USS Indianapolis (CA-35)
| USS Indianapolis | |
|---|---|
 USS Indianapolis Pearl Harborissa noin vuonna 1937 |
|
 |
|
| Aluksen vaiheet | |
| Rakentaja | New York Shipbuilding |
| Kölinlasku | 31. maaliskuuta 1930 |
| Laskettu vesille | 7. lokakuuta 1931 |
| Palveluskäyttöön | 15. lokakuuta 1932 |
| Poistui palveluskäytöstä | upotettu 30. heinäkuuta 1945 |
| Tekniset tiedot | |
| Uppouma | 9 800 t |
| Pituus | 186 m |
| Leveys | 20 m |
| Syväys | 5,28 m |
| Koneteho | 107 000 hevosvoimaa |
| Propulsio | höyryturbiinimoottorit, 8 kattilaa, 4 potkuria |
| Nopeus | 32,7 solmua (59 km/h) |
| Miehistöä |
Rauhan aikana: 629 sota-aikana: 1 269 |
| Aseistus | |
| Aseistus |
9 × 8" (203 mm) tykkiä kolmiputkisina asennuksina 8 × 5" (127 mm) ilmatorjuntatykkiä 2 × lentokonetta |
USS Indianapolis (runkonumero CA-35) oli Yhdysvaltain laivaston vuonna 1931 vesillelaskettu Portland-luokan raskas risteilijä. Alus kuljetti Hiroshimaan ja Nagasakiin sittemmin pudotetut ydinpommit Yhdysvalloista Tinianin saarelle.
Valmistus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Portland-luokka
Alus tilattiin New York Shipbuilding Corporationin telakalta Camdenista New Jerseystä, missä köli laskettiin 31. maaliskuuta 1930. Se laskettiin vesille 7. marraskuuta 1931 kumminaan entinen Indianapolisin pormestari senaattori Thomas Taggartin tytär Lucy ja otettiin palvelukseen 15. marraskuuta 1932 Philadelphian laivastontelakalla ensimmäisenä päällikkönään komentaja John M. Smellie.[1]
Palvelus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Atlantilla ja Guantanamon lahdella järjestettyjen vastaanottokokeiden jälkeen aluksen miehistön koulutus tuleviin tehtäviin aloitettiin 23. helmikuuta Panaman kanava-alueella sekä Chilen rannikolla. Koulutuksen päätyttyä alus huollettiin Philadelphian laivastontelakalla, mistä vapauduttuaan se siirtyi Maineen Campobelloon, jossa alukselle nousi 1. heinäkuuta 1933 Yhdysvaltain presidentti Franklin D. Roosevelt. Alus lähti vielä samana päivänä Annapolikseen, jonne se saapui pari päivää myöhemmin. Annapoliksessa alukseen tutustui kuusi kabinetin jäsentä. Presidentti Rooseveltin poistuttua alukselta se lähti 4. heinäkuuta paluumatkalle Philadelphian laivastontelakalle.[1]
Yhdysvaltain liityttyä joulukuussa 1941 Pearl Harborin hyökkäyksen jälkeen toiseen maailmansotaan alus oli eteläisellä Tyynellämerellä. Kesästä 1942 alkaen seuraavan vuoden kesään alus oli Aleuteilla. Syksyllä 1943 aluksesta tuli Pearl Harboriin sijoitetun Yhdysvaltain 5. laivaston lippulaiva.[1]
Huollon jälkeen alus liitettiin 14. helmikuuta 1945 vara-amiraali Marc A. Mitcherin johtamaan nopeaan lentotukialusosastoon kaksi päivää ennen ensimmäistä Tokioon suunnattua iskua sitten 18. huhtikuuta 1942 tehdyn Doolittlen hyökkäyksen. Iskun tarkoituksena oli samalla suojata Iwo Jimalle 19. helmikuuta tehtävää maihinnousua tuhoamalla Japanin lentoyksiköitä ja niiden tarvitsemia tukitoimintoja Japanin kotisaarilla. Hyökkäyksessä 16.–17. helmikuuta laivasto menetti 49 lentokonetta, mutta tuhosi ilmataisteluissa tai kentille 499 japanilaista lentokonetta. Taisteluiden aikana upotettiin lisäksi keisarillisen Japanin laivaston lentotukialus, yhdeksän rannikkoalusta, yksi hävittäjä ja kaksi saattajaa sekä rahtialus.[1]
Välittömästi iskun jälkeen osasto siirtyi Boninsiin tukemaan Iwo Jiman maihinnousua, missä Indianapolis viipyi 1. maaliskuuta asti suojaten maihinnousulaivastoa sekä tukien maihinnousseita sotilaita tykkitulella. Alus osallistui Mitcherin osaston mukana toiseen 25. helmikuuta Japaniin suunnattuun iskuun, jossa tuhottiin 158 lentokonetta ja upotettiin viisi alusta.[1]
Okinawaa pidettiin sopivana tukialueena iskettäessä Japaniin. Indianapolis lähti 14. maaliskuuta nopean lentotukialusosaston mukana Ulithista. Lentotukialusten lentokoneet nousivat 100 mailia kaakkoon Kyushun rannikolta ja iskivät Koben ja Kuren satamiin. Japanilaiset lähettivät 21. maaliskuuta 48 lentokonetta iskemään osastoa vastaan, mutta ne kaikki torjuttiin jo ennen lentotukialuksia.[1]
Okinawan maihinnousun tulivalmistelu alkoi 24. maaliskuuta, mihin Indianapolis osallistui seitsemän päivää. Ilmahyökkäyksiä oli toistuvasti ja risteilijän ilmatorjunta ampui alas kuusi lentokonetta ja avusti kahden muun torjunnassa. Aluksen tähystäjä havaitsi 31. maaliskuuta kohti syöksyvän lentokoneen, johon keskitettiin aluksen kevyt ilmatorjunta. Viisitoista sekuntia havainnon jälkeen lentokoneeseen osui, mutta lentäjä irrotti pomminsa. Lentokone osui kansirakenteisiin aiheuttamatta merkittäviä vaurioita. Pommi läpäisi kannen ja lopulta koko aluksen räjähtäen aluksen alla. Aluksella sai surmansa yhdeksän miestä ja lisäksi se sai vuodon. Alus siirrettiin tilapäiskorjaukseen, missä todettiin akselin vaurioituneen, polttoainetankin vuotavan ja vedenpuhdistuslaitteen tuhoutuneen. Alus siirrettiin Mare Islandin laivastontelakalle korjattavaksi.[1]
Välittömästi viimeisen määräaikaishuollon jälkeen Indianapolis lähti 16. heinäkuuta 1945 San Franciscosta mukanaan huippusalainen lasti, ensimmäisten taisteluissa käytettävien atomipommien osat ja radioaktiivinen materiaali. Alus purjehti yksin Pearl Harborin kautta Tinianin saarelle, jonne se saapui 26. heinäkuuta. Operaatiosta vapauduttuaan se määrättiin Guamille.[1]
Alus määrättiin 28. heinäkuuta 1945 Leytelle Filippiineillä, jonne sen arvioitiin saapuvan 31. päivä. Puolivälissä matkaa alukseen osui 30. päivä heinäkuuta kello 00.15 Filippiinien merellä tyyrpuurin puoleiseen kyljen etuosaan kaksi keisarillisen Japanin laivaston sukellusveneen I-58 laukaisemaa torpedoa. Osuman saanut alus kääntyi ylösalaisin ja upposi 12 minuutissa. Arviolta 300 henkeä 1 196:sta kuoli varsinaisessa hyökkäyksessä. Melkein 900 iskusta selvinnyttä miestä, pieni osa pelastuslautoilla ja suurimmalla osalla pelastusliivit, joutui olemaan yli neljä päivää meressä haiden, polttavan auringon ja kylmien öiden, nälän ja janon armoilla. Noin 50 miehistön jäsentä kuoli joka päivä haiden hyökkäyksissä.
Alusta ei kaivattu määräsatamassa, vaan saapumatta jääminen kuitattiin oletuksella, että alus oli saanut uuden tehtävän. Vasta 2. elokuuta rutiinilennolla ollut lentokone huomasi miehet. Alue tutkittiin 160 kilometrin säteellä ja 316 miehistön jäsentä onnistuttiin pelastamaan. Suurin osa miehistöstä oli saanut surmansa haiden hyökkäyksissä.
Jos USS Arizonan upotusta Pearl Harborin iskussa ei huomioida, laivan tuho oli Yhdysvaltain laivaston kaikkien aikojen suurin yksittäinen tappio menetettyjen ihmishenkien määrällä mitattuna. Tuhosta ilmoitettiin julkisuudessa vasta kahden viikon päästä tapahtuneen Japanin antautumisen jälkeen. Aluksen päällikkö Charles Butler McVay III pelastui ja hänet tuomittiin myöhemmin sotaoikeudessa siitä, että hän vaaransi laivansa jättäessään suunnan muutokset tekemättä eli ei tehnyt väistelykuvioita. Vaikka Yhdysvaltain laivasto menetti yli 430 alusta toisessa maailmansodassa, McVay oli ainoa sotaoikeudessa tuomittu sota-aluksen päällikkö. Tuomio päätti McVayn laivastouran. Lokakuussa 2000 Yhdysvaltain kongressi käsitteli McVayn tapausta uudelleen ja vapautti hänet syyllisyydestä aluksen uppoamiseen.
Hylky
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Paul G. Allenin tutkimusaluksen Petrelin miehistö löysi 18. elokuuta 2017 hylyn pohjoiselta Tyyneltämereltä 5,5 kilometrin syvyydestä.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta USS Indianapolis (CA-35) Wikimedia Commonsissa
| Edeltäjä: Northampton-luokka – Seuraaja: New Orleans -luokka |