Taneli Ronkainen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Taneli Ronkainen
Henkilötiedot
Syntynyt28. maaliskuuta 1995 (ikä 29)
Kuusamo, Suomi
Kansalaisuus  Suomi
Jääkiekkoilija
Lempinimi Ronki[1]
Pelipaikka puolustaja
Maila vasen
Pituus 183 cm
Paino 79 kg
Pelaajaura
Pääsarjaura 2015–
Aik. seurat Kärpät (SML)
Pelicans (SML)
SaiPa (SML)
TPS (SML)
HK Olimpija Ljubljana (ICEHL)

Taneli Aarne Ronkainen[2] (s. 28. maaliskuuta 1995 Kuusamo) on suomalainen jääkiekkopuolustaja.[3]

Ronkainen aloitti jääkiekkoilun kymmenenvuotiaana Kuusamon Pallo-Karhuissa. Hän muutti C-juniori-ikäisenä kauden 2010–2011 alussa perheineen Ouluun ja siirtyi samalla Oulun Kärppiin. Ronkainen oli seuran C-nuorten tehokkain puolustaja sekä C-nuorten SM-sarjan runkosarjassa tehoilla 1+13=14 että SM-karsinnoissa tehoilla 4+8=12.[4] Oulun Kärpät 46 ry palkitsi hänet lokakuun 2010 kuukauden juniorina.[5] Kaudella 2013–2014 Ronkainen voitti A-nuorten SM-hopeaa.[3]

Kaudella 2015–2016 Ronkainen nousi Kärppien SM-liigajoukkueen vahvuuteen. Hän pelasi joukkueessa muutamia harjoitusotteluita, mutta Ronkainen debytoi ensimmäisessä miesten sarjaottelussa 6. lokakuuta 2015 Mestarien liigan playoff-ottelussa saksalaista Düsseldorfer EG:tä vastaan.[6] Hänet merkittiin Kärppien seitsemänneksi puolustajaksi.[7] SM-liigadebyyttinsä Ronkainen teki joukkueen seuraavassa ottelussa 8. lokakuuta 2015 vieraissa Tapparaa vastaan. Hänet merkittiin jälleen Kärppien seitsemänneksi puolustajaksi.[8] Ronkainen sai ottelussa jääaikaa 6.47 minuuttia.[9] Noin viikkoa myöhemmin hän teki kevääseen 2017 asti ulottuvan liigasopimuksen Kärppien kanssa.[10] Ronkainen teki liigauransa avausmaalin 20. helmikuuta 2016 vieraissa JYPiä vastaan. Maali hyväksyttiin videotarkistuksen jälkeen.[11]

Ronkainen pelasi runkosarjan 2015–2016 varsin pienessä roolissa ja teki 32 ottelussa tehot 1+1=2. Kevään 2016 pudotuspeleissä hänen vastuunsa kasvoi huomattavasti Markus Nutivaaran loukkaannuttua ensimmäisessä välieräottelussa. Ronkainen teki seitsemässä pelaamassaan playoff-ottelussa kolme maalia. Hän ratkaisi Kärpille SM-pronssia tehtyään pronssiottelussa 15. huhtikuuta 2016 JYPiä vastaan 3–2-voittomaalin. Kimmo Koskenkorva valitsi Ronkaisen ottelun Alumnien tähtien kolmostähdeksi.[12] CHL:ssä hän pelasi kauden aikana viisi ottelua ilman tehopisteitä. Ronkainen voitti myös CHL-hopeaa.[3] Kesäkuussa 2016 Ronkaisen sopimusta jatkettiin kahdella vuodella kevääseen 2019 saakka.[13]

Kaudella 2016–2017 Ronkainen kärsi loukkaantumisista ja jäi terveenä ollessa pieneen rooliin Kärppien SM-liigajoukkueessa. Tammikuussa 2017 hän joutui noin kahdeksi kuukaudeksi sivuun saatuaan ylävartalovamman SaiPan Joni Nikon taklattua Ronkaista.[14] Ronkainen palasi kaukaloihin maaliskuussa ja siirtyi Kärppien A-nuorten vahvuuteen.[15] Kaudella 2017–2018 hän kiersi kaikkien puolustajien terveinä ollessa pääasiassa Kärppien seitsemäntenä puolustajana Aleksi Mäkelän kanssa. Ronkainen sai varsinkin kevätkaudella peliaikaa Miika Koiviston ja Lasse Kukkosen pelatessa Pyeongchangin olympiakisoissa sekä loukkaamisten myötä.[16] Mikko Niemelän ja Aleksi Mäkelän pitkäaikaiset loukkaantumiset avasivat hänelle kuitenkin loppukaudella vakiopaikan Kärppien pelaavassa kuusikossa, jossa Ronkainen pelasi pääasiassa Lasse Kukkosen puolustajaparina. Hän teki runkosarjassa lopulta 43 ottelussa tehot 1+9=10 ja 18 playoff-ottelussa neljä syöttöpistettä. Ronkainen voitti kauden päätteeksi Suomenmestaruuden.[3]

Syyskuussa 2018 Ronkainen teki Kärppien kanssa kaksivuotisen jatkosopimuksen kevääseen 2021 saakka.[17] Hän jatkoi kaudella 2018–2019 kokoonpanoon mahtuessaan pääasiassa seitsemäntenä puolustajana. Ronkainen voitti kauden päätteeksi SM-hopeaa. Elokuussa 2019 Kärpät tiedotti hänen olevan alustavasti sivussa 2–3 kuukautta Ronkaista jo edellisellä kaudella vaivanneen keskivartalovamman vuoksi.[18] Hän ei kuitenkaan palannut kaukaloihin enää koko kaudella 2019–2020.[3]

Tammikuussa 2021 Ronkainen teki Kärppien kanssa kaksivuotisen jatkosopimuksen.[19] Alkukaudella 2022–2023 hänen roolinsa jäi hyvin pieneksi. Syyskuussa 2022 Kärpät lainasi Ronkaisen viikon mittaisella sopimuksella Pelicansiin, kun joukkueen puolustuksessa oli loukkaantumisia.[20] Lokakuussa Ronkainen lainattiin Pelicansiin yhden ottelun mittaisella sopimuksella.[21] Myöhemmin samassa kuussa Kärpät lainasi hänet kuuden ottelun mittaisella sopimuksella Saimaan Palloon.[22] Joulukuussa Ronkainen lainattiin sinne uudelleen kahden ottelun sopimuksella.[23] Hän pelasi Kärpissä, Pelicansissa ja SaiPassa alkukauden aikana kaikkiaan vain 14 ottelua tehopistein 1+2=3, kunnes helmikuussa 2023 Kärpät lainasi Ronkaisen loppukauden kattavalla sopimuksella Turun Palloseuraan.[24] Hänestä tuli Ossi Ikosen jälkeen SM-liigahistorian toinen neljää seuraa yhden kauden aikana edustanut pelaaja.

Kaudeksi 2023–2024 Ronkainen siirtyi vuoden mittaisella sopimuksella monikansallisen ICE Hockey Leaguen slovenialaisjoukkue HK Olimpija Ljubljanaan.[25] Joukkuetta valmentavat suomalaiset Antti Karhula ja Jarmo Sainio.

    Runkosarja   Pudotuspelit   Palkinnot
Kausi Joukkue Liiga O M S Pist. RM O M S Pist. RM            
2012–2013 Kärpät A-SM 39 2 6 8 26 5 0 0 0 0
2013–2014 Kärpät A-SM 41 3 6 9 14 12 0 1 1 4
2014–2015 Kärpät A-SM 43 0 11 11 49 5 0 1 1 4
2015–2016 Kärpät A-SM 24 3 10 13 26 3 0 0 0 2
Kärpät SM-liiga 32 1 1 2 4 7 3 0 3 0
2016–2017 Kärpät A-SM 3 2 2 4 0 8 1 3 4 2
Kärpät SM-liiga 32 0 2 2 8
2017–2018 Kärpät SM-liiga 43 1 9 10 14 18 0 4 4 8 Kanada-malja
2018–2019 Kärpät SM-liiga 41 1 4 5 41 5 0 1 1 2
2019–2020 Kärpät Loukkaantunut SM-liiga
2020–2021 Kärpät SM-liiga 49 1 3 4 20 4 0 1 1 4
2021–2022 Kärpät SM-liiga 44 0 2 2 12 3 0 0 0 0
2022–2023 Kärpät SM-liiga 2 0 0 0 2
Pelicans SM-liiga 4 1 0 1 2
SaiPa SM-liiga 8 0 2 2 0
TPS SM-liiga 10 0 1 1 6 3 0 0 0 0
2023–2024 HK Olimpija Ljubljana ICEHL 44 1 8 9 20 1 0 0 0 0
8 kautta yhteensä SM-liiga 265 5 24 29 109 40 3 6 9 14
  1. Turunen, Martti: Vemmelsääri maalinvartijana. Forum24 Oy, 28.9.2017, 2017. vsk. OULU.
  2. Urheilukoulun talvilajien saapumiserä III/17 valittu maavoimat.fi. 14.3.2017. Puolustusvoimat. Viitattu 28.7.2017.
  3. a b c d e Taneli Ronkainen Elite Prospects. Everysport Media Group AB. (englanniksi)
  4. Elite Prospects - Kärpät U16 eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 7.5.2019. (englanniksi)
  5. Anttila, Sampo: Taneli Ronkainen, lokakuun kuukauden juniori 2010 2.11.2010. Junnut.com. Arkistoitu 30.10.2020. Viitattu 9.10.2015.
  6. Onnela, Janne: Kärp­pien uusi hyök­kää­jä pelaa jo KalPaa vastaan – myös Olaus­son ja Ron­kai­nen ko­koon­pa­nos­sa kaleva.fi. 6.10.2015. Kaleva365 Oy. Viitattu 27.1.2021.
  7. Matches championshockeyleague.com. 6.10.2015. Champions Hockey League (CHL) AG Viitattu = 27.1.2021. (englanniksi)
  8. Kokoonpanot liiga.fi. 8.10.2015. Jääkiekon SM-liiga Oy. Viitattu 27.1.2021.
  9. Ottelutilastot liiga.fi. 8.10.2015. Jääkiekon SM-liiga Oy. Viitattu 9.10.2015.
  10. Kärpät jatkoi puolustajakaksikon sopimuksia Jatkoaika.com. 15.10.2015. Jatkoaika r.y. Viitattu 16.10.2015.
  11. Otteluseuranta liiga.fi. 20.2.2016. Jääkiekon SM-liiga Oy. Viitattu 21.2.2016.
  12. Otteluseuranta liiga.fi. 15.4.2016. Jääkiekon SM-liiga Oy. Viitattu 17.4.2016.
  13. Kärpät sopimukseen norjalaispuolustajan kanssa – omille nuorille jatkosopimuksia Jatkoaika.com. 20.6.2016. Jatkoaika r.y. Viitattu 20.6.2016.
  14. Korkala, Sami: Kärsivällinen Kärpät kuritti SaiPaa virheistä esaimaa.fi. 8.1.2017. Kaakon Viestintä Oy. Viitattu 27.1.2021.
  15. Vuorjoki, Jouko: Saarinen palaa mahdollisesti kaukaloon, myös Trotter kysymysmerkki ls24.fi. 3.3.2017. Marva Media Oy. Viitattu 31.3.2017.
  16. Onnela, Janne: Kärppien Taneli Ronkaisella oli omat syyt odottaa innolla olympialaisia – "Kyllähän sitä etukäteen mietti, että vastuuta voi olla tarjolla" kaleva.fi. 23.2.2018. Kaleva365 Oy. Viitattu 30.4.2018.
  17. Ronkaiselle jatkoa Kärppiin, Metsävainio vakuutti sopimuksen arvoisesti Jatkoaika.com. 19.9.2018. Jatkoaika r.y. Viitattu 27.1.2021.
  18. Onnela, Janne: Kaleva Taneli Ronkainen sivussa useita kuukausia kaleva.fi. 7.8.2019. Kaleva365 Oy. Viitattu 15.2.2020.
  19. Meriläinen, Ronkainen ja Koblizek jatkavat Kärpissä karpat.fi. 27.1.2021. Oulun Kärpät Oy. Viitattu 27.1.2021.
  20. Kärppien puolustaja Taneli Ronkainen lainalle Pelicansiin pelicans.fi. 26.9.2022. Lahden Pelicans Oy. Viitattu 6.2.2023.
  21. Taneli Ronkainen palaa Pelicans-paitaan tänään Hämeenlinnassa pelicans.fi. 8.10.2022. Lahden Pelicans Oy. Viitattu 6.2.2023.
  22. Jesse Koskenkorvan laina päättyy, Taneli Ronkainen kuuden ottelun lainapestille saipa.fi. 8.10.2022. Liiga-SaiPa Oy. Viitattu 6.2.2023.
  23. SaiPa ja Kärpät vaihtokaupoilla − Kalapudas Saimaan rannoille, Olkkonen Ouluun Jatkoaika.com. 8.12.2022. Jatkoaika r.y. Viitattu 6.2.2023.
  24. Tallskog, Mika: Taneli Ronkainen ja Olli Vanttaja saapuvat tuomaan leveyttä TPS-puolustukseen Jatkoaika.com. 6.2.2023. Jatkoaika r.y. Viitattu 6.2.2023.
  25. V Ljubljano prihaja branilec Taneli Ronkainen hkolimpija.si. 15.6.2023. Hokejski klub Olimpija. Viitattu 15.6.2023. (sloveeniksi)