Pekka Airaksinen (muusikko)
Pekka Airaksinen | |
---|---|
Airaksinen vuonna 2009. |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 21. elokuuta 1945 Helsinki |
Kuollut | 6. toukokuuta 2019 (73 vuotta) Loimaa |
Ammatti | säveltäjä, muusikko, kirjailija, taidemaalari, meditaatio-opettaja |
Muusikko | |
Aktiivisena | 1967–2015[1] |
Tyylilajit | elektroninen musiikki |
Yhtyeet | Sperm |
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
Pekka Airaksinen (21. elokuuta 1945 Helsinki[2] – 6. toukokuuta 2019 Loimaa)[3][4] oli suomalainen yrittäjä, elektronisen musiikin säveltäjä ja muusikko ja taidemaalari. Hän oli Sperm-yhtyeen toinen perustaja ja Helsingin underground-liikkeen keskeisiä vaikuttajia.[5][6]
Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Airaksisen tuotantoon kuului satoja tunteja sävellyksiä, useita konsertteja sekä satoja maalauksia, lisäksi eeppisiä runoelmia ja näkytarinoita.[5] Hän perusti myös buddhalaisen uskonnollisen yhdyskunnan nimeltä Buddhalainen Dharmakeskus, jonka yhteydessä hän harjoitti kustannustoimintaa ja perusti kaksi meditaatioretriittikeskusta.[7][8] Hän omisti laajan kokoelman tiibetiläistä ja buddhalaista taidetta, jota on esillä Alastarolla Tiibetin taiteen keskuksessa.[5] Meditaatio-opettajana hän käytti henkistä vihkimysnimeään Maitreya.[9]
Airaksinen ei 1970-luvun jälkeen pitkään aikaan juuri musisoinut julkisuudessa, mutta 2000-luvulla hän aktivoitui tässä suhteessa uudelleen ja esiintyi useissa eri free jazz -kokoonpanoissa sekä kokeellisen musiikin festivaaleilla. Vuonna 2003 hän piti oman konsertin Avanto-festivaaleilla Helsingissä.[5]
Airaksinen toimi myös poikkitaiteellisissa piireissä. Hän oli perustamassa Elonkorjaajat-taiteilijaryhmää, joka toimi aktiivisesti 1970-luvulla ja yhdisti toiminnassaan maalausta, valokuvaa, runoutta ja ääniä. Airaksisen muun muassa esitti maalauksiaan ryhmän puitteissa. 2000-luvulla ryhmä aktivoitui uudelleen, ja Airaksinen oli mukana maalauksillaan. Hänellä oli myös laaja yksityisnäyttely Karkkilassa Galleria Bremenissä vuonna 2011.[5]
Airaksinen kirjoitti myös proosarunoja, joita julkaistiin esim. Kulttuurilehti Genesiksessä. Odo-meditaatioharjoituksia julkaisi One Point Life vuonna 2014 kirjassa nimeltä Odo, tie ties minne. Niitä Airaksinen itse piti tärkeimpänä saavutuksenaan, vaikkakaan ne eivät olleet hänen kuollessaan tulleet kovin tunnetuiksi.[5]
Airaksiselle myönnettiin valtion ylimääräinen taiteilijaeläke vuonna 2016[10].
Diskografia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Omakustanteita[5]
- 3rd Erection 1968
- Sperm: Shh! 1970
- Samsa Trio 1972
- One Point Music 1972
- Pagoda 1973
- Golden Age 1976
- Mythological Duo
- Vitamins 1978
- Love'n Addiction 1978
- M42 - 1980
- M58 1980
- Chakras 1980
- Pundarika II 1977, 1984-5
- Brahmaghosa 1979, 1985
- Afrodipankara 1978, 1985
- Jewel Comet 1983
- Sugatas 1984
- Buddhas of Golden Light 1984
- Mangala 1986
- Union In Space 1986
- Mahavastu cd 1990
- Milk Sea 1994
- Inner Galaxies 1996
- Paramitas 1996
- Pink Bodies 1997/1998
- Tishya 1997/1998
- Tents Of Thousands 1997/1998
- Karmapa 1998
- Garden Of Death (The Field Of Six Destinies) 1998/2001
- Amitayus 1999 (/1990)
- Out Of Space 1999
- Anuddhata 2002
- Datta 2002
- Keskitie 1 A 1 2001
- Avalokiteshvara 2002
- Hole in the Soul 2002
- Electrify Your Senses 2002
- A poke in No 2003
- Alphaville 2003
- Jarovitzatsija Xe. 2002
- The real taste of life 2000/2003
- Original sine – original mine 2003
- Nyks 2003 (1978, 1999)
- Otata 1999/ 2003
- Plum plum Arta Acta Bosonics 20032003
- Holy Stamina Bosonics 2003
- Dharmacement 1996/2003
- Freak 2003
- Vitae tennis nest 2003
- Minerva 2003
- Visitation 2003
- Closed Garden 1987
- Lake Vostok 2003
- MRKRGNAO Dreamscape 2003
- Gamelan 2003
- Eix Narnia 2003
- Madam I'm Adam 2003
- Classik Hold Trio Robotniks. 2004
- Classik Hold On 2004
- Homages 2004
- Atom Jar 2004
- Trente-deux regards jétés sur les signes de Tathagata 2004
- Four Seasons 2004
- Sakyamuni 2005
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Discography 1.12.2020. daka.fi. (englanniksi)
- ↑ Kuka? Pekka Airaksinen Helsingin Sanomat. 21.11.2003. Viitattu 7.5.2019.
- ↑ Häkkinen, Perttu: Elektronisen musiikin pioneeri Pekka Airaksinen kerää yhä arvostusta ulkomailla HS.fi. 21.8.2015. Viitattu 19.9.2015.
- ↑ Fräntilä, Jarkko: Elektronisen musiikin säveltäjä ja muusikko Pekka Airaksinen on kuollut Rumba. 6.5.2019. Viitattu 7.5.2019.
- ↑ a b c d e f g Irma Rinne: Pekka Airaksinen 1945–2019. Herkkä visionääri vaikutti monen ihmisen elämään. Helsingin Sanomat, 29.5.2019, s. B 13. Helsinki: Sanoma Oyj. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 31.5.2019.
- ↑ Vuorela, Mervi ja Josefsson, Jonas: Undergroundin ja avantgarden kummisetä Pekka Airaksinen: ”Kyllä me ymmärrettiin, että ei tätä kukaan tajua” yle.fi. Viitattu 25.8.2020.
- ↑ Buddhalainen Dharmakeskus Uskonnot Suomessa. 11.4.2018. Arkistoitu 21.1.2021. Viitattu 24.8.2020.
- ↑ Hakkarainen, Jari: Salaperäinen buddhakoulu avasi ovensa: Loimaalla toimii Suomen ainoa Tiibetin taidekeskus YLE Uutiset. 19.10.2017. Viitattu 24.8.2020.
- ↑ Jukka Lindfors & Markku Salo: Ensimmäinen aalto. Helsingin underground 1967-1970. Odessa, 1988, s. 199.
- ↑ Ylimääräinen taiteilijaeläke 59 taiteilijalle Taiteen keskustoimikunta Taike. 29.6.2016. Viitattu 6.8.2024.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- http://daka.fi/airaksinen/ (englanniksi)
- Airaksinen Discogs-sivustolla (englanniksi)
- Pekka Airaksinen, avantgardea saunamökistä, Ylen Elävä arkisto
- Pekka Airaksisen muistokirjoitus Helsingin Sanomissa