Maturidit
Maturidit (arab. الماتريدية) on islamilaisen teologian koulukunta, joka on saanut nimensä perustajaltaan, joka oli Abū Manṣūr Muḥammad al-Māturīdī (k. 944). Maturidit nojautuvat aš'arilaisuuden tavoin islamilaiseen traditioon ja ilmestykseen. Suuntaus sai kannatusta Persian Khorasanissa ja Keski-Aasian Transoxianassa, mutta kuihtui näiden alueiden jäätyä mongolivalloittajien jalkoihin 1200-luvulla. Sen jälkeen aš'arilaisuudesta kehittyi sunnalaisen islamin hallitseva teologinen suunta. Sen perustaja oli al-Maturidin aikalainen Abu l-Hassan al-Aš'ari (k. 933).[1] Maturidien teologinen madhhab vaikuttaa kuitenkin edelleen Kaakkois-Aasiassa[2] ja on tärkeä osa sunni-islamilaisuutta. [3]
Oppi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Maturidi -koulukunta torjui aš'ariittien tavoin mu'taziliittien ajatuksen rationaalisen järjen käytöstä Koraania tulkittaessa ja sitoutui Koraanin kirjaimelliseen lukemiseen. Myös vapaasta tahdosta maturidit omaksuivat aš'ariittien kanssa samanlaisen kannan ja korostivat Jumalan kaikkivaltiutta. Ihmisen vapaalle tahdolle jätettiin tilaa vain sen verran, että syntiä tehneitä oli oikein rangaista. Myöhemmin maturidit alkoivat korostaa ihmisen tahdonvapautta.[4]
Aš'ariiteista maturidit erosivat siinä, että he katsoivat pääsyn Paratiisiin olevan varma, jos muslimi tunnollisesti suoritti uskonnolliset velvollisuutensa. Aš'arilaiset katsovat, että tällainen ehto rajoittaisi Jumalan kaikkivaltiutta. Jumalaa eivät heidän mielestään sitoneet mitkään lupaukset, vaan Hän teki kuten tahtoi.[4]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Keller, Nuh Ha Mim (toim.): Reliance of the Traveller. Revised Edition. The Classic Manual of Islamic Sacred Law "Umdat al-Salik" by Ahmad ibn Naqib al-Misri (d. 769/1368) In Arabic with Facing English Text, Commentary and Appendices Edited and Translated by Nuh Ha Mim Keller. Beltsville, Maryland: amana publications, 2017. ISBN 0-915957-72-8 Teoksen verkkoversio. (englanniksi) (arabiaksi)
- Martin, Richard, C., Woodward, Mark R & Atmaja Dwi S.: Defenders of Reason in Islam. Mu'tazilism from Medieval School to Modern Symbol. Oneworld, 1997. ISBN 1-85168-147-7
- Māturīdiyyah Encyclopaedia Britannica. Viitattu 24.10.2021.