Työmiehen lauantai on Irwin Goodmanin vuonna 1965 levyttämä menestyskappale. Kappale on yksi Goodmanin uran tunnetuimmista ja se ilmestyi vuoden 1966 Irwinismi -albumilla. Irwin sävelsi kappaleen, ja sen sanoituksesta vastasi Vexi Salmi nimimerkillä Emil Retee. ”Työmiehen lauantai” oli samalla Goodmanin uran järjestyksessään toinen single. Se ilmestyi 30. marraskuuta 1965 b-puolenaan ”Kuin Ferrari”.[ 1]
Laulun tekemisen aikoina työviikko Suomessa oli 6-päiväinen. Lauantai oli lyhennetty työpäivä, ja työntekijä pääsi kotiin ajan mittapuulla aikaisin, jo iltapäivällä. Ainoa täysi vapaapäivä oli sunnuntai.
Kappale oli aikoinaan soittokiellossa radiossa, koska se koettiin solvaavan työmiehiä . Laulu soitettiin tuolloin radiossa sensuroituna versiona, jolloin kappaleesta leikattiin T -kirjain pois.[ 2]
Työmiehen lauantai -single nousi Suomen myydyimpien singlelevyjen listalla kolmanneksi maaliskuussa 1966. Irwinismi oli huhtikuussa 1966 Suomen myydyin albumi.[ 3]
Studioalbumit Kokoelmat Singlet
”En kerro kuinka jouduin naimisiin” / ”Katkera matka”
”Työmiehen lauantai ” / ”Kuin Ferrari”
”Kalteritango” / ”Autolla Kanarian saarille”
”Välitunti” / ”Valokuva”
”Raha ratkaisee” / ”Napa valtion”
”Rakkaus on rajaton” / ”Leskenlehti”
”Salainen agentti” / ”Marcello Magaroni”
”Ei tippa tapa ” / ”Uusi Paavo”
”Yli vaan” / ”Leskenlehti”
”Puolet lautoihin” / ”Kaksi nuorta kovanaamaa”
”Homma käy” / ”Olen hermostunut”
”Äiti” / ”Isä-Jussin neuvot”
”Ryysyranta ” / ”Muutakin on kierretty kuin tahkoa ”
”Kun ei rahat riitä” / ”Kieltolaki”
”Juhlavalssi” / ”Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee”
”Reteesti vaan ” / ”Tango Kauhajoen kasinolla”
”Mun on niin kiva olla” / ”Yhteinen koti”
”Mieletön maailma” / ”Karhutaan”
”Sen pirut tietää” / ”Suloinen Suomeni maa”
”Meni rahahommat pieleen” / ”Alko pistää pulloon”
”St. Pauli ja Reeperbahn” / ”Rakkain”
”Ryysyranta meni ” / ”Balladi voivuoresta”
”Tositarkoituksin” / ”Pohjaan asti”
”Maa tarvitsee” / ”Kun ei rahat riitä”
”Rovaniemen markkinoilla” / ”Ryysyranta”
”Lievestuoreen Liisa ” / ”Kööpenhaminassa vain”
”Poing poing poing ” / ”Kadun kasvatti”
”Meidän lavstoori” / ”Yksi tykkää äidistä”
”Kulta ei syytä huoleen” / ”Tää on maallista vain”
”Minä pidän susta, sinä pidät musta” / ”Konnunsuon pikku Kaisa”
”St. Pauli ja Reeperbahn” / ”Ei tippa tapa”
”Arvon mekin ansaitsemme” / ”Soittajan maanantai”
”Sinäkö se olitkin?” / ”Tuupovaarassa 1925”
”Meikäläinen ja Kupla” / ”St. Pauli ja Reeperbahn”
”Vielä yhdet” / ”Las Palmas”
”Hi-li-li-loo hi-li-li-luu” / ”Laulajan testamentti”
”Oli simmarit, sammarit, kummarit ja pipo” / ”Anteeksi väärä numero”
”Kop kop kop” / ”Näin joulukellot soivat”
”Si si si” / ”Vain elämää”
”Pyhämaan Paula” / ”Sen kunniaksi”
”Minä pidän siitä vaan” / ”Punaportin blues”
”Viuhahdus ” / ”Pannaan menemään”
”Haistakaa paska koko valtiovalta ” / ”Pumptsi-kaada-pum-pum”
”Häirikkö” / ”Uusi rakas”
”Manu vippaa muutama markka” / ”Rhodos”
”Silirimpsis” / ”Kun kantti kestää”
”Cha cha cha” / ”Tää elämä on lyhyt”
”Hauskaa joulua kaikille” / ”Ai ai ai ja voi voi voi”
”Istuva Härkä” / ”Jesse James”
”Tyttö tuli” / ”Suruton nuoruusaika”
”Kulkurin kulta” / ”Ohimarssi”
”Keisari Irwin I” / ”Älä itke Ahti”
”Discohai” / ”Grosse Freiheit”
”St. Paulista Ryysyrantaan” / ”Moneen junaan”
”Suruton nuoruusaika” / ”Hulivilin hulinayö”
”Härmäläinen perusjuntti ” / ”Terveisiä perseestä”
”Tahdon lättähattujen vanhainkotiin” / ”Vanha juoppo”
”Me kiitämme Tee-Vee-Ällää” / ”Kusessa ollaan”
”Sepalus auki ” / ”Liverpoolin poikia”
”Henkipatto” / ”Lauantai-illan draama”
”Elämän peluri” / ”Ikuinen kapinallinen”
”Rentun ruusu ” / ”Esileikkiä”
”Tule Kultaiseen ankkuriin” / ”Ostoskeskus ja krouvi”
”Viimeinen laulu” / ”Voi tätä elämää”
”St. Pauli ja Reeperbahn” / ”Tositarkoituksin”
”Työmiehen lauantai ” / ”En kerro kuinka jouduin naimisiin”
”Haistakaa paska koko valtiovalta” / ”Kun ei rahat riitä”
”Mitä suurempi mies” / ”Tule, tule raha”
”Mutakuono ja lakupelle ” / ”Ennen oli maailma miesten”
”Pyhä Pietari” / ”Maailma on kaunis”
”Hurraa! Me teemme laivoja” / ”Pilsneripusu”
”Neito kaunoinen” / ”Taivaan tuuliin”
”Pidä kii” / ”Ai ai ai kun nuori ois”
”Karjala takaisin” / ”Riemu ja ratto”
”Tumma virta” / ”Viimeinen laulu”
”Eletään vaan vaikka piruuttaan” / ”Riemu ja ratto”