Silakka
| Silakka | |
|---|---|
 Silakkaa |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Yläluokka: | Luukalat Osteichthyes |
| Luokka: | Viuhkaeväiset Actinopterygii |
| Alaluokka: | Neopterygii |
| Lahko: | Sillikalat Clupeiformes |
| Alalahko: | Clupeoidei |
| Heimo: | Sillit Clupeidae |
| Suku: | Clupea |
| Laji: | Silli harengus |
| Alalaji: | membras |
| Kolmiosainen nimi | |
| Katso myös | |
Silakka eli haili (Clupea harengus membras) on Itämeressä elävä sillin alalaji. Silliin verrattuna silakka on pienempi ja vähärasvaisempi. Biologisesti silli ja silakka ovat samaa lajia, eli niillä on samanlainen perimä, eikä niiden välillä ole jyrkkää rajaa. Käytännössä silli ja silakka erotetaan kaupallisessa mielessä Suomessa virallisella Kauppa- ja teollisuusministeriön päättämällä määräyksellä siten, että vain yli 10 painoprosenttia rasvaa sisältävästä sillistä saa käyttää sillin nimeä ja vähärasvainen kala on kaupattava silakkana.[2] Ruotsissa silakaksi (strömming) on kutsuttu Kalmarin ja Puolan rannikon välisen linjan itäpuolelta pyydettyä silliä.[3]
Silakka on parvikala. Silakka on Viron kansalliskala[4] ja Varsinais-Suomen maakuntakala.[5]
Koko ja ulkonäkö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Silakka on tavallisesti 14–18 cm pitkä, joskus jopa 30–35 cm. Normaalikokoinen silakka painaa 30–100 grammaa. Suomen suurin silakka on vuodelta 2002, ja se painoi 726 grammaa[6].
Ulkonäöltään silakan voi sekoittaa kilohailiin. Kalat erottaa kuitenkin esimerkiksi vatsaa silittämällä: kilohailin vatsan suomut tuntuvat käteen teräviltä.[2]
Lisääntyminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Silakalla on eri aikaan kutevia populaatioita. Suurin osa niistä kutee alkukesällä, pieni vähemmistö syksyllä.[7] Silakka kutee suurissa parvissa aivan matalikosta jopa kymmenen metrin syvyyteen, kunhan paikka on kovapohjainen, soran, hiekan ja kasvillisuuden peitossa. Mäti takertuu alustaan. Poikaset kuoriutuvat parin viikon päästä.[2] Poikaset kasvavat ensimmäisenä kesänään 8–10 cm:n pituisiksi.
Kalastus ja käyttö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Silakka on saalismäärältään Suomen tärkein kala.[8] Sitä pyydetään nykyisin pääasiassa troolaamalla.[7] Suomen ammattikalastajien saalis vuonna 2010 oli noin 92 miljoonaa kiloa.[9] Noin 69 miljoonaa kiloa eli kolme neljännestä suomalaisten silakkasaaliista pyydetään Selkämereltä, 14,5 miljoonaa Saaristomereltä.[9] Suomenlahdelta saatiin vuonna 2010 silakkaa enää 3,4 miljoonaa kiloa, kun 1980-luvun saaliit olivat 20 miljoonaa, ja vielä 1990-luvulla 7–12 miljoonaa kiloa vuodessa.[10][9] Suurin osa saaliista menee rehuksi turkistarhoille ja lohenkasvattamoille.[2] Suurikokoisen silakan käyttöä ihmisravintona on suositeltu rajoitettavaksi sen sisältämien ympäristömyrkkyjen takia.[11] 2020-luvun alussa noin viidennes saaliista meni ulkomaille, ja Suomeen jääneestä silakasta käytettiin elintarvikkeena viidesosa.[12]
Vuonna 2018 kotimaista silakkaa kulutettiin Suomessa keskimäärin 310 grammaa henkilöä kohden. Kulutetusta kalasta 90,3 prosenttia oli peräisin kaupallisesta kalastuksesta ja 9,7 prosenttia taas vapaa-ajankalastuksesta.[13]
Silakan onginta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Silakka syö eläinplanktonia, joten sitä on turha pyytää syötillä. Litkalla niitä sen sijaan saa ongituksi varsinkin keväällä, muun muassa Helsingin silloilta.[14]
Silakkaruoka
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ruokakalana silakka on edullinen ja ravinteikas. Se on myös Suomen monipuolisin ruokana käytetty kalalaji, jonka asema on säilynyt jo pitkään.[15][16] Suolasilakka (suolattu), savusilakka (savustettu) ja hiilisilakka (hiillostettu) ovat osa suomalaista ruokaperinnettä. Ruotsalaisten perinneherkkuna pidetään bakteerikäymisellä valmistettua hapansilakkaa, jonka haju on erikoinen ja voimakas.[17]
Silakassa on muiden rasvaisten kalojen tavoin EPA-happoja sekä vitamiineja ja hivenaineita, etenkin kalsiumia, fosforia ja D-vitamiinia. Kalsiumia ja fosforia on eniten kalojen ruodoissa.[18]
Alla olevassa taulukossa luetellaan perusravintoaineiden sekä kolesterolin, EPA-rasvahappojen ja fosforin pitoisuudet eräissä yleisissä ruokalajeissa. Taulukossa on eritelty kokonaisenergian jakautuminen prosentteina: vaikka silakkapihvien massasta vain 12,3 % on rasvaa, se tuottaa 58 % koko tuotteen energiamäärästä.
| Kalapuikot uunissa [19] | Silakkapihvit[20] | Lihapullat[21] | |
|---|---|---|---|
| Energiaa | 270 kcal | 187 kcal | 240 kcal |
| Valkuaisaineita | 14,9 g (23 %) | 15,6 g (34 %) | 18,4 g (31 %) |
| Rasvaa | 9,3 g (30 %) | 12,3 g (58 %) | 15,6% (58 %) |
| Hiilihydraatteja | 31,2 g (47 %) | 3,5 g (8 %) | 6,6 g (11 %) |
| EPA-rasvahappoja | 61 mg | 232 mg | 2 mg |
| Kolesterolia | 41,9 mg | 80,7 mg | 96,1 mg |
| Fosforia | 152,8 mg | 228,2 mg | 166,5 mg |
| Kalsiumia | 9,6 mg | 337 mg | 20,2 mg |
| D-vitamiinia | 0,9 μg | 17,5 μg | 0,5 μg |
Terveysvaikutukset ja käyttörajoitukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Itämeren silakkaan sen ikääntyessä kerääntyvien terveydelle vaarallisten organohalogeenien (dioksiinien) pitoisuudet ylittävät Euroopan unionin elintarvikkeissa salliman rajan (8 pg/g). Suomella ja Ruotsilla oli kuitenkin vuoden 2011 loppuun asti poikkeuslupa myydä rajan ylittävää kalaa. Suurikokoisen, yli 17 cm pitkän silakan syöntiä suositellaan kuitenkin rajoitettavaksi 1–2 kertaan kuukaudessa.[11]
Silakan käytön ympäristövaikutukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Luonnonvarakeskus arvioi vuonna 2016, että silakan kalastaminen poistaa Itämerestä vuosittain 500 tonnia fosforia ja 2 700 tonnia typpeä, mikä vuoksi kalastuksella on näiltä osin myönteinen vaikutus Itämeren tilaan.[15]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Clupea harengus+membras (peilipalvelin) FishBase. Froese, R. & Pauly, D. (toim.). (englanniksi)
- ↑ a b c d Silakka (Arkistoitu – Internet Archive) ahven.net. Kalatalouden keskusliitto.
- ↑ Sill eller strömming (Arkistoitu – Internet Archive) Naturhistoriska riksmuseet.
- ↑ Mäekivi, Mirjam: Eesti rahvuskala konkursi võitis räim Postimees. 22.2.2007. Viitattu 27.1.2020. (viroksi)
- ↑ Silakka 2020. Varsinais-Suomen liitto. Arkistoitu 26.1.2020. Viitattu 27.1.2020.
- ↑ Suomen ennätyskalat verkkosivut. 15.9.2020. Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö. Arkistoitu 5.3.2021. Viitattu 21.12.2020.
- ↑ a b RKTL Kala-atlas: Silakka
- ↑ Silakka 2020. Martat. Viitattu 27.1.2020.
- ↑ a b c Ammattikalastus merellä 2010 Riista- ja kalatalous, Tilastoja 3/2011. Suomen virallinen tilasto. www.rktl.fi
- ↑ Etelä-Suomen kalatalousryhmä ESKO, ohjelmatyöryhmä: Esko – Etelä-Suomen kalatalousohjelma (PDF) (s. 10) 29.4.2008. KEHU Ry.. Arkistoitu 12.9.2015. Viitattu 7.6.2009.
- ↑ a b Organohalogeenit - dioksiini, PCB, bromatut palonestoaineet (Arkistoitu – Internet Archive) rktl.fi
- ↑ Silakkaa uhkaava kalastuskielto järkytti suomalaiset – selvitimme, viekö se silakan ruokapöydistä Yle Uutiset. 30.8.2023. Viitattu 31.8.2023.
- ↑ Kotimaisen kalan kulutus muuttujina Alkuperä, Laji ja Vuosi Tilastotietokanta. Luonnonvarakeskus. Viitattu 20.6.2020.[vanhentunut linkki]
- ↑ Maalareiden kalakerho (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b Setälä, Jari & Söderkultalahti, Pirkko: Silakasta on moneksi 3.10.2016. Luonnonvarakeskus. Arkistoitu 27.1.2020. Viitattu 27.1.2020.
- ↑ Immonen, Päivi; Liimatainen, Aura & Palojoki, Päivi: Hyvää pataa: Kotitalouden taitokirja, s. 207. WSOY, 2004. ISBN 9789510281314
- ↑ Lehti: Hapansilakka kiellettiin Arlandan lentokentällä 2006
- ↑ Silakka on terveellistä syötävää (Arkistoitu – Internet Archive) Klik ! Helsingin Sanomat
- ↑ Kalapuikko leivitetty, uunissa paistettu (Arkistoitu – Internet Archive) Fineli
- ↑ Silakkapihvi (Arkistoitu – Internet Archive) Fineli
- ↑ Lihapulla naudanliha, uunissa paistettu (Arkistoitu – Internet Archive) Fineli
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- NOAA Photo Library (kuva)
- RKTL – Silakka
- Silakan litkaus opas
