Jari Jolkkonen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jari Jolkkonen
Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen
Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen
Kuopion hiippakunnan piispa
2012–
Edeltäjä Wille Riekkinen
Henkilötiedot
Koko nimi Jari Juhani Jolkkonen
Syntynyt5. maaliskuuta 1970 (ikä 54)
Ilomantsi
Kansalaisuus suomalainen
Ammatti piispa, dosentti
Vanhemmat Esko Jolkkonen
Ulla Kontkanen
Puoliso Hanna Päivikki Vasiljev (vih. 1998)
Muut tiedot
Koulutus pappisvihkimys (1995)
teologian tohtori (2005)
Tutkinnot Helsingin yliopisto
Uskonto kristinusko
Tunnustuskunta luterilaisuus
Aiheesta muualla
www.piispajarijolkkonen.fi

Jari Juhani Jolkkonen (s. 5. maaliskuuta 1970 Ilomantsi[1]) on suomalainen pappi, joka on toiminut Kuopion hiippakunnan piispana toukokuusta 2012 alkaen. Jolkkosen puoliso on seurakuntapastori Hanna Vasiljev, ja heillä on viisi lasta.[2] [3]

Jolkkonen on kuvannut lapsuudenkotinsa edustaneen uskonnollisesti ”tavallista hillittyä luterilaista kansankirkollisuutta” [4]

Jolkkonen valmistui ylioppilaaksi 1989 Ilomantsin lukiosta ja valmistui teologian maisteriksi 1994 Helsingin yliopistosta. Hänet vihittiin papiksi 12.3.1995 Kuopion hiippakunnassa, minkä jälkeen hän toimi seurakuntapappina Männistön, Maaningan ja Kiihtelysvaaran seurakunnissa. Hän on toiminut Helsingin piispan teologisena sihteerinä, sotilaspappina ja systemaattisen teologian vs. lehtorina silloisessa Joensuun yliopistossa. Jolkkonen oli piispainkokouksen pääsihteerinä Kirkkohallituksessa 2007–2012. Hänet valittiin Kuopion hiippakunnan piispaksi helmikuussa 2012 ja vihittiin piispan virkaan 6.5.2012.[3] Hän on ollut kahteen otteeseen piispa Eero Huovisen teologinen sihteeri.[2]

Akateeminen toiminta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jolkkonen väitteli tohtoriksi 2005 Helsingin yliopistossa. Ekumeniikan alaan kuuluva väitöskirja käsitteli opin ja käytännön suhdetta Martti Lutherin ehtoollisteologiassa. Hänen tieteelliset julkaisunsa keskittyvät erityisesti Lutherin ja luterilaisen reformaation teologiaan, ekumeniaan sekä jumalanpalvelukseen ja kirkollisiin toimituksiin.[5]

Jolkkonen on systemaattisen teologian, erityisesti ekumeniikan dosentti Itä-Suomen yliopistossa (2007)[6] ja käytännöllisen teologian dosentti Helsingin yliopistossa (2009). Vuodesta 2015 hän on ollut Euroopan tiede- ja taideakatemian (EASA) jäsen.[3] Hän on myös jäsen Itä-Suomen yliopiston neuvottelukunnassa[7]

Ajattelu ja kirkollinen toiminta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jolkkonen edustaa ekumeenista luterilaisuutta, jossa pitäydytään luterilaiseen tunnustukseen ja samanaikaisesti korostetaan sen yhteyksiä toisiin kirkkoihin ja varhaiskirkon perintöön. Luterilaisuus on hänen mukaansa ”reformikatolisuutta”. ”Ensimmäiset luterilaiset eivät hänen mukaansa ajatelleet muodostavansa omaa luterilaista kirkkokuntaa, eivät myöskään samaistaneet itseään osaksi Euroopassa kehkeytyvää yleisprotestanttisuutta. Augsburgin tunnustukseen liittyneet mielsivät itsensä enemmänkin katolisen kirkon sisäiseksi uudistusliikkeeksi, joka halusi korjata sellaisia opetuksia ja kirkollisia käytäntöjä, jotka olivat uusia, epäautenttisia ja ristiriidassa evankeliumin kanssa.”[8]

Piispana hän on käsitellyt muun muassa kristinuskon suhdetta tieteeseen ja ihmisoikeuksiin. Hänen mukaansa uskon ja tieteen suhde ei voi perustua vastakkainasettelulle, mutta ei myöskään erillisyydelle. Jos korostetaan, että kristinuskon teologia ja luonnontieteet puhuvat kokonaan eri asioista, teologia pääsee Jolkkosen mukaan suojaan luonnontieteiden kritiikiltä, mutta myös kaventaa itseään ja tekee itsensä merkityksettömäksi. Jolkkonen kannattaa dialogimallia, jossa kristillinen jumalausko asettuu vuoropuheluun luonnontieteiden ja humanististen tieteiden kanssa. Tällöin luonnontieteiden löydökset voivat joskus vahvistaa ja joskus korjata perinteisiä kristillisiä oppeja.[9]

Jolkkonen ja professori Esko Valtaoja väittelivät uskon ja tieteen suhteesta 21.11.2018 Veritas Forumin järjestämässä keskustelutilaisuudessa Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksella.[10] Piispat julkaisivat syksyllä 2019 kannanoton Tieteiden lahja – piispojen puheenvuoro tieteiden arvosta ja merkityksestä, jonka valmistelutyöryhmän puheenjohtajana Jolkkonen toimi.[10]

Jolkkonen on käsitellyt kristinuskon ja modernien ihmisoikeuksien suhdetta vastaavankaltaisella mallilla. Hänen mukaansa esimerkiksi avioliittokäsityksen tapaisissa yhteiskunnallisissa kiistakysymyksissä toiset vetoavat uskonnollisiin auktoriteetteihin ja toiset taas ihmisoikeuksiin ”dogmeina”, yksiselitteisinä ja lopullisina totuuksina. Uskonnollisiin perusteluihin ja Jumalan tahtoon vetoava teologinen puhetapa ja ihmisoikeuksien ehdottomuutta korostava ihmisoikeuspuhe näyttävät Jolkkosen mukaan ajoittain ajautuvan törmäyskurssille ja johtavan hedelmättömään riitelyyn. Tästä huolimatta kristinusko ja ihmisoikeudet eivät ole toisilleen vastakkaisia, vaan kumppaneita, jotka nousevat historiallisesti samasta juuresta. Jolkkosen mukaan erityisesti kristillinen luomisen teologia ja hyveoppi  luovat hyvän liittymäkohdan ihmisoikeusajatteluun. Kristillisen uskon mukaan jokainen ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Tämä antaa ihmiselle arvon, joka ei perustu ansioihin tai hyödyllisyyteen. Jolkkosen mukaan Uudessa testamentissa kehotetaan edistämään rauhan, myötätunnon ja rakkauden kaltaisia hyveitä, jotka pitävät yllä ihmisoikeuksia. Toisaalta kristillinen teologia voi esittää kriittisiä kysymyksiä sellaiselle oikeusajattelulle, jossa ei nähdä yhteisön ja velvollisuuksien myönteistä merkitystä. Jolkkosen mukaan erityisesti kristillinen luomisen teologia ja hyveoppi  luovat hyvän liittymäkohdan ihmisoikeusajatteluun. Kristillisen uskon mukaan jokainen ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Tämä antaa ihmiselle arvon, joka ei perustu ansioihin tai hyödyllisyyteen. Jolkkosen mukaan Uudessa testamentissa kehotetaan edistämään rauhan, myötätunnon ja rakkauden kaltaisia hyveitä, jotka pitävät yllä ihmisoikeuksia. Toisaalta kristillinen teologia voi esittää kriittisiä kysymyksiä sellaiselle oikeusajattelulle, jossa ei nähdä yhteisön ja velvollisuuksien myönteistä merkitystä.[11]

Ennen piispaksi tuloaan Jolkkonen toimi piispainkokouksen pääsihteerinä, jolloin piispainkokous luovutti kirkolliskokoukselle vuonna 2010 mietinnön parisuhdelain seurauksista kirkossa.[12] Mietinnössä liityttiin perinteiseen avioliittokäsitykseen ja korostettiin kaikkien ihmisten, myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvien, jakamatonta ihmisarvoa. Samalla esitettiin vapaamuotoista rukousta parisuhteen solmineiden kanssa ja heidän puolestaan, mistä annettiin myöhemmin ns. pastoraalinen ohje. [13] Piispaksi tultuaan Jolkkonen on edustanut näkemystä, joka myötäilee kyseisen mietinnön linjauksia. Hän on edustanut perinteistä avioliittokäsitystä ja esittänyt, että näkemykseen voidaan päätyä sekä yleisinhimillisin (ei-uskonnollisin) että uskonnollisin syin. Samalla hän katsoo, ettei kirkon edustama käsitys avioliitosta miehen ja naisen välisenä ole suunnattu ketään vastaan.[14][15] Eduskunnan hyväksyttyä tasa-arvoisen avioliittolain Jolkkonen katsoi, ettei päätös muuta kirkon omaa avioliittokäsitystä tai vihkikäytäntöjä ja kehotti hiippakunnan pappeja pidättymään samaa sukupuolta olevien vihkimisestä.[16]

Jolkkonen on kertonut suhtautuvansa torjuvasti eutanasiaan ja kannattavansa saattohoidon kehittämistä.[17] [18] Raskaudenkeskeytyksessä hän on sanonut kannattavansa naisten laajaa itsemääräämisoikeutta: ”Oikeus päättää omaan ruumiiseen kohdistuvista toimenpiteistä kuuluu viime kädessä naiselle itselleen.” Toisaalta hän pitää sosiaalisin syin tehtyä aborttia eettisesti ongelmallisena ja katsoo että abortin tekemisen tulisi rajoittua "vakaviin poikkeustilanteisiin".[19]

Jolkkonen on käsitellyt myös muun muassa uskon ja järjen suhdetta, monikulttuurisuutta, pakolaisuutta, seksuaalista häirintää ja #metoo-kampanjaa, uskonnonvapautta, sananvapautta, eutanasiaa, köyhyysongelmaa sekä eläinten oikeuksia.[20][21]

Kirkkopoliittisia näkemyksiä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jolkkosen suhde kirkon sisäisiin herätysliikkeisiin on kaksijakoinen. Hän sanoo aiemmin korostaneensa riippumattomuuttaan kirkon herätysliikkeisiin, mutta vaihtaneen näkemystään: ”Tänään tunnen kuuluvani niihin kaikkiin. Niiden puutteet ovat ilmeisiä, mutta vahvuudet paljon tärkeämpiä.”[22]

Kirkolliskokousedustajat Johanna Korhonen ja Pirjo Ala-Kapee tekivät keväällä 2015 Jolkkosesta kantelun, jossa katsottiin hänen harhauttaneen hiippakuntaansa kertoessaan lähetysmäärärahojen jakoperusteita koskevista kirkolliskokouksen linjauksista.[23] Jolkkonen on katsonut, että kaikilla kirkon virallisilla lähetysjärjestöillä tulisi olla mahdollisuus saada seurakunnilta lähetysmäärärahoja, mikäli ne noudattavat kirkon lähetystyön perussopimusta.[24] Tuomiokapituli totesi myöhemmin kantelun aiheettomaksi.[25]

Kun esikoislestadiolaisen herätysliikkeen jäsenet ryhtyivät toimittamaan kasteita ja ehtoollisia ilman pappisvirkaan vihittyjä [26], Jolkkonen vetosi keväällä 2016 liikkeelle kirjoittamassaan avoimessa kirjeessä, että liike pysyisi kirkon yhteydessä ja luopuisi ”sakramenttiseparatismiksi” kutsutusta hankkeesta. Kun näin ei tapahtunut, hän kehotti hiippakunnan seurakuntia olemaan antamatta tiloja liikkeen tilaisuuksia varten.[27]

Jolkkonen ehdotti Pyhän Henrikin päivän audienssilla 2019 paavi Franciscukselle, että luterilaiset ja katolilaiset käynnistäisivät yhteiseen julistukseen kirkosta, ehtoollisesta ja pappisvirasta tähtäävän ekumeenisen asiakirjan valmistelun. Siinä katolilaiset ja luterilaiset esittäisivät kirkkokäsitystä, ehtoollisoppia ja virkakäsitystä koskevat yhteiset perusvakaumuksensa ja purkaisivat 1500-luvulla toisilleen lausumat oppituomiot. Asiakirja olisi jatkoa vuonna 1999 molempien kirkkojen allekirjoittamalle asiakirjalle Yhteinen julistus vanhurskauttamisopista.”[28] Paavi Franciscus vastasi, että dialogia on jatkettava ja vietävä eteenpäin.[29]

Israelin ja palestiinalaisten välisessä konfliktissa Jolkkonen on esittänyt palestiinalaisia tukevia kannanottoja.[30]

Yhteiskunnallinen toiminta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jolkkonen on profiloitunut Itä-Suomen kysymyksiin. Hän on toiminut Itä-Suomen yliopiston neuvottelukunnassa 2014-2017 ja Itä-Suomen yliopiston hallituksessa 2018 alkaen. Hän on jäsenenä Valamo-säätiön, Pohjois-Karjalan ja Suomen kulttuurirahaston valtuuskunnissa.[3] Jolkkonen on kirjoittanut kolumneja Savon Sanomissa ja Warkauden lehdessä vuodesta 2013.

Jolkkonen sai Kirkon tiedonvälityspalkinnon 1995 yhdessä muiden Etsijä-lehden päätoimittajien Taneli Heikan ja Marianne Heikkilän kanssa.[2] Hän on Itä-Suomen yliopiston teologian laitoksen opiskelijajärjestön Fides Ostiensiksen (2010) ja Helsingin yliopiston Karjalaisen Osakunnan kunniajäsen (2019). Hänelle on myönnetty Rajavartiolaitoksen ansioristi (2015).[31]

TV-dokumentit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

YLE on esittänyt kaksi Jolkkosen käsikirjoittamaa ja Satu Väätäisen ohjaamaa tv-dokumenttia. Uskonpuhdistaja Martti Lutherin elämänvaiheita käsittelevä dokumentti ”Martti ja minä – reformaattorin tarina” esitettiin reformaation merkkivuonna 2017.[32] [33] Pääsiäisenä 2020 esitettiin Franciscus Assisilaisesta kertova ”Franciscus ja minä – Jumalan köyhän tarina”.[34]

Väitetty Irja Askolan epäasiallinen kohtelu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syksyllä 2021 ilmestyneessä Anne Mattssonin kirjoittamassa Irja Askola - Elämäkerta -kirjassa väitetään Jari Jolkkosen kohdelleen epäasiallisesti piispakollegaansa. Kun Askola joutui kohun keskelle vihittyään lähetystyöhön homoparin ja saaneen osakseen vihapostia, väitetään Jolkkosen kommentoineen ”Omahan on vikasi. Omilla mielipiteilläsi niitä kerjäät”.[35] Tapahtuma kuvataan saman sisältöisenä Kaisa Raittilan kirjoittamassa kirjassa Yhteyden rakentajat. Sen mukaan mainittu lausahdus olisi sanottu pohjoismaisen piispainkokouksen kahvitauolla. [36]

Jolkkonen itse kiisti sanoneensa näin.[37]

Teoksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Uskon ja rakkauden sakramentti. Opin ja käytännön yhteys Martti Lutherin ehtoollisteologiassa. Helsinki: Suomalainen teologinen kirjallisuusseura, 2004. ISBN 952-979-156-9
  • Reformaation tarina. Helsinki: Kirjapaja, 2016. ISBN 978-952-288-525-8
  • Ikävä vanhoja ateisteja ja muita kirjoituksia. Helsinki: Kirjapaja, 2019. ISBN 978-952-354-102-3
  • Luterilaisuuden ABC. Synkkä ja harmaa sanakirja. (Yhdessä Jaakko Heinimäen kanssa). Edita. Helsinki 2008. Ensimmäinen painos 2008, toinen painos 2009. ISBN 978-951-37-5290-3
  • Metodiopas. Systemaattinen analyysi tutkimusmetodina. Joensuun yliopisto 2007.
  • Ymmärrystä etsivä usko. Kulttuurin tieteen ja uskon vuoropuheluja. Väyläkirjat, 2022. ISBN 9789523960541

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Jari Jolkkosen kotisivu (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. ↑ a b c Timo Siukonen: Jolkkonen piispaksi ylivoimaisesti. Helsingin Sanomat, 21.2.2012, s. A7. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 21.2.2012.
  3. ↑ a b c d Pappismatrikkeli - Prästmatrikeln 2018. Suomen kirkon pappisliitto. ISBN: 9789529409075
  4. ↑ Piispanpolku 10. Hengellisiä matkakertomuksia. Toim. Jaakko Heinimäki. ISBN 9789522883025
  5. ↑ Julkaisuluettelo.
  6. ↑ Dosentit teologian osasto Itä-Suomen yliopisto. Viitattu 23.2.2017.
  7. ↑ Neuvottelukunta Itä-Suomen yliopisto. Arkistoitu 5.4.2015. Viitattu 19.1.2015.
  8. ↑ toim. Tomi Karttunen: Ekumenian ajankohtaiskysymyksiä Luterilaisuus on reformikatolisuutta. 2021. Kirkon tutkimuskeskus. Viitattu 22.9.2021.
  9. ↑ Kirkon usko ja tieteellinen maailmankuva.
  10. ↑ Tieteiden arvosta ja tehtävästä. PDF.
  11. ↑ Kristillinen ihmiskuva. Perusta.
  12. ↑ Parisuhdelain seuraukset kirkossa: piispainkokouksen selvitys kirkolliskokoukselle 2010.
  13. ↑ [1]
  14. ↑ Jolkkonen: Mitä on avioliitto? Kirjassa: Ikävä vanhoja ateisteja (s. 91-101).
  15. ↑ [2]
  16. ↑ Rohkeasta ja uskollisesta pappeudesta.
  17. ↑ Jolkkonen: Millaisia ongelmia eutanasiaan liittyy? Kirjassa: Ikävä vanhoja ateisteja (s. 112-115).
  18. ↑ Hyvään kuolemaan liittyy monta sovintoa.
  19. ↑ Mielipide abortista.
  20. ↑ Ikävä vanhoja ateisteja ja muita kirjoituksia. Kirjapaja, Helsinki 2019.
  21. ↑ Ikävä asiallista keskustelua.
  22. ↑ Piispanpolku 10. Hengellisiä matkakertomuksia. Toim. Jaakko Heinimäki. ISBN9789522883025.
  23. ↑ [3]
  24. ↑ Väite harhaanjohtamisesta väärä.
  25. ↑ Tuomiokapituli antoi piispa Jolkkoselle puhtaat paperit – kantelu hylättiin. Yle.
  26. ↑ [4]
  27. ↑ Avoin kirje lestadiolaisille.
  28. ↑ [5]
  29. ↑ [6]
  30. ↑ Rauhan puolesta Israelissa ja Palestiinassa.
  31. ↑ Henkilötietoja.
  32. ↑ [7]
  33. ↑ [8] (Arkistoitu – Internet Archive)
  34. ↑ [9]
  35. ↑ Halonen, Kaisa: ”Teologiset tikarit lensivät helposti”– Useimmat piispakollegoista jättivät Irja Askolan yksin vihapuheen keskelle Kirkko ja Kaupunki. Viitattu 11.09.2021.
  36. ↑ Raittila, Kaisa: Yhteyden rakentajat — Kohti kaikille avointa kirkkoa, s. 215. Kirjapaja, 2020. ISBN 9789523543164.
  37. ↑ Jolkkonen, Jari: Piispa Jari Jolkkosen vastine piispa Irja Askolaa käsittelevään artikkeliin Kirkko ja Kaupunki. Viitattu 11.09.2021.
Kuopion piispan vaakuna Edeltäjä:
Wille Riekkinen 		Kuopion piispa
2012– 		Seuraaja:
-
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Jari_Jolkkonen&oldid=22782731”