Krooninen väsymysoireyhtymä

Virusinfektiota seuraava väsymysoireyhtymä
Kohonneita tulehdusmarkkereiden pitoisuuksia syvällä aivoissa sijaitsevassa talamuksessa. ME-potilaiden arvot punaisella, verrokkien sinisellä. Nakatomi et al. 2014.
Luokitus
ICD-10	G93.3
ICD-9	323.9 780.71
Tautitietokanta	1645
MedlinePlus	001244
DSM-IV	Chronic Fatigue Syndrome
MeSH	D015673
Huom!	Tämä artikkeli tarjoaa vain yleistä tietoa aiheesta. Wikipedia ei anna lääketieteellistä neuvontaa.
Infobox OK

Krooninen väsymysoireyhtymä eli ME-tauti (myalginen enkefaliitti tai myalginen enkefalomyeliitti, suomalaiselta nimeltään lihaskipuja aiheuttava ja myeliiniä tuhoava aivo-selkäydintulehdus), jonka suomenkielisen tautiluokituksen mukainen nimi on virusinfektiota seuraava väsymysoireyhtymä (engl. post-viral fatigue syndrome), on neurologinen sairaus, jolle on ominaista pitkäaikainen uupumustila tai uupumisalttius sekä uupumuksen tai yleisen huonovointisuuden huomattava paheneminen rasituksen jälkeen, joista jälkimmäiset ovat sairauden tärkeimmät erotusdiagnostiset kriteerit. Sairauteen liittyy usein myös kognitiivisen suorituskyvyn laskua, yleistä huonovointisuutta, särkyjä ja unihäiriöitä. ME:ssä ei esiinny nimestä huolimatta aina lihaskipuja. Sairaudesta käytetään myös nimeä systeeminen rasitusintoleranssisairaus (systemic exertion intolerance disease, SEID).

ME-tauti jaetaan tyypilliseen ja epätyypilliseen tautimuotoon sen mukaan, onko sairaus alkanut yhtäkkisesti jonkin virusinfektion jälkeen vaiko hiipien. Myös muun kuin virusperäisen infektion ja torjunta-aineille altistumisen, leikkauksen tai jonkin muun ulkoisen stressitekijän on havaittu laukaisseen ME-taudin.

ME on aaltoileva sairaus, jonka oireet näkyvät hermostossa, immuunijärjestelmässä ja monessa muussa elinjärjestelmissä. ME:n neurologiset oireet johtuvat aivojen syvissä osissa vallitsevan tulehduksen aikaansaamista aineenvaihduntatuotteista ja valkean sekä harmaan aivoaineen kadosta, johon liittyy myös solujen mitokondrioiden toimintahäirioitä ja laaja-alaisia aineenvaihdunnallisia muutoksia.

ME:n tarkkaa syntymekanismia ei tunneta, mutta on todennäköistä, että potilaat jakautuvat useampaan alatyyppiin riippuen siitä, missä määrin sairastuminen johtuu ympäristötekijöistä ja missä määrin perimästä ja DNA:n sisältämästä alttiudesta muuntua epigeneettisesti ympäristötekijöiden vaikutuksesta. ME-taudin aiheuttajaksi on epäilty muun muassa immuunipuolustuksen niin sanottujen tappajasolujen häiriintynyttä kalsiumaineenvaihduntaa.

Aivojen tulehdusvaurioita on vaikea osoittaa diagnostisessa käytössä olevilla kuvantamismenetelmillä, mutta Stanfordin yliopiston tutkijat kehittivät vuonna 2019 immunologisen testin, jonka avulla kyetään havaitsemaan sairauden vaikeusaste sekä erottelemaan sairaiden ja terveiden potilaiden verinäytteet tarkasti toisistaan. Kyseistä testiä ei ole kuitenkaan otettu käyttöön.

Pieniannoksinen naltrekson (LDN) auttaa noin 74 prosenttia ME-potilaista. Oman aktiivisuuden sovittaminen sairauden asettamiin reunaehtoihin ehkäisee oireiden pahenemista noin puolella potilaista ja joka viides kokee sen lisänneen asteittain myös toimintakykyä. ME:n oireita voidaan lievittää niin ikään aivojen hermokasvutekijää lisäävällä ylipainehappihoidolla. Vasta-aine- eli plasmahoidosta (immunoglobuliini G) on tehty vain kaksi pienimuotoista kaksoissokkotutkimusta, joista toisessa havaittiin hyvä hoitovaikutus, mutta toisessa ei mitään tehoa. Oireita lievittävät hoidot on ostettava kuitenkin yksityiseltä puolelta, eikä niistä saa Kela-korvausta, vaikka osa on hyvin kalliita.

Liikunta ei paranna ME:tä, ja sitä harjoitettaessa pitäisi olla äärimmäisen varovainen. Liian voimakas rasitus voi johtaa sairauden pahenemiseeni, joka saattaa olla pitkäaikaista ja vakavaa. ME:n hoito tulisi suunnitella ja toteuttaa sen vuoksi aina yhteistyössä potilaan ja hänen mahdollisten omaishoitajiensa kanssa.

ME/SEID-potilaiden riski kuolla itsemurhaan muutaman vuoden kuluessa diagnoosista on lähes seitsenkertainen verrattuna muuhun väestöön. On myös olemassa viitteitä siitä, että 40–60-vuotiaiden ME-potilaiden syöpäkuolleisuus on huomattavan suurta verrattuna muuhun samanikäiseen väestöön.

Sairauden nimen historia

Sairaus kuvattiin ensimmäisen kerran lääketieteellisessä kirjallisuudessa 1930-luvulla , ja se liitettiin kansainväliseen ICD-tautiluokitukseen vuonna 1969 nimellä myalginen enkefalomyeliitti (ME-tauti) eli lihaskipuja aiheuttava myeliiniä tuhoava aivo-selkäydintulehdus. Sairaudesta käytettiin aiemmin myös nimityksiä myalgic encephalitis (myalginen enkefaliitti) ja myalgic encephalopathy (myalginen enkefalopatia).

Sairauden nimi muutettiin virusinfektiota seuraavaksi väsymysoireyhtymäksi (postviral fatigue syndrome) tautiluokituksen vuonna 1994 voimaan astuneessa kymmenennessä versiossa, mutta sairaudesta on käytetty viime vuosina yleisesti nimeä krooninen väsymysoireyhtymä (chronic fatigue syndrome, CFS). Suomessa on ollut aiemmin käytössä myös sairauden nimen tarkempi käännös krooninen uupumusoireyhtymä, joka kuvaa paremmin sairauden luonnetta, sillä sairaudessa on kyse pikemminkin ruumiillisesta uupumuksesta ja voimattomuudesta kuin tavanomaisesta väsymyksestä.

Vuonna 2011 kolmentoista maan asiantuntijoista koostuva kansainvälinen raati päätyi suosittamaan paluuta vanhaan tautinimekkeeseen myalginen enkefalomyeliitti, koska siihen mennessä oli kertynyt riittävää tieteellistä näyttöä sairauteen liittyvistä tulehduksellisista mekanismeista. Viime vuosina sairaudesta on alettu käyttää lyhennettä ME/CFS.

Vuonna 2015 Yhdysvaltain kansallisen akatemian lääketieteellinen instituutti suositti sairauden nimen muuttamista systeemiseksi rasitusintoleranssisairaudeksi (systemic exertion intolerance disease, SEID), joka kuvastaa sitä, että potilaan yleinen huonovointisuus tai uupumus pahenevat merkittävästi rasituksen jälkeen. Lisäksi suositeltiin, että sairaudesta käytettäisiin diagnoosikoodia G93.3 (virusinfektion jälkeinen krooninen väsymysoireyhtymä) siihen asti, kunnes sille saadaan uusi ICD-10-diagnoosikoodi, eikä potilaille annettaisi enää psykiatrista diagnoosikoodia F48.0, koska sen käytölle ei ole lääketieteellisiä perusteita.

Esiintyvyys

Nykyisin arvioidaan, että kroonista väsymysoireyhtymää esiintyy 0,2–0,4 prosentilla aikuisväestöstä. Suomessa on arviolta yli 10 000 ME/CFS-potilasta, joista suurin osa on täysin työkyvyttömiä. Suomen lääketieteellisessä ME/CFS-yhdistyksessä on arvioitu, että Suomessa saattaa olla useampi sata täysin omaisten hoidon varassa elävää, vaikean taudinkuvan omaavaa ME-potilasta.

Muiden autoimmuunisairauksien tavoin suurin osa sairastuneista on naisia. Tämä saattaa johtua hormonaalisista eroista miesten ja naisten välillä, sillä ME-taudin oireet muistuttavat hormonitasojen heilahteluun liittyviä vaihdevuosioireita. Arviot naispuolisten potilaiden osuudesta vaihtelevat 50−80 prosentin välillä. Oireyhtymä voi puhjeta missä iässä tahansa, ja se diagnosoidaan yleisimmin 30–40-vuotiaana.

Yhdysvaltain kansallisen lääketieteellisen akatemian mukaan noin 90 prosenttia ME-potilaista on jäänyt ilman diagnoosia Merkittävä osa ME-potilaista on saanut myös väärän diagnoosin. Vaikka CFS on Maailman terveysjärjestön (WHO) viralliseen tautiluokitukseen kuuluva sairaus, lääkärit kyseenalaistavat usein koko sairauden olemassaolon ja antavat potilaille esimerkiksi masennusdiagnoosin.

Unitutkija Markku Partisen mukaan pitkäkestoinen väsymys selittyy 80 prosentilla ME-diagnoosin saaneista todellisuudessa jollain muulla syyllä kuten hoitamattomalla tulehduksella, borrelioosilla, diabeteksella tai uniapnealla.

Oireet

ME-taudin ydinoireena pidetään niin sanottuja PEM-oireita (post exertional malaise) eli rasituksen jälkeinen huonovointisuus. Jo vähäinenkin ruumiillinen ja henkinen ponnistelu saattavat aiheuttaa taudin oireiden voimistumista. Ilmiötä kutsutuaan myös nimellä PESE- (post exertional symptom exacerbation) ja PENE- (post exertional neuroimmune exhaustion) oireiksi. Krooniselle väsymysoireyhtymälle on usein tyypillistä, että oireet ja niiden vaikeusaste voivat vaihdella paljon jopa saman päivän aikana ja että rasituksensieto aaltoilee päivästä toiseen.

Tyypillisimmät oireet ovat jatkuva tai alati uusiutuva uupumus, laaja-alainen tai vaeltava lihas- tai nivelsärky, huono unenlaatu ja muut unihäiriöt, kognitiiviset häiriöt sekä rasituksen jälkeinen yleinen huonovointisuus.

Kroonisen väsymysoireyhtymään liittyvä uupumus on usein erittäin voimakasta tai jopa täysin invalidisoivaa. Liikunta pahentaa uupumusta tyypillisesti siten, että erot terveisiin ovat suurimmillaan, kun liikunnasta on kulunut neljä tuntia tai enemmän. ME-potilaat väsyvät usein jo pienestä ponnistelusta, ja heidän kuntonsa heikkenee pitkäksi aikaa liikunnan jälkeen. Tämä liittyy muun muassa siihen, että liikunta heikentää ME-potilaiden lihasten ja aivojen verenkiertoa sekä lisää tulehdusta ja hapetusstressiä. ME-potilaat eivät pysty myöskään käyttämään normaalisti happea aerobiseen energiatuotantoon, jolloin elimistö saattaa joutua hajottamaan omaa side- ja lihaskudostaan fyysisen ponniselun aikana. On myös olemassa viitteitä siitä, että harmaan aivoaineen kato heikentää CFS-potilaiden kykyä olla ruumiillisesti aktiivisia.

Uupumuksen lisäksi CFS:ssä esiintyy tavallisesti myös aivorungon verenkierron heikentymistä. Tästä aiheutuu kognitiivisia muisti- ja keskittymiskyvyn häiriöitä (”aivosumua”), joiden vaikeusaste vaihtelee lievistä vaikeaan dementoitumiseen. CFS:ään saattaa liittyä myös lihasheikkoutta, kävely- tai puhekyvyn katoamista, päänsärkyä, migreeniä, masennusta ja ahdistusta.

Myös uni-valverytmin häiriöt ovat hyvin yleisiä. Osa potilaista nukkuu melkein vuorokauden ympäri, toiset taas kärsivät vaikeasta unettomuudesta. Yöuni on usein pinnallista, ja potilaat voivat kärsiä myös painajaisista.

CFS-potilaat kärsivät usein jatkuvista virus- tai bakteeritulehduksista sekä uusista allergioista ja yliherkkyyksistä. Ongelmia on myös kehon lämpötilan ja verenpaineen säätelyssä. Suuri osa potilaista kärsii posturaalisesta (pystyasennossa ilmenevä matala verenpaine) tai ortostaattisesta hypotensiosta (pystyasennossa ilmenevä verenpaineen haitallinen lasku).

Muita mahdollisia oireita ovat esimerkiksi epänormaalin suuri virtsaneritys, ääniyliherkkyys eli hyperakusia, lämmönsäätelyhäiriöt, vatsavaivat, aamujäykkyys, valoherkkyys, lääkeyliherkkyys ja huono alkoholinsieto, lihasheikkous, erilaiset ihottumat, huimaus, hiustenlähtö, näköhäiriöt, epileptiset kohtaukset, kuukautishäiriöt sekä virtsaamisvaikeudet. Kroonista väsymysoireyhtymää sairastavilla esiintyy myös tavallista useammin joitakin muita sairauksia, esimerkiksi fibromyalgiaa, ärtyvän suolen oireyhtymää ja endometrioosia.

Toimintakyky ja elämänlaatu

Englannin kansallisen terveysviranomaisen vuonna 2021 julkaiseman luokittelun mukaan lieväkin ME-tauti rajoittaa yleensä työkykyä. Vuonna 2019 julkaistusta suomalaisesta kyselytutkimuksesta kävi ilmi, että vain 14 prosenttia ME:tä sairastavista vastaajista osallistui säännöllisesti työelämään ja että 70 prosenttia työttömistä ME-potilaista oli työkyvyttömiä.

ME rajoittaa lisäksi yleensä merkittävästi myös potilaiden mahdollisuutta opiskella sekä osallistua sosiaaliseen elämään ja harrastuksiin. Vuonna 2018 julkaistun brittitutkimuksen mukaan CFS alentaa fyysistä toimintakykyä huomattavasti enemmän kuin MS-tauti. Vuonna 2015 julkaistun tanskalaistutkimuksen mukaan kroonisen väsymysoireyhtymän aiheuttama toimintakyvyn ja elämänlaadun heikkeneminen on noin kaksi kertaa suurempaa kuin MS-tautia, aivohalvausta, nivelreumaa, masennusta, skitsofreniaa, keuhkosyöpää tai vuotavaa vatsahaavaa sairastavilla. Joka neljäs CFS-potilas on niin huonossa kunnossa, ettei kykene poistumaan kotoaan.

Suomessa vuonna 2019 julkaistun selvityksen mukaan ME-potilaiden ja terveiden verrokkien erot ovat suurimmat arjen toimista suoriutumisessa, kuten kyvyssä kävellä lyhyitä matkoja sekä huolehtia omasta kunnosta ja terveydestä. Fyysinen ja kognitiivinen uupumus heikentävät voimakkaasti myös kykyä hoitaa jokapäiväisiä askareita ja suorittaa keskittymiskykyä vaativia asioita. Kaikkein suurimmat vaikeudet liittyivät työelämästä tai opiskelusta selviytymiseen sekä kyvystä osallistua harrastuksiin ja sosiaalisiin tapahtumiin. Myös nukahtamiseen, vireystilaan ja kipuun liittyvät ongelmat olivat yleisiä.

Vaikeusasteen mukainen luokittelu

Lievästä ME-taudista kärsivät kykenevät Englannissa käytetyn virallisen luokituksen mukaan tekemään useimmiten joitain kevyitä kotitöitä. Heillä saattaa olla liikkumisrajoitteita. Osa lievästä ME:stä kärsivistä ei kykene osallistumaan työ- tai opiskeluelämään, ja suurin osa lopuista suoriutuu työstä tai opiskelusta vain siten, ettei osallistu minkäänlaiseen sosiaaliseen elämään eikä muunkaanlaiseen vapaa-ajan toimintaan. He ovat saattaneet myös joutua lyhentämään työaikaansa tai jäämään välillä pois töistä tai käyttämään viikonloppunsa lepäämiseen.

Keskivaikeaa ME:tä sairastavilla on liikkumisrajoitteita, ja sairaus rajoittaa heidän kaikkia päivittäisiä toimiaan. Aaltoilevassa taudinkuvassa näitä rajoitteita esiintyy joskus enemmän ja joskus vähemmän. Keskivaikeaa ME:tä sairastavat ovat yleensä lopettaneet palkkatyön tai opiskelun, ja he tarvitsevat usein 1–2 tunnin lepotauon keskellä päivää. Heidän unenlaatunsa on yleensä huonoa ja häiriintynyttä.

Vaikeaa ME-tautia sairastavat eivät kykene mihinkään itsenäiseen toimintaan, tai he kykenevät suorittamaan vain vähäisiä toimintoja, kuten hampaiden ja kasvojen pesu. Heillä on vakava-asteisia kognitiivisia ongelmia, ja he saattavat tarvita pyörätuolia liikkumiseen. Moni ei kykene poistumaan kotoaan tai jos kykenevät, siitä aiheutuu vaikeita ja pitkittyneitä jälkioireita. Osa joutuu viettämään suurimman osan ajasta vuoteessa, ja osa on äärimmäisen herkistyneitä valoille ja äänille.

Erittäin vaikeaa ME:tä sairastavat ovat jatkuvasti vuoteenomia ja riippuvaisia muiden tarjoamasta hoidosta. He eivät selviä itsenäisesti henkilökohtaisen hygienian hoitamisesta ja ovat erittäin herkistyneitä aistiärsykkeille. Osa tarvitsee letkuruokintaa, koska ei kykene nielemään ruokaa.

Diagnosointi

Kroonisen väsymysoireyhtymän diagnosoinnissa ei käytetä laboratoriokokeita tai aivokuvauksia, koska luotettavia testejä sairauden toteamiseksi ei toistaiseksi ole saatavilla. Yhdysvaltalainen Stanfordin yliopiston tutkijaryhmä kehitti kuitenkin vuonna 2019 helppokäyttöisen menetelmän, jolla ME voitaisiin ehkä tulevaisuudessa diagnosoida suoraan potilaan verinäytteestä. Menetelmä perustuu siihen, että ME-potilaista otettujen, sähköä johtavalla suolaliuoksella kasteltujen valkosolujen sähkönjohtavuuden on havaittu poikkeavan verrokeista sitä enemmän, mitä vaikeammat oireet potilaalla on. ME-potilaiden solujen sähkönjohtavuus lisääntyy jyrkästi ensimmäisen puolen tunnin aikana, minkä jälkeen se vähenee nopeasti seuraavan puolentoista tunnin aikana. Verrokkien solujen sähkönjohtavuus puolestaan kasvaa vain lyhyen aikaa, minkä jälkeen se alkaa palautua normaaliksi. Testin ideana on mallintaa rasituksen jälkeen tapahtuvaa oireiden pahenemista. Rasitus aiheutuu testissä siitä, että solut joutuvat kuluttamaan paljon energiaa yrittäessään säilyttää elektrolyyttitasapainonsa joutuessaan tekemisiin sähköä johtavan suolaliuoksen kanssa.

Sairaus diagnosoidaan nykyisin oirekuvan perusteella, mikäli ei ole osoitettavissa muuta oireet selittävää sairautta. Kaikki lääkärit eivät ole riittävän perehtyneitä ME-tautiin, minkä vuoksi sairaus saatetaan diagnosoida virheellisesti mielenterveyden häiriöksi. Tästä on seurannut ongelmia potilaille muun muassa sen vuoksi, että heitä on kehotettu harrastamaan liikuntaa, mikä on saattanut pahentaa sairautta pysyvästi.

Yhdysvaltain kansanterveyslaitos CDC määritteli kroonisen väsymysoireyhtymän diagnostiset kriteerit vuonna 1988, ja niitä uudistettiin vuonna 1994. Kanadan terveysviraston asettama asiantuntijakomitea julkaisi vuonna 2003 oman diagnoosikriteeristönsä, joka oli yhdysvaltalaista yksityiskohtaisempi. Kanadalaisen kriteeristön mukaan ME/CFS-diagnoosi voidaan asettaa seuraavien ehtojen täyttyessä:

• Uupumus: potilas kärsii huomattavasta fyysisestä tai henkisestä uupumuksesta, jolla on alkupiste ja joka on selittämätöntä, itsepintaista tai toistuvaa, fyysistä tai henkistä ja rajoittaa selvästi toimintakykyä.
• Rasituksen/liikunnan jälkeinen huonovointisuus ja/tai uupumus: Kohtuuton fyysisten ja henkisten voimavarojen väheneminen, nopea lihasten tai kognitiivisen suorituskyvyn lasku, liikunnan jälkeinen huonovointisuus ja/tai uupumus ja/tai kipu ja potilaan muiden oireiden taipumus pahentua rasituksen/liikunnan seurauksena. Rasituksesta toipuminen on sairaalloisen hidasta ja kestää yleensä 24 tuntia tai kauemmin.
• Unihäiriöt: virkistämätön yöuni tai häiriöt unen määrässä tai vääristynyt unirytmi.
• Kipu: Merkittävänasteinen myalgia eli kipu. Kipua voi esiintyä lihaksissa ja/tai nivelissä ja on usein laajalle levinnyttä ja vaihtaa paikkaa. Usein esiintyy merkittäviä, aiemmista tyypiltään, vakavuudeltaan tai esiintyvyydeltään eroavia päänsärkyjä.
• Neurologiset/kognitiiviset löydökset: Potilaalla tulisi olla vähintään kaksi seuraavista: sekavuus; keskittymiskyvyn ja lyhytmuistin ongelmat; ajan, paikan ja persoonan tajun hämärtyminen; vaikeudet tiedon käsittelyssä, luokittelemisessa ja sanojen hakemisessa; aistihavaintojen käsittelyhäiriöt – esim. avaruudellinen epävakaus ja hämärtyminen sekä vaikeudet näön tarkentamisessa. Ataksia, lihasheikkous ja elohiiret ovat tavallisia. Ylikuormittumisoireita voi esiintyä: kognitiivisia, aisteihin liittyviä, esim. valonarkuus, yliherkkyys äänille ja/tai tunteiden ylikuormittuminen, joka voi johtaa sairaskohtauksiin, hallitsemattomiin tunteenpurkauksiin ja ahdistukseen.

Lisäksi vähintään yksi oire kahdesta seuraavasta kolmesta kategoriasta:

• Autonomiset löydökset: ortostaattinen epätasapaino, kuten dysautonominen verenpaineen lasku, posturaalinen ortostaattinen takykardia eli sydämentykytys, viivästynyt posturaalinen verenpaineen lasku; huimaus; ihon voimakas kalpeus; pahoinvointi ja ärtynyt paksusuoli; tihentynyt virtsaamistarve ja virtsarakon toimintahäiriöt; sydämen lisälyöntisyys rytmihäiriöiden kanssa tai ilman; rasitukseen liittyvä hengenahdistus.
• Neuroendokriiniset löydökset: lämmönsäätelyn häiriöt, kuten epänormaali ruumiinlämpö ja huomattavat vuorokausittaiset vaihtelut, hikoilukohtaukset, toistuva kuumeisuuden tunne ja kylmät raajat; kylmän ja kuumuuden sietokyvyn heikkeneminen; merkittävät painon vaihtelut – ruokahaluttomuus tai epänormaali ruokahalu; sopeutuvuuden katoaminen ja oireiden paheneminen stressin myötä.
• Elimistön puolustusjärjestelmän löydökset: aristavat imusolmukkeet, toistuva kurkkukipu, toistuvat flunssankaltaiset oireet, yleinen huonovointisuus, uudet yliherkkyydet ruoalle, lääkkeille ja/tai kemikaaleille.

Yhdysvaltain kansanterveyslaitos uudisti kriteereitään jälleen vuonna 2011, jolloin se päätyi suosittamaan, että sairaudesta ryhdyttäisiin käyttämään uudestaan sille jo 1950-luvulla annettua nimeä myalginen enkefalomyeliitti (lihaskipuja aiheuttava keskushermostotulehdus). Näiden uudistettujen kriteerien mukaan diagnoosiin vaaditaan voimakkuudeltaan invalidisoiva uupumuksen tunne, jota ei voi selittää muilla tekijöillä, joka kestää vähintään kuuden kuukauden ajan ja joka ei lievity levossa. Lisäksi vaaditaan vähintään neljä seuraavista oireista:

• lyhytkestoisen muistin ja keskittymiskyvyn heikentyminen
• lihaskivut
• nivelkivut
• uni ei helpota uupumusta
• uudenlaiset tai -tyyppiset päänsäryt
• kurkkukipu
• imusolmukkeiden arkuus
• rasituksen jälkeinen huonovointisuus tai suhteeton uupumus, joka kestää yli vuorokauden.

Rasituksen jälkeinen huonovointisuus tai suhteeton uupumus saattaa alkaa vasta yli vuorokauden kuluttua rasituksesta ja voi kestää päiviä, viikkoja tai jopa kuukausia.

Yhdysvaltain kansanterveyslaitos diagnostisia kriteereitä on arvosteltu monestakin syystä. Osa luetelluista oireista on harvinaisempia kuin monet muut väsymysoireyhtymään olennaisesti liittyvät oireet. Niissä annetaan myös ymmärtää, että sairauteen liittyvä uupumus ei lainkaan lievity lepäämällä, vaikka lepääminen on tärkeä tapa hallita kroonisen väsymysoireyhtymän oireita.

Yhdysvaltain kansallisen akatemian lääketieteellinen instituutti ehdotti vuonna 2015, että sairauden nimi muutettaisiin systeemiseksi rasitusintoleranssisairaudeksi (SEID) ja se saisi ICD-tautiluokitukseen kokonaan uuden koodin uusine diagnoosikriteereineen, koska mikään edellä mainituista ei kuvaa täsmällisesti kyseisen sairauden oireita eikä luokittelua. Uudelleennimeämistä voidaan perustella myös sillä, että rasituksen jälkeinen huonovointisuus on tutkimusten mukaan kroonisen väsymysoireyhtymän ensisijainen oire, jonka perusteella kyetään sulkemaan pois se mahdollisuus, että potilaan oireisto johtuisi jostain muusta sairaudesta.

Potilaalla pitäisi ilmetä uuden ehdotuksen mukaan seuraavat kolme oiretta:

1. Selittämätön ja yli 6 kuukautta jatkunut uupumus.
2. Fyysisen rasituksen jälkeinen huonovointisuus tai uupumus.
3. Virkistämätön uni.

Lisäksi potilaalla pitäisi ilmetä joko a) kognitiivisen suorituskyvyn laskua TAI b) epänormaaliutta verenpaineen suhteen.

Ennen diagnoosia on suljettava pois muut sairaudet, jotka voivat aiheuttaa samankaltaisia oireita, kuten työuupumus, narkolepsia, diabetes, MS-tauti, AIDS, borrelioosi, leukemia, lymfoomat, systeeminen lupus erythematosus, kilpirauhasen vajaatoiminta, uniapnea, masennus ja traumaperäinen stressihäiriö.

Myalginen enkefalomyeliitti (lihaskipuja ja demyelinaatiota aiheuttava aivo-selkäydintulehdus) liitettiin kansainvälisen tautiluokituksen neurologisiin sairauksiin vuonna 1969, ja sairauden nimi muuttui krooniseksi väsymysoireyhtymäksi (chronic fatigue syndrome, CFS) vuonna 1994 voimaan astuneessa luokituksen kymmenennessä versiossa. Sairauden nimi esiintyy tautiluokituksen suomenkielisessä versiossa muodossa virusinfektiota seuraava väsymysoireyhtymä.

Virhediagnoosit

ME-tauti diagnosoidaan Suomessa edelleen toisinaan virheellisesti mielenterveyden häiriöksi, vaikkei kyseiselle käytännölle ole asiantuntijoiden mukaan olemassa lääketieteellisiä perusteita. Tutkijat todistivat jo 2000-luvun alussa, ettei kroonisen väsymysoirehtymän aiheuttama työ- ja toimintakyvyn lasku ole yhteydessä mielenterveyshäiriöiden esiintymisen kanssa. Edellä mainittu toimintatapa liittynee siihen, että lääkäriseura Duodecimin vuonna 2006 julkaisema artikkeli ohjeistaa diagnosoimaan virusinfektiota seuraavan väsymysoireyhtymän mielenterveyshäiriöksi nimeltä neurastenia eli heikkohermoisuus. Artikkelin sisältämää vanhentunutta tietoa ei ole korjattu, vaikka julkaisusarjan myöhemmät artikkelit kumoavat ajatuksen sairauden psykiatrisesta luonteesta. Myalginen enkefalomyeliitti saatetaan diagnosoida myös somatisaatiohäiriön (ent. ”hysteerinen neuroosi”) tai (konversiohäiriön (ent. ”konversiohysteria”) F44-nimellä kulkevaksi psykiatriseksi sairaudeksi F45.0.

Osalle potilaita annetaan myös esimerkiksi väärä masennusdiagnoosi, koska osa oireista on päällekkäisiä masennusoireiden tai traumaperäisestä stressihäiriöstä aiheutuvien oireiden kanssa. Myös epämääräisempiä, oireiden mukaisia diagnooseja, kuten R53 (huonovointisuus ja väsymys), käytetään.

Sairauden ja oireiden syyt

Nykyisin pidetään todennäköisenä, että ME-tautia sairastavat jakautuvat useampaan alatyyppiin riippuen siitä, missä määrin sairastuminen johtuu ympäristötekijöistä ja missä määrin perimästä ja DNA:n sisältämästä alttiudesta muuntua epigeneettisesti ympäristötekijöiden vaikutuksesta.

Tulehdus

ME-taudin neurologiset oireet johtuvat tulehduksen aikaansaamista aineenvaihduntatuotteista ja valkean aivoaineen tuhoutumisesta. Vuonna 2017 julkaistussa tutkimuksessa löydettiin yhteensä 17 eri tulehdussytokiinia, jotka ovat koholla vaikea-asteisessa ME-taudissa. Kansainvälisen tutkimusryhmän vuonna 2020 julkaisemassa tutkimuksessa havaittiin myös, että ME-potilaiden neljän aivoalueen lämpötila oli epänormaalin suuri.

Oireiden paheneminen stressin ja fyysisen rasituksen jälkeen saattaa selittyä sillä, että stressin ja liian raskaan fyysisen aktiivisuuden on havaittu heikentävän immuunijärjestelmän toimintaa, sekä sillä, että parasympaattinen hermojärjestelmä aktivoi rentoutumisen ja levon aikana immuunipuolustuksen T-soluihin kuuluvia tappaja- ja auttajasoluja.

Norjalaiset tutkijat esittivät vuonna 2011, että ME olisi autoimmuunitulehdus. Myös Turun yliopiston sisätautiopin professori Jarmo Oksi on esittänyt sairastumisen mahdolliseksi syyksi sitä, että verisuonten seinämän solujen sisälle jääneet kuolleet virukset pitävät yllä elimistön puolustusreaktiota, jolloin immuunijärjestelmä tuottaa omia kudoksia tuhoavia vasta-aineita. Tampereen yliopistollisen sairaalan ylilääkäri Aki Hietaharju on esittänyt, että vireystilaa tai hormonitoimintaa säätelevät aivoalueet saattavat vaurioitua elimistön itseensä kohdistuvan immunologisen hyökkäyksen seurauksena.

Monet seikat viittaavat siihen, että sairauden puhkeamisen taustalla olisi ainakin osalla potilaista virusinfektio. Merkittävin tarttuvan viruksen puolesta puhuva tapaus oli vuonna 1984 puhjennut Yhdysvaltojen Tahoejärven epidemia. Alueella diagnosoitiin vuosien 1984–1987 välillä 259 CFS-tapausta. Vincent Lombardin ryhmä yhdysvaltalaisesta Whittemore Peterson -instituutista löysi lisäksi vuonna 2009 XMRV:n nimeä kantaneen uuden retroviruksen yli 95 %:lla tutkituilta kroonista väsymysoiretta, fibromyalgiaa tai a-tyyppistä MS-tautia sairastavilta. Kyseinen virus voi selittää kuitenkin vain osan sairastumisista, koska esimerkiksi englantilaisilta potilailta ei löytynyt sitä seuraavana vuonna tehdyssä tutkimuksessa.

Kalsiumkanavien häiriöt

Australialaisen Griffithin yliopiston tutkimusryhmä todisti alustavasti vuonna 2018, että ME-taudin oireet johtuvat tiettyjen kalsiumkanavien vajaatoiminnasta, jonka vuoksi elimistön soluihin ei kulkeudu riittävästi niiden normaalille toiminnalle välttämätöntä kalsiumia. Kalsiumkanavat toimivat sähköisesti ja ME-potilaiden solujen sähkönjohtokyvyssä on havaittu huomattavaa keskushermoston ja mielen toiminnasta riippumatonta poikkeavuutta.

Mitokondrioiden häiriöt

Myös solujen energiantuotannosta vastaavien mitokondrioiden toiminta on häiriintynyttä, ja häiriön asteen on havaittu korreloivan potilaan oireiden vakavuuteen. Tutkimuksissa on myös havaittu, että ME-potilaiden lihaksissa on merkkejä solulimakalvoston stressistä, jonka on havaittu aiheuttavan mitokondrioiden toimintaa heikentävän wasf3-proteiinin lisääntymistä.

Suolistobakteerit

Kroonisen väsymysoireyhtymän on havaittu liittyvän myös paksusuolen seinämän vaurioihin eli niin sanottuun vuotava suoli -oireyhtymään. Vuonna 2016 julkaistussa tutkimuksessa ME-potilaat onnistuttiin seulomaan esiin yli 80 prosentin tarkkuudella ulostenäytteiden ja verikokeiden avulla. Kyseinen tutkimus todisti myös, että ME-potilailla on epänormaali suoliston bakteerikanta, joka saattaa aiheuttaa sairauteen liittyvät tulehdusoireet. Vuonna 2017 julkaistun tutkimuksen mukaan faecali-, roseburia-, dorea-, coprococcus-, klostridi-, ruminococcus- ja coprobacillus-bakteerien yliedustus suolistossa viittaa vahvasti ME-tautiin. Tutkimuksessa löydettiin myös oireiden voimakkuuden ja eräiden suolistobakteereiden aineenvaihduntatuotteiden välinen riippuvuus.

Aivojen välittäjäaineet

Dopamiinihypoteesin mukaan ME- ja MS-tautiin sekä Parkinsonin tautiin ja HI-virukseen liittyvä uupumus johtuisi aivojen dopamiiniepätasapainosta.

Osa tutkijoista epäilee, että ME-potilaiden aivoissa olisi liian vähän serotoniinia ja osa epäilee, että sitä olisi liikaa. Eräät tutkimukset ovat viitanneet siihen, etteivät ME-potilaiden aivojen serotoniinireseptorit toimi ehkä kunnolla, mikä saattaisi johtaa siihen, etteivät aivot saa riittävästi serotoniinia, vaikka sitä olisi runsaastikin tarjolla. Yhdessä tutkimuksessa havaittiin viitteitä siitä, että serotoniini aiheuttaisi ME-potilailla autoimmuunireaktion.

Perimän osuus

On olemassa ME-tautiin liittyviä geenimuutoksia, mutta on epätodennäköistä, että yksittäinen geeni johtaisi sairastumiseen. Kyse on todennäköisesti sairastumisalttiudesta, joka johtuu esimerkiksi siitä, että viruksia ja bakteereita torjuva puolustusjärjestelmä toimii huonosti.

Stressihypoteesi

Pitkittynyt stressi häiritsee elimistön palautumista. Suomen Mielenterveys ry:n mukaan esimerkiksi vakavan sairastumisen tai taloudellisten vaikeuksien aiheuttama pitkittynyt stressi saattaa aiheuttaa uupumusta ja vakavia terveyshaittoja sekä altistaa sairauksille tai pahentaa niiden oireita. Stressi saattaa myös rappeuttaa elimistöä ja aiheuttaa aivojen muokkautuvuutta häiritsevien tulehdussytokiinien erittymistä.

Englantilainen hypnoterapeutti Ashok Gupta esitti vuonna 2002 teorian, jonka mukaan CFS voisi saada alkunsa fyysisten ja psyykkisten stressitekijöiden laukaisemasta mantelitumakkeen ehdollistumisesta. Yliaktiivinen mantelitumake aiheuttaisi immuunijärjestelmän aktivoitumisen, mikä johtaisi sympaattisen hermoston häiriöihin ja uupumukseen, mikä puolestaan pahentaisi entisestään mantelitumakkeen yliaktivaatiota. Hermoston ylivireystila johtaisi aivojen laajamittaiseen tulehdukseen ja aivojen serotoniini- ja dopamiinipitoisuuden alenemiseen. Lisäksi Gupta on esittänyt, että ME-potilaat olisivat sairaita myös sen vuoksi, että he eivät usko paranevansa.

Tutkimuksista ei ole kuitenkaan löytynyt mantelitumaketeoriaa tukevaa näyttöä.

Myös kanadalaisen hypnoterapeutti Annie Hopperin vuonna 2008 kehittämä teoria perustuu samantapaiseen ajatukseen siitä, että ME-johtuisi aivojen limbisen järjestelmän väärästä toiminnasta. Tämä johtaisi Hopperin mukaan liiallisen kortisolin ja noradrenaliinin tuotannon aiheuttamaan krooniseen stressitilaan.

Neurasteniahypoteesi

ME-potilaiden tulkittiin aiemmin monesti sairastavan neurasteniaa eli heikkohermoisuutta eli ”väsymysoireyhtymää”, joka on diagnosoitu psykiatrisen sairauden koodilla F48.0. Sittemmin on saatu tieteellistä näyttöä sille, että potilaiden oireiden takana ei olekaan mielenterveyden häiriö vaan hermostosairaus, jonka neurologiset oireet johtuvat muun muassa aivojen jatkuvaan tulehdustilaan liittyvistä aineenvaihduntatuotteista ja tulehduksen aiheuttamista elimellisistä aivomuutoksista. Yhdysvaltojen kansallisakatemian lääketieteellinen instituutti Institute of Medicine julkaisi vuonna 2015 kautta aikojen suurimman aiheesta tehdyn tutkimuskatsauksen, jossa päädyttiin suosittamaan luopumista psykiatrisen diagnoosikoodin F48.0 käytöstä, koska lääketieteellinen näyttö ei puolla ajatusta oireiston psykiatrisesta luonteesta.

Tutkimustuloksia

Energia-aineenvaihdunnan poikkeavuudet

ME-potilaat väsyvät usein jo pienestä ponnistelusta, ja potilaiden kunto heikkenee usein pitkäksi aikaa liikunnan jälkeen. Vuonna 2016 valmistuneen norjalaistutkimuksen mukaan ME-potilaat eivät pysty käyttämään normaalisti happea aerobiseen energiatuotantoon, mistä seuraa se, että energiaa joudutaan tuottamaan fyysisen rasituksen aikana anaerobisesti. Anaerobisessa energiantuotannossa energiaa valmistetaan aminohapoista esimerkiksi hajottamalla elimistön omaa side- ja lihaskudosta.

Viime aikoina on saatu yhä enenevää tutkimusnäyttöä siitä, että krooniseen väsymysoireyhtymään liittyvä voimattomuus saattaa johtua monissa tapauksissa siitä, että potilaiden elimistön kyky käyttää glukoosia solujen ravintona on heikentynyt. Elimistö yrittää kompensoida tätä turvautumalla normaalia enemmän amino- ja rasvahappojen kaltaisiin huomattavasti tehottomampiin energianlähteisiin. Elimistön laktaattipitoisuus nousee tämän seurauksena, mikä saattaa aiheuttaa lihassärkyä. Vuonna 2016 julkaistussa norjalaistutkimuksessa havaittiin, että CFS-potilaiden pyruvaatin dehydrogenaasi oli vaimentunut, mikä häiritsee solujen energia-aineenvaihduntaa. Naispotilaiden verestä löytyi lisäksi epänormaalin vähän elimistön vaihtoehtoiseksi energianlähteeksi soveltuvia aminohappoja. Miespotilaiden verestä ei vastaavaa havaintoa tehty, mutta se näyttäisi johtuvan siitä, että miehillä on tapana ottaa kyseiset aminohapot veren sijaan lihaksista.

Neuroinflammaatio ja aivomuutokset

Jo 1990-luvulla huomattiin, että CFS-potilaiden aivojen syvissä osissa sijaitsevan aivorungon verenkierto on huomattavasti ja pysyvästi heikentynyt. Krooniseen väsymysoireyhtymään kuolleiden ruumiinavauksissa on havaittu lisäksi keskushermoston tulehdusta ja elinvaurioita

Vuonna 2014 tehdyssä elävien CFS-potilaiden aivokuvantamistutkimuksessa havaittiin, että CFS-potilaiden aivojen syvissä osissa on käynnissä laaja-alainen tulehdustila, jonka voimakkuus korreloi oireiden voimakkuuden kanssa. Amygdalan, talamuksen ja väliaivojen tulehtuneisuus korreloi kognitiivisten ongelmien esiintymisen kanssa, pihtipoimun ja talamuksen tulehtuneisuus kipujen esiintymisen kanssa ja hippokampuksen tulehtuneisuus masennuksen esiintymisen kanssa.

Elävillä CFS-potilailla havaittiin vuonna 2005 julkaistussa aivokuvantamiseen perustuvassa hollantilaistutkimuksessa merkittävää harmaan aivoaineen katoa. Koehenkilöt olivat naispuolisia CFS-potilaita, joilla ei esiintynyt masennusoireita. Vuonna 2014 julkaistun tutkimuksen mukaan CFS-potilailla on terveitä vähemmän valkeaa ainetta, mikä saattaa johtua väsymysoireyhtymään kuuluvasta tulehdustilasta. Lisäksi löytyi poikkeavuuksia otsalohkoa ja ohimolohkoa yhdistävässä hermoradan osassa. Havaitut poikkeavuudet olivat sitä suurempia, mitä pahemmat väsymysoireyhtymän oireet potilaalla oli.

ME-potilaiden aivoista on löytynyt myös johdonmukaisia poikkeavuuksia otsalohkon ja ohimolohkon yhdistävässä hermoradan osassa. Otsa- ja ohimolohkoissa havaittiin havaittiin myös aivojen harmaan aineen paksuuntumista. Poikkeavuudet olivat sitä suurempia, mitä pahemmat oireet potilaalla oli.

Vuonna 2017 julkaistun tutkimuksen mukaan keskushermoston tulehdusmerkkiaineet laskevat vain tyypillistä tautimuotoa sairastavilla eli niillä, joilla sairaus on alkanut yhtäkkisesti jonkin virusinfektion jälkeen. Epätyypillistä eli hiipien alkanutta tautimuotoa sairastavien tulehdusmerkkiaineet pysyvät koholla tai jopa lisääntyivät entisestään myös kolmen ensimmäisen sairausvuoden jälkeen. CFS-potilaiden aivo-selkäydinnesteestä löytyy myös samoja kohonneita eotaksiini(CCL11)-valkuaisaineen pitoisuuksia kuin MS-taudissa, mikä viittaa keskushermoston autoimmuunisairauteen. Tulehdusta voi esiintyä myös syvällä aivoissa sijaitsevassa talamuksessa.

Immunologiset muutokset

ME-potilaiden immuunijärjestelmän on havaittu usein toimivan tavallista aktiivisemmin. Esimerkiksi Kolumbian yliopiston tutkimusryhmä havaitsi vuonna 2015, että CFS-potilaiden verestä löytyy sairastumista seuraavina kolmena ensimmäisenä vuotena sytokiiniksi kutsuttuja immunomolekyylejä, kuten gamma-interfenonia, mitä pidetään todisteena siitä, että kyseessä on immuunijärjestelmän toimintahäiriö. CFS-potilailla esiintyy usein myös puutetta immuunoglobuliinin alaluokista IgG1 ja IgG3.

CFS-potilaiden niin sanottujen luonnollisten tappajasolujen (CD57+) toiminta on heikentynyttä, ja kyseinen heikentyminen korreloi sairauden vaikeusasteen kanssa. Vaikea-asteista CFS:ää sairastavien potilaiden luonnollisten tappajasolujen vastaanottajissa tapahtuu myös epäsuotuisia muutoksia.

Berliinin yliopistollisessa sairaalassa on kehitetty immunologinen testi, jossa tutkitaan b2-adrenergisen vastaanottajan ja muskariinisen kolinergisen M4-vastaanottajan vasta-aineet, jotka ovat koholla noin neljänneksellä ME-potilaista.

Lasko voi olla alhainen tai koholla.

Kilpirauhasen häiriöt

ME-potilaiden oireet muistuttavat kilpirauhasen vajaatoiminnasta kärsivien oireita ja heillä esiintyy samankaltaista aineenvaihdunnan vajaatoimintaa. Vuonna 2018 julkaistussa paneurooppalaisessa tutkimuksessa havaittiin, että ME-potilailla on keskimääräistä pienemmät veren jodipitoisuudet ja suuremmat käänteisen T₃-kilpirauhashormonin (rT3) pitoisuudet. ME-potilaiden joukossa oli myös kaksinkertainen määrä niitä, joiden aktiivisen kilpirauhashormonin pitoisuudet olivat viitearvojen ulkopuolella. Tavallista suurempi käänteisen kilpirauhashormonin määrä saattaa viitata vakaviin kilpirauhashormonipuutoksiin kudostasolla. Selitys alhaisille kilpirauhashormonoipitoisuuksille näytti olevan se, että elimistö tuotti T4-hormonista inaktiivista eli niin sanottua käänteistä T3-hormonia. Käänteisen T3-hormonin ylituotanto saattaa johtua jostain yleissairaudesta, kuten pitkittyneestä infektiosta, jota vastaan puolustaudutaan säätämällä aineenvaihduntaa mahdollisimman hitaaksi. ME-potilailta löytyikin merkkejä kroonisesta matala-asteisesta tulehduksesta. Erona kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastaviin näyttäisi olevan se, ettei ME-potilailla erity suuria määriä TSH-hormonia.

Muut hormonaaliset muutokset

ME-potilaiden elimistön on havaittu tuottavan yöunen aikana terveitä ihmisiä vähemmän kasvuhormonia. Elimistö reagoi osalla ME-potilaista poikkeavasti lisämunuaisen kuorikerroksen tuottamaan adrenokortikotrooppiseen hormoniin (ACTH), jonka tehtävänä on säädellä kortisolin ja aldosteronin valmistusta. Vuonna 1999 laaditussa tutkimuksessa havaittiin, että näiden potilaiden lisämunuaiset olivat kooltaan alle puolet normaalista. Lisäksi on huomattu, että ME-potilailla on usein poikkeava vuorokautinen ACTH-sykli ja aamuinen ACTH-piikki on usein poikkeuksellisen lattea.

CFS-potilaiden elimistön DHEA- eli dehydroepiandrosteronipitoisuudet ovat alentuneet merkittävästi.

Verenkiertoelimistö

Suuri osa CFS-oireiden syntyyn liittyvistä teorioista liittyy heikkoon verenkiertoon. Esimerkiksi liikunta heikentää ME-potilaiden lihasten ja aivojen verenkiertoa.

Myös sydänoireet, kuten lisälyöntisyys ja rytmihäiriöt, ovat yleisiä. Sydänfilmissä näkyy joskus muutoksia T-aalloissa.

Imunestekierto

Kaulan ja kainaloiden imusolmukkeet ovat usein turvoksissa ja aristavat. Myös perna saattaa olla laajentunut.

Magneetti- ja tietokonekerroskuvauslöydökset

Jopa puolella potilaista on poikkeava MRI, johon kuuluu tyypillisesti pistemäisiä T2-hyperintensiteettejä. Myös sydänsähkökäyrä voi olla poikkeava ja sisältää muun muassa kääntyneitä T-aaltoja. Tietokonekerroskuvauksen löydökset ovat lähes aina poikkeavia etenkin rasituksen jälkeen. Aivojen magneettikuvassa näkyy usein myös samanlaisia muutoksia kuin MS-tautia sairastavilla.

Sairauden kulku

Krooninen väsymysoireyhtymä puhkeaa osalla potilaista äkillisesti flunssan kaltaisten oireiden saattelemana (tyypillinen tautimuoto), ja osalla hiipien (epätyypillinen tautimuoto). Sairaus voi saada alkunsa esimerkiksi sairastetusta influenssasta tai koronataudista. SARSin sairastaneista jopa 40 prosenttia kärsii uupumuksesta ja voimattomuudesta vielä neljän vuoden kuluttua alkuperäisen taudin paranemisesta.. Krooninen väsymysoireyhtymä esiintyy yleensä aaltoilevana, ja fyysinen tai henkinen ylirasitus, uudet infektiot, unenpuute ja stressi voivat johtaa sairauden pahenemiseen.

Lapsuudessa tai nuoruusiässä alkanut CFS/ME parantuu kokonaan tai lievittyy huomattavasti 74 prosentilla potilaista. Puolet aikuisiällä sairastuneista paranee kymmenen vuoden seurannan aikana. Näin suuri paranemisprosentti ei koske kuitenkaan niitä potilaita, joilla esiintyy ME:lle tyypillisiä kognitiivisia vaikeuksia, eikä myöskään niitä, joiden sairaus alkaa asteittain tai joilla esiintyy posturaalia ortostaattista takykardiaa. Aaltoilevassa tautimuodossa saattaa olla kuitenkin välillä jopa kymmenenkin vuotta kestävä parempi kausi, jota seuraa oireiden uudelleenpaheneminen.

Noin 10–20 prosenttia potilaista kärsii taudin vaikeimmasta muodosta. Osalla sairaus etenee progressiivisesti ja voi johtaa täydelliseen invaliditeettiin, mukaan lukien täydellinen liikuntakyvyttömyys.

Paras tapa välttää sairauden pahenemista on pitää huolta itsestään ja välttää rasitusta. Kevyt liikunta ylläpitää peruskuntoa, mutta liian voimakas rasitus voi johtaa sairauden pahenemiseen. Liikuntana on siksi syytä harrastaa kevyitä, itselle sopivia liikuntamuotoja (esim. kävely, venyttely, jooga).

Hoito

Viralliset hoitosuositukset (kuormituksen rajoittaminen sekä informointi apuvälineistä ja tuista)

Iso-Britannia

Ison-Britannian kansallinen terveysviranomainen julkaisi uudet ME-taudin hoitosuositukset vuonna 2021. Niihin tuli muutoksia esimerkiksi sen suhteen, ettei potilaita suositella enää hoidettavaksi asteittain lisätyllä liikuntaterapialla eli nousujohtoisella harjoittelulla. Toinen muutos liittyy siihen, että kognitiivista psykoterapiaa tulisi tarjota enää korkeintaan supportiivisena hoitona, eikä siinä saa lähteä oletuksesta, että potilaan sairaus johtuisi hänen sairauteensa liittyvistä vääristä uskomuksista tai toimintatavoista. Suosituksen laatinut työryhmä totesi lisäksi, että on olemassa näyttöä siitä, että ME-potilaat voivat hyötyä terapiasta vain, jos sen antaja on riittävän perehtynyt ME:n luonteeseen. Muussa tapauksessa terapia saattaa olla haitallista.

ME-potilaan harjoittamat aktiviteetit pitää sopeuttaa suosituksen mukaan sairauden asettamiin reunaehtoihin niin sanotun voimavarasuunnitelman avulla ja aktiivisuuden rytmittämisen (engl. pacing) avulla. Menettelyn tarkoituksena on vähentää sairauteen liittyviä muutaman päivän pituisia pahenemisvaiheita ja niiden kehittymistä pidempikestoisiksi. Oireiden pahetessa on vähennettävä aktiivisuutta, ja aiempaan aktiivisuuteen voidaan palata vasta, kun oireet ovat olleet pidemmän aikaa lievempiä. Kyse on hitaasta prosessista, sillä saattaa kulua viikkoja, kuukausia tai jopa vuosia ennen kuin aktiivisuutta voidaan lisätä. Tämä koskee niin fyysisiä kuin kognitiivisiakin aktiviteetteja sekä myös arkielämän askareita, sosiaalista kanssakäymistä ja tunnekuormaa aiheuttavia asioita. Aktiivisuutta on myös hyvä pilkkoa pienemmiksi osasuorituksiksi ja vuorotella erityyppisesti kuormittavien toimintojen välillä.

Aktiivisuuden rytmittäminen on menetelmä, jonka avulla on tarkoitus hallita aktiivisuuden ja levon yksilöllisesti määrittyvää tasapainoa sekä oppia viestimään muille itselle parhaiten toimivasta tasapainosta. Kyseessä on energian hallinnan menetelmä, jonka tarkoituksena on fyysisten ja henkisten toimintojen tasapainottaminen riittävän intensiivisen levon kanssa. Osa potilaista löytää menetelmän avulla aktiivisuustason, jota on mahdollista ylläpitää ilman liiallisen aktiivisuuden aiheuttamia relapseja.

Aktiivisuuden rytmittämisen tarkoituksena on maksimoida kognitiivinen, fyysinen ja emotionaalinen pitkän aikavälin aktiivisuus siten, että ylirasituksesta johtuvien pahenemisjaksojen määrä ja vakavuus vähenevät. Tavoitteena on oppia tiedostamaan, minkä tasoinen toiminta sopii sairauden kulloinkin käynnissä olevaan vaiheeseen ja milloin toiminta pitää keskeyttää levon tarpeen vuoksi. Lähtökohtana voi olla esimerkiksi pyrkiä säätämään toiminnan intensiteetti ja kesto vain 50 tai 70 prosenttiin omasta maksimikapasiteetista. Jos potilaan tila vakautuu ajan myötä, hän voi halutessaan myös kokeilla vähittäistä aktiviteettien lisäämistä.

Noin puolet aktiivisuuden rytmittämistä kokeilleista kokee menetelmän vähentäneen oireitaan ja 20 prosenttia kokee, että se on auttanut lisäämään asteittain toimintakykyä. Kolmekymmentä prosenttia on joutunut kuitenkin keskeyttämään menetelmän harjoittamisen mahdottomana toteuttaa ja 6 prosenttia kokee sen pahentaneen oireitaan.

Hoitosuosituksessa suositellaan myös, että ME-potilaalle laaditaan hoito- ja tukiohjelma, joka sisältää myös ennalta ehkäisevää ja muuta riittävä lepoa- ja rentoutumista sekä ympäristötekijöiden mukauttamista esimerkiksi aistikuormituksen vähentämiseksi. ME-potilaalle on kerrottava myös hänelle ja hänen mahdolliselle omaishoitajalleen tarjolla olevista taloudellisista tuista ja tarjouduttava lähettämään hänet/heidät sosiaalituen tarpeen arviointiin. Keskivaikeaa ja vaikeaa ME:tä sairastavan hoito- tukisuunnitelmaan on myös kirjattava tarvittaessa pyörätuolin ja porrashissin kaltaiset itsenäistä elämää tukevat ja elämänlaatua lisäävät apuvälineet. ME-potilaalle annettavan tiedon on oltava hänelle soveltuvassa muodossa, kuten esimerkiksi kirjallisena tai sähköisenä.

Britannian hoitosuosituksessa kehotetaan terveys- ja sosiaalialan ammattilaisia huomioimaan myös se, että osa ME-potilaista on menettänyt uskonsa muihin ihmisiin tai esimerkiksi terveys- ja sosiaalijärjestelmän edustajiin, koska he ovat saaneet osakseen ennakkoluuloista kohtelua. Tämä saattaa johtaa esimerkiksi siihen, että he ovat lakanneet hakemasta apua, ja uuden luottamuksen jälleenrakentaminen saattaa vaatia tavallista runsaampaa ajakäyttöä. Hoitosuositukseen on myös kirjattu se huomio, että on hyvin epätodennäköistä, että ammattilainen tapaisi potilaan silloin, kun hänen oireensa ovat pahimmillaan, esim. koska hän ei kykene saapumaan paikalle.

PEM-oireen ennaltaehkäisemisessä voidaan hyödyntää sykevälivaihtelun omatoimimittauksia. Niiden avulla määritetään kunkin potilaan anaerobinen kynnys, jonka alapuolella pitäisi koettaa pysytellä relapsien välttämiseksi ja ennusteen parantamiseksi.

Yhdysvallat

Yhdysvaltain lääketieteellisen akatemian laatimat hoitosuositukset muistuttavat Ison-Britannian vastaavia. Liikunnasta todetaan, ettei se paranna ME:tä ja että tavanomaiset liikuntasuositukset saattavat vahingoittaa ME-potilaiden terveyttä. Lisäksi varoitetaan erikseen, ettei reipas aerobinen liikunta sovi ME-potilaille.

Eurooppalainen konsensussuositus

Euroopan ME-verkosto EUROMENE julkaisi vuonna 2020 kansainvälisen asiantuntijapaneelin laatimat konsensussuositukset. Niiden mukaan ME-potilaita on ohjeistettava välttämään itsensä liiallista rasittamista ja henkistä stressiä. Potilasta pitää lisäksi opastaa aktiivisuuden rytmittämisessä (engl. pacing), jossa potilas lepää jo ennen kuin väsyy liiaksi. Rytmittämisen tarkoitus on vähentää relapseja eli sairauden pahenemisvaiheita. Nyrkkisääntönä on toimia korkeintaan 2/3-osalla omasta maksimiaktiivisuuden tasosta, joka perustuu sairaudesta saatuun omakohtaiseen kokemukseen sekä mahdollisesti myös sykemittariin ja oireseurantapäiväkirjaan.

Vasta-aine- eli plasmahoito

ME-potilailla esiintyy usein vasta-aineproteiinien eli immunoglobuliinien puutosta. Verenluovuttajien plasmasta valmistettua immunoglobuliini G -vasta-ainetta (IgG) on käytetty ME:n hoitoon 1980-luvulta lähtien sekä ulkomailla että Suomessa. Plasmahoitoa on kuitenkin vaikea saada Suomen julkisesta terveydenhuollosta, ja hoidon hinta yksityisillä markkinoilla on kymmeniä tuhansia euroja.

Immunoglobuliini G on tärkein sekundaarisen immuunivasteen vasta-aine, joka muodostaa 70–80 prosenttia immunoglobuliinien kokonaismäärästä. Kyseessä on immuunijärjestelmän B-lymfosyyttien erittämä ihmisen yleisin vasta-ainetyyppi. Se tehostaa makrofagien- ja neutrofiilisten granulosyyttien suorittamaa virusten, bakteerien, haitallisten vierasaineiden ja elimistön tuottamien kuona-aineiden hajotusta sitomalla veri- ja imusuonistoon päätyneitä haitallisia hiukkasia. Immunoglobuliinia annostellaan kolmen viikon välein joko suonensisäisesti sairaalassa (engl. intravenous immunoglobulin, IVIg) tai siten, että potilas annostelee sen itse kotona (subkutaani eli ihonalainen annostelu, SCIg).

Immunoglobuliini G:n tehosta ME-tautiin on tehty vain kaksi kaksoissokkotutkimusta. Niissä testattiin annosta 2 grammaa/painokilo, mutta interventioryhmän koko oli vain 23 potilasta. Hoito käsitti kolme kuukauden välein toteutettua suonensisäistä lääkeinfuusiota, ja tuloksia tarkasteltiin kolmen kuukauden kuluttua kuurin loppumisesta. Ensimmäinen tutkimus julkaistiin vuonna 1990. Oireet vähenivät merkittävästi 43 prosentilla immunoglobuliini G:tä saaneista mutta vain 12 prosentilla lumehoitoa saaneista. Etenkin alhaisen CD4-positiivisten lymfosyyttien määrän omaavien havaittiin hyötyvän hoidosta. Lymfosyytteihin kuuluvien CD4-positiivisten T-solujen erilaistuminen Th1-, Th2- tai Th17-efektori- tai säätelijä-T-soluiksi ohjaa keskeisellä tavalla koko immuunijärjestelmän toimintaa.

Vuonna 1997 toteutettiin uusi tutkimus, jossa ei havaittu kuitenkaan mitään hoitovaikutusta kolmen kuukauden kuluttua infuusiosta, vaikka hypogammaglobulinemiasta kärsivien osanottajan IgG1-pitoisuudet olivat palanneet viitearvojen sisään. Erot tuloksissa saattoivat johtua tutkimusotosten pienen koon aiheuttamasta satunnaisvaihtelusta.

Psykologiset hoidot

Kognitiivinen käyttäytymisterapia

CFS:n hoitoon on suositeltu joidenkin tutkimusten perusteella kognitiivista käyttäytymisterapiaa. Tutkimukset on tehty kuitenkin kroonista uupumusta eikä kroonista väsymysoireyhtymää sairastavilla. Metodologisesti laadukkaiden tutkimusten mukaan myöskään kognitiivis-behavioristinen psykoterapia ei sovellu krooniseen väsymysoireyhtymän hoitoon.

Itsesuggestio (tietoisuustaito- eli mindfullnessharjoitteet)

Englantilainen Ashok Gupta on markkinoinut CFS-potilaille aivojen "uudelleenkoulutukseen" perustuvaa hoito-ohjelmaa vuodesta 2001. Uudelleenkoulutuksessa on kyse aivokudoksen tulehduksen parantamisesta itsesuggestion avulla. Yksi Guptametodin tekniikoista on tiedostamattomien ajatusten aiheuttamien kielteisten tunteiden peittäminen positiivisilla tunteilla. Guptan mukaan oireet lievittyvät vuoden kestävän hoitojakson aikana 80-100 prosenttisesti 66 prosentilla ME-potilaita. Guptan mukaan hänen ohjelmansa tehokkuus olisi todistettu satunnaissokkoutetulla tieteellisellä kokeella. Brittiläinen markkinointialan säätelyelin ASA totesi kuitenkin vuonna 2018, ettei ole olemassa tieteellistä näyttöä, jonka perusteella Guptan markkinoima hoito lievittäisi CFS/ME-taudin tai fibromyalgian oireita. ASA totesi Guptan yrityksen syyllistyneen siten harhaanjohtavaan markkinointiin.

Myös kanadalainen ydinuskomuskonsultti ja hypnoterapeutti Annie Hopper markkinoi vuonna 2008 kehittämäänsä DNRS itsesuggestiohoitoa (Dynamic Neural Retraining System) kroonisen väsymysoireyhtymän hoitoon. Senkin tavoitteena on saattaa elimistö pois kroonisesta stressitilasta. NDRS:n hoitovaikutus perustuu Hopperin mukaan aivojen neuroplastisuuteen eli muovautumiskykyyn. Tämä tarkoittaa sitä, että hoitona käytettävä uusien ajatusmallien ja asenteiden opettelu perustuu aivojen hermoyhteyksien muuttumiseen samalla tavalla kuin kaikki muukin oppiminen.

DNRS-menetelmästä laadittiin yksi seurantatutkimus vuonna 2016, mutta tieteelliset julkaisusarjat eivät hyväksyneet sitä julkaistavaksi. Tutkimuksen tuloksia on pidetty epäluotettavina muun muassa sen vuoksi, että lähes kolmannes DNRS-kurssille osallistuneista kieltäytyi osallistumasta tutkimukseen. Lisäksi yli kolmannes jätti vastaamatta vuoden kuluttua toteutettuun seurantakyselyyn. Jos keskeyttäneiden joukko oli huonokuntoisempi kuin tutkimusta jatkaneiden joukko, tutkimuksessa saatu positiivinen tulos saattoi selittyä poikkeuksellisen suurella vastauskadolla.

Muu hoito

Pieniannoksista naltreksonia (LDN) käytetään oireiden lievittämiseen. Lääke auttaa noin 74 prosenttia potilaista. Yli puolet saa LDN:stä apua alhaiseen vireystasoon, neljännes fyysisen suorituskyvyn ongelmiin ja viidennes kognitiivisiin vaikeuksiin.

Osa ME-potilaista hyötyy myös väsymystä vähentävästä ja keskittymiskykyä parantavasta armodafiniilista, jota myydään esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa nimellä Nuvigil.

Vuonna 2021 julkaistun retrospektiivisen tutkimuksen mukaan pieniannoksinen (0,2 - 2 mg/vrk) aripipratsoli (Abilify) auttaa osaa ME-potilaista. Kyseinen lääke vähentää tavanomaisilla annoksilla aivojen dopamiinipitoisuutta, mutta ME:n hoitoon käytettävät pienet annokset päin vastoin lisäävät dopamiinin määrää aivoissa.

Aivojen hermokasvutekijää lisäävän ylipainehappihoidon on osoitettu vähentävän uupumusta sekä parantavan ME-potilaiden toimintakykyä ja reaktioaikaa.

Noin kymmenen päivän välein toistettu keittosuolainfuusiohoito auttaa merkittävästi posturaalisesta takykardiasta kärsiviä. Yleensä potilaat hyötyvät selvästi suolaliuoksesta (juotuna tai suonensisäisesti), koska tämä nostaa verenpainetta sekä lisää kehon ja kudosten nesteytystä. Suolaliuoksen säännöllisellä juomisella on saatu hyviä tuloksia esimerkiksi sairauteen liittyvien liikkumisvaikeuksien hoidossa.^lähde? Jos ME-tautiin liittyy selkäydinkanavan ahtautumista, oireita voidaan lievittää selkäydinkanavan kirurgisella laajentamisella.

Kognitiivisia häiriöitä vähentämään käytetään mitokrondrioiden toimintaa, solujen ATP-tuotantoa ja aivoverenkiertoa parantavaa pirasetaamia pieniannoksisena eli 800–4 800 mg:n vuorokausiannoksella, mikä saattaa lievittää myös uupumusta. Myös kalsiumestäjä nimodipiini tehoaa osalla potilaita kognitiivisten vaikeuksien lievittämisessä. Nimodipiini tehostaa veren virtausta ja vähentää kudosten hapenpuutetta etenkin aivoissa estämällä verisuonten supistumista. Myös useissa maissa käytetyt B12-vitamiinipistokset voivat hälventää aivosumua eli muisti- ja keskittymishäiriöitä sekä muita kognitiivisia ongelmia.

Vuonna 2017 julkaistun yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan lidokaiinipistokset lievittävät ME-potilaiden uupumusta, ja korealainen tutkimusryhmä havaitsi edellisenä vuonna, että kolme kertaa viikossa annettavalla Istukkauutepistoksella on samanlainen vaikutus

Vuonna 2011 julkaistun norjalaistutkimuksen mukaan kaksi kolmesta potilaasta koki merkittävää hyötyä syöpälääke rituksimabista ja kaksi viidestätoista kykeni palaamaan työelämään. Tähän asti laadukkain kaksoissokkotutkimus rituksimabin tehosta tuotti kuitenkin negatiivisen tuloksen.

Myös viruslääkkeet auttavat monia. AIDSin hoitoon kehitetty viruslääke rintatolimodi (kauppanimi Ampligen) on auttanut osaa potilaista. Rintatolimodi on kuitenkin erittäin kallis, eikä se siksi ole päätynyt yleiseen käyttöön. Lääke ei sovellu myöskään kroonisista kivuista kärsiville, koska se saattaa pahentaa kipuja pysyvästi.

Kofeiini ja muut piristeet eivät yleensä ole avuksi, mutta narkolepsialääkkeenäkin käytetty piriste modafiniili saattaa helpottaa uupumuksen tunnetta. Oireenmukaiseen hoitoon käytetään esimerkiksi särkylääkkeitä, unilääkkeitä ja masennuslääkkeitä. Kortikosteroideja on kokeiltu vaihtelevin tuloksin. Koska ortostaattinen hypotensio saattaa itsessäänkin aiheuttaa väsymystä, saattaa ortostaattisen hypotension hoitaminen etilefriinillä helpottaa myös potilaan yleistilaa.

Tiettyjen ruoka-aineiden välttäminen voi olla eduksi, etenkin, kun sairauteen liittyy usein allergioita ja yliherkkyyksiä. Väsymysoireyhtymää sairastavat sietävät yleensä hyvin huonosti alkoholia. Jotkut potilaat kokevat saavansa apua vitamiineista ja hivenaineista, etenkin magnesiumista. Niiden tehosta kuitenkaan ei ole kuitenkaan saatu näyttöä kontrolloiduissa tutkimuksissa.

Virheelliset väitteet liikunnan hoitovaikutuksesta

CFS:n hoitoon on suositeltu joidenkin tutkimusten perusteella liikuntaa ja kognitiivista käyttäytymisterapiaa. Kyseiset tutkimukset on tehty kuitenkin kroonista uupumusta eikä kroonista väsymysoireyhtymää sairastavilla.

Metodologisesti laadukkaiden tutkimusten mukaan liikuntaterapia ei sovellu kroonisen väsymysoireyhtymän hoitoon. Vuonna 2010 julkaistun tutkimuksen mukaan 33 prosentin tila heikkeni merkittävästi asteittaisen liikuntaterapian myötä, 23 prosentin tila heikkeni jonkin verran, 19 prosentin tila parani jonkin verran ja vain 3 prosentin tila parani merkittävästi. Koska oireyhtymän luonteeseen kuuluu monesti taudinkuvan luontainen vaihtelu, tuloksen ei voida katsoa merkitsevän edes sitä, että 22 prosenttia olisi tullut parempaan kuntoon liikuntahoidon ansiosta.

ME-potilaita hoidetaan esimerkiksi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin toiminnallisen häiriöiden klinikalla tieteellisestä näytöstä huolimatta kehotuksella lisätä liikuntaa. Britannian virallisessa hoitosuosituksessa taas korostetaan, ettei ME-potilasta tule ohjeistaa harrastamaan mitään liikuntaa, joka ei ole sairauden hoitoon perehtyneen asiantuntijatiimin kyseiselle potilaalle erikseen hyväksymää. ME-potilaita ei saisi esimerkiksi harrastamaan enemmän liikuntaa tai kehottaa käymään kuntosalilla. Liikuntaa suunnittelevalle ME-potilaalle on lisäksi kerrottava, ettei hän voi parantua sairaudestaan liikunnan avulla, ja häntä on tiedotettava tasapuolisesti liikuntaan liittyvistä riskeistä ja hyödyistä. Hoidon alussa liikunnan määrä on oltava reilusti alle sen tason, joka lisää oireita ja pysyteltävä jatkossakin koko ajan oirekynnyksen alapuolella.

Vuonna 2011 ryhmä brittiläisiä tutkijoita uutisoi järjestämässään lehdistötilaisuudessa, että heidän PACE:ksi ristimänsä tutkimuksen mukaan yli viidennes CFS-potilaista toipuu vuodessa entiselleen liikunnan maltillisen lisäämisen avulla. Väite oli suuressa ristiriidassa potilasjärjestöjen laatimista laajoista kyselyistä saatujen tulosten kanssa, joiden mukaan asteittainen liikunnan lisääminen johtaa tyypillisesti sairauden pahenemiseen. Norjan ME-potilasyhdistyksen vuonna 2018 julkaiseman selvityksen mukaan terveydenhuoltohenkilöstön pienetkin virhearviot voivat johtaa vakavaa tautimuotoa potevien kohdalla sairauden pitkäaikaiseen ja vakavaan pahenemiseen. ME:n hoito tulisi suunnitella ja toteuttaa sen vuoksi aina yhteistyössä potilaan ja hänen mahdollisten omaishoitajiensa kanssa.

Kun tutkijoiden aineistoa ruvettiin tarkastelemaan lähemmin, osoittautui, että väitetyissä paranemistapauksissa ei ollut kyse toipumisesta sairastumista edeltävään kuntoon eikä edes työkyvyn palaamisesta vaan siitä, että osa liikuntaa lisänneistä potilaista koki kokonaisterveytensä verrokkeja paremmaksi. Vuonna 2015 julkaistussa seurantatutkimuksessa näillä potilailla ei kuitenkaan raportoitu enää olevan kokemusta paremmasta kokonaisterveydestä. Liikuntaa harjoittaneiden toimintakykyindeksin raportoitiin kasvaneen kahden ja puolen vuoden aikana enemmän kuin muihin ryhmiin kuuluneilla osanottajilla, mutta se ylsi silti keskimäärin vain yli 75-vuotiaiden vanhusten tasolle, vaikka potilaiden keski-ikä oli 40 vuotta. Tulos ei ollut myöskään tilastollisesti merkitsevä, eli ryhmien välinen ero saattoi johtua sattumasta.

Vuonna 2015 kävi ilmi, että tutkijat olivat julkaisseet PACE-tutkimuksen tuloksia valikoivasti siten, että potilaiden fyysisen kunnon muutoksia kuvaavien kuntotestien tulokset oli jätetty kokonaan pois vuosina 2010–2014 julkaistuista tutkimusraporteista. Kuntotestien tuloksista kävi ilmi, että niiden potilaiden fyysinen kunto, joita oli neuvottu sopeuttamaan oman aktiivisuuden määrä mahdollisimman tarkkaan sairauden aiheuttamaan toimintakyvyn alenemiseen, oli kasvanut seurannan lopussa neljä kertaa enemmän kuin niiden potilaiden kunto, joita oli neuvottu harjoittamaan säännöllisesti varovaista ja asteittain lisättyä liikuntaa. Liikuntaa harrastaneiden kunto kasvoi kahden ensimmäisen kuukauden aikana mutta kääntyi myöhemmin selvään laskuun, kun taas sopeuttajien kunto oli alun lievän notkahduksen jälkeen tasaisella kasvu-uralla.. Aiemmissakaan kokeellisissa tutkimuksissa ei ole kyetty saavuttamaan objektiivisilla mittareilla havaittavia tuloksia liikunnan tai liikunnan lisäämiseen tähtäävän psykoterapian avulla.

Lukuisat tutkijat sekä potilasjärjestöjen edustajat ovat syyttäneet PACE-tutkimuksen tekijöitä tutkimustulosten manipuloinnista. Esimerkiksi määritellessään, ketkä olivat parantuneet kliinisesti, tutkijat muuttivat omavaltaisesti diagnostisia kriteereitä siten, että jos yksikin diagnoosiin vaadittava oire oli ollut poissa mittausta edeltäneen viikon aikana, potilaan katsottiin parantuneen, vaikka virallisten diagnoosikriteereiden tarkastelujaksona käytetään kuutta kuukautta. Diagnostisia kriteereitä tulkittiin lisäksi siten, että keski-ikäisen potilaan katsottiin parantuneen, jos hänen toimintakykynsä ylsi keskimääräisen 74-vuotiaan vanhuksen tasolle.

Tutkimusasetelmasta löytyi muitakin tuloksia vääristäviä menetelmäongelmia. Esimerkiksi potilaiden kokonaisterveyttä mittaavassa kyselylomakkeessa ei ollut yhtään kysymystä, joka olisi mitannut sitä, oliko huonokuntoisimpien potilaiden vointi heikentynyt hoidon aikana. Lisäksi ne koehenkilöt, joiden kunto heikkeni hoidon aikana niin paljon, että he joutuivat keskeyttämään tutkimuksen, jätettiin kokonaan pois tulosten analyysistä.

Tutkimusaineisto oli myös sillä tavoin valikoitunut, ettei tutkimus ole yleistettävissä CFS-potilaisiin eikä varsinkaan CFS-potilaiden enemmistöön. Tutkimukseen rekrytoitiin osanottajia vuodelta 1991 peräisin olevien, psykiatriseen käyttöön kehitettyjen äärimmäisen väljien Oxfordin diagnoosikriteereiden pohjalta, jotka eivät kyenneet erottelemaan CFS-potilaita kroonista väsymystä tai masennusta sairastavista ja jotka rajasivat osan CFS-potilaista kokonaan tutkimuksen ulkopuolelle. Lähes kolmanneksella tutkimuksen osanottajista täyttyivät esimerkiksi kliinisen masennuksen diagnostiset kriteerit. Lisäksi tutkimuksen osanottajien sairastumisesta oli kulunut keskimäärin vain 2,5 vuotta, mikä oli ongelmallinen rajaus, koska CFS-diagnoosin saaminen kestää keskimäärin seitsemän vuotta.

Yli sata lääkäriä, tutkijaa ja potilasjärjestöä luovutti maaliskuussa 2017 PACE-tutkimuksen julkaisseelle Psychological Medicine -lehdelle vetoomuksen, jossa vaadittiin tutkimusraportin poistoa potilasturvallisuuden nimissä. Vertaisarvioitu tiedelehti Journal of Health Psychology omisti vuoden 2017 koko elokuun numeron PACE:lle, jota pidettiin malliesimerkkinä huonosti tehdystä tutkimuksesta. Tässä yhteydessä paljastui myös, että PACE-tutkimuksen tekijät ovat työskennelleet eläkevakuutusyhtiöissä ja Ison-Britannian hallituksen eläkepoliittisina neuvonantajina.

Cochrane Review julkaisi huhtikuussa 2017 katsauksen, jonka mukaan asteittain lisätyn liikunnan oireita pahentavasta vaikutuksesta ei olisi näyttöä. Katsaus sai osakseen runsaasti kritiikkiä, minkä vuoksi se päätettiin poistaa lokakuussa 2018 lehden tietokannasta, kunnes katsauksen laatijat antavat vastineensa saamaansa kritiikkiin.

Oikeusturvaongelmat ja toimeentulo

ME-potilaiden oikeusturvaa edistävät järjestöt viettävät vuosittaista maailman ME-tietoisuuden päivää aina toukokuun 12. päivänä.

Diagnoosin ja hoidon saatavuus

CFS:ää sairastavia ei diagnosoida Suomessa säännönmukaisesti, minkä vuoksi potilaiden määrää ei voida myöskään tilastoida. Julkisessa terveydenhuollossa ei tarjota CFS-potilaille Suomen CFS-yhdistyksen mukaan asiaan kuuluvaa hoitoa, vaikka lainsäädäntö velvoittaisi siihen. Koska ME/CFS ja POTS määritellään Suomessa toiminnallisiksi häiriöksi eikä neurologisiksi sairauksiksi, potilaat jäävät Suomen lääketieteellisen ME/CFS-yhdistyksen edustajan mukaan vaille oikeanlaista hoitoa. Kuntien sosiaalitoimi saattaa lisäksi erottaa CFS:ää sairastavia lapsia perheistään pakkosijoittamalla heitä lastenkotiin, jossa heille annetaan toiminnallisen häiriön diagnoosi, heidän oireita lievittävä hoitonsa keskeytetään ja heidän oikeutta tavata läheisiään rajoitetaan.

Norjan terveydenhuollosta vastaava viranomainen on pyytänyt CFS-potilailta julkisesti anteeksi, ettei heille tarjottu aiemmin asiaankuuluvaa hoitoa.

Sosiaaliturvan saatavuus

Suomalaisilta CFS-potilailta puuttuu perustuslain takaama oikeus sairausperustaiseen sosiaaliturvaan, koska suomalaiset vakuutusyhtiöt eivät myönnä sairauslomaa tai työkyvyttömyyseläkettä kroonisen väsymysoireyhtymän perusteella ja koska Suomen vakuutusoikeus hyväksyy pääsääntöisesti vakuutusyhtiöiden kielteiset päätökset. ME on kansainvälisen ICD-tautiluokituksen määrittelemä sairaus. Vakuutusyhtiö Varman ylilääkäri Jan Schugkin mukaan suomalaiset vakuutusyhtiöt ovat kuitenkin päättäneet, ettei kyseessä olisikaan sairaus vaan "toiminnallinen häiriö". Schugkin mukaan edes niillä ME-potilailla, joiden työkyky on hyvin voimakkaasti alentunut, ei olisi juridista oikeutta sairauspäivärahaan tai työkyvyttömyyseläkkeeseen, koska heidän työkyvyttömyytensä johtuu toiminnallisesta häiriöstä eikä "sairaudesta, viasta tai vammasta". Yksityiset vakuutusyhtiöt saattavat myös katkaista esimerkiksi koronaa ammattitautina sairastavien korvaukset, vaikka heidän työkykynsä ei olisi palautunut. Tapaturma-asioiden korvauslautakunnan lääkärijäsenten puheenjohtajan mukaan pitkäaikaista koronaa sairastaville voidaan maksaa ammattitautikorvauksia vain jos, olisi olemassa menetelmiä, joilla pystyttäisiin todentamaan pitkittyneiden oireiden työkyvyttömyyden johtuvan koronasta.. Vakuutus- ja vahingonkorvausoikeuden professori Olli Norroksen mukaan ei ole kuitenkaan olemassa juridista estettä sille, että vakuutusyhtiöt katsoisivat vähäisemmätkin todisteet riittäviksi todisteeksi sairauden olemassaolosta tilanteessa, jossa pitkittyneiden oireiden taustatekijöitä ei tunneta kunnolla. Suomalaisen lääkäriseura Duodecimin vuonna 2021 julkaisemassa hoitosuosituksessa todetaan lisäksi, ettei ME-taudissa ole kyse toiminnallisista oireista.

Kelan tehtäviin kuuluu myöntää kansaneläkelaissa mainittuja työkyvyttömyyseläkkeitä pitkäaikaissairaille tai vammaisille henkilölle, joiden työkyky on alentunut siten, etteivät he kykene elättämään itseään ammattitaidolleen sopivalla työllä. Se ei tästä huolimatta myönnä työkyvyttömyyseläkettä tai kuntoutusutukea eikä edes sairauslomaa CFS-diagnoosin perusteella. CFS-potilas voi saada kuntoutustukea tai sairauseläkkeen ainoastaan siinä tapauksessa, että sairaus nimetään keskivaikeaksi tai vaikeaksi masennukseksi. Toisena ehtona on, että potilas suostuu toimintakykyään alentavien masennuslääkkeiden jatkuvaan käyttöön. Kela ei myöskään korvaa pääsääntöisesti CFS:n hoidossa käytettäviä apuvälineitä eikä CFS:n oireita lievittäviä hoitoja eikä myönnä myöskään omaishoidon tukea ME:tä sairastavia omaisia hoitaville.

Vuonna 2019 toteutetun suomalaisen kyselytutkimuksen mukaan yli puolet työttömyyskorvauksella elävistä ME-potilaista kokee tavanomaisten arjen menojen kattamisen erittäin vaikeaksi. Myös yli puolella työssäkäyvistä ME-potilaista oli eriasteisia toimeentulovaikeuksia, mikä saattoi liittyä sairauskuluihin ja siihen, että osa oli joutunut siirtymään osa-aikaisiin tai vähemmän kuormittaviin työtehtäviin. Vain 14 prosenttia vastaajista osallistui säännöllisesti työelämään. Kyselyssä selvisi myös, että monia työkyvyttömiä ME-potilaita juoksutetaan luukulta toiselle ja heidät velvoitetaan toimimaan työkykyisen tavoin, mikä aiheuttaa lisäkuormitusta.

Suomen CFS-yhdistyksen edustajat vierailivat jo vuonna 2015 sosiaali- ja terveysministeriössä valtiosihteeri Ulla-Maija Rajakankaan ja lääkintöneuvos Timo Keistisen luona kertomassa CFS-potilaiden hoitoon ja oikeusturvaan liittyvistä ongelmista. Yhdistys luovutti sosiaali- ja terveysministeriötä ja peruspalveluministeri Susanna Huovista varten laatimansa kirjelmän, jossa vaadittiin ministeriötä muun muassa turvaamaan CFS-potilaiden toimeentulon yhdenvertaisesti muiden potilasryhmien kanssa sekä ohjeistamaan lääkärikuntaa sairauden asianmukaisesta diagnosoinnista ja hoidosta.

Ratkaisuyrityksiä

Vasemmistoliiton kansanedustajat Aino-Kaisa Pekonen, Matti Semi ja Hanna Sarkkinen tekivät vuonna 2018 kirjallisen kysymyksen, jonka mukaan suomalaisten CFS-potilaiden on vaikea saada asianmukaista diagnoosia ja hoitoa ja että heidät leimataan usein psykiatrisesti sairaiksi, vaikka krooninen väsymysoireyhtymä on todistettu lääketieteellisesti elimelliseksi eli fyysiseksi sairaudeksi. Välikysymyksessä tuotiin lisäksi esiin se, että monilla CFS-potilailla on ongelmia toimeentulon kanssa, koska sosiaalietuuksien saaminen heidän diagnoosillaan on vaikeaa tai mahdotonta. Välikysymyksen kysymysosa kuului ”Mihin toimiin hallitus ryhtyy, jotta kroonista väsymysoireyhtymää sairastavat henkilöt saavat parempaa kohtelua ja hoitoa?” Keskustapuoluetta edustava perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko vastasi välikysymykseen 15. maaliskuuta 2018 kertomalla, että sosiaali- ja terveysministeriö on antanut asiantuntijaryhmälle toimeksiannon laatia suositus "niin sanottujen toiminnallisten häiriöiden hoidon järjestämisestä". Vastauksessa ei käsitelty lainkaan CFS-potilaiden sosiaaliturvaan ja toimeentuloon liittyviä ongelmia.

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus sekä sosiaali- ja terveysministeriö hylkäsivät vuonna 2022 Suomen ME/CFS-yhdistyksen hakemuksen hankeavustukseksi, jonka käyttötarkoituksena oli muun muassa edesauttaa ME-taudin tunnettuutta ja edistää ME-potilaiden yhdenvertaista kohtelua. Yhdistys haki seuraavana vuonna avustusta ME-potilaiden ja omaishoitajien sekä terveydenhuollon ammattilaisten neuvonnan ja tiedottamisen järjestämiseksi, mutta hakemus hylättin jälleen.

Muissa maissa

Norjan terveydenhuollosta vastaava viranomainen on pyytänyt CFS-potilailta julkisesti anteeksi, ettei heille tarjottu aiemmin asiaankuuluvaa hoitoa.

Yhdysvaltojen senaatti hyväksyi vuonna 2021 lain, jonka mukaan Yhdysvaltain viranomaisten on ryhdyttävä toimiin, jotta pitkäkestoisen koronataudin (PASCK) ja siihen läheisesti liittyvien ME-taudin, fibromyalgian, POTS:in ja muiden dysautonomian (autonomisen hermoston säätelyhäiriö) muotojen, muiden virusperäisten autoimmuunisairauksien, virusinfektioihin liittyvien sidekudossairauksien sekä MCAS-syöttösolusairauden esiintyvyydestä, oirekirjosta ja oireisiin kokeiltujen hoitojen tehokkuudesta saadaan tutkimus- ja tilastotietoa sekä myös toimiin, joiden avulla kyseinen tieto leviää yhteiskunnassa.

Liitännäissairaudet ja kohonnut kuolleisuus

Vuonna 2007 julkaistun yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan CFS-potilaiden yleisimmät kuolinsyyt olivat sydänkohtaus, itsemurha ja syöpä.

Erilaiset sydänvauriot, kuten sydänlihastulehdus, kuuluvat CFS:n mahdollisiin komplikaatioihin. Osa potilaista kuolee sydämen vajaatoimintaan tai sydänlihastulehdukseen.

Kroonista väsymysoireyhtymää sairastavilla on lähes seitsenkertainen riski kuolla itsemurhaan 0–7 vuoden kuluessa diagnoosista. Vuonna 2018 julkaistun tutkimuksen mukaan niillä ME-potilailla, jotka kohtaavat sairautensa vähättelyä, esiintyy muita enemmän masennusta ja itsemurha-ajatuksia.

Krooninen väsymysoireyhtymä CFS lisää myös syöpäriskiä, kuten riskiä sairastua leukemiaan, imusolmukesyöpään ja mahdollisesti myös aivosyöpään. Tämä saattaa selittyä immuunipuutoksilla, kroonisilla infektioilla tai hormonaalisilla puutoksilla^lähde?. ME-potilaat myös kuolevat syöpään muita useammin, mikä selittynee osaksi sillä, että syövän oireita pidetään helposti krooniseen väsymysoireyhtymään kuuluvina. Syöpään kuolleet CFS-potilaat ovat keskimäärin vain 48-vuotiaita muiden syöpään kuolleiden potilaiden ollessa keskimäärin 72 vuoden ikäisiä. Vuonna 2016 julkaistussa tutkimuksessa ei kuitenkaan havaittu lisääntynyttä syöpäkuolleisuutta, mutta potilaiden kuolleisuutta ehdittiin seurata vain keskimäärin 3,5 vuotta diagnosoinnin jälkeen.

Aivoperäinen uupumus ja muistihäiriöt lisäävät kivun kroonistumisriskiä. Tämä saattaa johtua norepinefriinin, GABA:n tai serotoniinin alhaisista pitoisuuksista sekä glutamaatin tai substanssi P:n korkeista pitoisuuksia.

Osa ME-potilaista kuolee munuaisten vajaatoimintaan tai opportunistisiin infektioihin^lähde?. Muita mahdollisia komplikaatioita ovat makuuhaavat, osteoporoosi, munuaisten vajaatoiminta ja ennenaikaiset vaihdevuodet. Suurella osalla CFS-potilaita esiintyy myös fibromyalgiaa. CFS-potilailla esiintyy myös muita enemmän kilpirauhasen ja lisämunuaisen vajaatoimintaa, ärtynyttä paksusuolta, levottomia jalkoja, monikemikaaliyliherkkyyttä^lähde?, migreeniä, allergioita^lähde? ja gynekologisia sairauksia.

Kuuluisia ME-potilaita

• Palkittu bestseller-kirjailija Susanna Clarke

Katso myös

• Wilsonin oireyhtymä
• Alzheimerin tauti
• Parkinsonin tauti

Lähteet

• Centers for Disease Control and Prevention

Aiheesta muualla

• Pitkäaikainen väsymysoireyhtymä, Terveyskirjasto.fi^{[vanhentunut linkki]}
• Krooninen väsymysoireyhtymä, Duodecim-lehden (17/2015) pääkirjoitus.
• Yhdysvaltojen terveyden edistämisen keskusviraston ME/CFS-tiedotussivusto
• Suomen CFS-yhdistys (Arkistoitu – Internet Archive)
• CFS/Suomi, Facebook, vertaistukea diagnoosia epäileville ja diangoosin saaneille
• CFS/ME/SEID G93.3 vertaistuki, Facebook, diagnoosin saaneille
• CFS-verkko (Arkistoitu – Internet Archive)
• Krooninen väsymysoireyhtymä (CFS/ME, SEID), Facebook
• P. Sanders, J. Korf (2008). "Neuroaetiology of chronic fatigue syndrome: an overview". World J. Biol. Psychiatry 9 (3): 165–71.