Kitaravahvistin
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Kitaravahvistin on elektroninen vahvistin, jolla sähkökitaran tuottamat äänet vahvistetaan kuultaviksi. Se poikkeaa muista vahvistimista, koska se on suunniteltu erityisesti kitaran tai muiden sähköisten soitinten äänen vahvistukseen. Vahvistin voi olla joko erillinen laite tai se voi olla yhdistettynä kaiuttimeen, jolloin puhutaan kombinaattivahvistimesta, slangissa kombosta.
Toiminta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Äänen vahvistuksen toteuttavat aktiiviset elektroniset komponentit, joiden avulla heikko signaali voidaan asteittain vahvistaa. Useimmiten kitaravahvistimien rakenne on sellainen, että vahvistinta voi säätää. Näiden säätöjen seurauksena yhdestä kitaravahvistimesta voi saada useanlaista äänenväriä, eli sointia yhdellä instrumentilla.
Kitaravahvistimissa, kuten muissakin vahvistimissa, pieni määrä energiaa, eli kitaran signaali, ohjaa suurempaa energiamäärää. Kun kitaraa soitettaessa kitaramikrofonista tulee heikko signaali, vahvistettuna se aiheuttaa suuren signaalin vahvistimen ulostulossa.
Suurempi virta aiheuttaa kaiutinelementissä paljon suurempia liikkeitä (eli ääntä) kuin mihin kitaran oma signaali pystyisi. Tähän tarvitaan energiaa, joka otetaan virtalähteestä. Useimmissa tapauksissa vahvistin toimii verkkovirralla.
Kitaravahvistimissa on yleensä muutamia säätimiä, joilla soittaja voi säätää muutamien komponenttien käyttäytymistä tai virtapiirin kytkentää. Näillä säätimillä soittaja voi siis vaikuttaa soittimensa soinnin vaihteluun vahvistimessa. Yleisiä säätimiä kitaravahvistimessa ovat Gain eli etuasteen vahvistuksen säätö, ekvalisaatio eli äänenvärin säätö (yleensä säätimet Bass, Middle ja Treble), sekä Volume, eli pääteasteen voimakkuuden säätö. Vahvistimessa voi olla Master Volume -säädin, jolla voidaan säätää kaiuttimen eli soivaa äänenvoimakkuutta ilman, että muita säätöjä tarvitsee muuttaa. Tällöin käyttäjän haluamat, äänenväriin vaikuttavat asetukset säilyvät muuttumattomina kuultavan äänen voimakkuudesta riippumatta.
Vahvistimessa on useasti nk. effects loop -liitäntä, joka on kytketty etuvahvistimen ja päätevahvistimen väliin. Signaali kulkee ulkoisiin efektilaitteisiin tällöin etuvahvistimen kautta ja edelleen päätevahvistimeen. Lisäksi vahvistimessa voi olla XLR-lähtö, jolloin sen voi liittää suoraan miksauslaitteeseen.
Erilaiset kitaravahvistimet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kitaravahvistimet voidaan luokitella karkeasti neljään eri luokkaan:
- Putkivahvistimet
- Transistorivahvistimet
- Mallintavat vahvistimet
- Hybridivahvistimet
Putkivahvistimet ja transistorivahvistimet saavat nimensä vahvistukseen käytettävän komponentin mukaan.
Mallintavat vahvistimet perustuvat useimmiten digitaaliteknologian käyttöön etuvahvistinosassa ja ne kykenevät simuloimaan erityyppisiä virtapiirejä. Mallintavissa vahvistimissa pääteasteena saattaa olla joko putki- tai transistorivahvistin, tai niitä voidaan käyttää myös ilman päätevahvistinta, jos soittaja ei halua kytkeä kitaraa kaiuttimeen, vaan vaikkapa äänityslaitteeseen.
Hybridivahvistin on vahvistintyyppi, jossa vahvistaminen on toteutettu sekä putkilla että transistoreilla tai mikropiireillä. Esimerkkinä on mallintava Marshall-vahvistimien AVT-sarja, joissa on yksi putki etuasteessa. Esimerkiksi Fender on valmistanut vahvistimia, joissa on transistori-etuaste ja putkilla toteutettu päätevahvistin. Vahvistimessa voi olla erilliset liitännät sekä passiivisilla että aktiivisilla mikrofoneilla varustetulle instrumentille.
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Rossing, Thomas D.; Moore, Richard F.; Wheeler, Paul A.: The Science of Sound. Pearson Education Limited, Third Edition, 2014. ISBN 1-292-03957-4