Selman Waksman

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Selman Waksman
Professori Waksman tutkimuslaboratoriossaan.
Professori Waksman tutkimuslaboratoriossaan.
Henkilötiedot
Syntynyt22. heinäkuuta 1888
Nova Pryluka, Kiovan kuvernementti, Venäjän keisarikunta
Kuollut16. elokuuta 1973 (85 vuotta)
Massachusetts, Yhdysvallat
Koulutus ja ura
Tutkimusalue Biokemia ja mikrobiologia
Palkinnot Nobel-palkinto Nobelin fysiologian tai lääketieteen palkinto (1952)

Selman Abraham Waksman (22. heinäkuuta 1888 Nova Pryluka, Kiovan kuvernementti, Venäjän keisarikunta; nyk. Lypovetsin piiri, Vinnytsjan alue, Ukraina – 16. elokuuta 1973, Massachusetts, Yhdysvallat) oli ukrainalaissyntyinen, vuonna 1910 valtionstipendin voitettuaan Yhdysvaltoihin muuttanut amerikanjuutalainen biokemisti ja tutkija. Hän suoritti kandidaatin tutkinnon vuonna 1915 pääaineenaan maatalous Rutgers Collegesta ja maisterin tutkinnon 1916. Hän väitteli vuonna 1918 Kalifornian yliopistosta pääaineenaan biokemia. Hän sai nimityksen Rutgersin yliopiston apulaisprofessoriksi vuonna 1925 ja mikrobiologian professoriksi vuonna 1930.[1]

Waksman sai lääketieteen Nobelin vuonna 1952, hänen tutkimustyönsä 1940-luvun alussa tuotti muun muassa aktinomykeeteistä eristetyn streptomysiinin, tuberkuloosiin tehoavan lääkkeen. Waksman antoi mikrobeista löytyneille bakteereja hävittäville aineille nimen antibiootti. Hän etsi aktiivisesti sellaisia antibiootteja, jotka vaikuttaisivat niin kutsuttuihin gram-negatiivisiin bakteereihin.[2][1]

Penisilliini oli löytynyt aikaisemmin, mutta sen keksijä Alexander Fleming pystyi tuottamaan tarpeellisia määriä vasta yhteistyössä amerikkalaisten kanssa 1940-luvulla. Siten toisiaan täydentävät gram-positiivisiin bakteereihin vaikuttava penisilliini ja gram-negatiivisiin bakteereihin vaikuttava streptomysiini tulivat lähes samaan aikaan käyttöön ja niitä ruvettiin käyttämään myös yhdistelmähoitona. Streptomysiinin ovat myöhemmin korvanneet vähemmän haittoja aiheuttavat samaan aminoglykosidiryhmään kuuluvat antibiootit.[2]

Waksmanin tutkimustyö oli tärkeä tuberkuloosin hoidossa, sillä streptomysiini oli ensimmäinen tuberkuloosiin tehoava antibioottinen lääke. Sitä alettiin käyttää yhdistelmähoitona myöhemmin. Sitä yhdisteltiin para-aminosalyyliin (PAS) sekä isoniatsidiin (INH). Isoniatsidi tuli käyttöön viimeisimpänä (1952).[3]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • J. Wickström: Tarttuvat taudit, SHKS-WSOY, 1970 (laitoksen 5. uudistettu painos - ei ISBN-numeroa, alkuteos ruotsinkielinen: Infektionssjukdomarna, s. 58) Suom. Leena Tuuteri

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Selman A. Waksman - Biographical nobelprize.org. Viitattu 29.12.2014. (englanniksi)
  2. ↑ a b Tuominen RK, Männistö PT, Aminoglykosidit, kirjassa Koulu M, Mervaala E, Tuomisto J, Farmakologia ja toksikologia, 8. p., ss. 912–916. Kustannus Oy Medicina, Kuopio 2012. ISBN 978-951-97316-4-3.
  3. ↑ Tuominen RK, Tuberkuloosilääkkeet ja sulfonit, kirjassa Koulu M, Mervaala E, Tuomisto J, Farmakologia ja toksikologia, 8. p., ss. 941–948. Kustannus Oy Medicina, Kuopio 2012. ISBN 978-951-97316-4-3
Nobelin fysiologian tai lääketieteen palkinnon saajat
1901–1925

1901: Behring 1902: Ross 1903: Finsen 1904: Pavlov 1905: Koch 1906: Golgi, Ramón y Cajal 1907: Laveran 1908: Metšnikov, Ehrlich 1909: Kocher 1910: Kossel 1911: Gullstrand 1912: Carrel 1913: Richet 1914: Bárány 1919: Bordet 1920: Krogh 1922: Hill, Meyerhof 1923: Banting, Macleod 1924: Einthoven

1926–1950

1926: Fibiger 1927: Wagner-Jauregg 1928: Nicolle 1929: Eijkman, Hopkins 1930: Landsteiner 1931: Warburg 1932: Sherrington, Adrian 1933: Morgan 1934: Whipple, Minot, Murphy 1935: Spemann 1936: Dale, Loewi 1937: Szent-Györgyi 1938: Heymans 1939: Domagk 1943: Dam, Doisy 1944: Erlanger, Gasser 1945: Fleming, Chain, Florey 1946: Muller 1947: C. Cori, G. Cori, Houssay 1948: Müller 1949: Hess, Moniz 1950: Kendall, Reichstein, Hench

1951–1975

1951: Theiler 1952: Waksman 1953: Krebs, Lipmann 1954: Enders, Weller, Robbins 1955: Theorell 1956: Cournand, Forssmann, Richards 1957: Bovet 1958: Beadle, Tatum, Lederberg 1959: Ochoa, Kornberg 1960: Burnet, Medawar 1961: Békésy 1962: Crick, Watson, Wilkins 1963: Eccles, Hodgkin, Huxley 1964: Bloch, Lynen 1965: Jacob, Lwoff, Monod 1966: Rous, Huggins 1967: Granit, Hartline, Wald 1968: Holley, Khorana, Nirenberg 1969: Delbrück, Hershey, Luria 1970: Katz, Euler, Axelrod 1971: Sutherland 1972: Edelman, Porter 1973: Frisch, Lorenz, Tinbergen 1974: Claude, Duve, Palade 1975: Baltimore, Dulbecco, Temin

1976–2000

1976: Blumberg, Gajdusek 1977: Guillemin, Schally, Yalow 1978: Arber, Nathans, Smith 1979: Cormack, Hounsfield 1980: Benacerraf, Dausset, Snell 1981: Sperry, Hubel, Wiesel 1982: Bergström, Samuelsson, Vane 1983: McClintock 1984: Jerne, Köhler, Milstein 1985: Brown, Goldstein 1986: Cohen, Levi-Montalcini 1987: Tonegawa 1988: Black, Elion, Hitchings 1989: Bishop, Varmus 1990: Murray, Thomas 1991: Neher, Sakmann 1992: Fischer, Krebs 1993: Roberts, Sharp 1994: Gilman, Rodbell 1995: Lewis, Nüsslein-Volhard, Wieschaus 1996: Doherty, Zinkernagel 1997: Prusiner 1998: Furchgott, Ignarro, Murad 1999: Blobel 2000: Carlsson, Greengard, Kandel

2001–

2001: Hartwell, Hunt, Nurse 2002: Brenner, Horvitz, Sulston 2003: Lauterbur, Mansfield 2004: Axel, Buck 2005: Marshall, Warren 2006: Fire, Mello 2007: Capecchi, Evans, Smithies 2008: zur Hausen, Barré-Sinoussi, Montagnier 2009: Blackburn, Greider, Szostak 2010: Edwards 2011: Beutler, Hoffmann, Steinman 2012: Gurdon, Yamanaka 2013: Rothman, Schekman, Südhof 2014: O’Keefe, M.-B. Moser, E. Moser 2015: Campbell, Ōmura, Tu 2016: Ōsumi 2017: Hall, Rosbash, Young 2018: Allison, Honjo 2019: Kaelin, Ratcliffe, Semenza 2020: Alter, Houghton, Rice 2021: Julius, Patapoutian 2022: Pääbo 2023: Karikó, Weissman 2024: Ambros, Ruvkun

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Selman_Waksman&oldid=19739227”