Jihadismi

Joidenkin jihadistijärjestöjen 1990-luvulta alkaen käyttämä lippu

Jihadismi on salafistinen ja islamistinen liike, joka käy jihadia eli pyhää sotaa väkivaltaisena hyökkäyssotana. Jihadistien tavoitteena on aluksi yhdistää koko islamilainen uskonyhteisö yhden kalifin alaisuuteen, minkä jälkeen jihadistien pitkän tähtäimen tavoitteena on koko maailman islamisoiminen.

Jihadismi syntyi 1960-luvulla vallankumouksellisena islamismina, jonka tavoitteena oli syrjäyttää islamilaisten maiden epäislamilaisiksi katsotut hallinnot. Puolustussotana jihadia käyvän klassisen jihadismin kausi alkoi 1980-luvulla Afganistanin sodan yhteydessä. Osama bin Laden laajensi 1990-luvulla jihadin hyökkäyksen kohteena olevalta alueelta kaikkialle, myös vihollisen omalle alueelle kuten Yhdysvaltoihin ja muualle länsimaihin, mistä seurasi useita näyttäviä terroritekoja. 2010-luvulla johtava jihadistinen liike on ollut kalifaattinsa Irakin ja Syyrian alueelle perustanut Isis.

Jihadistit pitävät itseään ainoina tosiuskovaisina. Jihadistien mukaan jihad on heidän uskonnollinen velvollisuutensa ja myös uskonnollisten kirjoitusten mukaista. Jihadistien tärkeimpiä vihollisia ovat maltilliset muslimit, jotka vastustavat jihadismia tai ylläpitävät maallisia muslimihallintoja.

Historia

Taustaideologia

Jihadismin kolme tärkeintä ideologia ovat Muhammad ibn Abd-al-Wahhab, Hassan al-Banna ja Said Qutb.

Muhammad ibn Abd-al-Wahhab oli 1700-luvulla Arabian niemimaalla toiminut salafisti. Hän saarnasi tiukan puhdasoppista ja fundamentalistista islamia, wahhabismia, jossa etenkin pyhimysten palvontaan suhtaudutaan kielteisesti. Wahhabismia on kutsuttu jihadistisen terrorismin opilliseksi alkulähteeksi. Moni jihadistinen ajattelija onkin hyväksynyt wahhabismiin olennaisesti kuuluvan ideologisen puritanismin sekä kaikkien ankaraa puhdasoppisuutta noudattamattomien julistamisen vääräuskoisiksi ja siten viholliskohteiksi. Toisaalta monet jihadistit myös vieroksuvat wahhabismia, koska wahhabilainen liike erottaa maallisen ja uskonnollisen vallan jyrkästi toisistaan ja on jihadistien silmissä saudien jumalattomana pidetyn kuningashuoneen talutusnuorassa.

1900-luvulta alkaen sunnalaisten ääriryhmien keskuudessa levisi käsitys siitä, että jihadia voidaan käyttää ilman oppineiston laajaa hyväksyntää. He tulkitsivat jihadia siten, että islamilaisten maalliset hallitukset eivät toteuta islaminuskontoa kunnolla, joten valtiot ovat epäislamilaisia. Näin hallitukset ovat luopuneet islamista ja heitä vastaan voidaan käydä puolustustaistelua islamin puolesta. Egyptiläinen islamisti Hassan al-Banna perusti Muslimiveljeskunnan vuonna 1928. Hänen tavoitteensa oli maailman kaikkien muslimien yhdistäminen yhden, puhtaasti Koraanin ja šaria-lain periaatteiden mukaan hallitsevan islamilaisen kalifin alaisuuteen. Muslimiveljeskunta teki jatkuvasti väkivaltaisia iskuja Egyptin hallintoa vastaan, ja liike kiellettiin. Hassan al-Banna salamurhattiin vuonna 1949.

Vaiheet

Jihadistisen liikkeen historia voidaan jakaa kolmeen opilliseen vaiheeseen, jotka kehittyivät ajallisesti toisiaan seuraten ja henkilöityvät kukin oman aikansa johtaviin jihadistisiin ajattelijoihin.

Vallankumouksellinen islamismi

Alkuvaiheen vallankumouksellisen islamismin syntyyn 1960-luvulla vaikuttivat erityisesti Egyptissä toimineen Said Qutbin kirjoitukset. Qutb tavoitteli muslimimaiden epäislamilaisina pitämiensä hallintojen syrjäyttämistä sotilasvallankaappauksen kautta ja piti vallankumouksellista toimintaa muslimimaissa jihadin tärkeimpänä muotona. Qutb piti jihadia pysyvänä ilmiönä islamissa, koska Jumala Koraanissa ja profeetta Muhammed lausunnoissaan viittasivat jihadiin niin usein. Vallankumoukselliset islamistit Egyptissä, Syyriassa ja Algeriassa 1970-luvulta 1990-luvulle julkaisivat tekstejä ja saarnoja, joissa hyökättiin voimakkaasti korruptiota, sortoa ja huonoa hallintoa vastaan. Väkivallan laaja käyttö hyväksyttiin osana kampanjaa.

Klassinen jihadismi

Vallankumouksellista islamismia seurasi Abdallah Azzamin innoittama klassisen jihadismin kausi. Klassinen jihadismi muodostui Afganistanissa 1980-luvulla Abdallah Azzamin koordinoidessa maata miehittäneen Neuvostoliiton vastaiseen jihadiin saapuvien vierastaistelijoiden virtaa. Hän julisti, että jokaisen muslimimiehen on puolustettava muslimien hallitsemaa aluetta kun vääräuskoiset hyökkäävät sinne. Opillisesti klassinen jihadismi on hyvin samankaltainen kuin valtavirran muslimien tulkinta jihadista, joka perustuu Koraaniin ja haditheihin. Koska Azzamin klassinen jihadismi ei ollut yhtä poliittista ja hyökkäävää kuin vallankumouksellinen jihadismi, se saavutti laajan kansansuosion ja oppineiden hyväksynnän. Myös Saudi-Arabian kuningashuone oli hyvillään kotoperäisten jihadistiensa häipymisestä kauas Afganistaniin.

Globaali jihad-liike

Salafistis-jihadististen liikkeiden määrän kasvu maailmalla vuosina 1988–2013.

Kolmas vaihe on globaali jihad-liike ja al-Qaidan aika, jonka kiistaton johtohahmo oli Osama bin Laden. Bin Laden laajensi 1990-luvulla jihadin hyökkäyksen kohteena olevalta alueelta kaikkialle, myös vihollisen omalle alueelle, ja samalla laajensi jihadisteille sallittujen keinojen kirjoa. Hän yllytti kannattajiaan verisiin terroritekoihin kaikkialla maailmassa erityisesti länsimaisuutta edustavissa kohteissa. Bin Ladenin johtaman al-Qaida-järjestön globaali jihadismi nousi jihad-liikkeen hallitsevaksi ideologiaksi. Kaikissa näissä tapauksissa radikaaliryhmät käyttivät jihad-retoriikkaa, mutta yhdessäkään ei ollut oppineiston yksimielistä kannatusta. Sen sijaan monet uskonoppineet ovat katsoneet, että palestiinalaisten aseellinen toiminta israelilaisia miehittäjiä vastaan on jihad.

Ideologisesti johdonmukaisen bin Ladenin kuoltua al-Qaidan johtajaksi nousi Aiman al-Zawahri. Hän ryhtyi solmimaan ja katkaisemaan liittolaissuhteita vaihtelevista poliittisista syistä, mikä vieraannutti monia alatason jihadisteja liikkeestä. Al-Qaidan tilalle jihadistisen liikkeen johtajaksi nousi islamilaisen kalifaatin Irakin ja Syyrian alueelle perustanut Isis, jonka kalifaatti tarjosi kiintopisteen jihadistien toiminnalle. Vaikka Isis on toiminut hyvin raa’asti, se sai kuitenkin fundamentalististen salafistien hyväksynnän Muhammedin ajan yhteiskunnallisen ihanteen esimerkkinä.

Isisin perustaman kalifaatin kulta-aika kesti kesästä vuoden 2015 loppuun. Menestyksensä aikana sille vannoivat uskollisuudenvalansa monet muutkin jihadistiset järjestöt kuten Nigerian Boko Haram. Vuoden 2016 alussa Isisiä vastaan käyneet Yhdysvaltain, Irakin, kurdien ja muiden armeijat alkoivat ajaa sitä ahtaalle, ja kalifaatti kukistui lopullisesti lokakuussa 2017.

Alueensa menettäneen Isisin lisäksi 2010-luvulla toimivia jihadistijärjestöjä ovat olleet Arabian niemimaan al-Qaida, Islamilaisen Maghrebin al-Qaida, Boko Haram Nigeriassa, Taliban Afganistanissa ja Pakistanissa, Ansar al-Sharia Libyassa, Ansar al-Sharia Tunisiassa, Al-Shabaab Somaliassa, Abu Sayyaf Filippiineillä, Jemaah Islamiyah Indonesiassa ja Ansar Beit al-Maqdis Siinailla.

Jihad-liikkeen sirpaloituminen

Jihadistisen liikkeen neljäntenä vaiheena voidaan pitää globaalin jihad-liikkeen sirpaloitumista eri ryhmittymiin, joilla on enenevässä määrin toisistaan poikkeavia piirteitä. Tässä vaiheessa liike on siirtymässä organisaatioista ideologisiin verkostoihin.

Länsimaiden jihadistit

Vuonna 2016 jihadistit ovat aiempaa useammin länsimaissa eläviä "yksinäisiä susia", jotka ovat radikalisoituneet nopeasti ja toteuttavat iskuja jihadistijärjestöjen innoittamana mutta ilman suoraa yhteyttä järjestöihin. Isis on yllyttänyt nuoria muslimeja tekemään iskuja länsimaissa sitä mukaa, kun järjestö itse on joutunut ahtaalle Irakissa ja Syyriassa.

Jihadistisen liikkeen tukijat länsimaissa kuuluvat salafistiseen vastakulttuuriin, joka on kasvanut ja radikalisoitunut 2010-luvulla. Esimerkiksi Saksassa oli vuonna 2014 jo 7 500 salafistia. Jihadisteiksi ryhtyneet länsimaalaiset löysivät ensin salafismin ja liittyivät sitä kautta jihadiin, ja osa heistä lähti Irakiin ja Syyriaan vierastaistelijoiksi. Radikaali salafistinen liike tarjoaa jäsenilleen mahdollisuuden kapinoida länsimaiden politiikkaa, demokratiaa, tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia vastaan sekä saarnaa vihamielisyyttä "uskottomia" kohtaan. Liike tarjoaa myös järjestystä ja mustavalkoisen maailmankuvan, jossa sääntöjen noudattamisen perusteella joko päästään taivaaseen tai joudutaan helvettiin. Liike tarjoaa jäsenilleen myös yhteisöllisyyttä ja hyväksyntää. Salafismista on Euroopassa tullut nuorisokulttuuri, josta ovat kiinnostuneet muutkin kuin muslimiksi kasvaneet tai uskonnolliset ihmiset.

Euroopan salafistit ovat hyvin aktiivisia internetissä, he jakelevat Koraaneja, ja heitä näkee mielenosoituksissa pitelemässä kylttejä, joissa kannatetaan šariaa, ennustetaan islamin ylivaltaa ja vastustetaan demokratiaa. He ovat myös hyvin verkostuneita, ja Länsi-Euroopan eri maiden salafistijärjestöt ovat nimenneet itsensä usein samalla tavalla: esimerkiksi Ranskassa on Sharia4France, Belgiassa Sharia4Belgium ja Alankomaissa Sharia4Holland. Myös Norjassa ja Tanskassa on omat salafistijärjestönsä. Salafisteihin on Euroopassa 2010-luvulla alkanut liittyä aiemmasta poiketen myös naisia, joista osa lähti myös Isisin vierastaistelijoiksi. Naispuoliset jihadistit ovat ideologisesti usein yhtä kiihkeitä kuin miespuolisetkin ja heillä on samat motiivit. Taistelutehtävät heiltä on kuitenkin kielletty jihadistien nykyisen doktriinin pohjalta.

Yhdysvaltoihin ei ole havaittu muodostuneen järjestäytynyttä jihadistista liikettä tai vastakulttuuria. Maassa vuoden 2001 jälkeen tehdyt harvat jihadistiset terrori-iskut ja -suunnitelmat ovat olleet ulkomaisten yhteyksien tai internetin kautta radikalisoituneiden yksittäisten tekijöiden suorittamia. Ainoa poikkeus tähän on Minneapolisin somalikaupunginosa, josta on lähtenyt taistelijoita al-Shabaabin riveihin.

Jihadismi Suomessa

Suomessa on tehty yksi jihadistinen terrori-isku, Turun isku elokuussa 2017. Syyrian ja Irakin taistelualueille jihadististen äärijärjestöjen riveihin on Suomesta matkustanut taistelemaan 80–90 henkilöä. Huhtikuussa 2019 julkaistun Jihadistinen liikehdintä Suomessa -tutkimuksen mukaan jihadistinen toiminta on Suomessa enimmäkseen hajanaista ja organisoitumatonta sekä vaatimatonta verrattuna muihin Länsi-Euroopan maihin. Jihadismia julkisesti kannattavia järjestöjä ei Suomessa ole, eikä sellaista tukevia radikaaleja moskeijoita, vaan jihadistinen toiminta on valtaosaltaan värväyksen ja rahoittamisen kaltaista väkivallatonta tukea. Jihadistinen toiminta on kuitenkin kasvanut oleellisesti aikaisemmasta.

Ideologia

Jihadistit ovat aseellista jihadia hyökkäyssotana käyviä islamisteja. Jihadistit jakavat maailman ”islamin alueeseen” (Dar al-Islam) ja ”sodan alueeseen” (Dar al-Harb). He pyrkivät väkivalloin palauttamaan yhtenäisen, islamilaista lakia noudattavan islamilaisen kalifaatin alueille, jotka ovat joskus olleet islamin alaisia ja näin ollen kuuluvat jo nyt islamin alueeseen vaikka ovat uskottomien (kafir) hallussa. Näihin islamille kuuluviksi alueiksi he lukevat muun muassa koko Lähi-idän, Venäjän, Kiinan, Espanjan ja osia Ranskasta. Kalifaatin perustamisen jälkeenkin sen ulkopolitiikan on oltava ikuista jihadia. Tässä he suhteessa modernit jihadistit seuraavat klassista tulkintaa, jonka mukaan jihadia on periaatteessa jatkettava kunnes "koko ihmiskunta on joko omaksunut islamin tai alistunut islamilaisen valtion alaisuuteen".

Jihadistit pitävät itseään ainoina tosiuskovaisina. Heidän tärkeimpiä vihollisiaan ovat maltilliset muslimit, jotka vastustavat jihadismia tai ylläpitävät maallisia muslimihallintoja; Al-Qaida oli ensimmäinen ja harvoja, joka otti päävihollisekseen islamin ulkopuolisen kohteen.

Jihadistien kampanjassa on kolme vaihetta: tosiuskovaisten edelläkävijöiden joukon luominen, oman maa-alueen varmistaminen, ja islamilaisen valtion perustaminen.

Jihadistien mukaan jihad on heidän uskonnollinen velvollisuutensa ja myös uskonnollisten kirjoitusten mukaista. Jihadistien mukaan jihad on jokaisen muslimin yksilöllinen velvollisuus, eikä valtion asia niin kauan kuin islamilaista valtiota ei vielä ole olemassa.

Jihadistisen ideologian kritiikki

Jihadismia on arvosteltu islamin omasta piiristä sillä perusteella, että sen katsotaan rikkovan islamilaisen lain periaatteita.

Avoin kirje ISISille 2014

Vuonna 2014 kaikkiaan 126 arvovaltaista uskonoppinutta lähetti avoimen kirjeen ISIS-johtaja Abu Bakr al-Baghdadille. Kirjeessä kiistetään al-Baghdadin oikeus kalifaattiin ja tuomitaan ISISin toiminta. Esitetty kritiikki nojautui melkein yksinomaan islamilaisiin lähteisiin, kuten Koraaniin, haditheihin sekä teologien ja juristien mielipiteisiin. Kirjeen kirjoittajat eivät kaikki edustaneet liberaalia tai rauhanomaista islamin tulkintaa, vaan heitä yhdisti ISIS-järjestön vastustaminen. Esitetty kritiikki sisälsi seuraavia kohtia, joita ISIS rikkoi:

• al-Baghdadin puutteellinen arabian taito ja kyky tehdä tiettyjä teoreettisia erotteluja tekee hänet kelvottomaksi kalifin asemaan;
• asioiden liika yksinkertaistaminen esimerkiksi kehottamalla uskovia omin päin lukemaan Koraania ja ottamaan jihad -kutsu kirjaimellisesti;
• perinteen mukaan kääntyminen islamin tulee tapahtua lempeästi eikä pakottamalla;
• Jumalan lain soveltamisen tulee olla käytännöllistä ja soveltavaa;
• viattomia ei saa šarian mukaan murhata;
• jihadin ehtoja ovat 1) taistelu Jumalan puolesta, 2) puolustuksellisuus, 3) tavoitteena tulee olla Jumalan lain nostaminen kunniaan, 4) tiettyjen henkilöiden tappaminen on kiellettyä. Näihin kuuluvat haavoittuneet, naiset, lapset, pakenijat, sotavangit, vanhukset ja erakot.

Kirjeessä katsotaan, että ISIS rikkoi näitä sääntöjä ja oli sen takia epäislamilainen ja Jumalan lain vastainen.

{{Jerusalemin heprealainen yliopisto|Jerusalemin heprealaisen yliopiston]] professori Ella Landau-Tasseron analysoi esitettyä kritiikkiä. Yleisarviona hän katsoo, että esitetyt erimielisyydet eivät vie ISISiä islamilaisen ajattelun ulkopuolelle, vaan ne pääosin mahtuvat islamille ominaisen monimuotoisuuden piiriin. Al-Baghadadin pätevyys kalifiksi vastaa šarian klassisia vaatimuksia. Kalifaatti ei liioin edustanut kansallisvaltiota vaan elvytti klassisen islamin instituutioita, joihin kuuluu muun muassa bay’a (sopimus hallitsijan ja yhteisön välillä), sotasaaliin anastamista koskevat lait, jizya –vero, Koraanin määräämät ruumiilliset rangaistukset ja šariatuomioistuimet. Kalifaatti löi kolikoita, jotka jäljittelivät varhaisten kalifaattien rahaa. ISISin tekemät julmuudet eivät poikenneet profeetan ja hänen kumppaniensa toimista. Esimerkiksi naisten ottaminen seksiorjiksi, päiden katkominen ja vaatimus monijumalaisille kääntyä tai kuolla vastaavat Muhammedin elämäkerroissa ja islamin lakikirjoissa kerrottuja esikuvia. Vaikka kaikille toimille ei olisi suoria esikuvia, ISIS on kuitenkin perustellut niitä islamilla ja sen pyhillä kirjoituksilla. Vaikka kriitikot ovat monista asioista toista mieltä, on otettava huomioon, että islamilaisten lähteiden lukeminen on aina välttämättä valikoivaa, koska lähteet sisältävät usein ristiriitaisia ohjeita. Tuloksena ovat monia erilaisia tulkintoja. Landau-Tasseron toteaa lopuksi, että useimmat muslimit eivät hyväksy ISISin tekemiä julmuuksia eivätkä pidä tarpeellisena jäljitellä kaikkia keskiajalla tehtyjä kauheuksia.

Landau-Tessaron analysoi myös ISIS-järjestön dokumenttia ”These are our creeds and ways” ja toteaa, että se nojautuu tiiviisti islamilaisiin lähteisiin ja vastaa Hanbali-koulukunnan oppeja.

Rashad Ali ja Hannah Stuart

Brittiläinen ajatushautomo Henry Jackson Society julkaisi vuonna 2014 toimittajien Rashad Ali (liberaali muslimi) ja Hannah Stuarin oppaan, jossa perusteltiin, että jihadismi on vastoin islamin periaatteita. Arvostelu tapahtui lähinnä liberaalin islamilaisuuden näkökulmasta. Opas esittää seuraavat asiat islamin vastaisiksi:

• jihadistit julistavat jihadin yksityishenkilöinä, eivät valtion edustajana
• jihadistien mukaan jihadia on käytävä aina ja kaikkialla islamin levittämiseksi; klassinen käsitys on rajatumpi
• jihadistit käyvät jihadia hyökkäyssotana
• jihadistit eivät näe rauhanomaisia keinoja sotaa suositeltavampina
• jihadistit surmaavat siviilejä
• jihadistit perustelevat siviilien surmaamisen katsomalla islamin viholliset kollektiivisesti syyllisiksi
• jihadistit eivät välitä naisten ja lasten surmaamisen kiellosta
• jihadistit laajentavat marttyyrikuoleman käsitettä itsemurhaiskuihin, joita he pitävät jaloina, ja he käyttävät kiellettyjä keinoja iskuissaan
• jihadistit hylkäävät uskollisuuden omalle yhteisölleen ja iskevät myös oman maansa kansalaisia vastaan

Shafi’i – koulukuntaan kuuluva keskiajan šariakäsikirja Umdat al-Salik sisältää joitakin määryksiä, joita Rashad Ali ja Hannah Stuart pitivät esitteessään epäislamilaisina. Käsikirja toteaa, että jihadiin ei tarvita kalifin suostumusta, jos kalifaattia ei ole olemassa (09.8). Ei-muslimeita vastaan on sodittava, kunnes heistä tulee muslimeja (09.9). Naisia ja lapsia ei saa tappaa paitsi, jos he sotivat muslimeita vastaan. Eläimiä ei saa tappaa paitsi, jos niitä käytetä muslimeita vastaan tai jos niiden tappaminen edistää vihollisen voittamista.  Vanhat miehet (yli 40) on lupa tappaa, samoin kristityt munkit (09.10). Miespuoliset aikuiset sotavangit on lupa tappaa kalifin luvalla (09.14). Vihollisen talot ja puutarhat on lupa hävittää (09.15). Valloitetun maan naiset ja lapset ovat sotasaalista, ja he ovat orjia (k32.1). Joka omistaa orjattaren, voi käyttää häntä mielensä mukaan seksuaaliseen nautintoon (k32.3).

Jihadistisen ajattelun perusteet

Jihad

Jihadistisesti ajattelevien salafi-jihadistien käsitykset valtavirran salafistien ajattelusta erottaa selvimmin jihadin eli pyhän sodan käsittäminen Jumalan palvonnan korkeana, joidenkin ajattelijoiden mukaan jopa korkeimpana muotona.

Jihadismi perustuu jihadiin, joka on kuulunut islamiin jo sen alkuajoista alkaen. Koraanin Medinan-aikaisissa suurissa käsitellään usein jihadia eli profeetta Muhammedin johtaman nuoren muslimivaltion puolustautumista ulkoisia hyökkääjiä vastaan ja valtakunnan alueen väkivaltaista laajentamista islamin levittämiseksi. Nykyajan jihadistit korostavat fyysisen taistelun tärkeyttä jihadin toiseen merkitykseen, muslimin sisäiseen kamppailuun nähden. Abdallah Azzam korotti jihadin muslimin tärkeimmäksi velvoitteeksi heti islamin uskoon tulon ja uskontunnustuksen lausumisen jälkeen. Hänen jälkeensä toiminut Anwar al-Aulaqi julisti, että edes hyökkäyksellisen jihadin eli valloituksen ja islamin levittämisen julistamiseen ei tarvita maallista johtajaa vaan ainoastaan Jumala. Afganistanissa jihadistit kävivät vielä puolustuksellista jihadia miehittäjää vastaan. Kun Yhdysvaltain vääräuskoiset sotajoukot oli päästetty 1990-luvun alussa Saudi-Arabiaan ajamaan Kuwaitia miehittänyt Irakin johtaja Saddam Hussein takaisin, sen ja monen muun Yhdysvaltain, muiden länsimaiden ja YK:n toimen johdosta Osama bin Laden oikeutti hyökkäyksellisen jihadin käytön itsepuolustuksena julistamalla vuonna 1996 sodan Yhdysvalloille. Bin Laden oikeutti myös iskut läntisen maailman siviilejä kohtaan, koska muslimitkin olivat kaikkialla maailmassa läntisen maailman hyökkäyksen kohteena. Siitä alkaen jihadistit ovat katsoneet terrorihyökkäyksensä olevan oikeutettua puolustuksellista jihadia. Monet salafiajattelijat eivät ole hyväksyneet tällaista puolustuksellisen jihadin käsitteen venyttämistä.

Tauhid

Salafistit antavat erityisen korostuneen roolin tauhidin käsitteelle, uskolle yhteen kaikkivaltiaaseen ja palvomisen arvoiseen Jumalaan. Afganistanissa 1980-luvulla toiminut Abdallah Azzam yhdisti jihadin käsitteen Allahin ykseyteen ja sen käytännön toteuttamiseen, mikä oli käänteentekevää jihadistisessa ideologiassa. Hänen mukaansa kaikkein korkein tapa toteuttaa tauhidia oikein oli toteuttaa ”tekojen tauhidia” käymällä jihadia, taistelua Jumalan tiellä. Tällöin marttyyrikuolema ei ollut epätoivottava asia, vaan se toteutti muslimin elämän päämäärän ja varmisti pääsyn paratiisiin tuonpuoleisessa.

Takfir

Jihadistien oman toimintansa oikeuttamisessa tärkeä merkitys on takfirilla. Takfirin käsitteen korostamisen vuoksi muut muslimit kutsuvatkin jihadisteja usein takfireiksi. Islamilaisena käsitteenä takfir tarkoittaa jonkun tuomitsemista vääräuskoiseksi ja siten erotetuksi oikean islamin uskon piiristä. Takfir voidaan julistaa epäislamilaisista ajatuksista tai teoista. Koska šaria-lain mukainen rangaistus uskosta luopuminen on kuolema, muslimit eivät yleensä ryhdy takfirin julistamiseen köykäisin perustein. Takfirin julistamista on perinteisesti käytetty muslimiyhteisön sisäisen puhdasoppisuuden ja siitä seuraavan yhtenäisyyden vaalimiseen; ei-muslimit ovat itsestäänselvästi vääräuskoisia. Jihadistiset ideologit pitävät harhaopin ja epäislamilaisten käytänteiden kitkemistä uskovien yhteisöstä ensisijaisen tärkeänä. Jihadismin kannalta käänteentekevä tapahtuma oli, kun Said Qutb julisti Egyptin presidentti Nasserille tekojen takfirin, kun tämä oli hylännyt entiset Muslimiveljeskuntaan kuuluneet liittolaisensa ja alkanut vainota heitä. Kiihkomielisimmin jihadistit alkoivat käyttää takfiria Yhdysvaltojen hyökättyä Irakiin vuonna 2003. Sunnien ja shiiojen vastakkaiasettelu Irakissa voimistui, ja Irakin al-Qaidan johtaja Abu Mus’ab al-Zarqawi otti tähtäimeensä shiiat. Hän alkoi julistaa harhautuneina pitämilleen shiioille takfir-tuomioita oikeuttaen sillä väkivaltansa. Irakin al-Qaidaa seurannut Isis jatkoi laajasti modernin takfirin käsitteen käyttöä oman väkivaltaisen toimintansa perustelemiseksi ja oikeuttamiseksi, ja käsite on säilyttänyt tärkeän asemansa globaalin jihadistisen liikkeen sirpaloitumisenkin jälkeenkin.

Al-wala wa-l-bara

Al-wala wa-l-bara tarkoittaa että muslimin tulee rakastaa sitä, mitä Jumalakin rakastaa ja vihata sitä, mitä Jumalakin vihaa. Periaate tunnetaan myös nimellä hyvään käskeminen ja pahan kieltäminen. Monille jihadisteille al-wala wa-l-bara on tauhidin harjoittamisen jälkeen tärkein uskon käytännön ilmenemismuoto. Jihadistit pyrkivät sen avulla suojelemaan oman yhteisönsä hurskautta ja puhdasoppisuutta eristämällä sen jäsenet haitallisista ulkopuolisista vaikutuksista ja yhteyksistä vääräuskoisiin, joiden kanssa ei tule olla missään tekemisissä ja joita vastaan on liittouduttava. Esimerkiksi bin Laden vetosi juuri al-wala wa-l-baraan vastustaessaan yhdysvaltalaisjoukkojen läsnäoloa Saudi-Arabiassa.

Propaganda

Jihadistit tuottavat runsaasti propagandaa, jonka avulla he pyrkivät radikalisoimaan muslimiyhteisöä ja keräämään jäseniä liikkeeseensä. Jihadistinen propaganda on perinteisesti koostunut erilaisista kirjoituksista ja saarnoista, joita on levitetty teksteinä tai nauhoitteina aatetta kannattavien keskuudessa. Radikalisoituminen on tapahtunut ylhäältä alaspäin johdettuna prosessina, jossa jihadistinen saarnaaja etsii sopivan henkilön ja lähestyy tätä propagandamielessä. Tällaisia henkilöitä saarnaajat löytävät etenkin tunteellisista tilanteista kuten hautajaisista tai mujahidien urotekoihin ja marttyyrien sankarikuolemiin keskittyvistä tilaisuuksista.

Nykyajan jihadistit ovat kehittäneet uuden, modernia teknologiaa hyödyntävän lähestymistavan kannattajien rekrytoimiseen ja muslimiyhteisön radikalisoimiseen. Arabian niemimaan al-Qaidan propagandisti Anwar al-Aulaqi alkoi hyödyntää jihadistien terroritekoja eräänlaisina mainoksina, joiden tehtävänä oli herättää jihadistisesta sanomasta kiinnostuneiden huomio. Internetiin alettiin ladata huolellisesti ja ammattitaitoisesti kuvattuja filmejä esimerkiksi taisteluista ja julkisista mestauksista. Propagandassa jihadista puhuttiin nuoriin vetoavasti katu-uskottavaan tyyliin, turhaa mahtipontisuutta välttäen. Tällaiselle propagandalle altistuneet henkilöt saivat tahoillaan uskonnollisen herätyksen, radikalisoituivat ja ottivat yhteyttä jihad-liikkeen rekrytoijiin. Isisin propagandan yksi tarkoitus on ollut myös tarjota kohdeyleisölleen tärkeitä merkityksellisyyden ja joukkoon kuulumisen mahdollisuuksia, joita näillä ei maahanmuuttajina vieraissa yhteiskunnissa useinkaan ollut. Tällaista yhteenkuuluvuutta propagandavideoilla kuvataan taistelukohtausten lomaan leikatuilla kohtauksilla, joissa taistelijat näytetään viettämässä aikaansa yhdessä lämpimän yhteenkuuluvuuden hengessä.

Katso myös

• Luettelo terrori-iskuista

Lähteet

• Hämeen-Anttila, Jaakko: Islamin käsikirja. Helsingissä: Otava, 2004. ISBN 951-1-18669-8
• Kaleva, Atte: Jihad ja terrori. Otava, 2018. ISBN 978-951-1-32380-8
• Neumann, Peter R.: Radicalized: New Jihadists and the Threat to the West. I. B. Tauris, 2016. ISBN 9781784536732