Kellopikarikulttuuri
Kellopikarikulttuuri vallitsi Länsi-Euroopassa noin 2900/2400 – 1800/1700 eaa. riippuen alueesta. Se oli kivikautinen kulttuuri, johon liittyi liikkuva, kansainvälinen, meriyhteyksiin perustuva elämäntyyli. Kulttuurille tyypillistä olivat pikarin muotoiset saviastiat sekä hautaukset pyöreisiin kumpuihin. Se toi mukanaan alkoholin ja hevosen. Väärin päin käännettyä kirkonkelloa hieman muistuttavista pikareista juotiin simaa muistuttavaa ainetta. Astioiden piirtokoristelu oli vaakariveissä. Kumpuhaudoissa oli aseita vainajan mukana. Aiemmin kellopikarikulttuurin katsottiin levinneen Iberian niemimaalta. Tällöin levittäjät saattoivat olla minolaisten sukuisia "pelasgeja" tai muita Iberian niemimaalle saapuneita tai siellä alkujaan asuneita ihmisiä[1]. Tämä pohjautuu muutamaan kiistanalaiseen ajoitukseen. Nykyään ajatellaan pikemminkin, että kellopikarikulttuuri levisi jostakin päin Itä-Eurooppaa ja oli indoeurooppalainen eli sen ydinjoukko on ollut kielellisesti sukua nykyisille indoeurooppalaisille. Monet pitävätkin kellopikarikulttuuria esikelttiläisenä.
Kellopikarikulttuuri alkoi myöhemmällä neoliittisella kivikaudella ja jatkui varhaiselle pronssikaudelle. Aiemmin kulttuurin ajateltiin kehittyneen nuorakeraamisesta kulttuurista Keski- ja Pohjois-Euroopassa, mutta se lienee ollut tämän kulttuurin aikalainen. Kulttuuria pidetään monesti esikelttiläisenä, mahdollisesti italo-kelttiläisenä tai esi-itaalisena.[2] Kellopikareita oli monenlaisia, muun muassa kokonaan ornamentoitua AOO-tyyppiä ja mereistä tyyppiä, joka kytkeytyy megaliitteihin. Molemmat olivat nuorapainanteisia.
Aiemmin ajateltiin, että kellopilarikulttuuri olisi levinnyt Espanjasta muualle Eurooppaan. Aluksi saviastiat olivat nuorapainanteisia, nykyään arvellaankin kulttuurin olevan lähtöisin Reinin alueen nuorakeramiikasta. Haudoista on löydetty tikareita ja kolmiomaisia piinuolenkärkiä sekä rannesuojia ja muita jouseen liittyvää välineistöä. Kulttuurin vanhimmat tikarit olivat piitä, myöhemmät kuparisia ja pronssisia aseita. Tyypillisiä kellopikariesineitä löytyi noin 1500-3000 ekr. ympäri läntistä Eurooppaa.[3] Kellopikarikulttuuri vaikutti läntisessä Euroopassa samanaikaisesti kun nuorakeraaminen kulttuuri vaikutti idempänä ja Saksan alueella nämä kaksi kulttuuria yhtyivät limittäin. Näillä kulttuureilla oli jonkinlainen vuorovaikutteinen suhde.[4]
Kulttuuri oli alussa yhtenäinen eriytyen myöhemmin paikallisiin muunnoksiin. Kellopikarikulttuuria seurasivat pronssikaudella monet siitä eriytyneet kulttuurit, mm. Keski-Euroopan Únětice-kulttuuri.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ http://www.minoanatlantis.com/Minoan_Spain.php, The Early Minoan Colonization of Spain,W. Sheppard Baird, Created: June 20, 2007, Updated: December 9, 2007
- ↑ Barry Cunliffe, John T. Koch: Celtic from the west Celtic Scholar's Reviews and Opinions. 9.3.2011. Viitattu 1.6.2023.[vanhentunut linkki]
- ↑ Rafael Garrido Pena: Bell Beakers in Iberia 1.2014. ResearchGate GmbH. Viitattu 1.6.2023.[vanhentunut linkki]
- ↑ Weldon Owen: Ihmisen suku, Kivikauden ihmiset, s. 106. Suomentanut Jukka Jääskeläinen, Jyri Kokkonen, Raimo Salminen, Juha Valste. WSOY, 1994. ISBN 951-0-18780-1
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- A Beaker from Kent (Arkistoitu – Internet Archive)
- http://www.stonepages.com/scotland/cairnpapple.html
- Beaker people[vanhentunut linkki] Archaeology Wordsmith.
