Viktor Vasnetsov

Viktor Vasnetsov: Omakuva, 1873, Tretjakovin galleria

Viktor Mihailovitš Vasnetsov (ven. Ви́ктор Миха́йлович Васнецо́в; 15. toukokuuta (J: 3. toukokuuta) 1848 Vjatkan läänin Lopjalin kylä – 23. heinäkuuta 1926 Moskova) oli venäläinen taidemaalari, jonka päätyö on Kiovan Vladimirin basilikan suurisuuntainen koristaminen bysanttilaistyylisillä freskoilla. Muita tunnettuja maalauksia ovat muun muassa Lentävä taikamatto (1880), Iivana tsaarinpoika Susihukan selässä (1889), Iivana Julma (1897), Haikea Aljonuška (1881) ja Mahtipontiset urhot (1898).

Elämäkerta

Lapsuus (1848–1858)

Viktor Vasnetsov syntyi Lopjalin kylässä Vjatkan kuvernementissä vuonna 1848 toisena kuudesta lapsesta. Hänen isänsä Mihail Vasiljevitš Vasnetsov oli kyläpappi, ja kiinnostunut luonnontieteistä, astronomiasta ja maalauksesta. Vasnetsovin isoisä oli ikonimaalari. Kahdesta Mihail Vasnetsovin pojasta, Viktorista ja Apollinarista, tuli taiteilijoita ja kolmannesta opettaja. Viktor alkoi maalata Lopjalin kylässä, etupäässä maisemia ja kylänäkymiä. Kirjeessään Vladimir Stasoville hän kertoi lapsuudestaan, että hän ”eli talonpoikaislasten kanssa ja piti heistä ystävänä, ei narodnikkina”.

Vjatka (1858–1867)

Kymmenvuotiaana Viktor aloitti opinnot pappisseminaarissa Vjatkassa. Joka kesä hän muutti perheensä kanssa rikkaaseen Rjabovon kauppiaskylään. Seminaarivuosinaan hän työskenteli paikallisen ikonikauppiaan palveluksessa. Hän myös auttoi karkotettua puolalaista taiteilijaa Michał Elwiro Andriollia toteuttamaan Vjatkan Aleksanteri Nevskin katedraalin freskot. Seminaarista valmistuttuaan Vasnetsov päätti muuttaa Pietariin opiskelemaan taidetta. Hän huutokauppasi teoksensa Elonkorjaajatar ja Maitotyttö (molemmat 1867) saadakseen rahaa matkaansa Venäjän pääkaupunkiin varten.

Pietari (1867–1876)

Muutto, 1876

Elokuussa 1867 Vasnetsov ilmoittautui Keisarilliseen taidekouluun. Kolme vuotta myöhemmin realististen maalareiden Vaeltajat-ryhmä kapinoi akateemista maalauskoulukuntaa vastaan. Vasnetsov ystävystyi heidän johtajansa Ivan Kramskoin kanssa, jota hän sanoi opettajakseen. Hänestä tuli myös opiskelutoverinsa Ilja Repinin läheinen ystävä.

1870-luvun alkupuolella hän teki puupiirroksia modernista elämästä. Kaksi niistä (Provinssin kirjakauppias, 1870, ja Poika vodkapullon kanssa, 1872) toivat taiteilijalle pronssimitalin Lontoon maailmannäyttelyssä vuonna 1874. Samoihin aikoihin hän alkoi maalata laatukuvia öljyväreillä. Sellaiset maalaukset kuten, Talonpoikaislaulaja ja Muutto, otettiin lämpimästi vastaan Venäjän demokraattipiireissä.

Pariisi (1876–1877)

Vuonna 1876 Repin kutsui Vasnetsovin liittymään Pariisin Vaeltajien taiteilijasiirtokuntaan. Ranskassa asuessaan Vasnetsov tutki klassisia ja nykyaikaisia maalauksia, kuten myös akateemisia ja impressionistisia. Tänä aikana hän maalasi teoksen Akrobaatit, teki vedoksia ja asetti näytteille teoksiaan Pariisin salongissa. Pariisissa Vasnetsov kiinnostui satuaiheista ja alkoi maalata teoksia Iivana tsaarinpoika Susihukan selässä ja Tulilintu. Vasnetsov toimi Sadkon mallina Repinille teoksessa Sadko vedenalaisessa valtakunnassa. Hän palasi Moskovaan vuonna 1877.

Moskova (1877–1884)

Aljonuška

1870-luvun loppupuolella Vasnetsov keskittyi kuvittamaan venäläisiä satuja ja bylinoita ja teki tuolloin eräitä parhaimmista töistään: Ritari tienristeyksessä (1878), Prinssi Igorin taistelukenttä (1878), Maanalaisen valtakunnan kolme valtiatarta (1879–1881), Lentävä taikamatto (1880) ja Aljonuška (1881). Työt eivät saaneet osakseen arvostusta valmistumisaikanaan. Monet radikaalit kriitikot sivuuttivat ne, koska ne horjuttivat Vaeltajien realistisia periaatteita. Jopa niinkin huomattava taiteentuntija kuin Pavel Tretjakov kieltäytyi ostamasta niitä. Vasnetsovin maalaukset tulivat muodikkaiksi 1880-luvulla, kun hän kiinnostui uskonnollisista aiheista ja teki ikonisarjan suojelijansa Savva Mamontovin maatilalle Abramtsevoon.

Kiova 1884–1889

Vuosina 1884–1889 Vasnetsovilta tilattiin freskot Kiovan Pyhän Vladimirin katedraaliin. Tämä oli haastava työ, joka oli ristiriidassa niin venäläisen kuin länsimaisen uskonnollisen maalauksen traditioiden kanssa. Vaikutusvaltainen taidekriitikko Vladimir Stasov leimasi ne Venäjän kansan uskonnollisia tunteita rienaaviksi. Toinen suosittu kriitikko Dmitri Filosofov katsoi freskojen olevan ”ensimmäinen silta yli 200-vuotisen Venäjän eri yhteiskuntaluokkia erottavan kuilun välillä”. Kiovassa asuessaan Vasnetsov ystävystyi Mihail Vrubelin kanssa, joka myös oli kutsuttu koristelemaan katedraalia. Heidän työskennellessään yhdessä Vasnetsov toimi nuoremman Vrubelin oppimestarina. Kiovassa Vasnetsov sai viimein viimeistellyksi teoksensa Iivana tsaarinpoika Susihukan selässä ja aloitti kuuluisimman teoksensa Bogatyrit. Vuonna 1885 hän matkusti Italiaan. Samana vuonna häneltä tilattiin lavasteet Nikolai Rimski-Korsakovin oopperaan Lumityttö.

Myöhemmät vuodet (1890–1926)

Sammakkoprinsessa, 1918

Seuraavien kahden vuosikymmenen aikana Vasnetsov oli tuottelias taiteilija, mutta useimpia hänen myöhäiskautensa teoksia pidetään vähempiarvoisina. Hän kiinnostui tänä aikana yhä enemmän muista taiteenaloista. Vuonna 1897 hän työskenteli yhdessä veljensä Apollinarin kanssa Rimski-Korsakovin oopperan Sadkon lavasteiden kanssa.

Vuosisadan vaihteessa Vasnetsov kehitti tunnusmerkikseen muodostuneen satutyylinsä uusvenäläisessä arkkitehtuurissa. Hänen ensimmäinen kehuttu työnsä oli kirkko Abramtsevossa (1882), jonka hän toteutti yhdessä Vasili Polenovin kanssa vuonna 1898. Lopulta vuonna 1904 Vasnetsov suunnitteli parhaiten tunnetun saturakennuksensa Tretjakovin gallerian.

Vuosina 1906–1911 Vasnetsov työskenteli Varsovan Aleksanteri Nevskin katedraalin mosaiikkien kanssa ja osallistui myös Moskovan Aleksandr Nevskin katedraalin suunnittelussa. Keisari Nikolai II myönsi hänelle vuonna 1912 aateliarvon. Vuonna 1914 hän suunnitteli leimamerkin, jonka tarkoituksena oli vapaaehtoinen rahankeruu ensimmäisen maailmansodan uhreille.

Jo ennen Venäjän vallankumousta vuonna 1917 Vasnetsov toimi Tretjakovin gallerian sijaisjohtajana. Hän myös antoi merkittävän osan tuloistaan Valtion historialliselle museolle, jonka kokoelmista iso osa on hankittu juuri Vasnetsovin rahoilla. Lokakuun vallankumouksen jälkeen hän edisti uskonnollisten maalausten (erityisesti Aleksandr Ivanovin) siirtämisessä kirkoista Tretjakovin galleriaan.

Vuonna 1918 Vasnetsov osallistui vastaperustetun puna-armeijan univormujen suunnittelukilpailuun. Vasnetsovia pidetään budjonnovkan suunnittelijana. Budjonnovka on sotilashattu, joka muistuttaa Kiovan rusien kartiomaista kypärää.

Teosgalleria

• 
  Arhip Kuindži
  1869
• 
  Ritari tienristeyksessä
  1878
• 
  Maanalaisen valtakunnan kolme valtiatarta
  1879
• 
  Lentävä taikamatto
  1880
• 
  Haikea Aljonuška
  1881
• 
  Sergei Radonežilainen
  1882
• 
  Ilmestyskirja
  1887
• 
  Iivana tsaarinpoika Susihukan selässä
  1889
• 
  
  Ikoni
  1896
• 
  Lumityttö
  1899
• 
  Bogatyrit
  1898
• 
  Tretjakovin gallerian
  Vanhan Tretjakov -rakennuksen
  julkisivupiirros, 1900
• 
  Ilja Muromets
  1914
• 
  Hymytön tsaaritar (Nesmejana)
  1916–1926