Kauttuan kylä

Kauttuan kylä ruots. Kauttua
Kauttuan kylä
Koordinaatit: 61°6.94′N, 22°9.762′E
Valtio	Suomi
Maakunta	Satakunta
Kunta	Eura
Kulmakunta	Euran aukea
Hallinto
– Asutustyyppi	kylä
Postinumero	27500
Keskiaikainen kylätontti: 61.11499264°N, 22.14730177°E
Infobox OKVirheellinen NIMI-arvo

Euran kylät vuonna 1928: 1-Kauttua, 2-Vähävahe, 3-Isovahe, 4-Kirkonkylä, 5-Sorkkinen, 6-Lähteenoja, 7-Vaani, 8-Pappila, 9-Turajärvi, 10-Naarjoki, 11-Mestilä. Huomaa sinisellä alueella oleva Vaaniin Neittamo on nykyään kuivatettu pelloksi.

Kauttuan kylä on osa Satakunnassa Euran kunnassa sijaitsevaa Euran keskustaajamaa ja on Euran historiallinen kylä. Kauttua oli aiemmin oma, erillinen taajamansa, joka kuitenkin kasvoi yhteen Euran taajaman kanssa, leviten samalla Säkylän Luvalahden puolelle.

Historiaa

Kauttuan kylätontin arkeologiset kaivaukset ovat toistaiseksi olleet joko koekaivauksia tai pienimuotoisia kaivauksia. Niiden anti on kuitenkin ollut lupaavaa, koska löytöjen mukaan kylätontilla olisi asuttu rautakaudella ja keskiajalla (1300–1400-luku) ja siitä eteenpäin nykypäivään asti keskeytyksettä. Vaikka Kauttuan kylän perustamishetkeä ei tiedetä, voidaan siitä huolimatta koota tähän alle sitäkin vanhempaa historiantietoa kylän asutuksesta. Kivikausi jätetään tässä huomiotta, sillä tarkastelussa on vain pysyvän asutuksen vaiheet.

Pronssi- ja rautakausi

Paikalla on asuttu ja viljelty myös pronssikaudella. Luistarin kalmiston paikalla on sekä asuinpaikka että silmäkivellinen kiviröykkiö. Muinaisen pellon jälkiä on löydetty seuraavassa kuvatun Luistarin kalmiston alta ja mainittu asuinpaikka sijaitsi sen vieressä.

Pyhäjärven pohjoisrannalla noin 3,2 kilometriä etelään kylätontista sijaitsee Suomen oloissa suurehko, noin 50 hehtaaria laaja, Harolan muinaisjäännösalue. Se muodostuu noin 720 matalasta kivikasasta, jotka ovat erimuotoisista ja -korkuisia, ja jotka on rakennettu maasta, jätteestä ja kivistä. Niitä ei ole tutkittu kovinkaan tarkkaan ja arviot niiden tarkoituksesta vaihtelevat. Ne ovat todennäköisesti hautoja, pellonraivauksen raunioita tai jätekasoja. Niiden lukumäärä on kuitenkin vaikuttava ja aluetta hoidetaankin tulevaa tutkimusta silmällä pitäen. Niiden on arvioitu syntyneet pääasiassa rautakaudella.

On varsin todennäköistä, että Kauttuan kylästä 180 metriä lännempänä sijaitseva Luistarin kalmisto on ollut alueen rautakautisten asukkaiden kalmistona. Osa kalmistosta oli aikaisemmin peltomaata, mutta siihen ryhdyttiin 500-luvun loppupuolella. Ensimmäiset ruumishaudat olivat vaatimattomia ja melko löydöttömiä, mutta 800-luvulla asukkaat laskivat hautaan runsaasti esineitä, aseita ja koruja. Myös lapsia alettiin haudata samaan kalmistoon. Haudasta nro 56 löytyi riittävästi kangasjäänteitä, jotta niistä voitiin rekonstruoida Euran emännän puku. Runsaiden hauta-antimien kausi loppuu 1100-luvulla, jolloin hautaan laitettiin vain satunnaisesti esineitä. Näitä nuorempia ja löydöttömiä hautauksia on Luistarissa runsaasti. Kalmistosta on tutkittu kaiken kaikkiaan 1 300 hautausta. Myös Eurajoen molemmilla rannoilla olevissa Keittiömäessä ja pohjoisempana Mikkolanmäessä on saman aikakauden kalmistot ja asuinpaikat.

Luistarin loistokauteen liittyy myös Kauttuan linnavuori, joka sijaitsee kalmistosta 800 metriä itäkaakkoon. Se on pieni mäkilinna, jonka kaivauksissa on löydetty esineitä ja rakenteita ajalta 700–800 jaa. Linnassa on ilmeisesti myös asuttu.

Keskiaika

Kauttuan kylän talot maksoivat kirkolle veroa suomalaisen oikeuden mukaan viljana. Historiankirjoituksen vallitsevan käsityksen mukaan kylä olisi siten muodostunut jo ennen 1300-lukua. Muita Euran aukealla sijainneita suomalaisen oikeuden kyliä olivat Kirkonkylä, Vahe, Nuoranne, Soupas, Sorkkinen ja Vaani, joista Soupas ja Vaani olivat yksinäistaloja.

Luistarin suuresta kalmistosta on yritetty turhaan löytää varmoja merkkejä kristillistymisen alkuhetkistä. Kylän koko ja 1000-luvun jälkeen tehtyjen hautojen lukumäärä osoittavat, että Luistariin on haudattu vielä muutama sata vuotta. Euran pitäjällä ei tiedetä olleen muuta kirkon paikkaa kuin Euran kirkonkylässä oleva kirkontontti. Koska Euran seurakunnasta on kirjallinen maininta vuodelta 1425 ja kirkonkylästä vuonna 1420, on kauttualaisten pitänyt käydä jumalanpalveluksissa Eurassa. Kirkollinen toiminta on ilmeisesti alkanut pian ristiretkiajan jälkeen, joten miksi Luistariin on haudattu koko tämän ajan? Joissakin muissa euralaisissa kalmistoissa havaitaan samanlainen ilmiö. Arkeologisista jäänteistä onkin vaikeaa päätellä kristillisyyden alkuhetkiä eikä kirjallisten dokumenttien ajoituksia voida niiden avulla vielä ohittaa. Asia on edelleen auki.

Ruotsinvallan loppuaika

Aikakausi alkaa Kalmarin unionin hajottua Kustaa Vaasan aikakaudella vuonna 1523 ja loppuu Venäjän voittamaan Suomen sotaan 1809.

Ennen isojakoa Kauttuan kylän talot sijaitsivat ryhmäkylänä Eurajoen länsirannalla kahden puolen nykyistä Säkylän tietä. Nykyisen matonpesupaikan kohdalla oli silta, jossa kohtasivat Euran ja Mestilän suunnilta tulevat tiet. Toisella puolella tie haarautui Kauttuan mäkeen ja yläjuoksulle myllyjen suuntaan. Kylän pellot sijaitsivat molemmilla puolilla jokea. Ryhmäkylän paikan erottaa nykyään pelloilla kynnön jälkeen näkyvänä tummana alueena, joka jatkuu rantaan ja joutomaalle asti. Myös Mestilään johtavan tien voi erottaa värinsä puolesta. Paikalla suoritettujen kaivausten tuloksien mukaan on paikalla asuttu jo rautakauden lopulla ja keskiajan alussa. Vuonna 1540 kylään kuului 15 taloa, joiden äyrit vaihtelivat välillä 1–5. Vuonna 1589 luetteloitiin kylien miespuolinen väestö. Kauttualla oli silloin 17 ”miehenapua” ja 34 ”nokkaa”. Lampuodeilla oli 2 ”miehenapua” ja 4 ”nokkaa”. Kun tähän lisää lapset, vanhukset ja baiset, saakin kylän asukkaiden lukumäärän. Kun sotavuodet 1500-luvun lopulla ja 1600-luvulla alkoivat heikentää kyliä Suomessa, jäi Kauttualla puolet taloista autioiksi. Niinpä 1600-luvun lopulla oli veroluettelossa enää Taipola, Myllylä, Uotila, Aili, Lamppu, Luistari, Ääri, Mikkola, Heikkilä ja Tasanen. Näiden äyriluvut vaihtelivat välillä 3–5. Lisäksi Kauttuaa kohtasi 1500-luvun lopulla kyläpalo, joka tuhosi tiiviisti rakennetut talot.

Isojakoa alettiin toteuttamaan vuonna 1782 alkaen, joskin viimeisiä vaihdoksia on tehty vielä 1900-luvun alussa. Siihen osallistuivat vain Heikkilän ja Luistarin talojen maat. Muut talot oli kartoitettu jo vuonna 1777, mutta niitä ei jaettu tässä yhteydessä. Isojaon jakokarttaan on vielä merkitty ryhmäkylän tontteja, mutta siihen ei piirretty enää taloja. Kun isojakoa jatkettiin vuonna 1909, mainittiin siinä nämä järjestelyt ja samalla todettiin Kauttuan kylän silloiseksi taloluvuksi kuusi.

Eurajoen taival alkaa koskiosuudella, jossa on pudotusta yli 12 metriä. Varhaisimmat kirjalliset tiedot euralaisista myllyistä ovat 1500-luvulta, mutta niitä on voinut olla olemassa aikaisemminkin. Jo silloin oli hyödynnetty kahta koskipaikkaa, joita kutsuttiin tämän jälkeen aina Aliseksi- ja Yliseksi koskeksi. Kummassakin koskessa oli useita myllyjä, mutta niiden lukumäärät ovat vaihdelleet vuosisatojen aikana. Niitä ovat omistaneet talojen yhteiset lahkot, mutta myös yksittäiset talot. Tiedetään, että Yläneen kartanolla, Kauttualla, Vaheella ja kruunulla on ollut myllynsä. Niitä on mainittu asiapapereissa nimillä Laukon mylly, Ojamylly eli Jokimylly, Mullilan mylly, Kruunun mylly, Kirrimylly (Yläne?), Sahamylly ja Lähdemylly.* Vuonna 1587 myllyluettelossa Kauttualla oli koskissa yhteensä 13 jauhinkiviparia. Kun Kauttualle perustettiin 1680-luvulla ruukki, valjastettiin kosken vesivoima myös sahan ja vasarapajan voimanlähteeksi. Alinenkoskessa löytyy vielä rauniot kahdesta myllystä, jotka toimivat vielä 1950-luvulla. Ylinenkoski on ollut Kauttuan paperitehtaiden sähkövoimalan käytössä.

Rautaruukki

Pääartikkeli: Kauttuan ruukinpuisto

Eniten Kauttuan kylän elämään vaikuttanut toimi oli Lorentz Creutzin vuonna 1689 perustamalla rautaruukilla. Aluetta, missä on jäljellä runsaasti ruukille ja paperitehtaalle kuuluvia rakennuksia, kutsutaan Kauttuan ruukinpuistoksi. Se kuuluu Suomen valtakunnallisesti merkittäviin kulttuuriympäristöihin. Ruukki oli 1700-luvulle tultaessa Suomen neljänneksi suurin ruukki, mutta sota-ajat pienensivät tuotantomääriä. Ruukin yhteydessä toimi kankirautapaja, kaksi ahjoa, kimppurautapaja (vuoden 1745 jälkeen) ja kaksi naulapajaa. Työväkeä oli 20–30. Vuonna 1743 ruukki siirtyi Claes Creutzilta Parmen Timmille. Koska Timm ei omistanut metsää, joutui hän hankkimaan puuhiiltä talonpojilta. Eurassa poltettiin laajalti puuhiiltä, mikä työllisti talonpoikia suuresti. Vuonna 1802 ruukki siirtyi Anders Henrik Falckille, jonka kaudella sitä kehitettiin eteenpäin.

Kauttan ruukin ympäristössä oli euralaisittain poikkeuksellinen ympäristö, koska siellä puhuttiin ruotsia ja toisinaan järjestettiin ruotsinkielisiä jumalanpalveluksia. Tämä johtui omistajien lisäksi myös ammattimiehien ja heidän perheidensä syntyperästä.

Autonomian ja itsenäisyyden aika

Falck laajensi ruukkia ja sai luvan kasvattaa tuotantoa kaksinkertaiseksi. Suomen sota kuitenkin pysäytti laajennuksen hyödyntämisen vuosiksi ja tulipalot tuhosivat pajoja. Tuotannossa oli 1800-luvulla nippuvasara, kaksi naulavasaraa ja kaksi kankivasaraa. Nämä toimivat vesivoimalla. Myös sahatoiminta oli vesivoiman varassa. Vuosina 1832–1841 Kauttuan ruukki oli Suomen suurin raudantakoja. Raudantuotanto vaati runsaasti puuhiiltä, jota ostettiin talonpojilta. Falck tarkkaili talonpoikien metsänkäyttöä ja vaati heitä keskittymään vain hiilentuotantoon. Puuhiilen tiimoilta käytiin usein käräjiä ja ilmapiiri ruukin ja talonpoikien välillä oli jännittynyt.

Ruukki jatkoi laajentumistaan, mutta vuosisadan loppuessa raudan tuotanto ei enää kannattanut kovin hyvin. Ruukki myytiinkin vuonna 1873 Antti Ahlströmille, joka totesi jo vuonna 1880 että ruukin maatilojen tuotto ohitti ruukin tuoton. Ahlström vaihtoi alaa ja vuonna 1908 käynnistyikin Kauttuan paperitehdas. Erilaisten paperituotteiden tuotanto laajensi teollisuuskompleksia koko 1900-luvun ajan, vaatien runsaasti työvoimaa. Kauttuan asukkaista kuului suuri osa tehtaiden työväkeen. Paperitehdas toimii Kauttualla edelleen japanilaisomisteisena Jujo Thermal -nimellä.

Isojakoa täydennettiin vuonna 1909, jolloin sovittiin kuuden tilan uudelleenjaosta. Jakohetkellä neljä tiloista kuului Kauttuan tehtaiden omistukseen, mutta Luistari ja Heikkilä olivat omina maatiloinaan. Samassa jakokirjassa muistettiin myös mainita vuoden 1852 Pyhäjärven järvenlaskussa syntyneiden vesijättömaiden jakovuodet 1881–1883. Jaon päätteeksi Luistarin talo määrättiin siirrettäväksi nykyiseen paikkaan paperitehtaiden laskuun.

Kauttuan Tyttöpuiston seudulle kehittyi 1940–1950-luvulta alkaen Kauttuan keskusta. Se muotoutui Säkyläntien varteen, jonka lähellä sijaitsi Kauttuan tehtaiden työläisten asuntoja. Myös uusia asuntoja rakennettiin samaan aikaan Kauttuan omakotialueelle Nummen ja Kauttuan keskustan väliin. Palveluja täydennettiin suurella Kauttuan kansakoululla. Luistarin maatilan maille rakennettiin 1900-luvun alussa ja puolivälissä. Samaa omakotialuetta on sen jälkeen laajennettu lisää. Kun nämä alueet täyttyivät, jatkettiin työväestön asuttamista Kiiskinmäkeen ja Käärmemäkeen.

Kauttuan kylä

Sijainti

Hallinnollisena kyläyksikkönä se sijaitsee Pyhäjärven rannalla Säkylän vastaisella rajalla. Raja kuului aikaisemmin Köyliöön, joka yhdistyi Säkylän kanssa vuonna 2016. Etelässä siihen rajautuu Euran Mestilän kylä, pohjoisessa Iso- ja Vähävahen kylät ja lännessä on lyhyt yhteinen raja Naarjoen kylällä.

Kylän keskiosa sijaitsee Euran aukeaksi kutsutun laajan peltoalueen eteläpäässä. Sen läpi virtaa pohjoiseen Pyhäjärvestä alkunsa saava Eurajoki. Lounaassa peltoaluetta reunustaa kallioalue ja koillisessa hiekkaharju.

Alkuperäinen kylätontti

Vanhassa Kauttuan tiluskartassa vuodelta 1696 ryhmäkylä, jonka nimi on nykyään Kauttuan Vanhakylä, sijaitsi kirkolta noin 2 kilometriä eteläkaakkoon Eurajoen rannalla noin 30 metriä pohjoiseen paikasta, jossa Kauttuan tie ylitti joen. Tiluskarttaan oli siihen kohtaan merkitty 9–10 taloa. Vanhassa ylityspaikassa näkyy vielä sillan kiveyksiä rantapenkereella. Paikalla on nykyään kunnallinen matonpesupaikka. Sillalta tulevan tien molemmin puolin oli keskiajalla parhaimmilleen 18 maataloa. Isojaon aikana paikalla sijaitsi enää kuusi taloa, joista nykyään on jäljellä enää Luistarin talo keskellä peltoa.

Kauttuan palvelut, liikenne ja nähtävyydet

Pääartikkeli: Euran keskustaajama

Kauttuan taajama ja sen laajennuttua kiinni Euran taajamaan, muodostui Euran keskustaajama. Tämän taajaman nykyasioita esitellään edellisessä pääartikkelissa. Tässä artikkelissa keskitytään lähinnä Kauttuan kylän historiaan.

Lähteet

• Koivisto, Olavi: Euran, Honkilahden ja Kiukaisten historia I–II. Eura: Kuntien ja seurakuntien asettama historiatoimikunta, 1962.
• Lehtosalo-Hilander, Pirkko-Liisa: Kalastajista kauppanaisiin - Euran esihistoria. Vammala: Euran Kunta, 2000. ISBN 951-96964-1-5

Kirjallisuutta

• Kauttua, teollisuus- ja asuinalue Kauttua, Eura, Julkaisija Alvar Aalto -museo, Alvar Aalto -säätiö, 2018
• Korvenmaa Pekka: Kauttua: Tuotanto ja ympäristö 1689-1989., Ahlström, 1989

Aiheesta muualla

• Arkistolaitos: Euran pitäjänkartta (Arkistoitu – Internet Archive) (1134 07 Ia.* -/- -), 1870-luvun jälkeen