Satamarock

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Satamarock (viralliselta nimeltään Himangan Satamarock) on heinäkuun toisena lauantaina järjestettävä musiikkifestivaali Kalajoen Himangalla.[1]

Valokuva Hausmyllyn keikalta 2023 Satamarockista.
Hausmylly esiintymässä Satamarockissa 2023.

Satamarock järjestettiin ensimmäisen kerran heinäkuussa 2023. Taustahahmoina tapahtumalle toimivat himankalaistaustaiset Jere Rönkkö, Mika Hakkarainen ja Lasse Joensuu.[1] Pääesiintyjinä ensimmäisen vuoden tapahtumassa olivat Uniklubi ja Hausmylly. Tapahtumaan myytiin noin 1300 lippua, järjestäjien yleisötavoitteen ollessa 700-800 myytyä lippua.[2] Satamarock sai laajasti huomiota Keski-Pohjanmaan alueen paikallismedioissa, sekä valtakunnallisesti Tiktokissa, jossa tapahtumaan liittyvillä videoilla oli elokuussa 2023 yli miljoona näyttökertaa.[3]

Heinäkuussa 2024 Satamarock-tapahtuma järjestettiin toista kertaa. Pääesiintyjinä tapahtumassa nähtiin Dingo, Virve Rosti, Freeman & Menneisyyden Vangit, ja HesaÄijä.[1] Tapahtuman yleisömäärä lähes tuplaantui ensimmäisestä vuodesta, ja kokonaismäärä myydyille lipuille oli yli 2200 kappaletta. Tapahtuma oli loppuunmyyty.[4]

Kolmas Satamarock-tapahtuma julkistettiin marraskuussa 2024. Se järjestetään lauantaina 12. heinäkuuta 2025, ja ensimmäisenä esiintyjänä paljastettiin Yö & JP Leppäluoto.[5]

Satamarock järjestetään samana viikonloppuna, kuin perinteikkäät Raumankarin Markkinat, joissa vierailee vuosittain useita satoja ihmisiä Himangan lähikunnista.[1]