Kuningassaniaiskasvit
| Kuningassaniaiskasvit | |
|---|---|
 Rotkomonarkkisaniainen (Todea barbara). |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheophyta |
| Kaari: | Sanikkaiset Pteridophyta |
| Luokka: | Polypodiopsida |
| Lahko: | Osmundales |
| Heimo: |
Kuningassaniaiskasvit Osmundaceae Bercht. & J.Presl |
| Katso myös | |
|
|
|
Kuningassaniaiskasvit (Osmundaceae) on saniaisheimo monotyyppisessä Osmundales-lahkossa. Kuningassaniaiskasvit ovat eläviä fossiileja, ja heimon noin 20 lajia ovat jäänne alun perin paljon laajemmasta kehityslinjasta. Varhaisimmat fossiilit tunnetaan permikaudelta 286–245 miljoonaa vuotta sitten. Levinneisyydeltään heimon lajit ovat trooppisia ja temperaattisia.
Euroopassa kasvaa yksi kuningassaniaiskasvien laji, kuningassaniainen (Osmunda regalis) joka on hyvin kookkaaksi kasvava omannäköisensä saniainen, jolla on erilliset itiöpesäkelehdet.[1][2]
Tuntomerkit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kuningassaniaiskasvien juurakko on pysty ja runkomainen. Lehtiruotien tyvellä on korvakkeet. Kasvien kaikki lehdet ovat joko samanlaisia (monomorfisia) tai itiöpesäkelehdet poikkeavat kasvullisista (dimorfiset lehdet) tai yhdessä lehdessä on muusta lehdestä eroava itiöpesäkkeiden alue. Nuorina lehdet ovat karvaiset ja täysikasvuisina kerran tai kahteen kertaan parilehdykkäiset. Suonet ovat tavallisesti haarautuvia. Itiöpesäkkeet sijaitsevat toisistaan erillään eivätkä muodosta ryhmiä eli soruksia. Pesäke on lyhyt- ja tukevavartinen, ja sen päässä olevassa isossa kotelossa voi kehittyä yli 1000 itiötä. Pesäke avautuu kärkiraolla. Itiöt ovat vihreitä, lähes pallomaisia, sileitä ja lyhytikäisiä. Niiden ituaukko on kolmehaarainen. Sukusolupesäkkeitä sisältävät gametofyytit, alkeisvarsikot, ovat kookkaita, vihreitä, herttamaisia tai nauhamaisia ja pitkäikäisiä. Ne kasvavat maan pinnalla, ja niissä on vahva keskisuoni, juurtumahapsia (ritsoideja) ja kasvusolukkoa (meristeemiä).[3]
Evoluutio
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kuningassaniaiskasvit kuuluvat useimpien saniaisten tavoin putkilokasvien kehityslinjaan (kladiin), jota nimitetään leptosporangiaateiksi. Näillä itiöpesäkkeet, sporangiot, syntyvät yhdestä ainoasta lehden pintakerroksen (epidermin) solusta. Saniaislahkoista Equisetales (kortemaiset), Ophioglossales (käärmeenkielikasvit), Psilotales (haarusanikkaiset) ja Marattiales muodostavat kukin oman kladinsa leptosporangiaattien ulkopuolelle saniaisten evoluutiopuun juurelle.[3]
Juuren poikkileikkauksen rakenne on kuningassaniaiskasveilla muista saniaisista poikkeava, ja sen perusteella on jo permikautisia fossiileja tunnistettavissa tähän heimoon kuuluviksi. Nykysaniaisissa ei ole kuningassaniaisten läheisiä sukulaisia. DNA-sekvensseihin perustuva fylogenetiikka sijoittaa kuningassaniaiset kaikkien muiden leptosporangiaattien sisarryhmäksi, joten ne lienevät suoraan ensimmäisten leptosporangiaattien jälkeläisiä. Lehtien korvakkeet, suonitus, suuri itiömäärä ja itiöpesäkkeet, jotka joissakin tapauksissa kehittyvät useammasta kuin yhdestä solusta, viittaavat yhteyksiin em. varhain syntyneisiin saniaislahkoihin.[3]
Suvut
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Leptopteris
- kuningassaniaiset (Osmunda)
- monarkkisaniaiset (Todea)
Christenhusz ja muut (2017)[3] erottavat yllä mainittujen sukujen lisäksi neljännen yksilajisen kanelisaniaisten Osmundastrum suvun. Runsaslajisimmat suvut ovat Osmunda ja Leptopteris, joissa kummassakin on kymmenen lajia. Todea koostuu kahdesta lajista. Koko heimon lajiluku on siten 23.
Käyttö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Joitakin lajeja on käytetty ravintokasveina (mm. kanelisaniainen Osmundastrum cinnamomeum). Kuningassaniaisen (Osmunda regalis) maavarren kuituja kerätään toisinaan käytettäväksi orkideoiden viljelyssä kasvualustana, mikä on vaarantanut sen kasvustoja eräissä maissa.[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Smith, A. R. et al 2006: A classification for extant ferns. Taxon 55 (3): 705–731. (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi) (taksonomialähde)
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Jahns, H. M.: Sanikkaiset, sammalet, jäkälät. Otava, 1982. ISBN 951-1-06854-7
- ↑ Mossberg, B. & Stenberg, L.: Suuri Pohjolan kasvio, 2. painos. Suomentanut Vuokko, S. & Väre, H. Helsinki: Tammi, 2005. ISBN 951-31-2924-1
- ↑ a b c d e Christenhusz, M. J. M., Fay, M. F. & Chase, M. W.: Plants of the World. An illustrated encyclopedia of vascular plants. Kew Publishing Royal Botanic Gardens, Kew, 2017.