Maaret Kallio
Maaret Kallio | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Kansalaisuus | Suomi |
Ammatti | psykoterapeutti, kouluttaja, tietokirjailija |
Kirjailija | |
Tyylilajit | tietokirjallisuus |
Aiheesta muualla | |
Kotisivut | |
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Maaret Kallio (s. 1977) on suomalainen psykoterapeutti, tietokirjailija ja työnohjaaja. Hän on peruskoulutukseltaan sosionomi (amk) ja lisäksi hänellä on kognitiivis-analyyttisen psykoterapeutin (YET) ja pohjoismaisen kliinisen seksologian yhdistyksen (NACS) seksuaaliterapeutin pätevyys. Vuosina 2006–2015 Kallio toimi erityisasiantuntijana Väestöliitossa. Hän siirtyi Väestöliitosta yksityisyrityksen palvelukseen elokuussa 2015. Tämän rinnalla hän on ollut psykoterapeutti ja yksityinen ammatinharjoittaja vuodesta 2007.[1][2]
Kallio nousi suurempaan julkisuuteen erityisesti Ensitreffit alttarilla -tositelevisiosarjan asiantuntijana sekä Kielletty rakkaus -ohjelmasta.[3][4] Hänellä oli vuonna 2016 myös oma keskusteluohjelma Yhden illan juttu. Kallio on kirjoittanut Helsingin Sanomiin[5][6] kolumnia Lujasti lempeä vuodesta 2014 alkaen. Hän on ollut luottamustehtävissä pohjoismaisen kliinisen seksologian yhdistyksen puheenjohtajana 2012–2014. Kallio on Suomen World Visionin lastensuojelulähettiläs[7] ja Lastenklinikoiden kummi.[8]
Kallio on Kokoomuksen kansanedustajan ja Aalto-yliopiston entisen kyberturvallisuuden työelämäprofessori Jarno Limnéllin sisko.[9]
Teokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Sopivasti ihana. WSOY, 2012
- Oon siellä jossain mun: Seksuaalisesta väkivallasta toipuminen Väestöliitto, 2015.
- Kallio, Maaret & Kontula, Osmo: Happy end: Seksuaalisesti vireät pitkät parisuhteet. Helsinki: WSOY, 2015. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste
- Lujasti lempeä. Helsinki: WSOY, 2016. ISBN 978-951-0-41222-0
- Inhimillisiä kohtaamisia. Helsinki: WSOY, 2017. ISBN 978-951-0-42689-0
- Lujasti lempeä: Mielen työkirja. Helsinki: WSOY, 2018. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste
- Voimana toivo. Helsinki: WSOY, 2020. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste
- Välillä olet varpuseni. WSOY, 2022.
- Tunne hyvä suhde. WSOY, 2022.
- Saatan sinut unille. WSOY, 2023.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Kuka? (Arkistoitu – Internet Archive) maaretkallio.com
- ↑ Maaret Kallio Linkedln, linkedin.com
- ↑ Kielletty rakkaus -sarjan Anni Hautala ja Maaret Kallio ovat parien puolella: "Hienoa, että heidän tarinansa saadaan kuuluviin" nelonen.fi
- ↑ Ensitreffit alttarilla -terapeutti Maaret Kallio: "Olen joutunut karmean nettivihan kohteeksi" iltalehti.fi
- ↑ Maarit Kallio: Lujasti lempeä (blogi) hs.fi. Viitattu 7.9.2016.
- ↑ Lujasti lempeä Maaret Kallio, maaretkallio.com
- ↑ World Vision: Psykoterapeutti Maaret Kallio Suomen World Visionin lähettilääksi epressi.com. 18.4.2017, 10:42. Viitattu 26.1.2024.
- ↑ Lastenklinikan kummit: Vaikuttajat - Kummit kummit.fi. Viitattu 26.1.2024.
- ↑ Pystynen, Venla: Näin psykoterapeutti Maaret Kallio auttoi veljeään, professori Jarno Limnélliä pääsemään synkistä ajatuksistaan HS.fi. 4.8.2018.