläimellä on vain kuusi jaoketta ja kolme raajaparia. Toukkavaiheita on neljä ja kussakin vaiheessa jaokkeiden ja raajaparien määrä kasvaa.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Mnhn.fr
- ↑ a b c d e f g h Nationalnyckeln till Sveriges Flora och Fauna. Mångfotingar – Myriapoda ISBN: 978-91-88506-53-5 s. 263–300
- ↑ Tolweb.org (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Zmuc.dk (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim.). Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2010. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, Helsinki.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- BugGuide (englanniksi)