Päivä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee vuorokaudenaikaa. Sanan muita merkityksiä on lueteltu täsmennyssivulla.

Päivä on vuorokauden valoisa aika. Maapallon alue, jossa on päivä, on silloin kääntyneenä Aurinkoon päin. Päivällä voidaan tarkoittaa myös koko vuorokautta.

Kukin kalenteripäivä voidaan tunnistaa sen päivämäärän mukaan. Päivän lyhenne on pv[1] ja kansainvälisesti d.

Biologisesti päivä on toiminnan aikaa vuorokaudesta. Auringon lämmön ansiosta päivälämpötila on yölämpötilaa korkeampi. Auringon valo saa kasvit kasvamaan ja viherkasvit yhteyttämään. Keväällä lisääntyvä auringonvalo saa eläinkunnan lisääntymistoiminnot alkuun.

Seisaukset ja tasaukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talvipäivänseisaukseksi kutsutaan sitä päivää vuodessa, jolloin auringon aika taivaanrannan yläpuolella on pienin. Kesäpäivänseisaus on taas vuorostaan se päivä, jolloin aurinko on näkyvillä pisimpään.

Kaamokseksi sanotaan sitä aikaa, kun aurinko ei nouse lainkaan. Kaamos esiintyy vain lähellä pohjois- ja etelänapaa. Yöttömäksi yöksi sanotaan vastaavasti päinvastaista aikaa, jolloin aurinko ei laske lainkaan.

Kevätpäiväntasaukseksi sanotaan päivää, jolloin päivä vaihtuu yötä pidemmäksi. Vastaavasti syyspäiväntasaus on päivä, jolloin yö muuttuu päivää pidemmäksi.

  1. Lyhenneluettelo 31.10.2013. Kotimaisten kielten keskus. Arkistoitu 12.10.2013. Viitattu 23.11.2013.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä tähtitieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.