Pappiskuningas Johannes

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pappiskuningas Johannes Hartmann Schedelin kronikassa 1493.
Pappiskuningas Johanneksen valtakunta sijoitettuna Etiopiaan Abraham Orteliuksen kartassa 1573.

Pappiskuningas Johannes (lat. presbyter Ioannes) on Aasiassa, myöhemmin Afrikassa asuvia kristittyjä hallitseva myyttinen kuningas, joka ilmaantui 1100-luvun puolivälissä eurooppalaiseen kirjallisuuteen. Hän esiintyy liittolaisena islaminuskoisia arabeja vastaan.

Ensimmäisiä mainintoja seurasi 1160–1170 tienoilla Johannekselta Eurooppaan tullut kirje, jossa kirjoittaja kutsui itseään Kolmen Intian kuninkaaksi. Valtakunta kuvataan paratiisimaiseksi: siellä oli arvokkaita jalokiviä, ihmeellisiä eläimiä ja kasveja. Toisaalta Johanneksen valtakuntaan liittyi apokalyptisiä piirteitä. Kirjeeseen pyrittiin vastaamaan: paavi Aleksanteri III:n kerrotaan vastanneen Johanneksen kirjeeseen 1177. Seuraavalla vuosisadalla eurooppalaiset etsivät tarujen valtakuntaa mongolien keskuudesta, kuten monet säilyneet matkakertomukset kertovat.

1300-luvulta alkaen varsinkin italialaiset siirsivät taruston valtakunnan Afrikkaan. 1400-luvulla sitä etsittiin enää vain Afrikasta. Valtakunta alettiin yleisesti samastaa Etiopiaan, joka oli jo vanhoista ajoista ollut kristitty valtakunta mutta josta Euroopassa oli islamin nousun jälkeen ollut vain niukasti tietoja. Vielä 1600-luvulla Euroopassa kutsuttiin tuolloin jo tutummaksi tullutta Etiopian kuningasta arvonimellä pappiskuningas Johannes.

Pappiskuningas Johannesta käsiteltiin John Buchanin kirjassa Prester John (suom. Afrikan viimeinen kuningas ja kaksiosaisena: Sinisen Antiloopin lähde ja Suuren Käärmeen luola,molemmat WSOY, 1962). Nykykaunokirjallisuudessa Johanneksen tarinaa käsittelee laajasti Umberto Eco romaanissaan Baudolino.[1]

  1. Eco, Umberto: Baudolino. (Baudolino, 2000) Helsinki: WSOY, 2002. ISBN 951-0-27242-6

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]