Sarajärvi (Pudasjärvi)
Sarajärvi eli Sarakylä on Pudasjärven kaupungin pohjoisosassa sijaitseva noin 400 asukkaan kylä.[1] Sarakylä sijaitsee noin 60 kilometrin päässä kaupungin keskustaajamasta Kurenalta.
Sarakylän asutuksesta löytyy kirjallista aineistoa 1500-luvulta. Kylä on aiemmin ollut tiheään asuttua, mutta nykyään se on ollut kaupungin suurimpia muuttotappiokyliä viime vuosikymmeninä. Kylän asukasluku on enimmillään ollut noin 2 000. Sarajärveä suunniteltiin 1930-luvulla jopa omaksi kunnaksi, johon olisi liitetty myös naapurikyliä Ranuan kunnan puolelta. Toteutumattoman hankkeen puuhamiehenä oli paikallinen vaikuttaja Kalle Sarala.[1]
Kylällä toimii Sarakylän koulu, jossa annetaan esiopetusta ja perusopetusta vuosiluokille 1–6.[2][3] Lukuvuoden 2018 alussa oppilaita koulussa oli yhteensä 21.[4] Kylän alueella kansakouluja oli aikoinaan enimmillään viisi. 1960-luvun alussa kylän alueella oli yhteensä noin 300 oppilasta.[1]
Sarakylässä on aiemmin toiminut oma kyläkauppa. Kyläkaupan yhteydessä oli myös Pudasjärven Osuuspankin konttori[5]. Kyläkaupalla oli myös oma myymäläauto.[6] Nykyisin lähikauppa sijaitsee Rytingissä, josta löytyvät myös asiamiesposti, Pudasjärven Apteekin palvelupiste ja huoltoasema.[7] Sarakylässä järjestetään vuosittain perinteiset Vattumarkkinat, jotka on järjestetty vuodesta 1989 lähtien.[8][9] Ensimmäisinä vuosina markkinatapahtuma oli jopa viikon mittainen, mutta nykyvuosina markkinat on järjestetty elokuussa yhtenä viikonloppuna.[10]
Sarakylässä on vuonna 1976 käyttöön otettu kappeli ja sen yhteydessä hautausmaa, jossa on 50 sankarivainajan haudat. Kappelissa järjestetään jumalanpalveluksia kuukausittain ja muita tilaisuuksia.[11][12]
Kouva kuuluu osana Sarakylään, ja tämä vaaraseutu on osa Syötteen kansallispuiston aluetta.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Historia (Internet archive) Sarakylän alueen kyläseura. Arkistoitu 16.3.2016. Viitattu 25.2.2024.
- ↑ Sarakylän koulu Pudasjärven kaupunki. Arkistoitu 3.7.2022. Viitattu 15.5.2022.
- ↑ Sarakylän koulu Suomi.fi. Viitattu 15.5.2012.
- ↑ Sarakylän koulun oppilasmäärä ja alue ovat lähes samat kuin sata vuotta sitten Iijokiseutu. 19.12.2018. Viitattu 15.5.2012.
- ↑ Kuva sanomalehti Kalevan kuvagalleriasta kaleva.fi. Viitattu 15.5.2022.
- ↑ Puhokselta alkoi Pudasjärven myymäläautojen historia – reilu viisi vuosikymmentä pihasta pihaan -palvelua Iijokiseutu. 23.9.2017. Viitattu 15.5.2012.
- ↑ Meistä Rytingin Kauppa. Viitattu 15.5.2022.
- ↑ Sarakylän Vattumarkkinat 16.8.2009 Pudasjärvellä Aluehallintovirasto. Arkistoitu 26.5.2012. Viitattu 29.10.2013.
- ↑ Enemmän tuttuja ja juttuja kuin vattuja. Iijokiseutu, 14.8.2012.
- ↑ Kiminki, Toivo: Sarakylän Vattumarkkinat 30 vuotta – satojen hehtaarien vatukot kylän vaaramaissa innostivat tapahtuman järjestämiseen Iijokiseutu. 16.8.2019. Viitattu 15.5.2022.
- ↑ Sarakylän kappeli Pudasjärven seurakunta. Viitattu 15.5.2022.
- ↑ Sarakylän hautausmaan käyttösuunnitelma (pdf) Pudasjärven seurakunta. 8.8.2017. Oulun hiippakunnan tuomiokapituli. Viitattu 15.5.2022.