Kohiman taistelu

Kohiman taistelu
Osa taistelua Burmasta Tyynenmeren sodassa
Kohiman taisteluiden Varuskuntakukkula
Päivämäärä: 4. huhtikuuta – 22. kesäkuuta 1944 Paikka: Kohima, Intia Lopputulos: Liittoutuneiden voitto
Osapuolet
Yhdistynyt kuningaskunta  Intia	Japanin keisarikunta
Komentajat
Montagu Stopford	Kotoku Sato
Vahvuudet
Alussa: noin 1 jalkaväkiprikaati Lopussa: 2 jalkaväkidivisioonaa 1 Chindit -prikaati 1 motorisoitu prikaati	1 jalkaväkidivisioona
Tappiot
4 064	5 764

Kohiman taistelu.

Kohiman taistelu oli Toinen maailmansota|toisen maailmansodan aikana Burman hallinnasta käyty ratkaisutaistelu, jossa torjuttiin japanilaisten U-Go-operaation Intialle aiheuttama uhka. Koillis-Intiassa Kohiman kaupungin hallinnasta käyty taistelu alkoi 4. huhtikuuta 1944 ja päättyi 22. kesäkuuta.

Taistelu voidaan jakaa kolmeen osaan. Japanilaisten pyrkimyksiin 4.–16. huhtikuuta vallata Kohiman harjanne, mitä vaihetta hallitsi piiritetyn Imphalin huoltotien hallinnasta käydyt taistelut. Huhtikuun puolivälissä Kohiman varuskunta saatiin vapautettua ja 18. huhtikuuta alkoi liittoutuneiden vastahyökkäys, joka päättyi 13. toukokuuta. Japanilaiset luopuivat harjanteesta, mutta hallitsivat edelleen Kohimasta Imphaliin johtanutta tietä. Liittoutuneet seurasivat 16. toukokuuta – 22. kesäkuuta alueelta vetäytyvien japanilaisjoukkojen jäänteitä avaten tien uudelleen. Taistelut päättyivät tien avauduttua ja Imphalin piirityksen rauettua 22. kesäkuuta.

Taustaa

Japanilaisten operaatio U-Go oli suunnitelma, jolla oli tarkoitus alun perin estää brittiläisen IV armeijakunnan vuoden 1944 operaatiot Burmaa miehittäneitä japanilaisjoukkoja vastaan hyökkäämällä Intian rajalla olevaan Imphaliin. Japanin 15. armeijan komentaja kenraaliluutnantti Renya Mutaguchi laajensi operaatiota Intian valtaukseksi. Suunnitelman mukaan Japanin 31. divisioonan piti vallata Kohima ja siten eristää Imphal. Mutaguchin suunnitelman mukaan divisioonan piti jatkaa Kohiman valtauksen jälkeen merkittävään rautateiden päätepisteeseen ja huoltotukikohtaan Dimapuriin.

Japanilaisten eteneminen

Japanin 31. divisioona ylitti 15. maaliskuuta 1944 Chindwin-joen lähellä Homalinia, minkä jälkeen se eteni lähes satakilometriä leveänä rintamana viidakkopolkuja luoteeseen. Vasemmalla siivellä edennyt kenraalimajuri Shigesaburo Miyazakin 58. rykmentti törmäsi Imphalista pohjoiseen kulkenutta reittiä vartioivaan intialaisosastoon 20. maaliskuuta. Intialaiset kuuluivat prikaatikenraali Maxwell Hope-Thompsonin komentamaan Intian 50. laskuvarjoprikaatiin, jonka esikunta sijaitsi Sangshakissa. Vaikka Shangshak ei ollutkaan 58. rykmentin tavoitteena päätti Miyazaki tuhota kohtaamansa vihollisen. Sangshakista taisteltiin kuusi päivää, jonka jälkeen laskuvarjoprikaati vetäytyi taistelusta japanilaisten saatua vahvistuksia. Taistelun seurauksena japanilaisrykmentti, jolla oli ollut lyhin tie Kohimaan, menetti viikon.

Taisteluiden kuluessa brittiläisen 14. armeijan komentajalle kenraaliluutnantti William Slimille oli selvinnyt kokonaisen divisioonan hyökkäävän Kohimaan, jonne pääsyä oli pidetty alueen vaikeakulkuisuuden vuoksi lähes mahdottomana. Liittoutuneet olivat kiireesti täydentäneet Imphalin rintamaa, jonne oli siirretty muun muassa lentokonekuljetuksin Intian 5. divisioona. Divisioona oli juuri osallistunut kiivaisiin taisteluihin Arakanin alueella. Armeija ei kyennyt täydentämään Kohiman alueen joukkoja ja Slim pyysi apua 11. armeijaryhmältä, joka lähetti rautateitse 23. prikaatin Dimapurin pohjoispuolelle.

Taistelu

Kohimalla sijaitsevalle pienelle kukkula-asemalle hyökkäsi 5. huhtikuuta japanilaisten 31. divisioona, jossa oli 12 000 sotilasta komentajanaan kenraaliluutnantti Sato. Kenraali Slim yllättyi hyökkäyksestä, koska hän oli lähettänyt joukkonsa Dimapuriin, mistä hän odotti japanilaisten tulevan. Pieni viivytysosasto oli sijoitettuna Kohimaan eversti Hugh Richardsin komentoon ja sille oli käsketty pitää Kohima viimeiseen mieheen, jonka he melkein tekivätkin.

Puolustava joukko, 1 500 sotilasta, koostui brittiläisistä, burmalaisista ja intialaisista jalkaväkijoukoista. Toiseksi mainitut olivat burmalaissyntyisiä gurkhia, niiden sotilaiden jälkeläisiä, jotka olivat taistelleet brittien puolella 1800-luvulla ollen varsin kunnioitettuja. Vaikka puolustaja oli linnoittanut Kohiman taitavasti, joutuivat he japanilaisten tullessa saarroksiin. Japanilaiset käyttivät korkeampaa maastoa hyväkseen tulittaessaan puolustajia. Tarkka-ampujat tekivät liikkumisen päivän aikana liian vaaralliseksi vaikka brittihallinnon paikallinen edustaja yritti kohottaa taisteluhenkeä kuljeskelemalla panamahattu päässä brittien ja intialaisen keskuudessa.

Vedestä tuli ongelma, sillä japanilaiset katkaisivat pääjohdon, ja vesi oli pakko annostella neljä litraa sotilasta kohden. Haavoittuneet joutuivat alttiiksi jatkuvalle tulitukselle. Taisteluosapuolet olivat niin lähellä toisiaan, ettei tykistöä voinut käyttää, mutta kranaatinheittimiä kylläkin. Japanilaisten ilmatorjunnasta huolimatta Britannian kuninkaalliset ilmavoimat onnistui huoltamaan myös Kohiman puolustajia, mutta taistelutahdon avulla britit selviytyivät.

Aloite briteillä

Brittien täydennysjoukot melkein pääsivät Kohimaan 14. huhtikuuta, mutta japanilaisten aloittaessa epätoivoiset itsemurhahyökkäykset joutuivat britit vetäytymään. 20. huhtikuuta britit pääsivät lopulta läpi ja Kohima vapautettiin. Slim käski Kohimaan lisää joukkoja estääkseen Satoa lähettämästä tukea joukoilleen Imphalista. Sadekauden alkaminen lisäsi taistelun kurjuutta. Epätoivoiset lähitaistelut jatkuivat kummankin osapuolen taistellessa jokaisesta maapalasta. Japanilaisten huollon petettyä heidän elintarvikkeensa loppuivat. Kun japanilaiset alkoivat nähdä nälkää, saivat britit ja intialaiset yliotteen.

Toukokuun loppuun mennessä liittoutuneet tekivät alueelle tuhoisia ilmaiskuja ja kenraali Sato veti sotilaansa Imphaliin. Japanilaiset palasivatkin takaisin Burmaan 8. heinäkuuta.

Lähteet

• Woodburn Kirby, S.: The War Against Japan Volume III: The Decisive Battles. Uckfield, Yhdistynyt kuningaskunta: Naval and Military Press, 2004. ISBN 1-84574-062-9 (englanniksi)