Kim Jong-hyun (laulaja)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jonghyun
김종현
Jonghyun heinäkuussa 2017
Jonghyun heinäkuussa 2017
Henkilötiedot
Koko nimi Kim Jong-hyun
Syntynyt8. huhtikuuta 1990
Soul, Etelä-Korea
Kuollut18. joulukuuta 2017 (27 vuotta)
Gangnam, Soul, Etelä-Korea
Ammatti laulaja-lauluntekijä, radiojuontaja, kirjailija
Muusikko
Taiteilijanimi Jonghyun
Aktiivisena 2008–2017
Tyylilajit k-pop, R&B
Soittimet kitara, bassokitara, piano ja kazooView and modify data on Wikidata
Yhtyeet Shinee
Levy-yhtiöt SM Entertainment ja EMI Music Japan Inc.View and modify data on Wikidata
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
jonghyun.smtown.com

Kim Jong-hyun (8. huhtikuuta 199018. joulukuuta 2017[1]), paremmin tunnettu etunimellään Jonghyun, oli eteläkorealainen laulaja-lauluntekijä, levytuottaja, radiojuontaja sekä kirjailija. Hän oli Shinee-yhtyeen päävokalisti yhdeksän vuotta. Hän julkaisi yhtyeen kanssa kaksitoista albumia.

Kim tunnettiin myös soolourastaan, jonka hän aloitti esikoisalbumillaan Base vuonna 2015.[2] Minialbumi sijoittui Billboard 200:n ja Gaonin albumilistojen listaykköseksi.[3][4] Kim jatkoi soolouraansa Story Op.1 (2015), She Is (2016) ja Story Op.2 (2017) albumeilla[5]. Ensimmäisen soolokiertueensa Kim aloitti lokakuussa 2015. Kim oli arvostettu laulaja kotimaassaan.[6] Kim tuotti ja sanoitti musiikkinsa usein itse, joka on harvinaista k-popissa.[7]

Kim teki itsemurhan 18. joulukuuta 2017.[8] Levy-yhtiö julkaisi Kimin viimeisen albumin Poet Artist tammikuussa 2018.[9] Albumin tuotot annettiin Kimin äidille, joka käytti niitä hyväntekeväisyyteen[9]. Kimin perhe avasi Shiny Foundationin 2018, joka alkoi tukea nuoria artisteja.[10][11][12]

2005–2014: Uran alku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

SM Entertainment löysi Jonghyunin vuonna 2005 hänen ollessaan 15-vuotias, kun hän oli esittänyt laulun bändin kanssa koulussa. [13] [14] Jonghyun debytoi osana viisihenkistä Shineeta 25. toukokuuta 2008 SBS:n Inkigayossa. [15] Vuonna 2009 Jonghyun alkoi kirjoittamaan yhtyeelle lauluja. Näistä ensimmäinen oli Shineen korealainen single ”Juliette”, joka oli mukana ryhmän toisella EP:llä Romeolla. Jonghyun kertoi saaneensa inspiraatiota klassisesta Romeo ja Julia -elokuvasta ja hän halusi kirjoittaa romanttisen tarinan, joka ”saa kaikki kiinnostumaan, mutta on myös tarina, johon kaikki voivat samaistua”. [16] [17]

Lokakuussa 2010 Jonghyun oli yksi kahdestakymmenestä idolista, jotka tekivät kappaleen ”Let’s Go” mainostamaan vuoden 2010 G20 Soul -huippukokousta. Hänen lisäksi samasta yrityksestä lauloivat Super Juniorin Sungmin, Girls’ Generationin Seohyun ja f(x):n Luna. 2010 marraskuussa Jonghyun oli mukana SM the Balladissa, SM Entertainmentin ryhmässä, joka keskittyi balladeihin ja R&B:hen. Ryhmässä mukana olivat myös TraxXin Jay, Super Juniorin Kyuhyun ja Jino (nykyisin Pentagonin jäsen ja tunnettu nimellan Jinho). Ryhmä julkaisi ensimmäisen EP-levynsä, Miss You, 29. marraskuuta 2010.

Vuoden 2011 kesäkyyssä Jonghyun osallistui KBS:n kilpailuohjelmaan Immortal Songs: Singing the Legend, jossa laulajat uusivat ”legendaaristen laulajien” vanhoja lauluja.[18] Jonghyun voitti ensimmäisen kierroksen ja Super Juniorin Yesungin samasta yhtiöstä, mutta lähti ohjelmasta ensimmäisen jakson jälkeen kiireellisen aikataulunsa takia. [19] Ohjelma sai paljon kritiikkiä katsojilta, joiden mielestä ohjelman kova eliminaatiotaktiikka sai Jonghyunin itkemään lavalla. [20]

Lokakuussa 2013 Jonghyun debytoi säveltäjänä kappaleella ”A Gloomy Clock”, joka oli mulkana IU:n kolmannella albumilla Modern Times. Kappaleen sanoitukset ovat Jonghyunin kirjoittamat, ja Jonghyun on merkitty kappaleelle vierailevaksi artistiksi.[21][22] Kaksi kuukautta myöhemmin joulukuussa Son Dam-bi julkaisi kappaleen ”Red Candle”, jonka Jonghyun oli myös säveltänyt ja kirjoittanut.[23]

Neljän vuoden tauon jälkeen SM the Ballad palasi 4. helmikuuta 2014 uudella kokoonpanolla ja toisella EP-albumillaan Breath. [24] Jonghyun esitti nimikappaleen ”Breath” yhdessä Girls’ Generationin Taeyeonin kanssa. [25] Heinäkuussa 2014 Jonghyun debytoi radiojuontajana MBC:n radio-ohjelmassa MBC Blue Night. [26] MBC kertoi valinneensa Jonghyunin juontajaksi, koska tämä suhtautuu musiikkiin sitoutuneesti ja intohimoisesti. [27] Elokuussa 2014 toinen Shineen jäsen Taemin julkaisi ensimmäisen EP-albuminsa, Ace, jonka tuotantoon Jonghyun osallistui kirjoittamalla sanat kappaleeseen "Pretty Boy". [28][29]

2015–2016: Base, Story Op.1 ja She Is

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jonghyun esiintymässä tammikuussa 2015.

12. tammikuuta 2015 Jonghyun teki soolodebyytin EP:llään Base.[30] Sen pääkappale oli alun perin ”Crazy (Guilty Pleasure)”, jonka Jonghyun kirjoitti. ”Déjà-Boo” nimettiin toiseksi pääkappaleeksi, koske se sijoittui listoilla hyvin. Zion.T oli mukana ”Déjà-Boon” sävellyksessä.[31] Jonghyunin debyyttialbumi sai huomiota, sillä hän osallistui albumin tekoon. Hän teki myös useita kappaleita yhdessä artistien kanssa, jotka eivät kuulu pelkästään SM Entertainmentiin, kuten Younha, Wheesung ja Zion.T. Albumi oli ensimmäisellä sijalla sekä Billboard World Album Chartissa että Gaon Album Chartissa.[32] [33] 10. tammikuuta Mnet vahvisti, että Jonghyun tulisi olemaan viihdeohjelma 4 Things Show’n toisen kauden ensimmäisessä jaksossa. Taemin, Davichit, Minkyung ja Zion.T esiintyivät Jonghyunin ystävinä jaksossa.[34]

Elokuussa 2015 Jonghyun järjesti ensimmäisen soolokonsertinsa The Story by Jonghyun osana SM Entertainmentin kiertuetta The Agit.[35] Jonghyun esitti kappaleitaan ensimmäiseltä EP:ltään, ja hän julkaisi myös uuden kokoelmalevynsä kappaleistaan, jotka oli tallennettu hänen radio-ohjelmastaan MBC Blue Night. Kokoelmalevy Story Op.1 julkaistiin 17. syyskuuta 2015. [36] Levyn julkaisun jälkeen Jonghyun piti lokakuussa yhteensä 12 loppuunmyytyä konserttia nimeltä The Story by Jonghyun. Jokaisessa konsertissa eri vieras, kuten Shineen Onew ja Taemin, IU, Zion.T, Jung-in, Lim Kim, Oksang Dalbit, Coffee Boy, Nine, Lee Ji-hyoung, Soran ja runoilija Ha Sang-wook.[37]

Jonghyun julkaisi syyskuussa Skeleton Flower: Things That Have Been Released and Set Free -nimisen kirjan, joka kertoo hänen kokemuksistaan laulunkirjoittajana ja inspiraatioistaan.[38] Samassa kuussa Jonghyun esitti radio-ohjelmassaan segmentin, jossa hän debytoi yhteensä yhdeksän kappaletta, jotka olivat joko täysin Jonghyunin kirjoittamia ja säveltämiä tai kirjoitettu Jonghyunin kokoonpanoryhmänsä WeFreakyn avulla.[39]

SM Entertainment julkaisi Jonghyunin ensimmäisen studioalbumin, She Is, 24. toukokuuta 2016. Albumi koostuu yhdeksästä kappaleesta, joista suurin osa oli Jonghyunin kirjoittamia ja säveltämiä.[40]

2017–2018: Story Op.2 ja Poet | Artist

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jonghyun julkaisi toisen kokoelmalevynsä, nimeltään Story Op.2, 24. huhtikuuta 2017.[41] Jonghyun piti 20:n konsertin kiertueen nimeltään The Agit (The Letter) toukokuun ja heinäkuun 2017 välisenä aikana Soulissa sijaitsevassa SMTOWN Coex Artiumissa. Alun perin suunniteltiin vain 12 konserttia, mutta Jonghyun päätti pitää kahdeksan konserttia lisää fanien pyynnöstä. Konsertit sisälsivät kappaleita Story Op.2 -albumista ja katsomaan tuli 14 000 fania.[42] [43]

Jonghyun piti 9.-10. Joulukuuta 2017 konsertin nimeltä Inspired South Korea Olympic Handball Gymnasiumissa.[44] Jonghyun työskenteli samaan aikaan myös uuden albuminsa parissa, joka julkaistiin tammikuussa 2018. Hän oli myös saanut musiikkivideon pääkappaletta varten. Albumi, Poet | Artist julkaistiin lopulta Jonghyunin kuoleman jälkeen 23. tammikuuta 2018,[45] [46] [47] ja kaikki albumin myynnin voitot annettiin Jonghyunin äidille säätiön perustamisen lisäksi "vaikeissa olosuhteissa olevien ihmisten auttamiseen". [48] Poet | Artist debytoi sijalla 177 Billboard 200:ssa, Jonghyun oli yksi vain muutamasta Kpop-artistista, jotka sijoittuivat tällä listalla.[49]

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jonghyun lopetti koulun 10. luokan jälkeen voidakseen harjoittaa musiikkia ammatikseen.[50] Myöhemmin hän kävi Chungwoonin yliopistoa, mutta siirtyi Myongjin yliopistoon ja suoritti maisterin tutkinnon elokuva- ja musiikkialalla.[51]

Huhtikuussa 2013 Jonghyun joutui auto-onnettomuuteen ja loukkasi nenänsä.[52] [53] SM Entertainment ilmoitti hänen joutuneen leikkaukseen onnettomuuden jälkeen.[54]

Joulukuussa 2013 Jonghyun osoitti tukensa Etelä-Korean epätasa-arvoa vastaan protestoijille. Hän vaihtoi Twitter-profiilikuvansa viestiksi, jonka transsukupuolinen ja biseksuaali protestoija oli kirjoittanut.[55] Viesti kritisoi maan sosiaalisten normien korostamista ja HLBT-yhteisöjen syrjintää.[56] Jonghyun otti myös yhteyttä opiskelijaan ja kiitti häntä siitä, että hän puhui ja ilmaisi kantansa ja että "erilaisuus ei ole väärää". [57] Tämä tuen osoitus herätti sekä positiivisia että negatiivisia reaktioita.[57] Hän sai loukkaavia vastauksia nettisivu Ilbe Storehousen jäseniltä, jotka väittivät olevansa Shineen faneja.[58][59] [60]

Fanit surevat Asan Medical Centerin hautajaistalolla 20. joulukuuta 2017

Joulukuussa 2017 Jonghyun vuokrasi asunnon kahden päivän ajaksi Gangnamin alueelta Soulista.[61] Hän saapui asunnolle 18. joulukuuta 2017 klo 12.[62] Samana päivänä klo 16.42 Jonghyunin sisko Kim So-dam otti yhteyttä hätäkeskukseen ja ilmoitti uskovansa Jonghyunin aikovan tehdä itsemurhan. Jonghyun oli lähettänyt hänelle useita viestejä KakaoTalkissa, kuten ”viimeiset hyvästit” ja ”sano, että pärjäsin hyvin”.[62][63] [64] Hänet oli viimeksi nähty lähikaupassa asunnon naapurissa.[65][66][67]

Poliisi ja pelastustyöntekijät löysivät tajuttoman Jonghyunin hänen asunnostaan noin kello 18.10.[62] Hänet vietiin välittömästi sairaalaan. Siellä hän sai PPE-hoitoa.[63] Häntä ei kuitenkaan onnistuttu saamaan tajuihinsa ja Jonghyun julistettiin kuolleeksi sairaalassa noin kello 23.32, 27-vuotiaana.[64][68] [69][70] [62] [71][72] Tutkijat uskovat, että hän kuoli hengittäessään myrkyllisiä huuruja tai savua, sillä he löysivät paistinpannulla palaneita hiilikokkareita asunnosta. [68] Poliisi ilmoitti, että Jonghyunin perheen pyynnöstä ruumiinavausta ei suoritettaisi[73] ja kuolemansyyksi julistettiin mahdollinen itsemurha.[74]

Jonghyunin hautajaiset pidettiin Asan Medical Centerissä Pungnam-dongissa Soulissa joulukuun 19. päivänä iltapäivästä alkaen. [75] Julkkisia, kuten BTS, IU, BoA, Girls’ Generation ja Exo,[76] sekä fanit osallistuivat kolme päivää kestäviin julkisiin hautajaisiin.[77][78][79] Myös kansainväliset fanit muistelivat laulajaa ympäri maailmaa.[80][81][82] [83] [84] 21. joulukuuta, julkisten hautajaisten jälkeen, Jonghyun vietiin sairaalasta yksityisiin hautajaisiin, joihin osallistuivat vain hänen perheensä ja läheiset ystävänsä. Sitten hänet vietiin mainitsemattomaan lepopaikkaan.[85][86][87]

Jonghyunin kuolema liitettiin masennukseen.[88][50] Jonghyunin kuoleman jälkeen hänen ystävänsä ja laulaja Nine9 yhtyeestä Dear Cloud julkaisi Instagramissa Jonghyunin itsemurhaviestin, jonka Jonghyun oli lähettänyt hänelle kaksi tai kolme päivää ennen 9. joulukuuta pidettyä konserttiaan.[89][90] Viesti kertoi "tuhoavasta" masennuksesta ja hänen kamppailustaan kuuluisuuden kanssa.[89] Nine9 oli huolestunut viestistä ja hänen yhtiönsä suositteli häntä pitämään yhteyttä Jonghyuniin.[89] Hän oli yrittänyt auttaa Jonghyunia, mutta tämä vain "viivästytti hänen kuolemaansa" ja "ei estänyt sitä".[91]

Jonghyunin kuoleman jälkeen hashtagit "#StayStrongShawols" (suom. "#PysykääVahvoinaShawolit") [92] [93] ja "#YouDidWellJonghyun" ("#SinäPärjäsitHyvinJonghyun") trendasivat Twitterissä.[94] Jonghyun debytoi 30. joulukuuta 2017 Billboardin sosiaalisen 50-listoilla sijalla 2 ja hänen Wikipedia-sivullaan oli 425 000 katselukertaa.[95] Jonghyunin kuolema synnytti keskustelua Etelä-Korean viihdealan kovasta ja kilpailukykyisestä luonteesta sekä mielenterveydestä.[96][97]

Jonghyunin single "Lonely" nousi Etelä-Korean verkkomusiikkikauppojen huipulle.[98] Kappale sijoittui uudelleen maan Gaon-digitaalilistoille ensimmäisellä sijalla, ja kokoelmalevy Story Op.2 sijoittui sijalle seitsemän Gaonin albumilistoilla.[99] Hänen ensimmäinen albuminsa She Is sijoittui neljänneksi.[100] Single ja kokoelmalevy sijoittuivat myös kuudenneksi Billboardin World Digital Song Sales -listalla ja viidenneksi Billboardin World Albums Chartissa.[101] Lisäksi Jonghyunin kirja Skeleton Flower julkaistiin uudelleen ja siitä tuli hänen kuolemansa jälkeen bestseller.[102] [103]

Jonghyunin esiintyminen viihdeohjelma Night Goblinissa oli tarkoitus esittää 24. joulukuuta 2017, mutta JTBC päätti olla esittämättä sitä.[104] Shinee suunnitteli konsertteja Japanissa helmikuussa 2018 ja keskustelun jälkeen [105] he päättivät pitää konsertit aikataulun mukaisesti.[106]

Kunnianosoitukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monet muusikot ja alan ammattilaiset ympäri maailmaa surivat Jonghyunin kuolemaa. Samasta yhtiöstä Exo,[107] Girls' Generationin jäsen Taeyeon[108] ja TVXQ[109] kiittivät häntä heidän konsertteissaan. SM Entertainmentin artistit, kuten Exo, Red Velvet, Super Junior, NCT 127 ja JYP Entertainmentin Got7 pitivät musiikkiesityksissään vuoden lopussa mustia nauhoja, joihin oli kirjailtu "R.I.P JH" sinivihreällä värillä.[110] [111]

  • She Is (2016)
  • Poet | Artist (2018)
Vuosi Nimi Rooli Huomautuksia Ref.
2012 I Am Itsenään SM Townin elämäkertaelokuva [112]
2015 SMTOWN The Stage Dokumenttielokuva SM Townista [113]
Vuosi Nimi Rooli Ref.
2014-2017 MBC Blue Night Radiojuontaja [27][114][115]
Vuosi Nimi ISBN Ref.
2015 Skeleton Flower: Things That Have Been Released and Set Free  ISBN 978-8996955481 [116]
  1. Friends And Fans Of SHINee’s Jonghyun Share Love On His Birthday Soompi. 1586351228. Viitattu 18.3.2021. (englanniksi)
  2. Jonghyun’s ‘Deja-Boo’ tops music charts kpopherald.koreaherald.com. Viitattu 18.3.2021.
  3. gaon chart web.archive.org. 6.1.2015. Arkistoitu 6.1.2015. Viitattu 18.3.2021.
  4. SHINee's Jonghyun Rises to No. 1 on World Albums Chart With 'Base' EP Billboard. Viitattu 18.3.2021. (englanniksi)
  5. SHINee Lyrics Index Lyrics » Color Coded Lyrics | Lyrics at CCL Color Coded Lyrics. 1.3.2012. Viitattu 18.3.2021. (englanti)
  6. Republic World: SHINee's Jonghyun death explained; Here's details about the K-Pop star's sudden demise Republic World. Viitattu 18.3.2021. (englanniksi)
  7. SHINee Jonghyun Breaks Loose with Creative Artistry in 2015: A Walk Through Two EPs ‘Base,’ ‘Story Op.1,’ A Lyric Novel, Concert Series Venture Capital Post. 17.12.2015. Viitattu 18.3.2021. (englanniksi)
  8. Jonghyun from SHINee Commits Suicide, Here’s His Final Letter to the World WORLD OF BUZZ. 19.12.2017. Viitattu 18.3.2021. (englanti)
  9. a b Artwork and tracklisting for Jonghyun's final album revealed ahead of release Metro. 22.1.2018. Viitattu 18.3.2021. (englanniksi)
  10. hermesauto: Family of late SHINee star Jonghyun sets up foundation to support young artists The Straits Times. 8.9.2018. Viitattu 18.3.2021. (englanniksi)
  11. Family of SHINee's Jonghyun Sets Up Foundation to Support Young Artists Billboard. Viitattu 18.3.2021. (englanniksi)
  12. 故 종현 유족, 청년 예술인 돕기 ‘빛이나’ 재단 설립...`심리치료+장학사업` 스타투데이. 7.9.2018. Viitattu 18.3.2021. (korea)
  13. Lam, Lydia: SHINee's Jonghyun dies in apparent suicide: A look back at K-pop singer's life. The Straits Times, 18.12.2017. Artikkelin verkkoversio.
  14. Park, Hae-young: Arkistoitu kopio. MK News, December 28, 2017. Artikkelin verkkoversio. Arkistoitu heinäkuu 13, 2019. (koreaksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
  15. HanKyung, 20.8.2008. Artikkelin verkkoversio. Arkistoitu 11.7.2016. (koreaksi)
  16. Glasby, Taylor: Standing alone, Kim Jonghyun is unlike any other K-pop idol. Vice, 21.6.2016. Artikkelin verkkoversio.
  17. JoongAng Ilbo, 10.6.2009. Artikkelin verkkoversio. Arkistoitu 30.9.2016. (korea)
  18. Kim, Myung-hyun: Idol stars cast for singing contest program. 10Asia, 6.5.2011. Artikkelin verkkoversio.
  19. Jang, Chang-hwan: Osen, 10.6.2011. Artikkelin verkkoversio. (koreaksi)
  20. OSEN, 10.6.2011. Naver. Artikkelin verkkoversio.
  21. Lee, Keum-jun: IU Returns with Featured Artists Including Choi Baek-ho and Yang Hee-eun. Asia Economy, 23.9.2013. Artikkelin verkkoversio. (koreaksi)
  22. Discogs: Modern Times (IU) discogs.com. Viitattu 26.4.2024.
  23. Jeon, Su-Mi: Son Dam Bi to Comeback with SHINee Jonghyun's Song 'Red Candle′. Määritä julkaisu!23.12.2013. Mwave via CJ E&M enewsWorld. Artikkelin verkkoversio. Arkistoitu 1.3.2014.
  24. Jackson, Julie: SM ballad artists serenade fans in joint recital. The Korea Herald, 13.2.2014. Artikkelin verkkoversio.
  25. Sohn, Ji-young: SM group to release sophomore album 'Breath' next week. The Korea Herald, 5.2.2014. Artikkelin verkkoversio.
  26. Sports Kyunghyak, 23.1.2014. Artikkelin verkkoversio. (koreaksi)
  27. a b Lee, Sun-min: SHINee singer joins MBC radio. Korea Joongang Daily, 24.1.2014. Artikkelin verkkoversio. Arkistoitu 19.7.2016.
  28. Ahn, Sung-mi: 'Deja-Boo' is my musical color: Jonghyun. Kpop Herald, Määritä ajankohta! Artikkelin verkkoversio.
  29. Sohn, Ji-young: Taemin of SHINee to release first solo album. Kpop Herald, 11.8.2014. Artikkelin verkkoversio.
  30. gracedanbi: SHINee's Jonghyun to Collaborate with Younha, Wheesung and Iron in First Solo Album. Mwave, Määritä ajankohta! CJ E&M enewsWorld. Artikkelin verkkoversio. Arkistoitu 23.9.2015.
  31. 'Déjà-BOO' is my musical color: Jonghyun. The Korea Herald, 8.1.2015. Artikkelin verkkoversio.
  32. SHINee's Jonghyun Rises to No. 1 on World Albums Chart With 'Base' EP. Billboard, 22.1.2015. Artikkelin verkkoversio.
  33. SHINee's Jonghyun tops Gaon chart. K-Pop Herald, 23.1.2015. Artikkelin verkkoversio.
  34. Hong, Jung-won: Määritä julkaisu!Määritä ajankohta! Newsen. Artikkelin verkkoversio.
  35. Hong, Shi-nae: SHINee's Jonghyun to headline first concert of SM Entertainment's "The Agit" solo concert series. StarIn, 25.8.2015. Artikkelin verkkoversio. (koreaksi)
  36. Ko, Ji-seon: SHINee's Jonghyun talks about new album and novel. Kpop Herald, 20.10.2015. Artikkelin verkkoversio.
  37. Lee, Jin-ho: SHINee′s Jonghyun Successfully Concludes First Solo Concert. Mwave, 10.10.2015. Artikkelin verkkoversio. Arkistoitu 11.2.2016. (Arkistoitu – Internet Archive)
  38. Sung, So-young: Jonghyun's first full album out this month. Korea Joongang Daily, May 18, 2016. Artikkelin verkkoversio. Viitattu May 20, 2016.
  39. Hong, Se-young: Sports Donga, 4.7.2014. Artikkelin verkkoversio. (koreaksi)
  40. Min, Susan: SHINee's Jonghyun Prepares for Solo Album. Mwave via CJ E&M enewsWorld, 26.4.2015. Artikkelin verkkoversio. Arkistoitu 31.5.2016.
  41. Hong, Se-young: Sports Donga, 18.4.2017. Artikkelin verkkoversio. (koreaksi)
  42. Lee, Joel: Jonghyun to hold extra concerts. Kpop Herald, 11.5.2017. Artikkelin verkkoversio.
  43. Son, Ye-ji: Arkistoitu kopio. Ten Asia, 3.7.2017. Artikkelin verkkoversio. Arkistoitu 5.7.2017. (koreaksi)
  44. Jo, Yoon-seon: Määritä julkaisu!7.11.2017. Artikkelin verkkoversio. (koreaksi)
  45. Jeon, Won: Xports News, 19.12.2017. Artikkelin verkkoversio. (koreaksi)
  46. Yoon, Hyo-jung: Määritä julkaisu!19.1.2018. Artikkelin verkkoversio. (koreaksi)
  47. Herman, Tamar: Posthumous Album From SHINee's Jonghyun Coming Soon. Billboard, 19.1.2018. Artikkelin verkkoversio. Arkistoitu 26.1.2018.
  48. On, Ra-in: Sports Kyunghyang, 23.1.2018. Artikkelin verkkoversio. (koreaksi)
  49. Benjamin, Jeff: Jonghyun Makes Billboard 200 Debut With Posthumous 'Poet/Artist' Album. Billboard, 30.1.2018. Artikkelin verkkoversio.
  50. a b Arkistoitu kopio. Esquire Korea, Määritä ajankohta! Artikkelin verkkoversio. Viitattu 30.4.2019. Arkistoitu 31.12.2017. (koreaksi)
  51. Kwon, Joon-hyup: Kukmin Ilbo, 18.12.2017. Artikkelin verkkoversio. (koreaksi)
  52. Yoon, Sung-yeul: Star News, 4.4.2013. Artikkelin verkkoversio. Arkistoitu 11.9.2016. (korea)
  53. Benjamin, Jeff: SHINee Ask 'Why So Serious?' Without Member Jonghyun. Billboard, 6.5.2013. Artikkelin verkkoversio.
  54. Yoon, Sung-yeol: Star News, 15.4.2013. Artikkelin verkkoversio. (koreaksi)
  55. Young, Moon: Jong-hyun of SHINee shows support for sexual minorities. The Korean Herald, 15.12.2013. Artikkelin verkkoversio.
  56. Sports World i, 15.12.2013. Artikkelin verkkoversio. (koreaksi)
  57. a b ZDnet, 15.12.2013. Artikkelin verkkoversio. (koreaksi)
  58. Yu, Seulki: SHINee's Jong Hyun under attack for his support of the sexual minority. DramaFever, 17.12.2013. Artikkelin verkkoversio. Arkistoitu 19.12.2013.
  59. Saunders, Emmeline: Korean superstar Kim Jong-Hyun 'trolled by far-right conservatives' for supporting LGBT fans before apparent suicide. Mirror, 18.12.2017. Artikkelin verkkoversio.
  60. Ib, Ryuk: Herald Corporation, 18.12.2013. Artikkelin verkkoversio. Arkistoitu 21.12.2017. (koreaksi)
  61. Yoon, Sang-geun: Star News, 18.12.2017. Artikkelin verkkoversio. (koreaksi)
  62. a b c d Lee, Gwang-hyo: Aju Business Daily, 18.12.2017. Artikkelin verkkoversio. (koreaksi)
  63. a b Varandani, Suman: What Is Jonghyun's Cause of Death? K-Pop Band SHINee's Singer Dead. International Business Times, 18.12.2017. Artikkelin verkkoversio. Arkistoitu 18.12.2017.
  64. a b [Update] SHINee's Jonghyun dies in hospital. The Korea Herald, 18.12.2017. Artikkelin verkkoversio. Arkistoitu 18.12.2017.
  65. [1] SBS
  66. [2]
  67. Han, Kyung-jin: Chosun, 19.12.2017. Artikkelin verkkoversio. (koreaksi)
  68. a b (LEAD) SHINee member Jonghyun dies in apparent suicide: police. Yonhap News Agency, 18.12.2017. Artikkelin verkkoversio. Arkistoitu 18.12.2017.
  69. Aroesti, Justin McCurry Rachel: Lead singer of South Korean boy band Shinee dies. The Guardian, 18.12.2017. ISSN 0261-3077 Artikkelin verkkoversio.
  70. France-Presse, Agence: SHINee's Jonghyun joins ill-fated '27 Club'. ABS-CBN News, Määritä ajankohta! Artikkelin verkkoversio. Arkistoitu 23.12.2017. (englanti)
  71. Binding, Lucia: 27 Club: K-pop star Jonghyun reveals reason for suicide in heart-breaking farewell note. International Business Times UK, 19.12.2017. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  72. K-Pop Star's Suicide Makes Him Part of Infamous '27 Club'. News18, Määritä ajankohta! Artikkelin verkkoversio.
  73. Jonghyun: Note shows K-pop star's struggles with depression. BBC, 19.12.2017. Artikkelin verkkoversio.
  74. Lee, Won-joon: New 1, 19.12.2017. Artikkelin verkkoversio. (koreaksi)
  75. {{cite news|script-title=ko:이별을 준비하는 故 샤이니 종현 팬들|url=http://www.nocutnews.co.kr/news/4895239%7Caccessdate= |work=No Cut News|date= 20.12.2018|language= (koreaksi)} }
  76. Choo, Young-joon: Segye Daily news, 19.12.2017. Artikkelin verkkoversio. (koreaksi)
  77. Baillie, Katie: BTS arrive to pay respects to SHINee’s Jonghyun at three day funeral. Metro, 19.12.2017. Artikkelin verkkoversio.
  78. Kim, So-yeon: Star Mk, 20.12.2017. Artikkelin verkkoversio. (koreaksi)
  79. Lee, Won-joon; Kim, Se-hyun: News1, 21.12.2017. Artikkelin verkkoversio. (koreaksi)
  80. Park, So-jin: Arkistoitu kopio. Huffington Post Korea, 19.12.2017. Artikkelin verkkoversio. Arkistoitu 9.8.2018. (koreaksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
  81. Yonhap News, 23.12.2018. Artikkelin verkkoversio. (koreaksi)
  82. Yonhap News, 24.12.2017. Artikkelin verkkoversio. (koreaksi)
  83. Kukmin Ilbo, 21.12.2017. Artikkelin verkkoversio. (koreaksi)
  84. Jung, Se-yoon: Kookje, 21.12.2017. Artikkelin verkkoversio. (koreaksi)
  85. Jonghyun: K-pop stars carry SHINee singer's coffin. BBC News, 21.12.2017. Artikkelin verkkoversio.
  86. K-pop stars carry SHINee singer Jonghyun's coffin after suicide. Channel News Asia, 21.12.2017. Artikkelin verkkoversio. Arkistoitu 22.12.2017. (Arkistoitu – Internet Archive)
  87. Herman, Tamar: SHINee's Jonghyun Laid to Rest In Private Ceremony. Billboard, 21.12.2017. Artikkelin verkkoversio.
  88. Joins, 18.12.2017. Artikkelin verkkoversio. (korea)
  89. a b c Yoon, Sang-geun: Star News, 19.12.2017. Artikkelin verkkoversio. (koreaksi)
  90. Nine9: Instagram post 18.12.2017. Instagram.
  91. Jonghyun's coffin carried by K-pop stars at funeral. Entertainment Weekly, 21.12.2017. Artikkelin verkkoversio.
  92. Jonghyun, Star K-Pop Producer And Singer, Dead At 27. NPR, 18.12.2017. Artikkelin verkkoversio.
  93. Yan, Seto Kit: Malaysian K-pop fans mourn the death of Jonghyun. Star 2, 19.12.2017. Artikkelin verkkoversio. Arkistoitu 10.7.2018. (Arkistoitu – Internet Archive)
  94. Jonghyun fans take comfort in 'pearl aqua Moon' images. BBC News Asia, 21.12.2017. Artikkelin verkkoversio.
  95. Rutherford, Kevin: Jonghyun, SHINee Debut on Social 50 Chart Following Singer's Death. Billboard, 30.12.2017. Artikkelin verkkoversio. Viitattu January 1, 2018.
  96. Kim, Mi-hwa: Star News, 20.12.2017. Artikkelin verkkoversio. (koreaksi)
  97. Hwang, So-young: The Daily Sports, 20.12.2017. Artikkelin verkkoversio. (koreaksi)
  98. Yonhap News, 19.12.2017. Artikkelin verkkoversio. (japaniksi)
  99. Jeong, Jee-won: Osen, 29.12.2017. Artikkelin verkkoversio. (koreaksi)
  100. Park, Dong-seon: RPM9, 29.12.2017. Artikkelin verkkoversio. (koreaksi)
  101. Benjamin, Jeff: Jonghyun & SHINee Music Returns to New Highs on the Charts After His Death. Billboard, 27.12.2017. Artikkelin verkkoversio.
  102. Newsis, 19.1.2018. Artikkelin verkkoversio. (koreaksi)
  103. Lee, Seung-min: Interview 365, 25.1.2018. Artikkelin verkkoversio. (koreaksi)
  104. Naver, 21.12.2017. Artikkelin verkkoversio. (korea)
  105. Naver, 23.12.2017. Artikkelin verkkoversio. (korea)
  106. Määritä julkaisu!Määritä ajankohta! Artikkelin verkkoversio. (koreaksi)
  107. KStyle News, 23.12.2017. Artikkelin verkkoversio. (japaniksi)
  108. KStyle News, 23.12.2017. Artikkelin verkkoversio. (japaniksi)
  109. KStyle News, 22.12.2017. Artikkelin verkkoversio. (japaniksi)
  110. Arkistoitu kopio. Määritä julkaisu!25.12.2018. Star Korea - Hankook Ilbo. Artikkelin verkkoversio. Arkistoitu 9.1.2018. (koreaksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
  111. Ahn, Sung-hoo: Arkistoitu kopio. TV Daily, 26.12.2017. Artikkelin verkkoversio. Arkistoitu 13.6.2018. (koreaksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
  112. Documentary Shows Top K-Pop Singers Behind the Scenes. Chosun Ilbo, 2.5.2012. Artikkelin verkkoversio. Arkistoitu 22.12.2017.
  113. Lee, Edmund: Film review: SMTown: The Stage. South China Morning Post, 24.12.2015. Artikkelin verkkoversio. Arkistoitu 25.12.2015.
  114. Kim, Min-ji: Newsen, 4.2.2014. Artikkelin verkkoversio. (koreaksi)
  115. Yoon, Ji-hye: Osen, 9.3.2017. Artikkelin verkkoversio. (koreaksi)
  116. Kim, Yu-jin: SHINee Jonghyun's book to be released. Määritä julkaisu!12.11.2015. Artikkelin verkkoversio.