Linnarauha

Linnarauha (saks. Burgfrieden) on keskiajan germaanisten kuninkaiden aikana muodostunut käytäntö ja oikeussuojatapa. Linnarauhan mukaan linnoituksen sisäiset väkivaltateot rangaistiin ankarammin kuin samanlaiset teot linnan ulkopuolella.

Ensimmäisen maailmansodan alussa Saksan puolueet ja ammattijärjestöt solmivat linnarauhan parantaakseen maan sotamenestystä. Linnarauhapolitiikaksi kutsutun sopimuksen mukaan esimerkiksi lakkoja ei sodan aikana järjestetty. Silloinen Saksan äärivasemmisto kuitenkin irtisanoutui linnarauhapolitiikasta.

Suomen työmarkkinajärjestöt solmivat keväällä 1951 niin sanotun linnarauhasopimuksen, jolla pyrittiin inflaation pysäyttämiseen. Asia tuli vireille muodostettaessa Urho Kekkosen toista hallitusta saman vuoden tammikuussa. Kekkonen piti talouden vakauttamista halltuksensa tärkeänä tavoitteena. Linnarauha merkitsi hintojen ja palkkojen pysyttämistä muuttumattomina viiden kuukauden ajan, toukokuun alusta syyskuun loppuun. Ratkaisu muotoului pitkissä neuvotteluissa, joissa kaikki etujärjestöt ja hallitus joutuivat perääntymään alkuperäisistä tavoitteistaan. Viiden kuukauden linnarauhan aikana oli tarkoitus löytää pysyvämpi ratkaisu inflaation hallitsemiseen.

Nykyajan poliittisena terminä linnarauha tarkoittaa konsensuspolitiikkaa: erimieliset puolueet tai etujärjestöt sopivat tilapäisestä yhteisestä linjasta, jota noudatetaan, vaikka linja ei täysin vastaa eri osapuolten aitoa näkemystä (keskinäiset riitakysymykset ohitetaan jos niistä ei saavuteta yhteisymmärrystä). Sopimus pyritään tekemään sellaiseksi, että se on kaikkien hyväksyttävissä, joten myös pienempiä osapuolia kuunnellaan.