Nikolai Kibaltšitš
Nikolai Ivanovitš Kibaltšitš (ven. Никола́й Ива́нович Киба́льчич; 31. lokakuuta (J: 19. lokakuuta) 1853 nykyisen Tšernihivin alueen Korop – 15. huhtikuuta (J: 3. huhtikuuta) 1881 Pietari) oli venäläinen vallankumouksellinen narodnikki ja keksijä.
Nikolai Kibaltšitš syntyi papin perheeseen. Hän opiskeli Pietarin liikenneinsinööri-instituutissa ja lääketieteellis-kirurgisessa akatemiassa.[1] Opiskeluaikanaan hän liittyi narodnikkeihin. Lokakuussa 1875 Kibaltšitš pidätettiin laittoman kirjallisuuden hallussapidosta. Vuonna 1878 hänet päästettiin vapaaksi poliisin valvonnan alaisena.[2]
Vapauduttuaan Kibaltšitš liittyi Zemlja i voljan Svoboda ili smert (”Vapaus tai kuolema”) -nimiseen terroristiryhmään, jossa hän vastasi räjähdysaineiden valmistamisesta. Zemlja i voljan hajottua hän kuului Narodnaja voljan toimeenpanevaan komiteaan. Hän hoiti maanalaista kirjapainoa ja laati järjestön ohjelmajulistuksia. Räjähdysaineasiantuntijana Kibaltšitš osallistui Odessassa suoritetun keisarillisen junan räjäyttämisen, Stepan Halturinin Talvipalatsin pommiattentaatin ja Aleksanteri II:n murhan valmisteluun. Murhan jälkeen hänet pidätettiin. Vankilassa hän suunnitteli rakettimoottorilla toimivan lentokoneen.[2] Kibaltšitš ja neljä muuta murhan osanottajaa, Andrei Željabov, Sofja Perovskaja, Timofei Mihailov ja Nikolai Rysakov tuomittiin kuolemaan ja hirtettiin Pietarissa Semjonovskin kentällä.[3]
Kibaltšitšia pidetään yhtenä rakettiteknologian edelläkävijöistä. Hänen mukaansa on nimetty kuun kääntöpuolella sijaitseva kraatteri.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Bolšaja Sovetskaja Entsiklopedija, tom 12, s. 74. Moskva: Sovetskaja Entsiklopedija, 1973.
- ↑ a b c Entsiklopedija Krugosvet: Nikolai Kibaltšitš krugosvet.ru. Arkistoitu 4.12.2009. Viitattu 19.12.2009. (venäjäksi)
- ↑ Sankt-Peterburg. Petrograd. Leningrad: Entsiklopeditšeski spravotšnik, s. 473. Moskva: Bolšaja Rossijskaja Entsiklopedija, 1992. ISBN 5-85270-037-1
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Nikolai Rynin: Interplanetary Flight and Communication, vol. 2, no. 4. Washington, D.C.: NASA and NSF, 1971.
| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
