Siirry sisältöön

häirikkö

Wikisanakirjasta

Suomi

[muokkaa]

Substantiivi

[muokkaa]

häirikkö (4-A)[1]

  1. (päihtynyt) henkilö, joka tekemisillään häiritsee muita

Ääntäminen

[muokkaa]
  • IPA: /ˈhæi̯rikːø/
  • tavutus: häi‧rik‧kö

Taivutus

[muokkaa]
Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi häirikkö häiriköt
genetiivi häirikön häiriköiden
häiriköitten
häirikköjen
partitiivi häirikköä häirikköjä
häiriköitä
akkusatiivi häirikkö;
häirikön
häiriköt
sisäpaikallissijat
inessiivi häirikössä häiriköissä
elatiivi häiriköstä häiriköistä
illatiivi häirikköön häirikköihin
häiriköihin
ulkopaikallissijat
adessiivi häiriköllä häiriköillä
ablatiivi häiriköltä häiriköiltä
allatiivi häirikölle häiriköille
muut sijamuodot
essiivi häirikkönä häirikköinä
häiriköinä
translatiivi häiriköksi häiriköiksi
abessiivi häiriköttä häiriköittä
instruktiivi häiriköin
komitatiivi häirikköine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo -
heikko vartalo häirikö-
vahva vartalo häirikkö-
konsonantti-
vartalo
-

Etymologia

[muokkaa]

Sana on peräisin Matti Viherjuuren luomasta Alkon valistuskampanjasta (1977) ja siihen tilatusta Vexi Salmen sanoittamasta Irwin Goodmanin esittämästä Häirikkö-kappaleesta (1976):[2][3][4]

Mä aina remusin ja lemusin ja rahaa vippasin
Ja kavereiden paukut vielä salaa kippasin
Mä olin häirikkö

Mä aina öykkäsin ja möykkäsin ja naiset säikytin
ja krogilasin vielä jonkun syliin läikytin
Mä olin häirikkö.

Vrt. häiritä, häiriö.

Käännökset

[muokkaa]

Liittyvät sanat

[muokkaa]
Johdokset
[muokkaa]

Aiheesta muualla

[muokkaa]

Viitteet

[muokkaa]
  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 4-A
  2. Kolehmainen, Taru: Eläköityä ja muita ongelmasanoja. Kielikello, 2012, nro 4. Kotimaisten kielten keskus. Artikkelin verkkoversio Viitattu 9.7.2016.
  3. Kolehmainen, Taru & Mäntyranta, Hannes: Häirikkö ja kokoustaa. Kielikello, 2013, nro 1. Kotimaisten kielten keskus. Artikkelin verkkoversio Viitattu 9.7.2016.
  4. Peltola, Vesa-Matti: Vielä häiriköstä ja rentun ruususta. Kielikello, 2013, nro 2. Kotimaisten kielten keskus. Artikkelin verkkoversio Viitattu 9.7.2016.