Maisemamaalaus

John Constable, Wivenhoe Park, 1816.

Maisemamaalaus on maalaustaiteen genre, jossa kuvataan tavallisesti laajaa näköalaa ympäristöstä. Maisemamaalauksella on vahva osuus länsimaiden ja Itä-Aasian maiden maalaustaiteen traditiossa. Myös muissa medioissa, kuten valokuvissa maisema on keskeinen aihe. Maisemamaalauksesta käytetään usein myös sanaa maisemataide.

Taide ja ympäristö

Taiteen ja ympäristön välillä on vuorovaikutus. Me hahmotamme taidetta ympäristökokemustemme kautta, mutta näemme ja käsitämme ympäristöämme myös maisemataiteen kautta. Maisema viittaa siten sekä fyysiseen ympäristöön että kuvaan siitä. Esimerkiksi Suomessa romanttinen ja isänmaallinen maisemataide johti siihen, että itse luontoakin alettiin kokea ylevänä, pittoreskina, idyllisenä tai arkadisena.

Vaikka maisema on visuaalinen käsite, eri tavoin kuvattuun maisemaan liittyy kiinteästi eri aikojen ja kulttuurien maisema- ja luontokäsitys. Maisemamaalaus alkoi Euroopassa antiikin Rooman seinämaalauksista. Johtavaksi eurooppalaisen maisemamaalauksen tunnelmaksi tuli ylevä eli subliimi maisema 1700-luvulta alkaen.

Kansallisromantiikan aikana maisemia paitsi maalattiin, myös kirjoitettiin runoiksi ja sävellettiin lauluiksi ja sävellyksiksi tai valokuvattiin kirjoiksi kansallismaiseman käsitteen puitteissa.

Hieman samalla tavalla maisema voi olla tänään osa luonnontieteellistä, mielikuvituksellista tai myyttistä kartoitusta, valokuvaa tai videotaidetta, tanssi-, musiikki- tai performanssiesitystä ympäristötaiteessa.

Itä-Aasian ja Euroopan maisemat

Kiinan taiteen traditiossa voi tavata ”puhtaan” maisemamaalauksen, jossa yksityiskohtaisen tarkat ihmishahmot houkuttelevat katsojaa osallistumaan maiseman tapahtuman kokemiseen. Itä-Aasian taiteen perinteessä maisema onkin haluttu ja kunnioitettu maalauksen aihe. Se edustaa sekä luonnon itsensä kuvausta, että koodattua kuvitusta siitä, miten ihminen tarkastelee luontoa ja maailmaa. Voimakkaan, kunnioitusta herättävän maiseman sisällä ihmisen hahmo esiintyy joko häviävän pienenä tai ei ollenkaan.

Itä-Aasian ja Euroopan maisemakuvaukset olivat vuorovaikutuksessa. Esimerkiksi japanilainen Katsuhika Hokusai tutki hollantilaisia ja ranskalaisia pastoraalimaisemamaalauksia ja muunsi niiden perspektiivin ja varjostuksen japanilaisiksi maisemiksi. Hän välitti luonnon rauhallisuuden sekä ajatuksen ihmisen ja hänen ympäristönsä yhteydestä japanilaiseen populaaritaiteeseen.

Maisema Itä-Aasian taiteessa

• 
  Wang Shih-min, Maisema Chao Meng-fun tyyliin, 1670.
• 
  Wang Hui, Tuhat peninkulmaa Jangtsea pitkin, 1700.
• 
  Katsushika Hokusai (1760–1849), Matkustajat ylittämässä Oi-jokea.
• 
  Utagawa Hiroshige, Kirkas sää lumimyrskyn jälkeen Kameyamalla, n. 1831–34.

Euroopan perinne

Pompejissa ja Herculaneumissa on säilynyt roomalaisia freskoja, joissa kuvattiin maisemia. Ne koristivat ensimmäiseltä vuosisadalta peräisin olevia huoneita.

Maisemamaalaus alkoi taidemuotona Euroopassa 1400-luvulla. Renessanssin kylä- ja kaupunkimaisemissa maisema oli osa maalausta. Varhaisvaiheessa maalausten maisema oli juuri tausta, kulissi tai lavaste ihmisten toimille. Näitä olivat usein allegoriset tai uskonnolliset aiheet, kuten Lepo pakomatkalla Egyptiin, Itämaiden tietäjien matka tai Pyhä Yrjö erämaassa.

Tonavan koulukunta ((saksaksi) Donauschule tai Donaustil) oli 1500-luvun alussa Baijerissa ja Itävallassa (Tonavan laaksossa) toimineiden taidemaalarien piiri. Koulukunnan tärkeimpiä taiteilijoita olivat Albrecht Altdorfer, Wolf Huber, Lucas Cranach nuorempi, Jörg Breu vanhempi ja Rueland Frueauf nuorempi. Myös Lucas Cranach vanhempaa pidetään Tonavan koulukunnan taidemaalarina.

Länsimaisen maisemamaalauksen alkulähteillä

• 
  Maisema ja pyhä puu ennen vuotta 20, seinämaalaus, Pompeiji, Italia.
• 
  Augustin Hirschvogel (1503–1553), Maisema, etsaus.
• 
  Albrecht Altdorfer, Tonavan maisema Regensburgin kohdalla, taustalla Scheuchenberg, n. 1528.
• 
  Pieter Brueghel vanhempi, Jokimaisema ja kylväjä, 1557.

Hollannin landschap ja pittoreskin alku

Hollanninkielen sana landschap (saks. Landschaft, engl. landscape) tarkoittaa näkymää luontoon tai rakennettuun alueeseen. Sana siirtyi englanninkieleen maisemamaalausta tarkoittavana asiantuntijaterminä 1500-luvun lopulla ja laajeni sitten tästä nykyiseen näkymää tarkoittavaan merkitykseensä. Tämä käsite syntyi maassa, jossa suurin osa maisemaa oli ihmisen muokkaamaa. Muissa Germaanisissa kielissä kuin englannissa sana on tarkoittanut joko rajattua maa-aluetta tai (vanhimpana merkityksenä) itsehallinnollista alueyksikköä, missä merkityksessä sana vielä esiintyy esimerkiksi ruotsin kielen sanassa landskap (suom. maisema; maakunta).

Niin maisemamaalauksen kuin koko eurooppalaisen maisemakäsitteenkin kannalta pittoreskin ((englanniksi) picturesque=kuvauksellinen, maalauksellinen, värikäs) käsite tuli keskeiseksi 1700-luvulla, kun romanttinen herkkyys oli alkuasteellaan. Pittoreski oli aluksi esteettinen kategoria, jota sovellettiin niin rakennus- kuin maalaustaiteeseenkin. Myöhemmin Humphry Repton sovelsi pittoreskin käsitettä maisemasuunnitteluun. Tämä johti pittoreskin teoriaan, jonka mukaan maisemia pitäisi sommitella kuin maisemamaalauksia, joissa oli selkeä etuosa, keskikohta ja tausta.

Varhaiset maisemakuvat kirjoissa reunustettiin usein leveillä ja huolellisesti tehdyillä koristekehyksillä. Tällaisia olivat esimerkiksi englantilaisen Henry Pechamin maisemakuvat Minerva Britannia -kirjassa (1612). Niiden yhteyttä länsimaisen maiseman ja pittoreskin käsitteen syntyyn selostaa Simon Schama kirjansa Landscape and Memory johdannossa seuraavasti:

»Peachamin puupiirroksen kehystetty reuna on huomiota herättävän tarkkaan harkittu, kuten tuollaiset painetut tunnuskuvat usein olivat. Ne toimivat eräänlaisina visuaalisina muistuttajina tarkkaavaisille, että sisään on suljettu kokonainen assosiaatioiden ja tunteiden maailma joka antoi merkitystä näkymälle. Tällaisen tarkoituksellisen kehystämisen äärimmäisin esimerkki oli niin kutsuttu Clauden lasi, jota suositeltiin 1700-luvulla sekä taiteilijoille, että ”pittoreskin” maiseman turisteille. Pieni, kannettava peili, takanaan tumma kalvo, se oli nimetty ranskalaisen taidemaalarin mukaan, joka kaikkein täydellisimmin harmonisoi klassista arkkitehtuuria, lehteviä metsiköitä ja etäisiä vesiä. Jos näkymä peilissä oli lähelläkään tätä Clauden ideaalia, se arvioitiin riittävän ”pittoreskiksi”, jotta sitä voisi pitää arvossa tai jopa piirtää. Myöhemmät muunnelmat sävyttivät lasin aamunkoiton säteilevällä valolla tai ruusunpunaisella auringonlaskulla. Mutta aina juuri peritty traditio, joka ulottuu Arkadian myytteihin asti, Panin hedelmälliseen piiriin, jota nymfit ja satyyrit asuttavat sai aikaan maiseman, joka erottuu pelkästä geologiasta ja kasvustosta. »

Topografinen maisema ja romantiikka

Topografinen maisemamaalaus syntyi, kun aatelisto tilasi maisemamaalauksia, joissa maiseman tunnistettavuus oli tärkeää. Osana topografista maisemamaalausta olikin usein mukana aatelislinna tai kesäkartano. Maisemamaalauksesta tuli 1800-luvun taiteen keskeisin genre.

Romanttisen maisemamaalauksen tunteellisuutta ilmaistiin käyttämällä tehokeinoina muun muassa valohämyä (chiaroscuro) ja epäselvää siveltimenjälkeä. Kuvauksen kohteeksi valittiin dramaattisia luonnonnäkymiä, kuten vuoristoja ja kuohuvia koskia. Romanttisia maisemia maalasivat Suomessa muun muassa Hjalmar Munsterhjelm, Werner Holmberg ja Berndt Lindholm.

Subliimin maiseman kuvaajana tunnetuimpia ovat saksalaisen romantiikan maisemamaalarit Philipp Otto Runge ja Caspar David Friedrich. Saksasta tulikin 1800-luvulla maisemamaalauksen johtava paikka. Düsseldorfin koulukunta kukoisti 1830-1870 -luvuilla ja sieltä saivat maisemakäsityksensä ja maalaustekniikkansa niin amerikkalaiset, aluksi Hudson-joen laaksossa New Yorkin osavaltiossa toimineet maisemamaalarit, jotka tunnetaan Hudson River -koulukuntana, kuin Pohjoismaiden maisemamaalaritkin.

Romanttinen maisemamaalaus

• 
  Philipp Otto Runge, Lepohetki pakomatkalla Egyptiin, 1805.
• 
  Caspar David Friedrich, Ilta (Pilviä), 1824.
• 
  Caspar David Friedrich, Yksinäinen puu, 1822.
• 
  Caspar David Friedrich, Das Große Gehege, 1832.

Hudson River koulukunta, USA 1835–1870

• 
  Frederic Edwin Church, Iltahämy erämaassa, 1860.
• 
  Asher B. Durand, Pastoraalimaisema, 1861
• 
  Albert Bierstadt, Lander's Peak 1863, Kalliovuoret, USA.
• 
  Frederic Edwin Church, Tropiikin aamu, 1877.

Merimaisemia

• 
  William Turner, The Fighting Téméraire tugged to her last Berth to be broken, 1838.
• 
  Ivan Aivazovski, Kuun valaisema maisema ja laivanhylky.
• 
  Ivan Aivazovski, Pilviä meren yllä, tyyntä, 1889.
• 
  Ivan Aivazovski, Yhdeksäs aalto, 1850.

Maiseman mestareita

• 
  Rembrandt van Rijn, Mylly, 1645–1648.
• 
  Jean Baptiste Camille Corot, Fontainebleaun metsää, 1830.
• 
  Arhip Kuindzhi, Koivumetsikkö, 1879.
• 
  Ansel Adams, Tetonit ja Snake River, 1942.

Suomalainen maisema

Nouseva kansallisuusaate liittyi kansallisen identiteettiin, jonka kasvattamisessa maisema oli keskeinen. Kansallisvaltion ihanteen mukaisesti näitä maalaustaiteen ja valokuvauksen keinoin tallennettuja maisemia alettiin kutsua kansallismaisemiksi. Näiden tallentajia Suomessa olivat muun muassa taidemaalarit Akseli Gallen-Kallela, Pekka Halonen tai valokuvaaja I. K. Inha.

Toisen maailmansodan jälkeen osa itäsuomalaisista kansallismaisemista joutui Neuvostoliiton alueelle. Kaupungistuvan Suomen uusiksi kansallismaisemiksi tulivat 1940- ja 1950-luvuilla Lapin tunturi- ja erämaamaisemat, joista tuli uusi, suosittu arkadisen maisemamaalauksen ja valokuvauksen aihe.

Kansallisvaltion jälkeisellä ajalla maisemataide on ymmärretty vähemmän eksoottiseksi ja juhlalliseksi kuin romanttinen maisemakäsitys. Suomessa maisema on kuitenkin pysynyt melko keskeisenä aiheena niin maisemansuunnittelussa kuin taiteessakin. Taiteilijoita kiinnostavat yhä niin suburbaanin maiseman ulkoiset, kuin sisäiset mielenmaisemat, ilmiöt, erilaiset maa- ja ympäristötaiteen projektit kuin myös perinteinen optinen maisema sellaisenaan. Osa taiteilijoista kuvaa perinteistä jalostunutta maisemaa, osa suuntautuu ympäristötaiteeseen.

Modernismin maisema

• 
  Édouard Manet, Aamiainen nurmikolla, 1863.
• 
  Alfred Sisley, Silta Argenteuilissa, 1872.
• 
  Gustave Caillebotte, La Place de lÉurope, 1877.
• 
  Camille Pissarro, Rouen, Rue de l'Épicerie, 1898.

Maisemamaalauksen sanastoa

• allegorinen on vertauskuvallinen, kuvaannollinen, allegorinen maisema
• arkadia on ihannoidun paimenidyllin tyyssija, onnen maa
• arkadinen on ihanteellisen viehättävä, idyllinen
• bukolinen (tavallisesti pastoraalissa oleva) paimenelämään kuuluva, Bukolinen runous
• Clauden lasi tai Clauden peili oli Claude Lorrainin mukaan nimetty maiseman tarkasteluväline, optinen laite näkymän tarkasteluun, jota käyttivät maisemaa havainnoivat piirtäjät, taidemaalarit ja matkailijat 1700- ja 1800-luvuilla
• idylli on sopusointuisen viehättävä maisema, paikka tai olotila
• kapriisi on mielikuvituksellinen ja yllättävä aihe kuvataiteessa, erityisesti arkkitehtoninen fantasia, jossa yhdistetään rakennuksia, arkeologisia raunioita ja muita arkkitehtonisia elementtejä mielikuvituksellisin ja usein fantastisin yhdistelmin.
• merimaalaus kuvaa merta, rannikkoa, satamaa tai laivoja
• pastoraali on (lat. pastor paimen) paimenen elämän ihannoimista kirjallisuudessa, runoudessa, musiikissa tai maalaustaiteessa
• pastoraalimaisema esittää maalaiselämää, maalaismaisemaa ihannoidussa sävyssä
• panoraama on laajakuva, laaja. lavea maisema, maisemamaalauksen formaatti
• Paysage Moralisé (W. H. Audenin runon mukaan) (ranskaksi) tarkoittaa moralisoivaa maisemaa, tai moralisoivaa maaseutua
• pittoreski on maalauksellinen, silmääkiehtova
• staffaasi tarkoittaa maisema- tai arkkitehtuurimaalauksissa olevia henkilöitä tai eläinhahmoja, joita sanotaan myös täytefiguureiksi
• subliimi on ylevä, myös jalo, kauhistuttava, pelottava maisema
• topografia on paikan tai seudun yksityiskohtaisen tarkka maantieteellinen kuvaus tai esitys
• topografinen maisemamaalaus on maisema, joka voidaan joko kokonaan tai osittain tunnistaa
• ulkoilmamaalaus eli plein-air-maalaus
• veduta on yksityiskohtainen ja usein hyvin suurikokoinen maalaus, joka esittää tunnistettavaa kaupunkinäkymää tai maisemaa
• vista tarkoittaa näköalaa, yleiskielessä maisema, näkymä, panoraama

Katso myös

• Ympäristötaide

Kirjallisuutta

• Kivi, Jussi: Kaunotaiteellinen eräretkeilyopas. Helsinki: Taide: Kuvataideakatemia, 2004. ISBN 951-608-050-2

Aiheesta muualla

• Ateneumin taidemuseo, Luonnon lumo. Pohjoismaista maisemamaalausta 1840–1910 Ateneumin taidemuseossa Helsingissä koskeva näyttely (Arkistoitu – Internet Archive)
• Nurmijärven kunta, Pirjo Hämäläisen luento Suomalainen maisemataide ja sen nurmijärveläinen edustaja Vilho Askola (Arkistoitu – Internet Archive)
• The Metropolitan Museum of Art, Kiinalaisesta maisemamaalauksesta (englanniksi)

Vanhan maalaustaiteen genret

Historiamaalaus Laatukuva- eli genremaalaus Muotokuva Maisemamaalaus Asetelma

Taiteen ja ympäristön peruskäsitteet

• Installaatio
• Julkinen taide
• Kuvanveisto
• Maataide
• Maisema-arkkitehtuuri
• Maisemataide
• Paikkasidonnainen taide
• Prosenttiperiaate
• Rakennustaide
• Tilataide
• Valotaide
• Ympäristötaide