Sentimentalismi (etiikka)
Sentimentalismi (myös moraalinen sentimentalismi tai moraaliaistin teoria) on metaeettinen ja epistemologinen moraaliarvostelmien syntyperää koskeva näkemys. Sentimentalismi on myös läheisessä yhteydessä eettiseen intuitionismiin.lähde?
Sentimentalismin mukaan moraaliset tunteet ovat ratkaisevia moraaliarvostelmia tehtäessä ja niiden oikeellisuutta ratkaistaessa. Toisten mukaan tämä tulee ymmärtää moraaliarvostelmien ontologiaa koskevana näkemyksenä, missä toiset sitä vastoin katsovat, että kyse on epistemologisesta moraaliarvostelmien oikeuttamiseen liittyvästä kysymyksestä. Uusi psykologinen moraaliarvostelmien ja emootioiden yhteyttä käsittelevät tutkimus on lisännyt kiinnostusta sentimentalismia kohtaan.[1]
Tunnettuja sentimentalismin kannattajia ovat esimerkiksi Anthony Ashley-Cooper (1671–1713), Francis Hutcheson (1694–1746), David Hume (1711–1776), Adam Smith (1723–1790) ja Suomessa Edvard Westermarck. Nykyfilosofeista sentimentalistisia näkemyksiä ovat puolustaneet esimerkiksi Michael Slote, Justin D'Arms, Daniel Jacobson, Jesse Prinz, Simon Blackburn ja Allan Gibbard, kaksi viimeiksi mainittua non-kognitivistisessa muodossa. Moraalipsykologian piirissä sentimentalismia on puolustanut esimerkiksi Jonathan Haidt.lähde?
Aiheeseen liittyvää
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Antti Kauppinen: Moral Sentimentalism Stanford Encyclopedia of Philosophy. 29.1.2014. Stanford University. Viitattu 4.9.2017. (englanniksi)
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Etiikan lukemisto, toim. Veikko Launis, Markku Oksanen, Seppo Sajama. Helsinki Gaudemus, 2010 ISBN 978-952-495-156-2
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Frank Martela: Moraaliaisti.