Kouvolan harmonikkatehdas

Osakeyhtiö Harmonikka
Tunnuslause	Hyvän soittajan veli on Kouvolan peli
Yritysmuoto	osakeyhtiö
Perustettu	9. helmikuuta 1932
Lakkautettu	31. lokakuuta 1995
Toimitusjohtaja	Aarne Koski 1932–1954 Kalevi Koski 1954–1962 Jouko Koski 1962–1986 Erkki Järvenpää 1986–1995
Avainhenkilöt	Aarne Koski, Kalevi Koski, Tapio Kuuluvainen, Jouko Koski, Erkki Järvenpää
Kotipaikka	Kouvola
Toiminta-alue	Suomi, Ruotsi, Norja
Toimiala	soitinrakennus
Tuotteet	harmonikka
Henkilöstö	7 (1932) 40–50 (1930-luvun loppu) 30 (1982) 6 (1995)
Emoyhtiö	Lasse Pihlajamaa Oy vuodesta 1986
Infobox OKVirheellinen NIMI-arvo

Kouvolan harmonikkatehdas oli Kouvolassa vuosina 1932–1995 toiminut Harmonikka Oy:n omistama suomalainen harmonikkatehdas. Se oli lopettaessaan alansa viimeinen Pohjoismaissa. Tehtaan malleihin kuului muun muassa Suomessa kautta aikojen eniten myyty harmonikkamalli Kouvolan Casotto. Toinen tehtaan tunnettu malli oli Kouvolan Maestro.

Historia

Aarne Koski - harmonikantekijä

Tehtaan perustaja Aarne Koski (s. 1. elokuuta 1896, Anjala – 12. joulukuuta 1954, Kouvola) oli kotoisin Anjalan pitäjän Ahvion kylästä. Hän harrasti jo nuorena sekä harmonikansoittoa että harmonikkojen korjailua. Saatuaan käsiinsä italialaisvalmisteisen viisirivisen harmonikan, hän alkoi soittimen rakenteeseen tutustuttuaan rakentaa omatekoisia viisi- ja kuusirivisiä harmonikkoja, joista ensimmäinen valmistui vuoden 1915 tienoilla. Hän signeerasi ensimmäiset harmonikkansa tekstillä ”Aarne Koski, Inkeroinen”.

Koski muutti Kouvolaan ja piti kaupungissa omaa sekatavarakauppaa vuosina 1919 – 1928. Kaupanpidon ohessa Koski jatkoi harmonikkojen valmistusta. 1920-luvun vaihteessa hän valmisti toistakymmentä soitinta. Hän alkoi myös tuoda maahan italialaisia harmonikkoja.. Vuoden 1922 tienoilla kotkalainen harmonikansoittaja Jussi Homan palasi Yhdysvalloista Suomeen. Homan toi mukanaan viisirivisen ”trappukahvaisen” harmonikan, joka purettiin osiin ja analysoitiin huolellisesti, mikä vaikutti merkittävästi Kosken seuraaviin harmonikkamalleihin. 1920-luvulla Koski teki myös läheistä yhteistyötä aikansa soittajamestareiden, Jussi Homanin, August Kapiaisen ja Leander Norrbackin kanssa, jotka kaikki soittivat Kosken valmistamilla harmonikoilla ja edistivät merkittävästi niiden myyntimenekkiä.

Tehtaan perustamisesta sota-aikaan

Vuonna 1930 Kosken johdolla valmistettiin 30 kappaleen koesarja ja tapahtumaa voidaan pitää tehdasluonteisen harmonikanvalmistuksen ensiaskeleena Kouvolassa. Harmonikkojen valmistamistoiminta virallistettiin uudella toiminimellä Oy Harmonikka 9. helmikuuta 1932. Aarne Kosken ohella yhtiön perustajia olivat hänen veljensä parturimestari Väinö Koski sekä puuseppä Taavi Kaplas. Tällöin Kosken palveluksessa oli jo seitsemän työntekijää ja harmonikkoja valmistui yksi viikossa. Valmistus alkoi Käpylässä Sointula-nimisessä kiinteistössä, josta ”tehtaan” käytössä oli kaksi huonetta. Jo ensimmäisestä mallista lähtien kaikki tehtaan itse valmistamat rungot merkittiin juoksevalla sarjanumerolla. Tehtaan pääkirjaan merkittiin myynnin yhteydessä päivämäärä, myyty malli, mallinumero, sekä kenelle soitin oli myyty.

Kysynnän kasvaessa tehdas muutti pois Sointulasta tilanpuutteen vuoksi vuonna 1935 kahteen eri kiinteistöön: puupuoli, varasto ja kokoonpano Autio-nimiseen taloon ja metallipuoli Käävän taloon lähinaapurustossa. Edullisista teollisuuskiinteistöistä oli pulaa, joten toiminta jatkui vuosia hajautettuna. Osia valmistettiin jopa työntekijöiden omissa kodeissa eräänlaisena ”alihankintana”. Vuonna 1936 tuotantokapasiteetti oli jo noin harmonikka päivässä ja vuosina 1939 – 1940 kapasiteetti oli kasvanut jo kahteen harmonikkaan päivässä. 1930-luvun lopulla työntekijöitä oli parhaimmillaan jopa 40–50, joista useimmat olivat kotoisin Kouvolasta ja lähialueilta Kuusankoskelta ja Myllykoskelta. Soittimia tehtiin huomattavasti myös vientiin, pääosin Ruotsin ja Norjan suomalaisväestön keskuuteen. Vientiharmonikkoja myytiin tilaajan vaatiman nimen alla, joita olivat muun muassa Neco Special, Neco Superior ja Brilliante Special. Ruotsin vientimarkkinat avautuivat 1937 tukholmalaiselle välittäjälle Neco-merkillä ja Norjaan harmonikkoja vietiin Brilliante-merkkisinä kahdelle oslolaiselle maahantuojalle. Brilliante-harmonikoista vain ”Special”-merkkiset olivat Kouvolan tehtaan tuotantoa. Tehtaalta lähti erä harmonikkoja myös kohti Yhdysvaltoja syksyllä 1939, mutta toimitus joutui kääntymään takaisin Kouvolaan ajan epävakaiden olojen vuoksi.

Sota-aika ja Aarne Kosken kauden loppuvaiheet

Tehtaan metalliosasto ja kielivalmistus muuttivat vuonna 1940 Väinölänkatu 37:ään, jossa oli myös työntekijöiden asuntoja. Talvisodassa Kouvolan pommituksen yhteydessä vuonna 1940 Aution taloon osui lentopommi, joka meni talon kivijalan lävitse, mutta jäi suutariksi. Tehtaan oma historiikki toteaa, että pommin räjähtäminen olisi todennäköisesti lopettanut sen aikaisissa oloissa yhtiön harmonikanvalmistuksen ja toiminnan. Sota-aikaan päättyi myös tehtaan ensimmäinen tärkeä aikakausi. Tehtaan toiminta oli tarkoitus järjestää uudelleen, mutta levoton ja epävarma sota-aika esti isommat kehityshankkeet. Tehtaan varastoissa oli kuitenkin raaka-aineita pitkäksi aikaa ja toiminnan jatkuvuus oli sikäli turvattu. Vuonna 1940 valmistui noin yksi soitin päivää kohden, eli noin 25 – 30 harmonikkaa kuukaudessa. Kesällä 1939 soittimia oli valmistunut jopa 40 kuukaudessa ja työntekijämäärä oli 50 – 60. Tehdas oli kasvanut vuoden 1932 kahdesta huoneesta siten, että toiminnot vaativat 15 huonetta syksyllä 1940. Jatkosodan alkaessa kesällä 1941 tehtaan toiminta keskeytettiin, mutta aloitettiin taas jonkin ajan kuluttua. Sodan loppua kohti materiaalipula alkoi vaivata ja etenkin soittimen kielinahat, selluloidi, ruuvit ja bekamoidit olivat lopussa. Seitsemän tehtaan työntekijää kaatui jatkosodassa ja moni tuli takaisin invalidina. Tehtaan työtä jatkoivatkin sodan aikana enimmäkseen naiset ja nuorukaiset.

Tehtaan vienti veti hyvin 1940-luvulla. Ruotsiin oli viety vuodesta 1937 lähtien kymmenessä vuodessa yli 800 harmonikkaa ja vuonna 1947 yksittäiset jälleenmyyjät tekivät jopa 30 harmonikan kertatilauksia. Vienti alkoi kuitenkin tyrehtyä 1950-luvulla, jolloin toisaalta kotimarkkinoiden kysyntä oli vakaata. Metalliosasto muutti Väinölänkadulta Jaakonkatu 10:een, tohtori Lundgrenin kiinteistöön, vuonna 1949 ja edelleen vuonna 1964 Ketomäen taloon Koulukadulle. Aution talon toiminnot muuttivat Väinölänkatu 1:een vuonna 1950. Yhtiön myynti- ja toimistotilat olivat sijainneet alusta alkaen Oikokatu 3:ssa.

Kalevi ja Jouko Kosken aika 1954 – 1986

Kouvolan 6-rivinen "kuningascasotto"-harmonikka vuodelta 1983

Aarne Koski siirsi sairastuttuaan syksyllä 1954 osakkeensa pojalleen Kalevi Koskelle (1927 – 2013) ja osa osakkeista siirrettiin myös Kalevin veljen Jouko Kosken (s. 1924) haltuun. Kalevi Koski teki tehtaan toimintaan uudistuksia ja palkkasi muun muassa Tapio Kuuluvaisen tehtaan suunnittelijaksi. Kuuluvaisesta tuli eräs harmonikansuunnittelun keskeisistä hahmoista, jonka ratkaisut vaikuttivat harmonikkoihin myös kansainvälisesti. 1950-luvulla soittimia myytiin noin 200-250 kappaletta vuodessa, eli niitä valmistui noin yksi päivässä. Yhtiö oli aina keskittynyt aikuisille suunnattuihin, suhteellisen isokokoisiin harmonikkamalleihin. 1950-1960-luvuilla tehdas toi Italiasta myös Frontalini ja G. Vignoni –merkkisiä harmonikkamalleja, jotka olivat kevyempiä ja pienempikokoisia, kuin tehtaan omat mallit. Yhtiön toiminta oli vakaata vuosina 1958 – 1982, eikä uudistumista mallistossa tai tuotannossa juurikaan tapahtunut. Jouko Koski ryhtyi yhtiön johtajaksi syyskuussa 1962, Kalevi Kosken keskittyessä kivimurskausliiketoimintaan. Yhtiön kaikki toiminnot siirtyivät omaan tehdaskiinteistöön Asentajankatu 5:een vuonna 1966.

Harmonikan suosio instrumenttina laski rautalanka- ja popmusiikin myötä ja tehtaalla koettiin taloudellisesti vaikeita aikoja ja jopa pitkäaikaisia lomautuksia. Vuoteen 1971 saakka tehtaalla tuotettiin myös pieni määrä niin kutsuttuja elektroniharmonikkoja, jolla pyrittiin tarjoamaan sähköurkumaisia mahdollisuuksia harmonikansoittajille. Vaikka soittimen tekninen taso oli hyvä, sen heikohko menestys lopetti tuotannon lyhyeen. Vuonna 1982, juhliessaan viisikymmenvuotistaipalettaan, yhtiö työllisti 30 henkilöä ja soittimien kotimaisuusaste oli 95%. Tehdas järjesti kolme juhlakonserttia Kouvolassa, jotka keräsivät yhteensä 1 400 henkilöä.

Tehtaan loppuvaiheet 1986 - 1995

Jani Helenius ja Kouvolan 60-vuotisjuhlamalli-Casotto

Harmonikka Oy siirtyi 9. kesäkuuta 1986 seinäjokisen Lasse Pihlajamaa Oy:n omistukseen ja toimitusjohtajaksi tuli Erkki Järvenpää joka on myös emoyhtiö Lasse Pihlajamaa Oy:n toimitusjohtaja. Järvenpää hoiti yhtiön velat pois ja kaikki 24 työntekijää jatkoivat vanhojen työehtojen mukaisesti. Tehtaan muuttoa Seinäjoelle harkittiin 1987. Kouvolan harmonikkojen menekki oli kuitenkin laskeva, ja myynti hiipui 1980-luvun loppua kohden. Vuosina 1992-1993 harmonikkojen myynti oli laskenut noin 100 kappaleeseen vuodessa, soittimia keräytyi varastoon, eikä tehtaan toiminta ollut enää kannattavaa. Työntekijät alkoivat tehdä osapäiväistä työviikkoa ja vuonna 1994 soittimia myytiin enää noin 60 vuodessa.

Kouvolan harmonikkatehdas lopetettiin 31. lokakuuta 1995. Tehtaan laitteistot ja koneet varastoitiin Seinäjoelle valmiiksi, mikäli kotimaisten harmonikkojen kysyntä Suomessa elpyisi. Harmonikkojen huonon kysynnän 1990-luvulla sanottiin johtuneen myös osaltaan tehtaan tuotteiden liian kestävästä laadusta. Viimeisenä toimintavuonnaan tehtaan noin 40 000 markkaa maksaneita soittimia myytiin vain noin 50 kappaletta ja lopettaessaan tehdas työllisti kuusi alallaan kymmeniä vuosia työskennellyttä henkilöä. Viimeiseksi valmistetuksi soittimeksi jäi Kouvolan Casotton erityinen 60-vuotisjuhlamalli, jota ehdittiin valmistaa joitakin satoja kappaleita.

Soitinmallit

Oy Harmonikan Suomen markkoinoille valmistuneet soitinmallit:

• Kukkamalli (1932–1937)
• Romo-Piano (1936–1939. Mallia on tehty kukka- ja Virtaviiva-mallin runkoihin.)
• Virtaviiva eli kravattimalli (1936–1940, 45 cm korkeana n. 1943)
• Nuolimalli (1936–1939)
• Funkkis (1939–1941)
• Uusin malli eli pyöreäkulmamalli (1939–1940)
• Virtaviiva, malli-H eli Virtaviiva Pyöreäkulmainen, pyöreäkulmamalli, H-malli, halpakulmamalli (1939–1943)
• Poikkikulma (1940)
• Priima pyöreäkulma eli laihasmalli (1940–1943) Joissakin harmonikoissa bassopuolen näppäimien reikälevyn ääniaukkon yläpäähän sisäpuolelle on kirjotettu lyijykynällä Funkkis, koska kuviot ovat periaatteessa samanlaisia kuin Funkkismallissa.
• Amerikkalaismalli (1941–1947)
• Scandalli (1944–1948)
• Kuningas (1948–1956)
• Fantasia (1955–1959)
• Kuningatar (1955–1957)
• Maestro 25 eli 25-vuotisjuhlamalli (1957–1958. Huom. ensimmäinen koemalli lienee jo vuodelta 1956)
• Maestro, nk. lollomaestro (1955–1957)
• Maestro, nk. teekuppimalli (1958)
• Casotto, kultahäkki, nk. lohenpyrstömalli (1958–1965 Huom. ensimmäinen koemalli lienee jo vuodelta 1957)
• Maestro, kultahäkki, nk. lohenpyrstömalli (1959–1965 Huom. ensimmäinen koemalli lienee jo vuodelta 1957)
• Casotto, hopeahäkki (1965–1982)
• Maestro, hopeahäkki (1965–1982)
• Elektroniharmonikka (1966–1971)
• Casotto 50 / Cassotto 50, nk. "Viiskymppinen" (1982–1992, on mainostettu vielä 1995)
• Maestro (1982–1995)
• Kuningas 6, (1983–1991)
• Kuningas 5, (1983–1991)
• Kuningas-Cassotto 5, (1984–1991)
• Kuningas-Cassotto 6, (1984–1991)
• Nostalgia, (1984–1991)
• Kravatti (1987–1991, yleisnimitykseksi on muodostunut uusiokravatti)
• Casotto 60, nk. "Kuuskymppinen" (1992–1995)
• Casotto 3, (1992–1995)

Kukkamalli 1932–1937

• Äänikerrat: diskantti 3-4, basso 5-6
• Kielet: saksalaisia konekieliä tai italialaisia käsinfiilattuja tarkkuuskieliä
• Näppäimet: diskantti 102, basso 120
• Rekisterit: diskantti 1 (kahvan takana)
• Koko: syvyys 18 cm, leveys 50 cm, paino noin 8,5 kg

Tehtaan ensimmäisestä harmonikkamallista käytettiin kukkamallin lisäksi myös nimityksiä keilapäämalli tai riikinkukkomalli. Keilapää-nimitys tuli harmonikan diskanttikahvan päätyjen keilamaisesta muotoilusta ja riikinkukko-nimitys puolestaan häkkiin kirjaillusta riikinkukkokuviosta. Harmonikkaa valmistettiin sekä ns. rappu- että tasakahvoilla. Malli on tehtaan ainoa tasakahvamalli, jossa näppäinrivejä ei ole porrastettu. Mallin väritys ja kuviointi oli varsin korea ja sen valmistusvuosien aikana kuviointi vaihteli jonkin verran. Sileäpintaisten kuvioiden ohessa voitiin käyttää myös kohopintaisia koristekuvioita. Värejä oli useita erilaisia. Näppäimet saattoivat olla joko pyöreitä tai nelikulmaisia. Kukkamallia valmistettiin myös vientiin, erityisesti Ruotsiin ja Norjaan. Vientimallit olivat nimeltään Neco Special ja Neco Superior ja ne poikkesivat kotimaan malleista jonkin verran kooltaan, näppäinmäärältään ja rivijärjestelmältään. Vientimallien koko oli 18 x 48 cm ja näppäimiä oli diskanttipuolella 97 ja bassopuolella 120. Muihin pohjoismaihin viedyissä malleissa c-äänen sijainti oli ulkorivillä. Mallia valmistettiin myös pianokoskettimistolla.

Kravattimalli 1936–1939

• Äänikerrat: diskantti 4, basso 5 (nuolimallissa myös 6)
• Kielet: saksalaisia konekieliä, italialaisia käsinfiilattuja tarkkuuskieliä, tai tehtaan omia Harmo-kieliä
• Näppäimet: diskantti 102, basso 120
• Rekisterit: diskantti 1 (kahvan takana), basso 1 kpl
• Koko: syvyys 18 cm, leveys 46 cm (tai 18 x 50), paino noin 8,5 kg

Kravattimallia voitiin vaihtelevan kuvioinnin perusteella kutsua myös virtaviiva-, priima poikkikulma- tai nuolimalliksi. Kansan suussa suosituin nimitys kravattimalli tuli harmonikan kravattikuviosta. Soittimien pintakäsittely oli koreilevaa ja värit vaihtelivat. Priima poikkikulmamalli oli ensimmäinen versio, jossa palje vahvistettiin kahdella kulmanahalla. Tämä paransi palkeen toimintaherkkyyttä ja vähensi murtumisalttiutta. Harmo-kielet olivat tehtaan omaa tuotantoa. Mannerjoen mukaan Harmo-kielet olivat tehtaan oman tuotannon alkuaikoina varsin huonolaatuisia, ja niitä kutsuttiin soittajien keskuudessa myös ”Harmi-kieliksi”.

Romo-piano 1936–1939

• Äänikerrat: diskantti 4, basso 6
• Kielet: saksalaisia konekieliä, italialaisia käsinfiilattuja tarkkuuskieliä, tai tehtaan omia Harmo-kieliä
• Näppäimet: diskantti 61 näppäinkosketinta ja 46 pianokosketinta, basso 120
• Rekisterit: diskantti 1 (kahvan takana), basso 1 kpl
• Koko: syvyys 18 cm, leveys 50 cm, paino noin 8,5 kg

Romo-pianoa (tai kromo-piano) valmistettiin kravatti- tai nuolimalliharmonikan runkoon. Diskanttikahva rakentui kolmirivisestä näppäinosiosta ja pianokahvasta. Sinänsä soitin oli viisirivinen harmonikka, jossa kaksi sisintä riviä oli muotoiltu pianokoskettimiston näköiseksi. Soitinta ei siten voinut soittaa pianosormituksella. Erikoisesta ulkonäöstään huolimatta mallilla ei ollut suurempaa käytännön merkitystä ja se poistettiin mallistosta 1930-luvun lopussa.

Funkis- ja Poikkikulmamallit 1939–1944

• Äänikerrat: diskantti 4, basso 5
• Kielet: saksalaisia konekieliä, italialaisia käsinfiilattuja tarkkuuskieliä, tai tehtaan omia Harmo-kieliä
• Näppäimet: diskantti funkismalli 102, poikkikulmamalli 97, basso 120
• Rekisterit: diskantti 1 (kahvan takana)
• Koko: syvyys 18 cm, leveys 50 cm, paino noin 8,5 kg

Funkis- ja poikkikulmamallit olivat eräänlaisia siirtymämalleja 1940-luvulle. Harmonikan runko oli sama kuin kravatti- ja nuolimalleissa, mutta harmonikkojen kuviointi ja koristelu olivat varsin erilaisia. Värisävyt olivat hillitympiä ja koristelu yksinkertaisempaa. Funkismalli sai vaikutteita aikansa arkkitehtuurista. Se rakennettiin kulmikkaaksi ja koristeltiin suoraviivaisilla ja niin ikään kulmikkailla kuvioilla. Poikkikulmamallissa oli hieman erilainen kuviointi ja erityisesti palkeen kulmaraudan muotoilu. Molempia malleja rakennettiin sekä näppäin- että pianokoskettimistoilla.

Casotto 1959–1965

Lasse Pihlajamaa ja Kouvolan Casotto

• Äänikerrat: diskantti 4 (2 suoraa, 2 casottokammion kautta), basso 5
• Kielet: italialaiset käsinviilatut tarkkuuskielet tai kovalaattakielet
• Näppäimet: diskantti 82, basso 120
• Rekisterit: diskantti 14, basso 4-5 + irrotuskytkin
• Koko: syvyys 19,3 cm, leveys 48 cm, paino 11,2 kg

Casotto-malli oli ensimmäinen suomalainen casottokammiolla varustettu harmonikka ja sen myötä käytettävissä olevien äänirekisterien määrä nousi neljääntoista. Mallissa diskanttikahva on muotoiltu lähes saumattomasti soittimen runkoon liittyväksi. Bassorekistereissä käyttöönotettu korkeiden äänikertojen irrotuskytkin ja uudenlainen paljelukko olivat uusia keksintöjä. Palkeiden takaosaan oli kehitelty pitkä takasuojus, mikä estää palkeiden hankautumisen vaatteisiin. Soittimen väritys oli enimmäkseen mustavalkoinen, mistä poikkeuksena oli soittimelle tunnusomainen kullattu häkki ”lohenpyrstökuvioineen”. Muotoilun vuoksi mallia onkin kutsuttu myös ”kultahäkki-” ja ”lohenpyrstömalliksi”. Casottoa valmistettiin myös pianokoskettimistolla.

Maestro 1959–1965

• Äänikerrat: diskantti 4, basso 5
• Kielet: italialaiset käsinviilatut tarkkuuskielet tai kovalaattakielet
• Näppäimet: diskantti 82, basso 120
• Rekisterit: diskantti 11, basso 1-7
• Koko: syvyys 19,3 cm, leveys 48 cm, paino 10 kg

Maestromalli oli ulkonäöltään lähes identtinen samaan aikaan valmistetun Casotto-mallin kanssa rekisterien määrää lukuun ottamatta, joten sitä on kutsuttu myös kultahäkki- ja lohenpyrstömalliksi. Casottosta poiketen kaikki neljä diskanttiäänikertaa soivat suoraan, mikä antoi niille heleämmän sointivärin. Myös maestromallista valmistettiin pianoharmonikkaversiota.

Kirjallisuutta

• Teemu Huusari: Harmonikka Oy Kouvola 1932-1982. (Tehtaan 50-vuotishistoriikki) Kouvola/Kotka: Harmonikka Oy, 1982.
• Viljo Mannerjoki: Kouvolan peli on soittajan veli, s. 104-121. (Vesa Kurkela & Marko Tikka (toim.) Suomalaisen harmonikan historia) Ikaalinen: Suomen harmonikkainstituutti, 2015. ISBN 978-952-68260-0-4