Pekka Airaksinen (muusikko)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pekka Airaksinen
Airaksinen vuonna 2009.
Airaksinen vuonna 2009.
Henkilötiedot
Syntynyt21. elokuuta 1945
Helsinki
Kuollut6. toukokuuta 2019 (73 vuotta)
Loimaa
Ammatti säveltäjä, muusikko, kirjailija, taidemaalari, meditaatio-opettaja
Muusikko
Aktiivisena 1967–2015[1]
Tyylilajit elektroninen musiikki
Yhtyeet Sperm

Pekka Airaksinen (21. elokuuta 1945 Helsinki[2] – 6. toukokuuta 2019 Loimaa)[3][4] oli suomalainen yrittäjä, elektronisen musiikin säveltäjä ja muusikko ja taidemaalari. Hän oli Sperm-yhtyeen toinen perustaja ja Helsingin underground-liikkeen keskeisiä vaikuttajia.[5][6]

Ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Airaksisen tuotantoon kuului satoja tunteja sävellyksiä, useita konsertteja sekä satoja maalauksia, lisäksi eeppisiä runoelmia ja näkytarinoita.[5] Hän perusti myös buddhalaisen uskonnollisen yhdyskunnan nimeltä Buddhalainen Dharmakeskus, jonka yhteydessä hän harjoitti kustannustoimintaa ja perusti kaksi meditaatioretriittikeskusta.[7][8] Hän omisti laajan kokoelman tiibetiläistä ja buddhalaista taidetta, jota on esillä Alastarolla Tiibetin taiteen keskuksessa.[5] Meditaatio-opettajana hän käytti henkistä vihkimysnimeään Maitreya.[9]

Airaksinen ei 1970-luvun jälkeen pitkään aikaan juuri musisoinut julkisuudessa, mutta 2000-luvulla hän aktivoitui tässä suhteessa uudelleen ja esiintyi useissa eri free jazz -kokoonpanoissa sekä kokeellisen musiikin festivaaleilla. Vuonna 2003 hän piti oman konsertin Avanto-festivaaleilla Helsingissä.[5]

Airaksinen toimi myös poikkitaiteellisissa piireissä. Hän oli perustamassa Elonkorjaajat-taiteilijaryhmää, joka toimi aktiivisesti 1970-luvulla ja yhdisti toiminnassaan maalausta, valokuvaa, runoutta ja ääniä. Airaksisen muun muassa esitti maalauksiaan ryhmän puitteissa. 2000-luvulla ryhmä aktivoitui uudelleen, ja Airaksinen oli mukana maalauksillaan. Hänellä oli myös laaja yksityisnäyttely Karkkilassa Galleria Bremenissä vuonna 2011.[5]

Airaksinen kirjoitti myös proosarunoja, joita julkaistiin esim. Kulttuurilehti Genesiksessä. Odo-meditaatioharjoituksia julkaisi One Point Life vuonna 2014 kirjassa nimeltä Odo, tie ties minne. Niitä Airaksinen itse piti tärkeimpänä saavutuksenaan, vaikkakaan ne eivät olleet hänen kuollessaan tulleet kovin tunnetuiksi.[5]

Airaksiselle myönnettiin valtion ylimääräinen taiteilijaeläke vuonna 2016[10].

Diskografia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Omakustanteita[5]

  • 3rd Erection 1968
  • Sperm: Shh! 1970
  • Samsa Trio 1972
  • One Point Music 1972
  • Pagoda 1973
  • Golden Age 1976
  • Mythological Duo
  • Vitamins 1978
  • Love'n Addiction 1978
  • M42 - 1980
  • M58 1980
  • Chakras 1980
  • Pundarika II 1977, 1984-5
  • Brahmaghosa 1979, 1985
  • Afrodipankara 1978, 1985
  • Jewel Comet 1983
  • Sugatas 1984
  • Buddhas of Golden Light 1984
  • Mangala 1986
  • Union In Space 1986
  • Mahavastu cd 1990
  • Milk Sea 1994
  • Inner Galaxies 1996
  • Paramitas 1996
  • Pink Bodies 1997/1998
  • Tishya 1997/1998
  • Tents Of Thousands 1997/1998
  • Karmapa 1998
  • Garden Of Death (The Field Of Six Destinies) 1998/2001
  • Amitayus 1999 (/1990)
  • Out Of Space 1999
  • Anuddhata 2002
  • Datta 2002
  • Keskitie 1 A 1 2001
  • Avalokiteshvara 2002
  • Hole in the Soul 2002
  • Electrify Your Senses 2002
  • A poke in No 2003
  • Alphaville 2003
  • Jarovitzatsija Xe. 2002
  • The real taste of life 2000/2003
  • Original sine – original mine 2003
  • Nyks 2003 (1978, 1999)
  • Otata 1999/ 2003
  • Plum plum Arta Acta Bosonics 20032003
  • Holy Stamina Bosonics 2003
  • Dharmacement 1996/2003
  • Freak 2003
  • Vitae tennis nest 2003
  • Minerva 2003
  • Visitation 2003
  • Closed Garden 1987
  • Lake Vostok 2003
  • MRKRGNAO Dreamscape 2003
  • Gamelan 2003
  • Eix Narnia 2003
  • Madam I'm Adam 2003
  • Classik Hold Trio Robotniks. 2004
  • Classik Hold On 2004
  • Homages 2004
  • Atom Jar 2004
  • Trente-deux regards jétés sur les signes de Tathagata 2004
  • Four Seasons 2004
  • Sakyamuni 2005

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Discography 1.12.2020. daka.fi. (englanniksi)
  2. ↑ Kuka? Pekka Airaksinen Helsingin Sanomat. 21.11.2003. Viitattu 7.5.2019.
  3. ↑ Häkkinen, Perttu: Elektronisen musiikin pioneeri Pekka Airaksinen kerää yhä arvostusta ulkomailla HS.fi. 21.8.2015. Viitattu 19.9.2015.
  4. ↑ Fräntilä, Jarkko: Elektronisen musiikin säveltäjä ja muusikko Pekka Airaksinen on kuollut Rumba. 6.5.2019. Viitattu 7.5.2019.
  5. ↑ a b c d e f g Irma Rinne: Pekka Airaksinen 1945–2019. Herkkä visionääri vaikutti monen ihmisen elämään. Helsingin Sanomat, 29.5.2019, s. B 13. Helsinki: Sanoma Oyj. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 31.5.2019.
  6. ↑ Vuorela, Mervi ja Josefsson, Jonas: Undergroundin ja avantgarden kummisetä Pekka Airaksinen: ”Kyllä me ymmärrettiin, että ei tätä kukaan tajua” yle.fi. Viitattu 25.8.2020.
  7. ↑ Buddhalainen Dharmakeskus Uskonnot Suomessa. 11.4.2018. Arkistoitu 21.1.2021. Viitattu 24.8.2020.
  8. ↑ Hakkarainen, Jari: Salaperäinen buddhakoulu avasi ovensa: Loimaalla toimii Suomen ainoa Tiibetin taidekeskus YLE Uutiset. 19.10.2017. Viitattu 24.8.2020.
  9. ↑ Jukka Lindfors & Markku Salo: Ensimmäinen aalto. Helsingin underground 1967-1970. Odessa, 1988, s. 199.
  10. ↑ Ylimääräinen taiteilijaeläke 59 taiteilijalle Taiteen keskustoimikunta Taike. 29.6.2016. Viitattu 6.8.2024.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Pekka_Airaksinen_(muusikko)&oldid=22556283”