Tämä on hyvä artikkeli.

Jean Harlow

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Jean Harlow
Jean Harlow elokuvassa Saigonin kaunotar (1932)
Jean Harlow elokuvassa Saigonin kaunotar (1932)
Henkilötiedot
Koko nimi Harlean Harlow Carpenter
Syntynyt3. maaliskuuta 1911
Kansas City, Missouri, Yhdysvallat
Kuollut7. kesäkuuta 1937 (26 vuotta)
Los Angeles, Kalifornia
Ammatti elokuvanäyttelijä
Puoliso Charles McGrew
(1927–1929)
Paul Bern
(1932†)
Harold Rosson
(1933–1935)
Näyttelijä
Aktiivisena 1928–1937
Merkittävät roolit Yhteiskunnan vihollinen
Saigonin kaunotar
Päivälliset klo 8
Kahdesti vihitty
Palkinnot

Walk of Fame, Hollywood (1960)

Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
Viralliset kotisivut
IMDb
Elonet

Jean Harlow, oikealta nimeltään Harlean Carpenter, (3. maaliskuuta 1911 Kansas City, Missouri – 7. kesäkuuta 1937 Los Angeles, Kalifornia) oli yhdysvaltalainen elokuvanäyttelijä ja 1930-luvun seksisymboli. Hänet tunnettiin platinanvaaleiden hiuksiensa vuoksi lempinimillä ”platinablondi” (engl. ”Platinum Blonde”) ja ”Blonde Bombshell”. Nykyään Harlow’ta pidetään yhtenä Hollywoodin kultakauden legendaarisimmista näyttelijöistä. Vuonna 1999 Amerikan elokuvainstituutti valitsi hänet kaikkien aikojen 22. merkittävimmäksi naisnäyttelijäksi.[1]

Harlow esiintyi useissa elokuvissa, jotka oli suunniteltu hänelle. Niissä korostettiin Harlow’n seksuaalista vetovoimaa ja valkokankaalla läsnäoloa. Hän kuitenkin siirtyi myöhemmin monipuolisempiin rooleihin ja nousi supertähdeksi Metro-Goldwyn-Mayerin sopimusnäyttelijänä. Harlow’n suuri suosio ja ”nauravan vampin” imago olivat ristiriidassa hänen mutkattoman luonteensa ja omassa elämässään kokemiensa pettymysten ja surujen kanssa.

Harlow kuoli äkillisesti munuaisten vajaatoimintaan vain 26-vuotiaana.

Lapsuus ja nuoruus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jean Harlow oli alkuperäiseltä nimeltään Harlean Harlow Carpenter[2]. Hän syntyi 3. maaliskuuta 1911 Kansas Cityssä hammaslääkäri Mont Clair Carpenterille (1877–1974) ja tämän vaimolle Jean Poe Carpenterille (o.s. Harlow, 1891–1958). Sukunimi kirjoitetaan joskus virheellisesti muodossa Carpentier, joka on peräisin studion lehdistötiedotteista, kun Harlow’n sukunimen haluttiin kuulostavan hienommalta.[3]

Mont Clair Carpenterin vanhemmat olivat pioneereja, mutta hän muutti Kansas Cityyn opiskellakseen hammaslääkäriksi. Jean Poe Carpenter taas oli varakkaan kiinteistövälittäjä Skip Harlow’n ja tämän vaimon Ella Williamsin ainoa tytär. Avioliiton järjesti Skip Harlow vuonna 1908. Aviopari asui Kansas Cityssä Skip Harlow’n omistamassa talossa.[4] Toisen lähteen mukaan isovanhempien nimet olivat S.D. Harlow ja Ellen Williams, eikä järjestetystä avioliitosta puhuta mitään.[5]

Harlean oli vanhempiensa ainokainen ja isovanhempiensa ainut lapsenlapsi. Häntä kutsuttiin ”Babyksi”, ja lempinimi pysyi koko hänen loppuelämänsä ajan. Harlean oli niin hemmoteltu, että hän tajusi nimensä olevan ”Harlean” eikä ”Baby” vasta aloittaessaan Miss Barstow’n tyttökoulun viisivuotiaana.[6] Koska Harleanilla ei ollut sisaruksia, hän ja hänen äitinsä olivat hyvin läheisiä. Jean Carpenter kohdisti kaiken huomionsa tyttäreensä, joka tarjosi hänelle tilaisuuden olla tarpeellinen kokemastaan tyhjyydestä ja onnettomasta avioliitosta huolimatta. ”Hän oli aina ’kokonaan minun’”, hän sanoi tyttärestään.[7]

Harleanin vanhemmat erosivat vuonna 1921.[8] Äiti Jeanin on kerrottu turhautuneen avioliitossaan tyttären aloitettua koulunkäynnin ja hakeneen avioeroa.[9] Toisaalta Harleanin vanhempien on kerrottu ajautuneen erilleen ja päättäneen yhdessä erota. Harleanin isä oli tuntenut olonsa tukalaksi avioliitossaan vaimonsa vanhempien läheisyyden vuoksi.[8] Lopullinen avioero myönnettiin aviomiehen sitä kiistämättä 29. syyskuuta 1922, ja Harleanin huoltajuus annettiin äidille. Harlean rakasti isäänsä, mutta näki loppuelämänsä ajan tätä vain harvoin.[9] Välit kuitenkin säilyivät, ja Harlean tuli myöhemmin hyvin toimeen äitipuolensa Maude Sethin kanssa.[10]

Vuonna 1923 Mama Jean – kuten hänet tunnettiin siitä pitäen, kun Harleanista tuli elokuvatähti – muutti ensi kerran tyttärensä kanssa Hollywoodiin. Tuolloin hän toivoi itse pääsevänsä elokuvaan ja tulevansa tähdeksi. Harlean kävi Hollywoodissa tyttökoulua, joka otti siitä huolimatta sisään myös joitakin poikia. Samaa koulua kävivät muun muassa tulevat Hollywood-kuuluisuudet Douglas Fairbanks nuorempi, Joel McCrea ja Irene Mayer Selznick. Mama Jeanin unelma filmitähteydestä ei toteutunut: 34-vuotiaana hän oli liian vanha elokuva-alalle aikana, jolloin naispääosien esittäjät olivat pääasiassa teini-ikäisiä.[11] Kahden vuoden kuluttua rahattomuuden uhatessa äiti ja tytär palasivat Kansas Cityyn. Skip Harlow oli uhannut tehdä tyttärensä perinnöttömäksi, mikäli he eivät palaisi. Harlean jäi pois Hollywoodin koulustaan keväällä 1925.[12] Kesällä 1925 Skip Harlow lähetti Harleanin Cha-Ton-Kan kesäleirille Michigammeen Michiganiin. Leirillä Harlean sairastui tulirokkoon. Tällöin Mama Jean matkusti Michiganiin ja joutui soutamaan järven yli leirille päästääkseen hoitamaan tytärtään.[13]

Kansas Cityyn palattuaan Harlean kirjoittautui Ferry Hallin kouluun, joka sijaitsi Lake Forestissa Illinois’ssa. Yhtenä syynä oli se, että Mama Jean tapaili uutta miestä, Marino Belloa, joka asui lähistöllä Chicagossa.[14] Harleanin koulussa oli tapana, että vanhemmat tytöt opastivat nuorempia, ja hänen isosiskokseen nimitetty tyttö esitteli hänet syksyllä 1926 yhdeksäntoistavuotiaalle Charles "Chuck" McGrew’lle, joka tulisi aikanaan perimään omaisuuden. Harlean ja McGrew alkoivat seurustella.[15] 18. tammikuuta 1927 Mama Jean avioitui Marino Bellon (1883–1953) kanssa, mutta Harlean ei ollut läsnä vihkiäisissä.[16]

Harlean Carpenter ja Charles McGrew rakastuivat ja karkasivat vihille 21. syyskuuta 1927. McGrew oli kaksikymmenvuotias ja Harlean kuudentoista. Kaksi kuukautta naimisiinmenon jälkeen McGrew täytti kaksikymmentäyksi ja sai haltuunsa osan perinnöstään. Pariskunta muutti Los Angelesiin ja perusti kodin Beverly Hillsiin, missä Harlean eli varakkaan seurapiirirouvan elämää. McGrew toivoi muuton etäännyttävän Harleania äidistään. Kumpikaan ei käynyt töissä, ja molempien, erityisesti McGrew’n, on arveltu käyttäneen runsaasti alkoholia.[17]

Los Angelesissa Harlean ystävystyi Rosalie Royn kanssa. Hän tarjoutui kerran antamaan Roylle kyydin tapaamiseen 20th Century Foxin studioille. Kun Harlean istui autossaan ja odotteli ystäväänsä, yksi Foxin johtajista pani hänet merkille ja kysyi, oliko hän ilmoittautunut roolituksia hoitavaan Central Casting -yhtiöön. Harlean vastasi, ettei ollut kiinnostunut, mutta hänelle saneltiin esittelykirje Central Castingiin. Myöhemmin Roy löi vetoa, ettei Harlean uskaltaisi mennä hakemaan rooleja. Koska Harlean ei halunnut hävitä vetoa ja hänen äitinsä painosti häntä, hän ilmoittautui casting-toimistoon ja kirjoittautui äitinsä tyttönimellä Jean Harlow.[18]

Ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uran alku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Casting-toimistosta soitettiin ”neiti Harlow’lle” useita kertoja, ennen kuin tämä lopulta otti vastaan töitä, osittain juuri Los Angelesiin muuttaneen äitinsä painostuksesta. Harlow esiintyi ensimmäisessä elokuvassaan Honor Bound seitsemän dollarin päiväpalkalla.[19] Ensiesiintyminen johti pikkuosiin mykkäelokuvissa Kiinalaisten vallassa, Chasing Husbands ja Unkissed Man. Joulukuussa 1928 Harlow allekirjoitti viiden vuoden sopimuksen Hal Roach Studiosin kanssa. Hänen viikkopalkkansa oli 100 dollaria.[20] Harlow sai hieman isomman roolin Ohukaisen ja Paksukaisen lyhytelokuvassa Hotellissa tapahtuu ja esiintyi myöhemmin kaksikon kahdessa muussakin filmissä. Maaliskuussa 1929 Harlow kuitenkin purki sopimuksensa studiojohtaja Hal Roachin kanssa. Roach repi sopimuksen, kun Harlow kertoi tälle elokuvauran rikkovan avioliittonsa.[21] Kesäkuussa 1929 Harlow erosi McGrew’sta, joka syytti erosta hänen äitiään. Erottuaan Harlow muutti äitinsä ja Bellon luo.[21]

Eron jälkeen Harlow palasi elokuviin ja esiintyi vuonna 1929 statistina elokuvissa, kuten Jazzikuningatar, New Yorkin öitä ja Prinssi-puoliso. Samana vuonna hän esiintyi pienessä osassa Clara Bow’n elokuvassa Tavaratalon tuulispää sekä statistina elokuvassa Weak But Willing (1929), jonka kuvauspaikalla hän tutustui James Halliin. Hall oli parhaillaan mukana Howard Hughesin elokuvassa Hornan enkelit, jota kuvattiin uudestaan ääniversiona. Hughes tarvitsi uuden naispääosan esittäjän, koska alkuperäinen näyttelijä Greta Nissen puhui englantia norjalaisella aksentilla. Harlow kävi koekuvauksessa ja sai osan.[22]

Harlow allekirjoitti Hughesin yhtiön kanssa viiden vuoden sopimuksen 100 dollarin viikkopalkalla 24. lokakuuta 1929. Hornan enkelien ensi-ilta oli Hollywoodissa 27. toukokuuta 1930 Grauman’s Chinese Theatressa. Harlow’n saattoi ensi-iltaan Metro-Goldwyn-Mayerin tuottaja Paul Bern, jonka hän oli tavannut kuvausten aikana. Hornan enkelit teki Harlow’sta kansainvälisen tähden. Yleisö oli haltioissaan, mutta kriitikot eivät olleet kovin innostuneita. Variety-lehti sentään huomautti, että “ei ole väliä, kuinka lahjakas hän on… kukaan ei ole koskaan kuollut nälkään, jos on sellaisia avuja kuin hänellä”.[23]

Jean Harlow ja Clark Gable elokuvassa Salaperäinen kerho (1931)

Koska Hughesilla ei ollut Harlow’lle tiedossa muita projekteja, hän lähetti tämän Hornan enkelien promootiokiertueelle.[24] Vuonna 1931 Harlow esiintyi Hughesin omistaman Caddo Companyn lainaamana muiden studioiden elokuvissa Salaperäinen kerho (vastanäyttelijöinään Wallace Beery ja Clark Gable), Goldie, Iron Man ja Yhteiskunnan vihollinen (vastanäyttelijänään James Cagney). Vaikka elokuvat olivat joko kohtalaisen onnistuneita tai jättimenestyksiä, kriitikot tuomitsivat edelleen Harlow’n näyttelemisen ja pilkkasivat häntä.[25] Hughes lähetti Harlow’n toiselle promootiokiertueelle. Harlow kammosi julkisia esiintymisiä eikä kiertue ollut menestys.[26]

Harlow’n seuraava elokuva oli Platinapommi, joka tuli ensi-iltaan 1931. Elokuvan alkuperäinen nimi oli Gallagher mutta se muutettiin Platinapommiksi Harlow’n vuoksi, jolle nimitys oli juuri keksitty Hughesin yhtiön mainososastolla. Harlow’n naispuoliset ihailijat värjäsivät hiuksiaan platinanvaaleiksi, ja Hughesin yhtiö perusti ”Platinapommi”-kerhoja ympäri maata hyötyäkseen villityksestä. 10 000 dollarin palkintoa tarjottiin kampaajalle, joka onnistuisi luomaan Harlow’n sävyä vastaavan värin. Jostakin syystä Harlow kielsi, että hänen hiuksensa olisi värjätty.[27]

Harlow’n seuraava elokuva oli Three Wise Girls (1932), minkä jälkeen Bern lainasi häntä MGM:n elokuvaan Poliisin kynsissä (1932). Kuvausten päätyttyä isäpuoli Marino Bello järjesti Harlow’lle kymmenen viikon kiertueen itärannikolla. Harlow houkutteli kaikki teatterit täyteen ja esiintyi joissakin paikoissa useana iltana. Huonoista arvosteluista ja rooleista huolimatta Harlow oli suosittu, ja hänen suosionsa oli jatkuvassa kasvussa. Helmikuussa 1932 kiertuetta jatkettiin vielä kuudella viikolla.[28]

Harlow’n ja Paul Bernin välille oli kehittynyt suhde, ja nyt Bern kehotti MGM:n Louis B. Mayeria ostamaan Harlow’n sopimuksen Hughesilta. Mayerin mielestä Harlow’n imago ei sopinut MGM:n hienolle naisnäyttelijälle, eikä suostunut. Tällöin Bern houkutteli hyvää ystäväänsä, tuotanto-osaston johtaja Irving Thalbergia tekemään sopimuksen Harlow’n kanssa. Alun perin vastahakoinen Thalberg suostui, ja 3. maaliskuuta 1932, Harlow’n 21-vuotispäivänä, Bern kertoi Harlow’lle MGM:n ostaneen hänen sopimuksensa 30 000 dollarilla.[29]

Fay Wray näytteli Ann Darrow’ta klassikoksi muodostuneessa elokuvassa King Kong. Hollywoodin vaaleatukkaisimpana näyttelijänä Harlow oli ollut ensimmäinen valinta kirkuvan vaaleaverisen sankarittaren rooliin, mutta hän ei itse halunnut elokuvaan ja pyysi Hughesilta muuta roolia. Sopimus MGM:n kanssa pelasti Harlow’n King Kongilta, ja osan sai tummaverikkö Wray, joka käytti elokuvassa vaaleaa peruukkia.[30]

Jean Harlow elokuvassa Punatukkainen Lilli (1932)

Metro-Goldwyn-Mayer

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

MGM:llä Harlow’sta tuli supertähti.[31] Studio yritti muuttaa Harlow’n röyhkeän ja eksoottisen platinapommin imagoa enemmän valtavirtaan sopivaksi. Pesäeroa Harlow’n ja tämän näyttelemien hahmojen välille yritettiin tehdä muuttamalla tähden sukunimi tavanomaisesta ”Carpenterista” hienommaksi ”Carpentieriksi” ja väittämällä, että kirjailija Edgar Allan Poe oli yksi hänen esi-isistään. Lisäksi julkaistiin kuvia Harlow’sta tekemässä hyvätekeväisyystyötä. Harlow’n imagon muuttaminen osoittautui kuitenkin vaikeaksi. Hänen kuultiin kerran mutisevan: ”Luoja, täytyykö minulla aina olla avokaulainen puku ollakseni tärkeä?”[32]

MGM:llä Harlow sai parempia rooleja, joissa hän pystyi osoittamaan kykynsä näyttelijänä eikä pelkästään tusinatähtenä. Vuonna 1931 hän esiintyi elokuvassa Punatukkainen Lilli, jossa hänen viikkopalkkansa oli 1 250 dollaria.[31] Punatukkainen Lilli oli arvostelumenestys, ja Harlow’n roolisuoritusta kehuttiin muun muassa seuraavasti: “Hänen roolinsa on kaikkea muuta kuin sympaattinen [mutta] hän esittää vanhempaa miestä tavoittelevan naisen roolia erinomaisesti. Kieltämättä hän sopii ulkonäöltään rooliin, mutta hänen vakuuttava esiintymisensä yllättää rankimmatkin kriitikot.”[33]

Harlow’n valinta elokuvaan Paul Bernin suojattina oli herättänyt närää,[34] ja vasta kun elokuva osoittautui menestykseksi eikä Harlow’ta voitu enää syyttää roolihahmonsa kaltaisesta käytöksestä, Harlow ja Bern virallistivat suhteensa ja menivät kihloihin kesäkuussa 1932.[35] Pari vihittiin 2. heinäkuuta 1932.[36]

Paul Bernin väitetty itsemurhaviesti, jossa lukee: ”Rakkaimpani, valitettavasti tämä on ainoa keino hyvittää kauhea vääryys, jonka olen tehnyt sinulle, ja pyyhkiä pois halveksittava nöyryytykseni. Rakastan sinua. Paul. Ymmärräthän, että viimeiltainen oli vain komediaa”

Harlow näytteli seuraavaksi Clark Gablen kanssa elokuvassa Saigonin kaunotar. Kuvausten aikana Harlow’n elämässä tapahtui tragedia, kun Paul Bern löydettiin kuolleena pariskunnan kotoa 5. syyskuuta 1932.[37] Seuranneesta skandaalista on siitä pitäen kiertänyt monenlaisia huhuja. Kuolinsyyksi todettiin kuitenkin itsemurha.[38] Jotkut Bernin ystävät[39] ja tämän elämäkerran kirjoittaja uskovat tuottajan avovaimon Dorothy Milletten ampuneen Bernin[40]. Bern oli kertonut Harlow’lle Millettestä, vaikkakaan ei sanonut, että New Yorkin lain mukaan tämä oli hänen laillinen avovaimonsa, niin sanottu common-law wife.[41] Bernin ja Harlow’n mentyä naimisiin Millette oli siirtynyt länsirannikolle San Franciscoon sekä kirjoitellut ja soitellut Bernille, joka lähetti tälle yhä rahaa mutta vältti henkilökohtaista yhteydenpitoa.[42] MGM:n lääkäri Edward Jones väitti itsemurhan syyksi Bernin impotenssia, mutta väitettä ei voida todistaa puoleen eikä toiseen.[43][44] Harlow antoi Bernin kuolemaan liittyen lausunnon kerran poliisille ja kerran suurelle valamiehistölle.[45] Muutoin hän pysyi julkisesti vaiti, selvisi lopulta koettelemuksesta ja oli entistä suositumpi. Hollywoodissa häntä kunnioitettiin, koska hän ei puhunut aviomiehensä kuolemasta.[46]

Bernin kuoleman jälkeen Harlow kuvasi loppuun Saigonin kaunottaren. Elokuva oli menestys, ja Harlow’ta aiemmin moittineet kriitikotkin kehuivat hänen suoritustaan. Harlow’sta ja Gablesta tuli äänielokuvien ensimmäinen onnistunut tähtipari, joka esiintyi yhdessä kaikkiaan kuudessa elokuvassa.[47] Vuonna 1933 Harlow näytteli kaikkiaan kolmessa elokuvassa: Päivälliset klo 8, Miesten metsästäjä ja Bombshell. Miesten metsästäjä oli elokuvana niistä heikoin, mutta Harlow’n ja vastanäyttelijä Gablen ansiosta elokuva oli yleisömenestys, vaikka arvostelut olivat huonoja.[48] Sen sijaan Päivälliset klo 8 menestyi sekä arvosteluissa että lippukassoilla. Harlow esiintyi siinä monien tunnettujen tähtien, kuten John Barrymoren ja Marie Dresslerin rinnalla, ja hänen roolisuorituksensa sai kehuja.[49]

Vuonna 1933 Harlow’n huhuttiin tapailevan nyrkkeilijä Max Baeria. Koska Baerin vaimo aikoi hakea avioeroa, lehdistö päätteli Harlow’n rikkoneen avioliiton. Harlow sanoi itse tavanneensa nyrkkeilijän vain joitakin kertoja. Koska hän ei halunnut huonoa julkisuutta, hän rajoitti yksityiselämäänsä ja kävi ulkona työtovereidensa, kuten MGM:n kuvaaja Harold ”Hal” Rossonin kanssa.[50] Syyskuussa 1933 Bombshellin kuvausten aikana Harlow ja Rosson avioituivat. Harlow kertoi lehdistölle, että heidän avioliittonsa olisi se yksi Hollywood-avioliitto, joka kestäisi.[51] Toisten lähteiden mukaan avioliitto oli MGM:n järjestämä, koska studio ei halunnut tähtensä joutuvan toistamiseen skandaaliin Baerin avioerojutussa. Harlow’ta ei mainittu Baerin avioerokanteessa.[52]

Harlow elokuvassa Päivälliset klo 8 (1933)

Bombshell oli yksi Harlow’n parhaimmista elokuvista. Elokuva perustui Clara Bow’n elämään, mutta siinä oli viittauksia myös Harlow’hun. Elokuvassa käytettiin hänen omaa pukuhuonettaan ja Harlow’n roolihahmo Lola Burns kutsutaan studioille tekemään Saigonin kaunottaren uusintaotoksia Clark Gablen kanssa. Tämän lisäksi Lola Burns elättää isäänsä ja veljeään, aivan kuten Harlow’n äiti ja isäpuoli, liikemieheksi itseään kutsunut Marino Bello asuivat Harlow’n luona.[53] Noihin aikoihin Bellot rakennuttivat Harlow’n rahoilla valkoisen kartanon, ”maailman valkoisimman talon”, osoitteeseen 214 South Beverly Glen Boulevard.[54]

Harlow kuitenkin kyllästyi olemaan ”platinapommi” ja painosti studiota antamaan hänelle parempia rooleja. Kun hän kieltäytyi hänelle lähetetyistä käsikirjoituksista, MGM hyllytti hänet marraskuussa 1933. Harlow antoi sillä aikaa haastatteluja ja kirjoitti kirjan Today is Tonight. Tähti ja studio pääsivät sopimukseen tammikuussa 1934, ja Harlow’n palkka nousi 3 000 dollariin 40 viikolta. Lisäksi hänelle luvattiin ennen pitkää lisää sanomista siihen, millaisia rooleja hän tulisi näyttelemään.[55]

Harlow’n ensimmäinen elokuva uudella sopimuksella oli Vaarallinen nainen (1934). Se oli myös ensimmäinen Harlow’n elokuva, johon tiukentunut sensuuri vaikutti. Elokuva ei tosin poikennut Harlow’n aikaisemmista rooleista, sillä hän esitti elokuvassa kiipijää.[56] Harlow’n palatessa töihin hän ja aviomies Rosson olivat jo huomanneet olevansa liian erilaisia, vaikka olivatkin alusta saakka hyviä ystäviä.[57] Rosson ei pitänyt Harlow’n äidin ja isäpuolen otteesta tähän, ja parin avioiduttua Harlow oli muuttanut pois äitinsä luota Rossonin tahdosta.[58] Harlow ilmoitti erostaan toukokuussa 1934, ja lopullinen avioero myönnettiin maaliskuussa 1935. Harlow kertoi lehdistölle, ettei aikonut mennä enää naimisiin.[59]

Loppukeväällä 1934 Harlow tapasi kuitenkin viimeisen rakkautensa, toisen MGM:n tähden William Powellin. Pari alkoi seurustella Vaarallisen naisen kuvausten jälkeen.[60] Kummallakin oli takanaan useampi avioero eikä kumpikaan halunnut sitoutua suin päin toisiinsa. Powell, jolla oli lapsi entisestä avioliitostaan, ei enää kaivannut lapsia, kun taas Harlow olisi tahtonut saada lapsen. Julkisuudessa he kertoivat olevansa ”vain ystäviä”.[61] Harlow’n äiti Jean ja isäpuoli Bello erosivat loppuvuodesta 1935 Bellon paljastuttua huijariksi: Powell oli saanut selville, ettei Bellon markkinoimia ”kaivoksia Meksikossa” ollut olemassakaan. Harlow oli investoinut väitettyihin kaivoksiin neljänneksen palkastaan. Äitinsä avioeron jälkeen Harlow alkoi ensimmäistä kertaa hoitaa omat raha-asiansa.[62]

Elokuvassa Riffraff (1936)

Myöhempi ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valkokankaan Harlow oli hänen elämänsä lopussa aivan erilainen kuin vuonna 1930, jolloin yleisö ensimmäisen kerran pani hänet merkille. Imagoissa oli samaa vain Harlow’n huumorintaju. 1930-luvun puolivälissä Harlow oli MGM:n suurimpia tähtiä ja sai kokeilla rajojaan monipuolisissa rooleissa. Vuonna 1935 hän esiintyi ensimmäisessä musikaalissaan, Trocaderossa, jonka toista miespääosaa esitti hänen miehensä William Powell. Elokuva sai sekalaiset arvostelut, ja vaikka Harlow’n suoritusta arvostettiin, hän ei vakuuttanut musikaalissa eikä esittänyt laulujaan itse.[63] Matkalla Singaporeen (1935) oli sen sijaan kassa- ja arvostelumenestys sekä Harlow’n menestynein elokuva Bombshellin jälkeen. Siinä hänen hahmonsa oli jälleen epämääräinen nainen.[64]

Vuonna 1936 Harlow luopui platinanvaalesta hiusväristään. Elokuvassa Riffraff vuonna 1936 hän esitti tehtaan työntekijää. Harlow sai vakuutettua tuotantoryhmän siitä, että platinanvaaleat hiukset tuskin sopisivat rooliin. Hänet nähtiin valkokankaalla ensimmäistä kertaa ruskeatukkaisena, vaikka kyseessä olikin peruukki. Samaan aikaan Harlow palautti jatkuvien vaalennusten vaurioittamat hiuksensa takaisin niiden alkuperäiseen hunajanvaaleaan väriin.[65] Myös studion on kerrottu halunneen muuttaa Harlow’n imagoa, josta otettiin julkisuudessa kaikki irti.[66] Tosiasiassa Harlow oli joutunut käyttämään peruukkia hiuksiaan säästääkseen jo elokuvissa Matkalla Singaporeen[65] ja Trocadero[67]. Riffraff herätti yleisön keskuudessa hämmennystä, ja Harlow oli ottanut suuren riskin tehdessään aivan erilaisen roolin.[68]

Jean Harlow elokuvassa Kahdesti vihitty (1936)

Samana vuonna ilmestyneessä elokuvassa Vaimo ja sihteeri Harlow nähtiin jälleen hyveellisen naisen roolissa, mikä hämmensi hänen fanejaan. Kriitikot kuitenkin kehuivat Harlow’n roolisuoritusta, ja elokuva menestyi myös taloudellisesti kohtalaisen hyvin. Roolisuoritusta pidetään nykyisin yhtenä Harlow’n parhaimmista.[69] Riffraffin on sanottu esitelleen Harlow’n uudet hiukset kun taas Vaimon ja sihteerin on sanottu tuoneen esille tämän uuden ”hyveellisen naisen” imagon. Variety-lehti oli Hornan enkelien jälkeen tuominnut Harlow’n tietynlaisiin rooleihin mutta kirjoitti nyt: ”Hän [Harlow] osoittaa, että osaa todella näytellä muitakin kuin vampin rooleja, joihin hänet pääasiassa yhdistetään.”[70]

Vuonna 1936 Harlow teki ensin ensimmäiseen maailmansotaan sijoittuvan vakoiluelokuvan Lentäjän viimeinen urotyö vastanäyttelijänään Cary Grant. Elokuva ei ollut menestys, ja sitä on sanottu jopa Harlow’n huonoimmaksi elokuvaksi MGM:llä.[71] Seuraavaksi Harlow esiintyi komediassa Kahdesti vihitty vastanäyttelijöinään William Powell, Myrna Loy ja Spencer Tracy. Kolmen yleisöä hämmentäneen tai epäonnistuneen elokuvan jälkeen Harlow tarvitsi kipeästi onnistumista, ja Kahdesti vihitty olikin sekä yleisö- että arvostelumenestys.[72]

Harlow ja Taylor vuonna 1937.

Elokuvassa Nuori lurjus rakastuu (1937) Harlow’n vastanäyttelijänä oli nouseva tähti Robert Taylor, jonka uraa pönkitettiin tunnetun naistähden elokuvassa. Ennen elokuvaa he esiintyivät yhdessä radiokuunnelmassa Madame Sans-Gene, ja kuvausten aikana Harlow ja Taylor vierailivat Washingtonissa presidentti Rooseveltin vuosittaisilla syntymäpäiväjuhlilla. Koska vierailu toi ilmaista julkisuutta kahdelle tähdelle, MGM ei voinut kuin suostua, mutta vaati, että elokuvan kuvaukset olisi saatava ajoissa valmiiksi. Elokuva sai kiittävät arvostelut, mutta ei ollut Harlow’n parhaita elokuvia.[73]

Vuonna 1937 Harlow’n ja Powellin suhde oli yhä samassa tilassa kuin aiemmin: Harlow’n on kerrottu halunneen naimisiin, Powellin taas ei.[74] Harlow sanoi heidän suhteestaan: ”Hän (Powell) on ainoa mies, jonka kanssa haluaisin asettua ja perustaa perheen. Mutta kaipa hän on oikeassa. Avioliitto ei ole onnistunut meiltä kummaltakaan aiemmin.”[75] Vaikka Powell osti Harlow’lle sormuksia, viimeksi jouluna 1936, hän painotti, ettei kyse ollut kihlasormuksesta.[76] Myös Harlow kielsi kihlauksen.[77] Keväällä 1937 huhuttiin välirikosta, kun Harlow nähtiin julkisuudessa kustantaja Donald Frieden seurassa.[78] Powell kuitenkin lähetti vuosipäivänä Harlow’n elokuvan kuvauspaikalle kakun, jonka onnellinen Harlow jakoi kuvausryhmän kanssa.[74]

Harlow esiintyi seuraavaksi romanttisessa komediassa Saratoga, jossa hänen vastanäyttelijänään oli kuudennen kerran Clark Gable. Elokuvan kuvaukset alkoivat Harlow’n sairastelujen takia myöhässä keväällä 1937. Saratoga jäi Harlow’n viimeiseksi elokuvaksi.[79]

Kuolema

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Harlow valitteli kipuja toukokuussa 1937. Kun oireet – väsymys, huonovointisuus, turvotus ja vatsakipu – eivät kuitenkaan vaikuttaneet kovin vakavilta, tohtori Fishbaugh arveli niiden johtuvan sappirakon tulehduksesta ja flunssasta mutta ei kuitenkaan ilmeisesti ollut tietoinen Harlow’n aiemmista sairauksista edellisen vuoden aikana. Harlow oli palanut pahasti auringossa vuoden 1936 lopulla, toipunut alkuvuonna 1937 pitkään sairastettuaan flunssan ja saanut verenmyrkytyksen, kun häneltä oli rutiinitoimenpiteenä poistettu viisaudenhampaat.[80] Myrna Loy oli huomannut Harlow’n väsyvän helposti ja lihoneen sekä tämän ihon harmaantuneen.[81] 29. maaliskuuta 1937 Harlow kuvasi elokuvan kohtausta, jossa hänen esittämänsä hahmo oli kuumeessa. Harlow oli selvästi sairaampi kuin roolihahmonsa, ja nojatessaan kohtausten välillä vastanäyttelijäänsä Clark Gableen hän sanoi: ”Minulla on kamala olo. Vie minut takaisin pukuhuoneeseen.” Harlow’n pyynnöstä apulaisohjaaja soitti William Powellille, joka kiirehti omalta kuvauspaikaltaan viemään Harlow’n kotiin.[82]

Kun Harlow ei seuraavana päivänä voinut yhtään paremmin, hänen äitinsä hälytettiin lomamatkalta takaisin ja tähden kotiin kutsuttiin lääkäri.[82] Kun Harlow'n sairastelu oli viivästyttänyt kuvauksia jo kolmen aiemman elokuvan (Vaimo ja sihteeri, Lentäjän viimeinen urotyö ja Kahdesti vihitty) aikana, kukaan ei ensin epäillyt mitään vakavaa. 2. kesäkuuta Harlow’n kerrottiin sairastavan flunssaa.[83] Hän toipui kotona lääkärin avustuksella ja voi jopa paremmin 3. kesäkuuta. Työtoverit odottivat hänen palaavan töihin viimeistään maanantaina 7. kesäkuuta.[84] Lehdistön raportit olivat kuitenkin ristiriitaisia: 3. kesäkuuta kirjoitettiin, että ”Harlow vakavasti sairas” ja ”Harlow’n tila ei ole enää kriittinen”.[85] Kun Harlow sanoi 6. kesäkuuta, ettei nähnyt Powellia kunnolla, tämä pelästyi ja kutsui paikalle taas lääkärin. Harlow hengitti työläästi, ja lääkäri tajusi että kyse on muustakin kuin sappirakon tulehduksesta ja flunssasta.[84]

Vakavasti sairas Harlow siirrettiin 6. kesäkuuta Los Angelesin Good Samaritan -sairaalaan, jossa hän vajosi samana iltana koomaan.[84] Jean Harlow kuoli sairaalassa seuraavana aamupäivänä klo 11:37 vain 26-vuotiaana. Kuolinsyyksi kirjattiin aivoödeema, joka on vakavan munuaissairauden eli munuaisten vajaatoiminnan sivuoire.[86] Sairaalan rekistereissä mainitaan lisäksi uremia eli virtsamyrkytys.[87]

Harlow’n kuolemasta kiersi monenlaisia huhuja vuosien ajan. Kerrottiin, että hänen äitinsä kieltäytyi uskonnollisen Kristillinen tiede -yhteisön kannattajana kutsumasta lääkäriä, tai väitettiin Harlow’n itse kieltäytyneen sairaalahoidosta ja leikkauksesta.[88] Harlow’n kuolinsyyksi on esitetty alkoholismia, epäonnistunutta aborttia, auringonpistosta, platinanvaalean hiusvärin aiheuttamaa myrkytystä tai sukupuolitautia. Harlow’ta koskevien lääketieteellisten tiedotteiden, sairaalan tietojen ja läheisten kertomusten perusteella kyse on kuitenkin selvästi munuaisten vajaatoiminnasta.[89] Harlow sai alusta alkaen lääkärin hoitoa, ja vaikka hän oli kotihoidossa, hänen luonaan kävi kaksi sairaanhoitajaa ja läheisestä sairaalasta tuotiin tarpeellisia laitteita.[90] Mama Jean kuitenkin esti joitakin ihmisiä, kuten Bernin impotenssista todistanutta MGM:n lääkäriä näkemästä Harlow’ta ja antoi syyksi sen, että he olivat Kristillisen tieteen kannattajia. On arveltu, että hän halusi edelleen kontrolloida tytärtään. Hän ei kuitenkaan estänyt Harlow’ta saamasta lääkärinhoitoa.[91]

Harlow’n sairastamaa vakavaa munuaisten vajaatoimintaa ei olisi 1930-luvulla voitu mitenkään parantaa. Akuutin munuaisten vajaatoiminnan kuolleisuus on laskenut 25 prosenttiin vasta antibioottien, dialyysin ja munuaisten siirtoleikkausten myötä. Varoitusmerkkejä sairaudesta olivat olleet Harlow’n harmahtunut ihonväri, toistuvat sairastumiset ja paha palaminen auringossa. Hänen munuaisensa olivat pettäneet hitaasti ja myrkyt, jotka niiden olisi pitänyt poistaa, olivat alkaneet kertyä elimistöön ja altistaneet hänet muille sairauksille. Oireita olivat turvotus, väsymys ja ruokahalun menetys, mutta kerääntyessään elimistöön myrkyt vaikuttavat myös aivoihin ja keskushermostoon. Harlow oli ollut sairaampi ja kärsinyt todennäköisesti pahemmista kivuista kuin oli antanut ymmärtää.[92] On arveltu, että Harlow olisi saanut teini-iässä sairastamansa tulirokon jälkitautina munuaistulehduksen, joka olisi aiheuttanut paitsi korkeaa verenpainetta myös lopulta munuaisten vajaatoiminnan.[93]

Uutinen Harlow’n kuolemasta levisi nopeasti, ja yksi MGM:n kirjoittajista sanoi myöhemmin: ”Sinä päivänä kun Baby kuoli, MGM:n ruokalassa ei kuulunut ääntäkään.”[94] MGM:n studio suljettiin Harlow’n hautajaispäiväksi 9. kesäkuuta. Harlow haudattiin Glendaleen Kaliforniaan Forest Lawn Memorial Park -hautausmaalle suureen mausoleumiin vaaleanpunertavalla marmorilla päällystettyyn yksityishuoneeseen, jonka William Powell osti 25 000 dollarilla. Harlow haudattiin Saratogassa käyttämässään vaaleanpunaisessa puvussa, käsissään yksi valkoinen gardenia ja viesti, johon Powell oli kirjoittanut: ”Hyvää yötä, rakkaimpani.” Samaan yksityishuoneeseen varattiin paikat Harlow’n äidille ja William Powellille.[95] Mama Jean haudattiin tyttärensä viereen hänen kuoltuaan vuonna 1958[96], mutta Powell meni uudelleen naimisiin vuonna 1940 ja kun hän kuoli vuonna 1984, hänet haudattiin muualle[97]. Harlow’n hautakivessä on yksinkertainen kaiverrus ”Our Baby”.[98]

MGM oli aikeissa korvata Harlow’n Saratogassa toisella näyttelijällä, mutta yleisön vastustuksen vuoksi elokuva kuvattiin loppuun käyttämällä kolmea sijaisnäyttelijää (lähikuviin, muihin kuviin ja äänityksiin) sekä kirjoittamalla Harlow’n esittämä hahmo pois joistakin kohtauksista. Harlow’n kuoleman myötä se julistettiin jopa hänen parhaaksi elokuvakseen. Harlow’n viimeisen elokuvan puutteisiin tai parhaisiin puoliin ei osata suhtautua neutraalisti, ja vielä nykyäänkin katsojat yrittävät tunnistaa elokuvasta sijaisnäyttelijöitä ja etsivät merkkejä tähden sairaudesta.[99]

Kuoleman jälkeen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Harlow’n kuoleman jälkeen MGM ryhtyi panostamaan nuoriin näyttelijöihin, kuten Judy Garlandiin ja Lana Turneriin. Seksisymbolin tittelistä kilpailivat muilla studioilla muun muassa Rita Hayworth, Betty Grable ja Veronica Lake. Harlow häipyi vähitellen julkisuudesta, mutta nousi silloin tällöin esiin, ja häntä muisteltiin aina lämmöllä. Vuonna 1964 Irving Shulman julkaisi ensimmäisen, skandaalintäyteisen Harlow-elämäkerran, jonka on sanottu pilanneen Harlow’n maineen ja joka on täynnä virheitä. Shulmanin tärkeimpänä lähteenä oli ilmeisesti Harlow’n alkuaikojen agentti Arthur Landau, jonka sijaan Harlow palkkasi Orsattin agenttitoimiston vuonna 1932 MGM:n vaatimuksesta.[100]

Harlow’n seuraajien etunenässä seuraavina vuosikymmeninä oli niin ikään platinanvaalea Marilyn Monroe, näyttelijä ja 1950-luvun seksisymboli. Monroe sekä hänen huoltajansa Grace McGee ihailivat kumpikin Harlow’ta, ja nuoruudessaan Monroe tämän kunniaksi muutti nimensä ”Norma Jeane” muotoon ”Norma Jean”. Marilyn Monroen näyttelijän ura käynnistyi, kun 20th Century Foxin studiopomo Ben Lyon, joka oli näytellyt Harlow’n kanssa elokuvassa Hornan enkelit, järjesti hänelle koekuvauksen vuonna 1946.[101] Monroen koe-esiintyminen teki Lyoniin vaikutuksen, ja hän kommentoi: ”Silkkaa Jean Harlow’ta.”[102] Ennen kuolemaansa vuonna 1962 Monroe keskusteli tulevista elokuvaprojekteista, ja neuvotteluja päätettiin jatkaa. Projektien joukossa oli muun muassa Jean Harlow’sta kertova elokuva.[103]

Jean Harlow’sta kertova elokuva, johon Monroeta oli harkittu, ilmestyi lopulta vuonna 1965 nimellä Harlow – seksityttö.[103] Pääosaa esitti Carroll Baker.[104] Samana vuonna Harlow’sta tehtiin myös toinen, samanniminen elokuva, jonka pääosassa oli Carol Lynley.[105] Kumpikaan elokuva ei ollut menestys, eikä niiden kuvaus tapahtumista ollut totuudenmukainen. Bakerin elokuvassa Harlow kuolee keuhkokuumeeseen.[106]

Vuonna 1960 Harlow sai postuumina tähden Hollywood Walk of Famelle. Vuonna 1999 American Film Institute valitsi Harlow’n 22. elokuvahistorian merkittävimmäksi naisnäyttelijäksi.[1]

Filmografia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Elokuvat
Vuosi Suomenkielinen nimi Alkuperäinen nimi Rooli
1928 Honor Bound Honor Bound avustaja
Kiinalaisten vallassa Moran of the Marines avustaja
1929 Fugitives Fugitives avustaja
Jazzikuningatar Why Be Good? avustaja
Close Harmony Close Harmony avustaja
Masquerade Masquerade katselija
Tavaratalon tuulispää The Saturday Night Kid Pearl / Hazel[107]
Prinssi-puoliso The Love Parade hovinainen
This Thing Called Love This Thing Called Love avustaja
New Yorkin öitä New York Nights juhlavieras
1930 Hornan enkelit Hell’s Angels Helen
1931 Kaupungin valot City Lights avustajana ravintolassa
Salaperäinen kerho The Secret Six Anne Courtland
Yhteiskunnan vihollinen The Public Enemy Gwen Allen
Iron Man Iron Man Rose Mason
Goldie Goldie Goldie
Platinapommi Platinum Blonde Anne Schuyler
1932 Three Wise Girls Three Wise Girls Cassie Barnes
Poliisin kynsissä The Beast of the City Daisy Stevens / Mildred Beaumont
Arpinaama Scarface vaaleaverikkö yökerhossa (cameo-rooli)
Punatukkainen Lilli Red-Headed Woman Lillian ”Lil” / ”Red” Andrews Legendre
Saigonin kaunotar Red Dust Vantine Jefferson
1933 Miesten metsästäjä Hold Your Man Ruby Adams
Päivälliset klo 8 Dinner at Eight Kitty Packard
Bombshell Bombshell Lola Burns
1934 Vaarallinen nainen The Girl from Missouri Edith ”Eadie” Chapman
1935 Trocadero Reckless Mona Leslie
Matkalla Singaporeen China Seas Dolly ”China Doll” Portland
1936 Riffraff Riffraff Harriet ”Hattie” / ”Hat” Tuttle
Vaimo ja sihteeri Wife vs. Secretary Helen ”Whitey” Wilson
Lentäjän viimeinen urotyö Suzy Suzanne ”Suzy” Trent
Kahdesti vihitty Libeled Lady Gladys Benton
1937 Nuori lurjus rakastuu Personal Property Crystal Wetherby
Saratoga Saratoga Carol Clayton
Lyhytelokuvat
Vuosi Suomenkielinen nimi Alkuperäinen nimi Rooli
1928 Chasing Husbands kylpevä kaunotar
1929 Oi, ihana vapaus Liberty nainen taksissa
Why Is a Plumber?
The Unkissed Man
Hotellissa tapahtuu Double Whoopee tyylikäs vaaleaverikkö
Thundering Toupees
Ulosottomiehet Bacon Grabbers rouva Kennedy
Weak But Willing
1931 Sankarialokkaat Beau Hunks Jeanie-Weenie (valokuvassa)
1932 Screen Snapshots oma itsensä
1933 Hollywood on Parade No. A-12
Hollywood on Parade No. B-1
1934 Hollywood on Parade No. B-6
1937 The Candid Camera Story (Very Candid)

Romaani Today is Tonight

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Harlow kirjoitti romaanin Today is Tonight studion hyllytettyä hänet vuosien 1933–1934 vaihteessa ja hänen ollessa naimisissa Rossonin kanssa. Harlow oli aina pitänyt kirjoittamisesta, ja hänen toinen miehensä Paul Bern oli rohkaissut häntä kirjoittamaan kirjan. Harlow myi kirjan oikeudet MGM:n omistamalle Cosmopolitan-kustantamolle, mutta kirjaa ei julkaistu hänen elinaikanaan. Harlow’n oikeudet kirjaan periytyivät hänen äidilleen ja tältä edelleen Ruth Hampille, joka myi oikeudet Grove Pressille vuonna 1965. Kirjan painos on loppunut, ja siitä on tullut keräilykappale.[108]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Fleming, E. J.: Paul Bern: The Life and Famous Death of the MGM Director and Husband of Harlow. McFarland & Company, Inc., Publishers, 2009. (englanniksi)
  • Golden, Eve: Platinum Girl: The Life and Legends of Jean Harlow. Abbeville Press, 1991. (englanniksi)
  • Parish, James Robert; Mank, Gregory W. ja Stanke, Don E.: The Hollywood Beauties. New Rochelle, New York: Arlington House Publishers, 1978. (englanniksi)
  • Riese, Randall ja Hitchen, Neal: The Unabridged Marilyn. Lontoo: Corgi Books, 1988. (englanniksi)
  • Stenn, David: Bombshell: The Life and Death of Jean Harlow. New York: Bentam Doubleday Dell Publishing, 1993. (englanniksi)
  • Summers, Anthony: Goddess, The Secret Lives of Marilyn Monroe. Lontoo: Guild Publishing, 1985. (englanniksi)

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Americas Greatest Legends (pdf) American Film Institute. Arkistoitu 16.7.2011. Viitattu 7.6.2010. (englanniksi)
  2. ↑ Keskimmäinen nimi ei esiintynyt Harlow’n syntymätodistuksessa, mutta oli mainittu hänen syntymästään kertovassa ilmoituksessa (Stenn 1993, s. 289.). ”Harlean” oli muunnos nimestä ”Harlow”, jonka hänen vanhempansa olivat suunnitelleet antavansa lapselle, jos lapsi olisi ollut poika (Golden 1991, s. 13.).
  3. ↑ Golden 1991, s. 13.
  4. ↑ Stenn 1993, s. 7–9.
  5. ↑ Golden 1991, s. 14–15.
  6. ↑ Stenn 1993, s. 12–13.
  7. ↑ Stenn 1993, s. 9, 12–13.
  8. ↑ a b Golden 1991, s. 22.
  9. ↑ a b Stenn 1993, s. 14.
  10. ↑ Golden 1991, s. 25.
  11. ↑ Stenn 1993, s. 14–15.
  12. ↑ Stenn 1993, s. 17.
  13. ↑ Stenn 1993, s. 18.
  14. ↑ Stenn 1993, s. 20–21.
  15. ↑ Stenn 1993, s. 22–24.
  16. ↑ Stenn 1993, s. 25, pohjaa tietonsa Bellojen vihkitodistukseen. Golden 1991, s. 25, väittää Bellojen avioituneen jo vuonna 1922.
  17. ↑ Stenn 1993, s. 25–26.
  18. ↑ Stenn 1993, s. 27–28.
  19. ↑ Stenn 1993, s. 28–29.
  20. ↑ Stenn 1993, s. 29–30.
  21. ↑ a b Stenn 1993, s. 30–33.
  22. ↑ Stenn 1993, s. 34–38.
  23. ↑ Stenn 1993, s. 42, 46–47.
  24. ↑ Stenn 1993, s. 50–51.
  25. ↑ Stenn 1993, s. 54–57.
  26. ↑ Stenn 1993, s. 59.
  27. ↑ Stenn 1993, s. 65–66.
  28. ↑ Stenn 1993, s. 67–71.
  29. ↑ Stenn 1993, s. 73–74.
  30. ↑ Golden 1991, s. 74.
  31. ↑ a b Golden 1991, s. 80, 84.
  32. ↑ Stenn 1993, s. 146–147.
  33. ↑ Fleming 2009, s. 208.
  34. ↑ Golden 1991, s. 85.
  35. ↑ Fleming 2009, s. 210–212, 217.
  36. ↑ Fleming 2009, s. 223–224.
  37. ↑ Golden 1991, s. 104.
  38. ↑ Itsemurhateoriaan uskovat myös Harlow’n elämäkerran kirjoittajat Golden 1991 (s. 109) ja Stenn 1993 (s. 127)
  39. ↑ Stenn 1993, s. 126.
  40. ↑ Fleming 2009, s. 295.
  41. ↑ Golden 1991, s. 95.
  42. ↑ Golden 1991, s. 103.
  43. ↑ Golden 1991, s. 107–108.
  44. ↑ esim. Stenn 1993, s. 128–129.
  45. ↑ Golden 1991, s. 107, 109.
  46. ↑ Golden 1991, s. 111.
  47. ↑ Golden 1991, s. 116.
  48. ↑ Golden 1991, s. 122.
  49. ↑ Golden 1991, s. 128.
  50. ↑ Golden 1991, s.122–123.
  51. ↑ Golden 1991, s. 135–136.
  52. ↑ Stenn 1993, s. 160, 164.
  53. ↑ Golden 1991, s. 131, 139.
  54. ↑ Stenn 1993, s. 157.
  55. ↑ Golden 1991, s. 142–145.
  56. ↑ Golden 1991, s. 148–149.
  57. ↑ Golden 1991, s. 147.
  58. ↑ Stenn 1993, s. 174.
  59. ↑ Golden 1991, s. 155–157.
  60. ↑ Golden 1991, s. 158.
  61. ↑ Golden 1991, s. 159–160.
  62. ↑ Stenn 1993, s. 187–188.
  63. ↑ Golden 1991, s. 163–164.
  64. ↑ Golden 1991, s. 168–169.
  65. ↑ a b Golden 1991, s. 175.
  66. ↑ Stenn 1993, s. 188, 191.
  67. ↑ Stenn 1993, s. 182.
  68. ↑ Golden 1991, s. 179–180.
  69. ↑ Golden 1991, s. 186.
  70. ↑ Stenn 1993, s. 195.
  71. ↑ Golden 1991, s. 188.
  72. ↑ Golden 1991, s. 190–193.
  73. ↑ Golden 1991, s. 197, 199–200.
  74. ↑ a b Golden 1991, s. 206.
  75. ↑ Stenn 1993, s. 199.
  76. ↑ Golden 1991, s. 195.
  77. ↑ Stenn 1993, s. 198.
  78. ↑ Stenn 1993, s. 211, 216–217.
  79. ↑ Golden 1991, s. 202–203.
  80. ↑ Golden 1991, s. 194, 207–208.
  81. ↑ Stenn 1993, s. 207.
  82. ↑ a b Golden 1991, s. 208.
  83. ↑ Stenn 1993, s. 226.
  84. ↑ a b c Golden 1991, s. 210.
  85. ↑ Stenn 1993, s. 227.
  86. ↑ Golden 1991, s. 211, 214.
  87. ↑ Stenn 1993, s. 355.
  88. ↑ Parish 1978, s. 232–233.
  89. ↑ Golden 1991, s. 214.
  90. ↑ Stenn 1993, s. 225–226.
  91. ↑ Stenn 1993, s. 228–229.
  92. ↑ Golden 1991, s. 208–210.
  93. ↑ Stenn 1993, s. 232–233, ks. myös Jean Harlow -sivusto jeanharlow.com. Arkistoitu 24.9.2010. Viitattu 8.6.2010. (englanniksi)
  94. ↑ Golden 1991, s. 211.
  95. ↑ Goldenb1991, s. 214–215.
  96. ↑ Golden 1991, s. 222.
  97. ↑ Golden 1991, s. 222–223.
  98. ↑ Stenn 1993, s. 239.
  99. ↑ Golden 1991, s. 218–219.
  100. ↑ Golden 1991, s. 79, 220, 223.
  101. ↑ Marilyn Monroe History Marilynmonroe.com. Viitattu 9.6.2010. (englanniksi)
  102. ↑ Riese et al. 1988 s. 288.
  103. ↑ a b Summers 1985, s. 301.
  104. ↑ Harlow > Overview allmovie.com. Viitattu 8.6.2010. (englanniksi)
  105. ↑ Harlow allmovie.com. Viitattu 8.6.2010. (englanniksi)
  106. ↑ Golden 1991, s. 226.
  107. ↑ Golden 1991, s. 46.
  108. ↑ Golden 1991, s. 144–146.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Jean Harlow.
Kansainväliset
Kansalliset
Taiteenala
Henkilöt
Muut
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Jean_Harlow&oldid=22740977”