Liskot
| Liskot | |
|---|---|
 |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Matelijat Reptilia |
| Lahko: | Suomumatelijat Squamata |
| Alalahko: |
Liskot Lacertilia* Gauthier, 1984[1] |
| Synonyymit | |
|
|
 |
|
| Osalahkot[2] | |
|
|
| Katso myös | |
Liskot (Lacertilia) on alalahko suomumatelijoiden (Squamata) lahkossa. Ryhmä on parafyleettinen, sillä se sulkee pois käärmeet.
Liskot ovat yksi maailman monimuotoisimmista ja menestyneimmistä maanpäällisten selkärankaisten ryhmistä. Liskoja elää melkein kaikissa mahdollisissa elinympäristöissä sademetsistä aavikoille, ja tundralta Tyynenmeren atolleille ja korkeille vuorenrinteille. Liskoja tunnetaan yli 7 000 lajia, ja vuosittain tunnistetaan noin 100 uutta lajia.[4]
Piirteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pienimmät liskot ovat vain 17 millimetrin pituisia. Suurin on komodonvaraani, joka kasvaa kolmimetriseksi kuonosta hännänpäähän[5]. Joillain liskoilla on myrkkyrauhaset, ja myös suurimpien lajien kynnet, hampaat ja hännät voivat olla vaarallisia ihmiselle.[4]
Liskot ovat vaihtolämpöisiä. Niiden kehoa peittävät suomut, ja jotkin lajit ovat kirkkaasti kuvioituja. Useimmilla liskoilla on neljä raajaa, joista jokaisessa on viisi varvasta. Moni pieni lisko pystyy irrottamaan häntänsä puolustautumiskeinona.[4]
Liskoilla on kloaakki, ja koirailla on hemipenis. Useimmat lajit lisääntyvät munimalla, mutta jotkin lajit synnyttävät eläviä poikasia. Jotkin liskolajit kykenevät neitseelliseen lisääntymiseen.[4]
Liskoja elää maan päällä, maakoloissa, puissa ja vedessä. Osa liskoista elää päivisin ja osa öisin. Liskoihin kuuluu niin lihansyöjiä, hyönteissyöjiä, kasvissyöjiä kuin kaikkiruokaisiakin lajeja.[4]
Kehitys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Varhaisin tunnettu liskofossiili on peräisin 240 miljoonan vuoden takaa keskitriaskaudelta, ja se sai lajinimen Megachirella wachtleri. Sen kehityslinja ei ole kuitenkaan selviytynyt nykyaikaan. Useimpien nykyisten liskojen kehityslinjat saivat alkunsa arviolta varhaisjurakauden 200–170 miljoonaa vuotta sitten ja varhaisliitukauden 145–130 miljoonaa vuotta sitten välisenä aikana.[6]
Nykyihmisen ajan suurin lisko oli megalania, joka eli Australiassa pleistoseenikaudella vielä 48 000 vuotta sitten. Se kasvoi arviolta 5,5–7,9-metriseksi.[7]
Liskoille on piirretty erilaisia sukupuita. Erään sukupuun mukaan ensimmäiseksi suomumatelijoiden kantalinjasta erkaantui alalahdko Dibamia, sitten Gekkota ja kolmanneksi Scincomorpha. Toisen sukupuun mukaan ensin erkaantui Iguania.[8]
Suomessa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomessa luonnonvaraisina eläviä liskolajeja ovat sisilisko ja vaskitsa.[9] Vuonna 2014 Lounais-Suomessa havaittiin hietasisilisko. Se luokitellaan haitalliseksi vieraslajiksi.[10]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- O’Shea, Mark: Lizards of the World: A Guide to Every Family. Princeton University Press, 2021. ISBN 978-0-691-19869-9
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Sauria BioLib. Viitattu 14.11.2010.
- ↑ Palmén, Ernst & Nurminen, Matti (toim.): Eläinten maailma, Otavan iso eläintietosanakirja. 3. Lepakot–Perhoset, s. 970. Helsinki: Otava, 1974. ISBN 951-1-01530-3 (suomenkielisten nimien lähde)
- ↑ O’Shea 2021, s. 86.
- ↑ a b c d e O’Shea 2021, s. 6–7.
- ↑ O’Shea 2021, s. 11.
- ↑ O’Shea 2021, s. 8–9.
- ↑ O’Shea 2021, s. 11.
- ↑ O’Shea 2021, s. 12–13.
- ↑ Sammakkoeläinten ja matelijoiden levinneisyyskartoitus Suomen Lajitietokeskus. Viitattu 8.10.2023.
- ↑ Hietasisilisko – Lacerta agilis Suomen Lajitietokeskus. Viitattu 8.10.2023.