La furia di Ercole
| La furia di Ercole | |
|---|---|
 Elokuvan italialainen mainosjuliste. |
|
| Ohjaaja | Gianfranco Parolini |
| Käsikirjoittaja | Gianfranco Parolini, Giovanni U. Simonelli, Arpad De Riso, Sergio Sollima, M. D’Amiens |
| Säveltäjä | Carlo Innocenzi |
| Kuvaaja | Francesco Izzarelli |
| Leikkaaja | Mario Sansoni |
| Lavastaja | Oscar D’Amico |
| Pääosat | Brad Harris, Luisella Boni, Mara Berni, Serge Gainsbourg |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | Italia, Ranska |
| Tuotantoyhtiö | Cineproduzioni Associate, Comptoir Français du Film Production |
| Ensi-ilta | 21. maaliskuuta 1962 |
| Kesto | 95 min. |
| Alkuperäiskieli | italia |
| Tuotto | 377 634 620 liiraa (Italia) |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| AllMovie | |
La furia di Ercole (”Herkuleen raivo”, ransk. Hercule se déchaîne) on vuonna 1962 julkaistu italialais-ranskalainen seikkailuelokuva. Tyylilajiltaan peplumia edustavan filmin on ohjannut Gianfranco Parolini. Sen päähenkilöä Herkulesta esittää yhdysvaltalainen kehonrakentaja Brad Harris.
Juoni
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Herkules saapuu Arkadiin tapaamaan vanhaa ystäväänsä kuningas Nisiaa. Kuningas on kuollut ja hänen valtansa on perinnyt kuningatar Cnidia, jonka takana vaikuttaa julma neuvonantaja Menisto. Cnidia rakastuu Herkuleeseen, joka asettuu tyranniaa vastaan kapinoivan kansan puolelle. Menisto yrittää tappaa kapinallisten johtajan Eridionen tyttären Darian, mutta saa lopulta itse surmansa. Eridione ottaa vallan ja Herkules lähtee etsimään uusia seikkailuja.[1]
Näyttelijät
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| Brad Harris | … | Herkules |
| Luisella Boni | … | Daria |
| Mara Berni | … | Cnidia |
| Serge Gainsbourg | … | Meniste |
| Sergio Ciani | … | Yarnak |
| Carlo Tamberlani | … | Eridione[2] |
Tuotanto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]La furia di Ercole on samojen tekijöiden toisinto edellisenä vuonna julkaistusta Sansonesta[3]. Serge Gainsbourgin mukaan ne kuvattiin samaan aikaan, eikä hän aina tiennyt kumpaa elokuvaa oli tekemässä[4]. Jugoslaviassa Zagrebin Dubrava Filmillä[3] tehdyt ulkokohtaukset näkyvät suurina avustajajoukkoina ja komeina lavasteina. Herkules voittaa norsun, leijonan, gorillapukuisen miehen ja kukistaa joukon Menisten palkkasotureita, mutta muutoin elokuva painottuu melodraaman puolelle. Gianfranco Parolinin ohjaus tekee siitä kuitenkin melko sujuvaa katseltavaa.[5] Yhtenä roistoista esiintyy näyttelijänuraansa aloitellut Sergio Ciani alias Alan Steel[3].
Elokuvan saksalaisessa versiossa Samson, Befreier der Versklavten (”Samson, orjuutettujen vapauttaja”) sen päähenkilö esiintyy nimellä Simson.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Cinematografo.it: Cinedatabase cinematografo.it. Viitattu 12.1.2013. (italiaksi)
- ↑ Anica: Archivio del Cinema Italiano archiviodelcinemaitaliano.it. Viitattu 12.1.2013. (italiaksi)
- ↑ a b c Hughes, Howard: Cinema Italiano: The Complete Guide from Classics to Cult, s. 33. London, New York: I. B. Tauris, 2011. ISBN 978-1-84885-608-0
- ↑ Association Culturelle Franco-Italienne Machiavelli: Hercule se déchaîne asso.machiavelli.free.fr. Arkistoitu 28.12.2014. Viitattu 12.1.2013. (ranskaksi)
- ↑ The Horror!?: The Fury of Hercules (1962) houseinrlyeh.blogspot.fi. Viitattu 12.1.2013. (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- La furia di Ercole Internet Movie Databasessa (englanniksi)