Jake LaMotta
| Jake LaMotta | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Giacobbe LaMotta |
| Syntynyt | 10. heinäkuuta 1922 Lower East Side, New York |
| Kuollut | 19. syyskuuta 2017 (95 vuotta) Miami, Florida |
| Kansalaisuus |
 Yhdysvallat |
| Nyrkkeilijä | |
| Lempinimi | Bronx Bull[1], Raging Bull |
| Aktiivisena |
1941–1952 1954 |
| Pituus | 173 cm |
| Painoluokka |
keskisarja (1941–1951, 1952, 1954) raskas keskisarja (1941–1942, 1946–1948, 1950–1952) raskassarja (1941, 1954) |
| Kätisyys | oikea |
| Ammattilaistilastot | |
| Ottelut | 106 |
| Voitot | 83 |
| – tyrmäysvoitot | 30 |
| Tappiot | 19 |
| Ratkaisemattomat | 4 |
| Aiheesta muualla | |
| officialjakelamotta.com | |
Jake LaMotta, oikealta nimeltään Giacobbe LaMotta (10. heinäkuuta 1922 Lower East Side, New York – 19. syyskuuta 2017 Miami, Florida) oli yhdysvaltalainen nyrkkeilijä ja keskisarjan maailmanmestari, joka kunnostautui uransa jälkeen myös näyttelijänä ja stand up -koomikkona. Hän otteli ammattilaisena 106 ottelua, joissa saavutti 83 voittoa (30 tyrmäyksellä), 19 tappiota ja neljä ratkaisematonta. Vuonna 1980 ilmestyi LaMottan elämästä kertova elokuva Kuin raivo härkä, jossa häntä esitti Robert De Niro.
Nuoruus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]LaMotta syntyi italialaisille vanhemmille Lower East Sidessa 1922.[2][3] Hänen isänsä, joka oli kotoisin Messinasta, oli muuttanut Lower East Sideen ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Hän työskenteli kaupittelijana Philadelphiassa, jonne perhe oli muuttanut LaMottan ollessa 6–8-vuotias.[2] LaMottan äiti oli amerikanitalialainen, jonka vanhemmat olivat muuttaneet Napolista Lower East Sideen, jossa pariskunta tapasi toisensa.[2][4] LaMotta muutti myöhemmin Philadephiasta takaisin Lower East Sideen ja vietti lapsuutensa Rocky Grazianon kanssa tehden pikkuvarkauksia. He viettivät aikaa myös Coxsackien esikaupungin koulukodissa.[2] Muutettuaan Bronxiin LaMotta jatkoi rikollisuutta ja varasteli muun muassa 16-vuotiaana hanoja tyhjistä vuokrataloista. Koulussa hän ei menestynyt ja jätti sen kesken 10. luokan aikana. LaMotta yritti myös ryöstää paikallista vedonvälittäjää, mutta sitä vastoin oli lyönyt hänet putkella tajuttomaksi ja varastanut huomaamattaan tyhjän lompakon.[2] LaMotta teki myös varkauksia ystävänsä kanssa, joka työskenteli mafialle.[2]
LaMotta aloitti nyrkkeilyn jo 8-vuotiaana, kun hänen isänsä laittoi hänet ottelemaan muita naapuruston poikia vastaan aikuisten viihdytykseksi. Kerrotaan, että katsojien LaMottan ottelujen jälkeen kehään heittämän kolikot auttoivat perhettä maksamaan kotinsa vuokran.[5]
Nyrkkeilyura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]LaMottan kiinnostus nyrkkeilemiseen lähti Coxsackien koulukodissa, josta päästyään pois hän päätti ryhtyä ammattilaiseksi.[2] LaMotta ryhtyi harjoittelemaan Teasdale Athletic Club salissa nyrkkeilyä ystävänsä Pete Petrellan kanssa.[2] Hän aloitti nyrkkeilemään aluksi amatööriturnauksissa raskaassasarjassa, josta LaMotta ei saanut rahaa. Sittemmin LaMottan suurimmaksi saavutukseksi nousi 1939 New York Journal-Americanin sponsoroiman Diamond Beltin raskaan keskisarjan mestaruus.[6]
Ammattilaiseksi LaMotta ryhtyi vuonna 1941, 19-vuotiaana. 15 ensimmäisestä ammattilaisottelustaan 14 päättyi hänen voittoonsa ja yksi ratkaisemattomaan. Hän voitti muun muassa kokoneemmat vastustajansa Tony Gillon ja Joe Baynesin tuomariäänin, sekä raskaansarjan ottelijan Joe Fredericksin. Ensimmäisen tappionsa LaMotta kärsi tuomarien päätöksellä Jimmy Reevesille 24. syyskuuta 1939. AP-uutistoimisto raportoi yleisön buuanneen päätökselle 20 minuutin ajan.[7]
LaMotta vs Robinson I-III
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]2. lokakuuta 1942 New Yorkissa LaMotta kohtasi urallaan ensimmäisen kerran Sugar Ray Robinsonin. 10-eräinen ottelu päättyi Robinsonin voittoon tuomarien ollessa yksimielisiä. Seuraavan vuoden helmikuussa Robinson ja LaMotta kohtasivat kahdesti Detroitissa. Ensimmäisen, 10-eräisen, kohtaamisen LaMotta voitti tuomaripistein 52-47, 57-49 ja 55-45 ja Sugar Ray Robinson sai tyytyä tuolloin 42:ssa ammattilaisottelussaan ensimmäiseen tappioonsa.[8] Ottelun jälkeen The Ring urheilulehden toimittaja Matt Fleischer listasi hänet ranking ykköseksi keskisarjan ottelijoista.[2] Lisäksi The Ring valitsi ottelun vuoden yllätykseksi. Kolme viikkoa myöhemmin käydyn toisen kamppailun Robinson taas voitti tuomariäänin.
LaMotta vs Zivic I-IV
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vaikka LaMotta hävisikin Robinsonille, oli hänellä vuosien aikana kiirettä voittaessaan toisensa perään kovempia maailmanluokan nyrkkeilijöitä muiden muassa George Kochan, entinen Robinsonin ykköshaastaja Tommy Bell, Bert Lytell, Jose Basora, Bob Satterfield, Holman Williams ja Tony Janiro.[5] Lisäksi LaMotta otteli entistä välisarjan maailmanmestaria Fritzie Zivicia vastaan neljästi, joista hän voitti kolme. Kaksikon ensimmäinen ottelu käytiin Pittsburghissa kesäkuussa 1943. 10-eräinen ottelu päättyi LaMottan voittoon hajaäänin. Sen sijaan toisessa ottelussa kuukautta myöhemmin LaMotta kärsi Zivicille tappion hajaäänin. Seuraavan kerran kaksikko kohtasi marraskuussa 1943 New Yorkissa, jolloin LaMotta oli parempi toistamiseen hajaäänin. LaMotta kohtasi Zivicin vielä neljännen kerran heti perään tammikuussa 1944 Detroitissa. Tällä kertaa ottelu oli selkeämpi edelliseen nähden LaMottan voittaessa päätöksen yksimielisesti.
LaMotta vs Robinson IV-V
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Zivicin jälkeen LaMotta ja Robinson kohtasivat vielä kaksi kertaa 23. helmikuuta ja 26. syyskuuta 1945. Heidän välinen neljäs ottelu käytiin New Yorkissa, jossa LaMotta kärsi 10-eräisessä ottelussa tappion tuomariäänin. Päätös oli yksimielinen. Sen sijaan heidän viides ottelu käytiin Chicagossa. Tällä kertaa ottelu kesti 12-erää, jossa Robinson oli jälleen parempi, tällä kertaa hajaäänin.
LaMotta vs Fox
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Huolimatta LaMottan menestyksekkäistä otteista ja kovatasoisista sijoituksista ranking-listoilla, hän ei meinannut millään päästä ottelemaan maailmanmestaruudesta. LaMotta oli pitkään kieltäytynyt tekemästä yhteistyötä nyrkkeilybisnestä hallineen mafian kanssa. Hän kuitenkin tuskastuneena lupautui lopulta häviämään tahallaan Billy Foxille, jotta pääsi titteliotteluun.[5] Fox oli osana Frank Palermon hallinnoimaa mafiaa, joka oli kyseenalaisesti voittanut urallaan 36 ottelua peräkkäin, kunnes hävisi raskaan keskisarjan mestaruusottelun Gus Lesnevichille.[9] Päivä ennen LaMotta-Fox ottelua vedonlyönnissä Fox oli suosikki kertoimella 11:5 ja tuntia ennen 3:1 Foxille.[10] Tämän jälkeen vedonlyöntivälittäjät eivät suostuneet enää ottamaan vastaan vedonlyöntiä Foxin hyväksi.[10] Se herätti suurta epäilystä NYSACin puhemiehessä Eddie Eaganissa, joka kävi varoittamassa ennen ottelua molempia ottelijoita. LaMotta oli kuitenkin maksanut Palermolle 20 000 dollaria hävitäkseen ottelun.[10] LaMotta hävisi ottelun neljännessä erässä teknisellä tyrmäyksellä. NYSACin johtoporras ei hyväksynyt tapahtumaa ja antoi LaMottalle ottelukiellon.[10]
Paluu ottelukiellosta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Foxille hävityn sopuottelun jälkeen LaMotta palasi nyrkkeilykehään 1. kesäkuuta 1948 Ken Striblingiä vastaan. Hän voitti ottelun teknisellä tyrmäyksellä viidennessä erässä. LaMotta voitti myös seuraavat kaksiottelua teknisellä tyrmäyksellä Burl Charitya ja Johnny Colania vastaan. LaMotta otteli vielä kaksi ottelua vuonna 1948, joista molemmat päättyivät tuomariäänin voittoon. Vern Lesteriä vastaan hajaäänin ja Tommy Yaroszia vastaan yksimielisellä päätöksellä.
Vuoden 1949 LaMotta aloitti tappiolla hävittyään Kanadassa käydyn 10-eräisen ottelun Laurent Dauthuillelle tuomariäänin. Myös toinen ottelu oli LaMottalle hieman hankala ranskalaista Robert Villemainia vastaan, jonka hän kuitenkin voitti hajaäänin. Huhtikuussa 1949 LaMotta kohtasi toisen kerran O'Neill Bellin, jonka hän oli voittanut aikaisemmin tyrmäyksellä lähes kolme vuotta sitten. LaMotta voitti myös toisen miesten välisen ottelun tyrmäyksellä neljännessä erässä. Toukokuussa hän kohtasi vielä Joey DeJohnin, jonka LaMotta voitti teknisellä tyrmäyksellä kahdeksannessa erässä.
Keskisarjan mestaruus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Viimein, 16. kesäkuuta vuonna 1949, LaMotta kohtasi maailmanmestaruusottelussa Marcel Cerdanin Briggs Stadiumilla, Detroitissa. Ennen ottelua vedonlyönti oli suosinut Cerdania, mutta lehdistö oli huomauttanut LaMottan otelleen 15 kertaa Detroitissa ja hävinneen vain kerran.[6] Cerdan loukkasi omien sanojensa mukaan olkapäänsä ensimmäisessä erässä LaMottan lyötyä hänet maihin. Cerdan uskoi kykenevänsä voittamaan pääosin yhdellä kädellä.[6] Viisitoistaeräinen mestaruusottelu päättyi kymmenennessä erässä LaMottan voittoon, kun Cerdainin kulmamiehet luovuttivat ottelun. LaMotta julistettiin NBA:n keskisarjan maailmanmestariksi.[6] Heidän oli määrä kohdata uudelleen 28. syyskuuta 1949, mutta LaMotta loukkasi olkapäänsä kuusi päivää ennen ottelua. Uusi ajankohta julkistettiin olevan 2. joulukuuta. Cerdan kuoli 27. lokakuuta 1949 Yhdysvaltoihin matkalla olleen lentokoneen pudottua.
26. kesäkuuta 1950 LaMotta sopi Euroopan keskisarjan mestarin Tiberio Mitrin kanssa New Yorkin nyrkkeilykomissio NYSACin keskisarjan mestaruusottelusta. LaMottan oli alun perin määrä puolustaa NBA:n mestaruuttaan Rocky Grazianoa vastaan, joka joutui vetäytymään kuukautta ennen sovittua aikaa murtuneen käden vuoksi.[11] 12. heinäkuuta Madison Square Gardenilla käyty ottelu oli viisitoistaeräinen. LaMotta onnistui puolustamaan ensimmäistä kertaa mestaruuttaan voitettuaan ottelun tuomariäänin.[12]
Toisen kerran LaMotta puolusti mestaruuttaan Laurent Dauthuillea vastaan 13. syyskuuta 1950. LaMotta oli vuotta aiemmin hävinnyt Dauthuille tuomariäänin. LaMotta oli hävitä tälläkin kertaa ollessaan jäljessä tuomarien pisteytyksissä. LaMotta onnistui viimeisen erän lopulla lyömään useilla iskuilla Dauthuillen maihin ottamaan lukua. Tuomari laski Dauthuillen tyrmätyksi 13 sekuntia ennen erän päätöstä.[13] The Ring urheilulehti valitsi sen vuoden nyrkkeilyotteluksi ja vuoden eräksi.
Mestaruuden menettäminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hänen kolmas haastajansa oli Sugar Ray Robinson. Miesten järjestyksessään kuudes keskinäinen ottelu käytiin Chicagossa ystävänpäivänä 14. helmikuuta 1951. Robinson hallitsi ottelua alusta saakka ja LaMotta otti vastaan huomattavan määrän iskuja pysyen kuitenkin pystyssä. 13. erässä tuomari keskeytti ottelun LaMottan roikkuessa köysissä ja Robinson julistettiin voittajaksi teknisellä tyrmäyksellä.[5] Ottelu muistetaan sittemmin nimellä "St Valentine’s Day Massacre", sillä molemmat ottelijat joutuivat fyysisesti erittäin hankalaan tilaan, etteivät he hädin tuskin pysyneet pystyssä. Lisäksi LaMottan saamat osumat saivat hänen kasvonsa todella verisiksi.[14]
Raskas keskisarja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Menetettyään keskisarjan mestaruutensa LaMotta siirtyi painoluokkaa ylemmäksi. Ensimmäisen ottelunsa hän kävi 27. kesäkuuta 1951 Bob Murphya vastaan, jolle LaMotta hävisi tuomarin teknisellä päätöksellä. LaMottan seuraavat ottelut eivät myös menneet hyvin. Hän hävisi Norman Hayesille hajaäänin ja Gene Hairstonia vastaan käyty ottelu päättyi tasan.
Huhtikuussa 1952 LaMotta kohtasi toistamiseen Norman Hayesin. Tällä kertaa hän voitti tuomariäänin. LaMotta otteli uudelleen myös Gene Hairstonia vastaan tällä kertaa keskisarjassa, jonka hän voitti myös tuomariäänin. Kesäkuussa 1952 LaMotta voitti vielä Bob Murphyn, jolle hän oli hävinnyt aiemmin raskaan keskisarjan avausottelussaan. Voiton myötä LaMotta otteli Danny Nardicoa vastaan raskaan keskisarjan ykköshaastajan paikasta. Voittaja pääsisi ottelemaan Joey Maximia vastaan mestaruudesta. LaMotta hävisi ottelun seitsemännessä erässä tuomarin teknisellä päätöksellä. LaMotta piti ottelun jälkeen välivuoden parantuakseen vammoistaan.
Paluu nyrkkeilyyn
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 1953 FBI kutsui LaMottan todistajaksi mafiaryhmiä koskevassa jutussa. Kuulusteluissa LaMotta myös myönsi hävinneensä tahallaan Billy Foxille ja menetti maineensa.
Hän palasi vielä vuonna 1954 kehään ja otteli kolme ottelua. Ensimmäinen niistä Johnny Pretzie vastaan käytiin raskaassasarjassa, jossa LaMotta voitti ottelun teknisellä tyrmäyksellä neljännessä erässä. Toinen ottelu oli LaMottalle tutumpi painoluokka. Keskisarjan ottelu Al McCoyta vastaan päättyi LaMottan tyrmäysvoittoon ensimmäisessä erässä. LaMottan uran viimeiseksi jäänyt ottelu käytiin Miami Beachissä, jossa hän hävisi hajaäänin Billy Kilgorelle.
Ottelutyyli
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]The Ring -lehden 75-vuotisnumerossa LaMottalla kerrottiin olevan yksi nyrkkeilyhistorian kestävimmistä leuoista.[15] Hän kykeni juuri ennen osumaa liikuttamaan päätään, jotta itse lyönnistä katoaisi suurin voima.[15] Tämän lisäksi LaMotta kykeni kuitenkin ottamaan vastaan iskuja päähän, eikä häntä ikinä tyrmätty urallaan. Ainoastaan Robinsonia ja Nardicoa vastaan hänelle kirjattiin tappio teknisellä tyrmäyksellä, jotka tapahtuivat hänen uransa loppupuolella. Erityisesti Robinsonia vastaan käydyssä NBA:n keskisarjan mestaruusottelussa 1951 LaMotta otti vastaan useita osumia päähän, mutta ei tullut tyrmätyksi. Sitä vastoin tuomari päätti keskeyttää ottelun ja tuomitsi Robinsonin voittajaksi teknisellä tyrmäyksellä. Kestävän leukansa ohella LaMottan tyyli oli hyvin aggressiivinen ja painostava. Hän pysyi aina vastustajansa lähettyvillä ja otti vastaan osumia, jotta voisi antaa niitä itsekin. Aggressiivisesta ja hellittämättömästä tavastaan otella hän sai lempinimen "The Bronx Bull".[15]
Nyrkkeilyn jälkeen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Uransa jälkeen LaMotta esiintyi näyttelijänä teatterissa ja monissa elokuvissa sekä omisti Jake LaMotta’s -nimisen yökerhon Floridan Miami Beachillä. Hän julkaisi vuonna 1970 muistelmateoksen Raging Bull: My Story, jota käytettiin myöhemmin hänestä kertovan elokuvan tekemisessä.
LaMotta kuoli keuhkokuumeen aiheuttamiin komplikaatioihin 95-vuotiaana 19. syyskuuta 2017.[16]
Näyttelijänä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| Jake LaMotta | |
|---|---|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Giacobbe LaMotta |
| Syntynyt | 10. heinäkuuta 1922 Lower East Side, New York |
| Kuollut | 19. syyskuuta 2017 (95 vuotta) Miami, Florida |
| Ammatti | nyrkkeilijä |
| Puoliso |
Vikki LaMotta (1947–1957) Denise Baker (2013–2017) |
| Näyttelijä | |
| Aktiivisena | 1953, 1961–1997 |
| Merkittävät roolit |
Joe Senken (The Runaways) |
 Nimikirjoitus |
|
| Aiheesta muualla | |
| officialjakelamotta.com | |
| IMDb | |
LaMottan pidettyä välivuotta nyrkkeilystä hän kokeili näyttelemistä ensimmäisen kerran 1953 komediasarjassa Four Star Revue. Sittemmin lopetettuaan nyrkkeilemisen vuonna 1954, LaMotta ryhtyi näyttelemään 1960-luvulla. Hänen ensimmäinen elokuvarooli oli Rebellion in Cuba, jossa LaMotta esitti Juliota. Samana vuonna hän esiintyi sivuroolissa Oscar-palkitussa Suurkaupungin hait urheiludraamassa. Kahden elokuvaroolin jälkeen LaMotta esiintyi Emmy-palkitussa komediasarjassa Auto 54, kuuluuko?. Hän esiintyi sarjassa vuosina 1962–1963. Aluksi häntä ei mainittu jaksojen lopputeksteissä, mutta vuonna 1963 julkaistuissa jaksoissa LaMotta mainittiin. Sarjan jälkeen LaMotta palasi elokuvien pariin. Hänen ensimmäinen päärooli oli elokuvassa The Runaways, joka sijoittui toiseen maailmansotaan. Hän esitti pääosaa yhdessä Peter Savagen kanssa, joka myös ohjasi elokuvan. LaMotta esiintyi vielä 1960-luvun lopulla Herb Stanleyn ohjaamassa kauhuelokuvassa Confessions of a Psycho Cat.
1970-luvulla LaMotta esiintyi vain kolmessa elokuvassa. LaMotta teki jälleen yhteistyötä Peter Savagen kanssa esiinnyttyään hänen ohjaamassaan komediassa Cauliflower Cupids, jossa esiintyi myös entinen nyrkkeilijä Rocky Graziano. LaMottalla oli seuraavaksi hieman pienempi rooli rikoselokuvassa Who Killed Mary Whats'ername?, jossa pääosaa esittivät Red Buttons ja Sylvia Miles. LaMottan viimeinen rooli 1970-luvulla oli Michael Winnerin ohjaama toimintaelokuva Erikoismiehet. Hänellä oli elokuvassa sivurooli, kun pääosissa esiintyivät O. J. Simpson, James Coburn, Sophia Loren ja Eli Wallach.
LaMotta jatkoi elokuvissa myös 1980-luvulla. Hän esiintyi sivuroolissa Sandra Bullockin toimintaelokuvassa Hangmen ja vuotta myöhemmin veljenpoikansa William Lustigin ohjaamassa kauhuelokuvassa Mielipuoli kyttä.
Tilastot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| Tulos | Tilasto | Vastustaja | Ratkaisu | Tapahtuma | Päivämäärä | Erä | Aika | Huomio |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Tappio | 83–19–4 | Billy Kilgore
|
Päätös (hajaäänin) | Auditorium, Miami Beach, Florida | 14.4.1954 | 10 | ||
| Voitto | 83–18–4 | Al McCoy
|
Tyrmäys | Armory, Charlotte, North Carolina | 3.4.1954 | 1 | 1:10 | Keskisarja |
| Voitto | 82–18–4 | Johnny Pretzie
|
Tekninen tyrmäys | Coliseum, Coral Gables, Florida | 11.3.1954 | 4 | 1:42 | Raskassarja |
| Tappio | 81–18–4 | Danny Nardico
|
Tuomarin tekninen päätös | Coliseum, Coral Gables, Florida | 31.12.1952 | 7 | Raskaan keskisarjan mestaruuden haastajan paikasta | |
| Voitto | 81–17–4 | Bob Murphy
|
Päätös (yksimielinen) | Olympia Stadium, Detroit, Michigan | 11.6.1952 | 10 | ||
| Voitto | 80–17–4 | Gene Hairston
|
Päätös (yksimielinen) | Olympia Stadium, Detroit, Michigan | 21.5.1952 | 10 | Keskisarja | |
| Voitto | 79–17–4 | Norman Hayes
|
Päätös (yksimielinen) | Olympia Stadium, Detroit, Michigan | 9.4.1952 | 10 | LaMottan sadas ottelu | |
| Tasapeli | 78–17–4 | Gene Hairston
|
Tasapeli | Olympia Stadium, Detroit, Michigan | 5.3.1952 | 10 | ||
| Tappio | 78–17–3 | Norman Hayes
|
Päätös (hajaäänin) | Boston Garden, Boston, Massachusetts | 28.1.1952 | 10 | ||
| Tappio | 78–16–3 | Bob Murphy
|
Tuomarin tekninen päätös | Yankee Stadium, Bronx, New York | 27.6.1951 | 7 | Siirtyi raskaaseen keskisarjaan | |
| Tappio | 78–15–3 | Sugar Ray Robinson
|
Tekninen tyrmäys | Chicago Stadium, Chicago, Illinois | 14.2.1951 | 13 | 2:04 | Menetti NBA:n keskisarjan mestaruuden |
| Voitto | 78–14–3 |  Laurent Dauthuille
|
Tyrmäys | Olympia Stadium, Detroit, Michigan | 13.9.1950 | 15 | 2:47 | Puolusti NBA:n keskisarjan mestaruutta |
| Voitto | 77–14–3 |  Tiberio Mitri
|
Päätös (yksimielinen) | Madison Square Garden, New York, New York | 12.7.1950 | 15 | Voitti NYSAC keskisarjan mestaruuden, puolusti NBA keskisarjan mestaruutta | |
| Voitto | 76–14–3 | Joe Taylor
|
Päätös (yksimielinen) | State Fair Coliseum, Syracuse, New York | 4.5.1950 | 10 | ||
| Voitto | 75–14–3 | Chuck Hunter
|
Tekninen tyrmäys | Arena, Cleveland, Ohio | 28.3.1950 | 6 | 0:59 | |
| Voitto | 74–14–3 | Dick Wagner
|
Tekninen tyrmäys | Olympia Stadium, Detroit, Michigan | 3.2.1950 | 9 | 2:40 | Raskas keskisarja |
| Tappio | 73–14–3 | Robert Villemain
|
Päätös (yksimielinen) | Madison Square Garden, New York, New York | 9.12.1949 | 10 | ||
| Voitto | 73–13–3 | Marcel Cerdan
|
Tuomarin tekninen päätös | Briggs Stadium, Detroit, Michigan | 16.6.1949 | 9 | Voitti NBA:n keskisarjan mestaruuden | |
| Voitto | 72–13–3 | Joey DeJohn
|
Tekninen tyrmäys | State Fair Coliseum, Syracuse, New York | 18.5.1949 | 8 | ||
| Voitto | 71–13–3 | O'Neill Bell
|
Tyrmäys | Madison Square Garden, New York, New York | 18.4.1949 | 4 | ||
| Voitto | 70–13–3 | Robert Villemain
|
Päätös (hajaäänin) | Madison Square Garden, New York, New York | 25.3.1949 | 12 | ||
| Tappio | 69–13–3 | Laurent Dauthuille
|
Päätös (yksimielinen) | Forum, Montreal, Quebec | 21.2.1949 | 10 | ||
| Voitto | 69–12–3 | Tommy Yarosz
|
Päätös (yksimielinen) | Madison Square Garden, New York, New York | 3.12.1948 | 10 | ||
| Voitto | 68–12–3 | Vern Lester
|
Päätös (hajaäänin) | Eastern Parkway Arena, Brooklyn, New York | 18.10.1948 | 10 | ||
| Voitto | 67–12–3 | Johnny Colan
|
Tekninen tyrmäys | St. Nicholas Arena, New York, New York | 1.10.1948 | 10 | 1:32 | Raskas keskisarja |
| Voitto | 66–12–3 | Burl Charity
|
Tekninen tyrmäys | Park Arena, Bronx, New York | 7.9.1948 | 5 | ||
| Voitto | 65–12–3 | Ken Stribling
|
Tekninen tyrmäys | Griffith Stadium, Washington, District of Columbia | 1.6.1948 | 5 | 2:46 | |
| Tappio | 64–12–3 | Billy Fox
|
Tekninen tyrmäys | Madison Square Garden, New York, New York | 14.11.1947 | 4 | Raskas keskisarja, LaMotta myönsi ottelun olleen sovittu. | |
| Tappio | 64–11–3 | Cecil Hudson
|
Päätös (hajaäänin) | Comiskey Park, Chicago, Illinois | 3.9.1947 | 10 | ||
| Voitto | 64–10–3 | Tony Janiro
|
Päätös (yksimielinen) | Madison Square Garden, New York, New York | 6.6.1947 | 10 | ||
| Voitto | 63–10–3 | Tommy Bell
|
Päätös (yksimielinen) | Madison Square Garden, New York, New York | 14.3.1947 | 10 | ||
| Voitto | 62–10–3 |  Anton Raadik
|
Päätös (yksimielinen) | Chicago Stadium, Chicago, Illinois | 6.12.1946 | 10 | ||
| Voitto | 61–10–3 | O'Neill Bell
|
Tyrmäys | Olympia Stadium, Detroit, Michigan | 25.10.1946 | 2 | ||
| Voitto | 60–10–3 | Bob Satterfield
|
Tyrmäys | Wrigley Field, Chicago, Illinois | 12.9.1946 | 7 | 1:50 | Raskas keskisarja |
| Voitto | 59–10–3 | Holman Williams
|
Päätös (yksimielinen) | University of Detroit Stadium, Detroit, Michigan | 7.8.1946 | 10 | ||
| Tasapeli | 58–10–3 | Jimmy Edgar
|
Tasapeli | University of Detroit Stadium, Detroit, Michigan | 13.6.1946 | 10 | ||
| Voitto | 58–10–2 | Joe Reddick
|
Päätös (yksimielinen) | Arena, Boston, Massachusetts | 24.5.1946 | 10 | ||
| Voitto | 57–10–2 | Marcus Lockman
|
Päätös (yksimielinen) | Boston Garden, Boston, Massachusetts | 29.3.1946 | 10 | ||
| Voitto | 56–10–2 | Tommy Bell
|
Päätös (yksimielinen) | Madison Square Garden, New York, New York | 11.1.1946 | 10 | ||
| Voitto | 55–10–2 | Charley Parham
|
Tekninen tyrmäys | Chicago Stadium, Chicago, Illinois | 7.12.1945 | 6 | 0:59 | |
| Voitto | 54–10–2 | Walter Woods
|
Tyrmäys | Boston Garden, Boston, Massachusetts | 23.11.1945 | 8 | 1:33 | |
| Voitto | 53–10–2 | Coolidge Miller
|
Tyrmäys | Park Arena, Bronx, New York | 13.11.1945 | 3 | 2:51 | |
| Tappio | 52–10–2 | Sugar Ray Robinson
|
Päätös (hajaäänin) | Comiskey Park, Chicago, Illinois | 26.9.1945 | 12 | ||
| Voitto | 52–9–2 | George Kochan
|
Tekninen tyrmäys | Madison Square Garden, New York, New York | 17.9.1945 | 9 | 0:54 | |
| Voitto | 51–9–2 |  Jose Basora
|
Tekninen tyrmäys | Madison Square Garden, New York, New York | 10.8.1945 | 9 | ||
| Voitto | 50–9–2 | Tommy Bell
|
Päätös (yksimielinen) | Madison Square Garden, New York, New York | 6.7.1945 | 10 | ||
| Voitto | 49–9–2 | Bert Lytell
|
Päätös (hajaäänin) | Boston Garden, Boston, Massachusetts | 27.4.1945 | 10 | ||
| Voitto | 48–9–2 | Vic Dellicurti
|
Päätös (yksimielinen) | St. Nicholas Arena, New York, New York | 20.4.1945 | 10 | ||
| Voitto | 47–9–2 | George Costner
|
Tyrmäys | Chicago Stadium, Chicago, Illinois | 26.3.1945 | 6 | ||
| Voitto | 46–9–2 | Lou Schwartz
|
Tyrmäys | U.S.O. Auditorium, Norfolk, Virginia | 19.3.1945 | 1 | ||
| Tappio | 45–9–2 | Sugar Ray Robinson
|
Päätös (yksimielinen) | Madison Square Garden, New York, New York | 23.2.1945 | 10 | ||
| Voitto | 45–8–2 | George Kochan
|
Tekninen tyrmäys | Olympia Stadium, Detroit, Michigan | 3.11.1944 | 9 | ||
| Voitto | 44–8–2 | George Kochan
|
Päätös (yksimielinen) | Olympia Stadium, Detroit, Michigan | 29.9.1944 | 10 | ||
| Tappio | 43–8–2 | Lloyd Marshall
|
Päätös (yksimielinen) | Arena, Cleveland, Ohio, USA | 21.4.1944 | 10 | ||
| Voitto | 43–7–2 | Lou Woods
|
Päätös (hajaäänin) | Chicago Stadium, Chicago, Illinois | 31.3.1944 | 10 | ||
| Voitto | 42–7–2 | Coley Welch
|
Päätös (yksimielinen) | Boston Garden, Boston, Massachusetts | 17.3.1944 | 10 | ||
| Voitto | 41–7–2 | Ossie Harris
|
Päätös (hajaäänin) | Olympia Stadium, Detroit, Michigan | 25.2.1944 | 10 | ||
| Voitto | 40–7–2 | Ossie Harris
|
Päätös (hajaäänin) | Olympia Stadium, Detroit, Michigan | 28.1.1944 | 10 | ||
| Voitto | 39–7–2 | Fritzie Zivic
|
Päätös (yksimielinen) | Olympia Stadium, Detroit, Michigan | 14.1.1944 | 10 | ||
| Voitto | 38–7–2 | Fritzie Zivic
|
Päätös (hajaäänin) | Madison Square Garden, New York, New York | 12.11.1943 | 10 | ||
| Voitto | 37–7–2 | Johnny Walker
|
Tekninen tyrmäys | Convention Hall, Philadelphia, Pennsylvania | 11.10.1943 | 2 | 0:53 | |
| Voitto | 36–7–2 | Jose Basora
|
Päätös (yksimielinen) | Olympia Stadium, Detroit, Michigan | 17.9.1943 | 10 | ||
| Tappio | 35–7–2 | Fritzie Zivic
|
Päätös (hajaäänin) | Forbes Field, Pittsburgh, Pennsylvania | 12.7.1943 | 15 | ||
| Voitto | 35–6–2 | Fritzie Zivic
|
Päätös (hajaäänin) | Forbes Field, Pittsburgh, Pennsylvania | 10.6.1943 | 10 | ||
| Voitto | 34–6–2 | Tony Ferrara
|
Tyrmäys | Music Hall Arena, Cincinnati, Ohio | 12.5.1943 | 6 | ||
| Voitto | 33–6–2 | Ossie Harris
|
Päätös (yksimielinen) | Duquesne Gardens, Pittsburgh, Pennsylvania | 30.3.1943 | 10 | ||
| Voitto | 32–6–2 | Jimmy Reeves
|
Tyrmäys | Olympia Stadium, Detroit, Michigan | 19.3.1943 | 6 | ||
| Tappio | 31–6–2 | Sugar Ray Robinson
|
Päätös (yksimielinen) | Olympia Stadium, Detroit, Michigan | 26.2.1943 | 10 | ||
| Voitto | 31–5–2 | Sugar Ray Robinson
|
Päätös (yksimielinen) | Olympia Stadium, Detroit, Michigan | 5.2.1943 | 10 | ||
| Voitto | 30–5–2 | Charley Hayes
|
Tekninen tyrmäys | Olympia Stadium, Detroit, Michigan | 22.1.1943 | 6 | ||
| Voitto | 29–5–2 | California Jackie Wilson
|
Päätös (pistevoitto) | Madison Square Garden, New York, New York | 15.1.1943 | 10 | ||
| Voitto | 28–5–2 | Jimmy Edgar
|
Päätös (hajaäänin) | Olympia Stadium, Detroit, Michigan | 1.1.1943 | 10 | ||
| Voitto | 27–5–2 |  Henry Chmielewski
|
Päätös (yksimielinen) | Mechanics Building, Boston, Massachusetts | 6.11.1942 | 10 | Raskas keskisarja | |
| Voitto | 26–5–2 | Bill McDowell
|
Tekninen tyrmäys | Broadway Arena, Brooklyn, New York | 20.10.1942 | 5 | 0:44 | |
| Tappio | 25–5–2 | Sugar Ray Robinson
|
Päätös (yksimielinen) | Madison Square Garden, New York, New York | 2.10.1942 | 10 | ||
| Voitto | 25–4–2 | Vic Dellicurti
|
Päätös (pistevoitto) | New York Coliseum, Bronx, New York | 8.9.1942 | 10 | ||
| Voitto | 24–4–2 | Jimmy Edgar
|
Päätös (pistevoitto) | Madison Square Garden, New York, New York | 28.8.1942 | 10 | ||
| Voitto | 23–4–2 | Lorenzo Strickland
|
Päätös (pistevoitto) | New York Coliseum, Bronx, New York | 28.7.1942 | 8 | ||
| Tappio | 22–4–2 | Jose Basora
|
Päätös (pistevoitto) | New York Coliseum, Bronx, New York | 16.6.1942 | 10 | ||
| Voitto | 22–3–2 | Vic Dellicurti
|
Päätös (pistevoitto) | New York Coliseum, Bronx, New York | 2.6.1942 | 10 | ||
| Tasapeli | 21–3–2 | Jose Basora
|
Tasapeli | New York Coliseum, Bronx, New York | 12.5.1942 | |||
| Voitto | 21–3–1 | Buddy O'Dell
|
Päätös (pistevoitto) | New York Coliseum, Bronx, New York | 21.4.1942 | 10 | ||
| Voitto | 20–3–1 | Lou Schwartz
|
Tyrmäys | New York Coliseum, Bronx, New York | 7.4.1942 | 9 | ||
| Voitto | 19–3–1 | Lorenzo Strickland
|
Päätös (pistevoitto) | New York Coliseum, Bronx, New York | 18.3.1942 | 10 | ||
| Voitto | 18–3–1 | Frankie Jamison
|
Päätös (pistevoitto) | New York Coliseum, Bronx, New York | 3.3.1942 | 8 | ||
| Voitto | 17–3–1 | Frankie Jamison
|
Päätös (pistevoitto) | New York Coliseum, Bronx, New York | 27.1.1942 | 8 | ||
| Tappio | 16–3–1 | Nate Bolden
|
Päätös (hajaäänin) | Marigold Gardens, Chicago, Illinois | 22.12.1941 | 10 | ||
| Voitto | 16–2–1 | Jimmy Casa
|
Päätös (pistevoitto) | Madison Square Garden, New York, New York | 14.11.1941 | 6 | ||
| Tappio | 15–2–1 | Jimmy Reeves
|
Päätös (yksimielinen) | Arena, Cleveland, Ohio | 20.10.1941 | 10 | ||
| Voitto | 15–1–1 | Lorenzo Strickland
|
Päätös (pistevoitto) | Westchester County Center, White Plains, New York | 7.10.1941 | 8 | ||
| Tappio | 14–1–1 | Jimmy Reeves
|
Päätös (hajaäänin) | Arena, Cleveland, Ohio | 24.9.1941 | 10 | ||
| Voitto | 14–0–1 | Cliff Koerkle
|
Päätös (pistevoitto) | New York Coliseum, Bronx, New York | 11.8.1941 | 6 | ||
| Tasapeli | 13–0–1 | Joe Shikula
|
Tasapeli | Queensboro Arena, Long Island City, New York | 5.8.1941 | |||
| Voitto | 13–0 | Joe Baynes
|
Päätös (pistevoitto) | Queensboro Arena, Long Island City, New York | 15.7.1941 | 6 | ||
| Voitto | 12–0 | Johnny Morris
|
Tyrmäys | Starlight Park, Bronx, New York | 23.6.1941 | 3 | ||
| Voitto | 11–0 | Lorenzo Strickland
|
Päätös (pistevoitto) | Starlight Park, Bronx, New York | 16.6.1941 | 6 | ||
| Voitto | 10–0 | Lorenzo Strickland
|
Päätös (pistevoitto) | Dexter Park Arena, Woodhaven, Queens, New York | 9.6.1941 | 4 | ||
| Voitto | 9–0 | Johnny Morris
|
Päätös (pistevoitto) | New York Coliseum, Bronx, New York | 27.5.1941 | 4 | ||
| Voitto | 8–0 | Johnny Cihlar
|
Päätös (pistevoitto) | Broadway Arena, Brooklyn, New York | 20.5.1941 | 4 | Raskas keskisarja | |
| Voitto | 7–0 | Monroe Crewe
|
Päätös (pistevoitto) | Ridgewood Grove, Brooklyn, New York | 26.4.1941 | 4 | ||
| Voitto | 6–0 | Lorne McCarthy
|
Päätös (pistevoitto) | Westchester County Center, White Plains, New York | 22.4.1941 | 4 | ||
| Voitto | 5–0 | Stanley Goicz
|
Päätös (pistevoitto) | Westchester County Center, White Plains, New York | 15.4.1941 | 4 | Raskas keskisarja | |
| Voitto | 4–0 | Joe Fredericks
|
Tekninen tyrmäys | Westchester County Center, White Plains, New York | 8.4.1941 | 1 | 1:36 | Raskassarja |
| Voitto | 3–0 | Johnny Morris
|
Tekninen tyrmäys | Westchester County Center, White Plains, New York | 1.4.1941 | 4 | ||
| Voitto | 2–0 | Tony Gillo
|
Päätös (pistevoitto) | Pyramid Mosque, Bridgeport, Connecticut | 14.3.1941 | 6 | ||
| Voitto | 1–0 | Charley Mackley
|
Päätös (pistevoitto) | St. Nicholas Arena, New York | 3.3.1941 | 4 |
Saavutukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Diamond Belt
- Raskaan keskisarjan mestaruus (kerran)
- Keskisarjan mestaruus (kerran, puolusti kahdesti)
Maininnat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]The Ring
- 1943 vuoden yllätys (vs. Sugar Ray Robinson)
- 1950 vuoden nyrkkeilyottelu (vs. Laurent Dauthuille)
- 1950 vuoden erä (vs. Laurent Dauthuille)
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Boxer: Jake LaMotta, Boxrec.com, 29.10.2010
- ↑ a b c d e f g h i LaMotta, Jake & Carter, Joseph & Savage, Peter: Raging Bull My Story. Prentice Hall, 1970. (englanniksi)
- ↑ Lähteistä riippuen syntymävuodeksi ilmoitettu enimmäkseen 1921. Muun muassa hänen elämäkerrassa syntymävuodeksi on ilmoitettu 1922.
- ↑ A Talk With Jake LaMotta (Arkistoitu – Internet Archive) thesweetscience.com 15.10.2006 Viitattu 31.3.2016 (englanniksi)
- ↑ a b c d Jake LaMotta ibhof.com Viitattu 21.3.2016 (englanniksi)
- ↑ a b c d THROWBACK THURSDAY: JAKE LAMOTTA HALTS MARCEL CERDAN, TAKES HIS BELT 3.7.2014 Viitattu 25.3.2016 (englanniksi)
- ↑ 100 Most Disputed Decisions in Boxing History (Arkistoitu – Internet Archive) esnewsreporting.com 2.11.2012 Viitattu 27.3.2016 (englanniksi)
- ↑ On This Day: Jake LaMotta ends incredible unbeaten run of Sugar Ray Robinson boxingnewsonline.net 5.2.2016 Viitattu 23.3.2016 (englanniksi)
- ↑ Billy Fox boxrec.com Viitattu 30.3.2016 (englanniksi)
- ↑ a b c d Jake LaMotta’s infamous fixed fight against Billy Fox 65 years ago today proboxing-fans.com 14.12.2012 Viitattu 30.3.2016 (englanniksi)
- ↑ Tiberio Mitri?ro;”"La Tigre di Trieste"?ro;”Italian Middleweight Boxing Champ and Pulchritudinous Bit-Player nypress.com 28.2.2001 Viitattu 25.3.2016 (englanniksi)
- ↑ Jake LaMotta Defends Title Against Mitri Viitattu 25.3.2016 (englanniksi)
- ↑ Peretz, Howard G. (1999). It Ain't Over 'Till The Fat Lady Sings: The 100 Greatest Sports Finishes of All Time. New York: Barnes and Nobles Books. s. 28–29. ISBN 0-7607-1707-9.
- ↑ On This Day: Sugar Ray Robinson wins the St Valentine’s Day Massacre boxingnewsonline.net 14.2.2016 Viitattu 23.3.2016 (englanniksi)
- ↑ a b c Jake LaMotta ibhof.com Viitattu 24.9.2016 (englanniksi)
- ↑ Jake LaMotta: Legendary Raging Bull boxer dies at 95 BBC News. 20.9.2017. BBC. Viitattu 20.9.2017.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Tilastot ammattilaisotteluista BoxRec-tietokannassa
- Jake LaMotta Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
- Jake LaMottan muistokirjoitus Helsingin Sanomissa
| ||||||||||||||
