Fläspäkki

 Kuuntelin tässä yks ilta nuoruuden musiikkia, jota en ole paljoa aikuisena kuunnellut. Tuli sellanen tunneflashback, tunsin yhtäkkiä sitä samaa tunnetta, mitä silloin joskus teininä ja nuorena aikuisena. Vaikea kuvailla, mutta se oli positiivinen, iloinen, innokas ja siinä oli elämänhalua. Kun maailmassa oli vielä kaikenlaista kivaa ja ennenkokematonta, kun tunteet vastakkaista sukupuolta kohtaan heräili, oli ihastuksia sinne ja tänne ja yllättävä hymy saattoi saada ajatukset heittämään iloisesti häränpyllyä. 

Jäin miettimään, että jos olis tämä älli päässä ollut silloin, mitä olisin tehnyt toisin. Erilaisia valintoja, olisin ottanut elämän ja koulun vakavammin, asettanut päämääriä sensijaan, että elin vain päivästä toiseen ja yritin päästä mahdollisimman helpolla. Ja pakenin ikäviä asioita musiikkiin ja kirjoittamiseen. Olisin ollut itsevarmempikin tietysti. Tuli vähän haikea olo.

Ei se silti välttämättä olis minua parempaan paikkaan auttanut, olisin ehkä saanut parempia töitä kun olisin kouluttautunut, mutta olisko se elämä silti ollut sen ihanampaa? No, töistä olis saattanu nauttia, mutta olisko se estänyt masennuksen pahenemisen? Olisko mulla nyt tämmöstä rakasta perhettä? Päädyin mietiskelyssäni siihen, että näin on hyvä, ja näin se nyt joka tapauksessa meni. Paljon huonommin olis voinu mennä. 

Nähtiin eilen merikotka. Kuvassa kuitenkin koira. Mitäs muutakaan.

Patti ja pinsa

 Mummokoira pääsi tänään eroon kainalopatistaan. Pyysin eläinlääkäriä säästämään patin mulle halkaistuna, että näen mitä siellä on. Ei ollu rasvapatti, oli ruskeaa ontelokudosta josta valui ruskeaa töhnää. En halunnu patologin tutkimusta, aattelin että jos on syöpä niin kyllä se ilmoittelee itsestään sitten joskus, ei eletä missään syöpäpelossa ja sytostaattilääkkeissä vaan mennään niin kauan kuin vointia riittää. 

Tillin tallin kirkkaassa paisteessa

Tottakai olen googlannut ja se saattaa hyvinkin olla mastsolukasvain, mutta ei ajatella sitä.

Onneksi tyttären auto taas vaihteeksi toimii, se on mua joutunu kuskaileen ja käytti siellä eläinlääkärilläki ja tarjos teetä kämpillään, kun odoteltiin leikkauksen loppumista. Toinen vaihtoehto olis ollu nousta ennen viittä, viedä mies töihin ja sitten käydä eläinlääkärillä ja sitten joko jättää toipilas kotiin tai ottaa se mukaan ja hakea mies töistä. Ja oon vielä aika puolikuntoinen. Nyt vedeltiin makiat päikkärit täällä tyttären kanssa. 

Tiistainahan se joutu viemään mut häthätää päivystykseen kun tuli taas niin paha mahakipu, ei oo niin pahaa ollukaan. Tuli aaltoina semmosia pahoinvointi-pyörrytyskohtauksia, ja mie konttasin täällä kun en pysyny pystyssä. Mittasin verenpaineen ja se oli 90/57, ei ihme että pyörrytti. Ja selkään asti sattui. 

Päivystyksessä jouduin kaks kertaa soittaan kelloa että auttakaa nyt helvetissä kun on hirveä kipu, mutta siellä oli kaiketi just joku vuoronvaihto ja ainahan niillä on kiire. Sain kanyylin kautta kaks lääkeannosta ja olkavarteen yhden, ja sitten se kipu taittui muutamaksi tunniksi.

Hyvin olisivat voineet päästää mut siinä vaiheessa jo kotiin, mutta siirsivät isompaan sairaalaan ja siellä piti oottaa kuus tuntia täysin turhaa ultraäänitutkimusta. Toisaalta jos multa on maha tutkittu 2 vuotta (?) sitten niin eihän se takaa etteikö olis nyt voinu olla sappikiviä, ei kumminkaan ollu.

Vähän aloin siellä jo pitkästyä, kädet oli täynnä verenpainemansettia, laastaria, kanyylia, EKG-lätkää ja saturaatiomittarikin oli, selällään vaan siinä maata eikä saanu liikkua mihinkään ite. Onneksi päästivät yöllä pois, kelataksilla hurautin kotiin.

Jos tämä episodi jotain mulle opetti niin sen, että mun perhe rakastaa minua ja välittää minusta. Molemmat tyttäret singahti apuun heti - toinen mun kulkemisesta huolehtiin ja toinen koirien hoidosta täällä kotona - ja miestä piti ihan hillitä ettei se lähteny ajaan sinne sairaalalle. Sanoin meän yhteisessä viestiryhmässä että minua ihan hävettää ku joskus pidän itseäni niin turhana kapistuksena tässä maailmassa... kyllä mie näille tärkeimmille merkitsen jotain.

Mietin, että kirjotan loppukaneetiksi että lähden viemään koiria iltapissalle, ja tuli mieleen ku kauppoihin on tullu joku tuote jonka nimi on Pinsa. Kun mie sanon monesti että "vien koirat pinsalle" tai että "tulipa pitkä pinsa". Ja isompi hätä on sit "kanki". Tää on peruja vanhemman tyttären vaiheesta, jolloin se korvas random sanoissa toisen tuplakonsonantin ännällä. Itse se ei muista niin puhuneensa, mutta mulle ne tarttu eikä irti lähe :)

No nyt se iski

 Itse tekemäni nokkostinktuura loppui, ja nyt onkin sitten flunssa. No, ainakin kova nuha. Yö meni hikoillessa ja kakoessa kutittavaa kurkkua. Ja nieleskellessä, tuntu että korvia lukuunottamatta pään joka aukosta tunkee ruumiinnesteet ulos. 

Ens kesänä teen tinktuuraa enemmän. 

Peippo lauloi eilen aamulla ja punarinta illalla. Lintulistalla on 34 lajia, on lämmin päivä ja saattais bongata lisääkin jos vain olisi voimia ulkoilla, mutta ei tässä kunnossa.

Puolitoista viikkoa sitten sisään tuodut norjanangervon oksat kukkii.

On siis kevät

 

Pitkin talvea meidän pihalla on kuulunut sellanen tikkamainen lyhyt vihellys tai huikkaus, vähän kuin käpytikan mutta huilumaisempi, melodisempi. Oon veikkaillut harmaapäätikkaa ja palokärkeä, mutta aina kun tihrustelin sinne huikkailun suuntaan, siellä ei joko näkyny mitään tai sitten sieltä lensi harakka. Ajattelin, että sattumaa. Mutta se sama sattuma toistui, ja tänään sitten näin huikkaavan linnun ihan omin silmin - se ON harakka. 

Pari päivää sitten lenkillä säikytin lentoon viisipäisen närhiparven, josta osa lensi mun reitin varrelle sadan metrin päähän pieneen männikköön. Siellä ne piti jännää hiljaista kujerrusta ja tilskutusta, jos en olis nähny että puussa on kolme närheä kurkkuhöyhenet viserryksen tahtiin liikkuen, en olis uskonu. Olisin epäilly joksikin käpylinnuksi. Ei tuollaisia ääniä missään lintujen äänisovelluksessa kuule esimerkkiääninä. Myös talitiaisella on paljon isompi repertuaari kuin se ti ja tyy ja hälytysääni.

Taas lehdessä meuhkattiin takatalvesta. Haloo, nyt on kevättalvi. Kevät keikkuen tulevi, ei jokainen kylmä jakso ole takatalvi vaan tavan kevättalvea.

Näin unta, että olin Reposaaressa vaeltelemassa, ja itikat söi mun kaulaa ja raavin. Aamulla vessassa huomasin, että on raapimajälkiä kaulassa, oli varmaan oikeesti kutittanu. Kutinat on nyt olleet enimmäkseen siedettäviä, mutta olis kiva löytää rasva, joka auttas siihen. Normi perusvoiteet vaan tuntuu lisäävän sitä kutinaa. Ja mitä tulee lääkärin pakeilla käymiseen - tyttärellä on polvet olleet tosi kipeet, ne on kuvattukin (ainakin toinen) mutta mitään vikaa ei kuvasta löydy -> mitään ei tehdä. Nyt ku se tuskissaan soitti niin sai lääkärin soittoajan kolmen viikon päähän. Ja se on oikeasti kipee, sillä on oikea vaiva. 

Vois vaikka pitää terveydenhuoltoasioita kärjessä, kun etsii kunnallis- ja aluevaaliehdokkaita. Se vaan että ei esim. lääkäriys näytä auttavan ihmistä ymmärtämään terveydenhuollon ongelmia, jos ei sitä hommaa vakituisesti harjoita ja silloinkin vain lääkärin näkökulmasta. Ei potilaan.

Mikrobiomidieetistäni on unohtuneet pavut, mutta hedelmiä syön joka päivä. Pitääkin tänään ettiskellä kaupasta niitä papuja ja jotain muutakin kasvia, ja hapankaaliakin pitää ostaa lisää. Mies mieltyi yhtäkkiä siihen kanssa, se sanoi luulleensa että se on kauheaa (no, haiseehan se pahalle) mutta sehän onkin hyvää. Suosittelin sille kimchiä kokeiltavaksi, kun se on tulisen ystävä.

Kevään ikävä sivuvaikutus on pörisevät mopot ja moottoripyörät. 

Post Scriptum: tein Ylen vaalikoneen, kukaan ehdokas ei ollut samaa mieltä kanssani, ja henkinen kotikuntani on sen mukaan Pello. Muutan sinne ja sitten elän kuin Pellossa.

Kuukiurusta

 Eilen kävin pitkän kävelyreissun pitkin mettiä ja peltoja (pelto oli jäässä, en muuten olis lähteny sinne käveleen) ja kuulin kiurun. Taisin nähdäkin. Mummokoirakin jaksoi melkein koko matkan kävellä, viimeisen kilometrin taittoi pussissa. 

Jesperi on ajeltu kesäkarvaan.

Viikset jätin. Ihan vain koska minusta on hauskaa kun koiralla on viikset. Sellaset snautseriviikset. Jo aiemmin ajelin sen varpaat paljaaksi, kun lumi ja kura tarttui niihin, näytti niinku sillä olis ollu housut joista pilkistää tassut.

Lueskelin toisten blogeja, mutta en osaa enää oikein kommentoidakaan. Kevät on tullut muuallekin kuin meille, ja se on kyllä ihanaa. Marraskuussa tuntui, että se ei ikinä tule, mutta nyt vähän kauhistuttaa miten aikasin se kuitenkin tuli. Viikonloppuna nähtiin sitruunaperhonenkin, ja on vasta maaliskuu.

Hienoja tähtitaivaita on ollut, niitä oon ihastellut koiria iltapissillä käyttäessäni. Oon jopa opetellut kolmen uuden tähden nimen; Alnitak, Alnilam ja Mintaka, Orionin vyön kolme tähteä. Seurannut Marsin ja Jupiterin matkaa taivaalla.

Meillä on ihan jumalattomasti naakkoja. Taivaan pimentävä parvi tulee joka aamu heti, kun oon käyny täyttämässä linnunruokapaikan. Aina siellä maassa jotain on, ja ne syö kaiken pois. Ei jää muuttomatkalta palaaville peipoille mitään. Tosin yks peippo on talvehtinut täällä, sillä on jalka kipee ja siitä tunnistan. En oo kyllä nyt vähään aikaan nähny sitä tässä, mutta kun ei oo lunta niin se varmaan löytää muualtakin ruokaa. Ainakin kaksi eri lehtopöllöä huhuili tossa talvemmalla tässä lähellä. Myyriä näyttäs olleen ainakin talvella, jäljistä päätellen. Ja yksi tyhmänrohkea hiiri käy kanssa linnunruokapaikan alla keskellä päivääkin. Yleensä ne vilahtelee nopeesti ulos ja sisään kolostaan, tämä ihan rennosti chillailee eikä sillä oo kiire mihinkään. 

Ihmistä aina väsyttää, ja kuitenkin se tänäaamunakin heräsi viideltä eikä löytänyt kunnon asentoa. Jonkulainen sisäinen stressi tuntuu olevan kanssa. Ja sunnuntaina oli taas semmonen päivä, että sydän hakkas niin että älykellokin luuli mun treenaavan :D ei se tienny, että mie vaan raahustin hitaasti kävellen mäkeä ylös. 

Vähän oli kriisinpoikastakin taas parisuhteessa, etin jo asuntoa. Löysin hauskan ja halvan yksiön kirkon yläkerrasta! Ai siellä sais olla rauhassa, ei olis seinänaapurit kiljumassa ja ryskäämässä. Mut ei ne varmaan ateistia ottas sinne, jolla on nytteki päällä The Satanic Templen verkkokaupasta ostettu paita. Kriisistä kyllä selvittiin eikä tarvinnu muuttaa. Mut hyvä tietää että mun lompakollekin sopivia asuntoja on olemassa, vaikkei ihan tässä nurkilla. 

Olin ilahtunut kun Cleevesin uusin tuli (olin varannu sen kirjastosta) mutta se oli pettymys, kun tarina on sama kuin juuri katsotussa teeveesarjassa. On tylsää kun tietää, kuka seuraavaksi kuolee ja kuka on syyllinen. 

Joskus on toisin

Naistenpäivänruusu!

Mies on pari kolme viime vuotta muistanut naistenpäivänä, kiitos naispuolisten työkavereiden. Olen vähän hämmentynyt, mutta onhan se kiva saada huomionosoituksia joskus. Tällä kertaa sain itse valita minkä kukkasen haluan.

Oli viikonloppuna lämmintä ja aurinkoista, käytiin pelloilla kattelemassa olisko joutsenia tai töyhtöhyyppiä, ja sain molemmat listalleni. Epäilen kyllä että ainakin hyypät häipyy etelämmäs vielä tällä viikolla, sen verran ikävää keliä luvassa. Ne on kyllä huvittavia otuksia ku ne vaan seistä kököttää jähmettyneenä. 

Löysin Netflixistä dokumentteja yllättäen. Luulin että siellä on vaan leffoja ja sarjoja. No, katoin dokumentin suoliston toiminnasta ja mikrobiasioista, ja aattelin että oon tehny ihan väärin ku oon alkanu karttaa ruoka-aineita, jotka tekee mahan kipeeksi. Päätin ruveta siedättään, ja muutenkin syömään vähän monipuolisemmin eri kasveja - niin kauan kuin jaksan, nyt on hyvä kausi mutta tulee niitäkin kausia, jolloin ei jaksa miettiä moisia. Mutta josko mun mikrobiomi siitä vähän monipuolistuis.

Ostin siis pari pikkupurkkia papuja, jotka kumosin ruokiin jatkeeksi, eli vain muutama papu päivässä. Sitten vebab-lastuja (vaikka onkin prosessoitua, niitä pitäs välttää) joissa on herneproteiinia, vähän toiseen ruokaan sekaan. 

 

Ostin myös hedelmiä, joita en ole juuri syönyt sellaisenaan, mutta onhan nuo vähän kalliita - granaattiomena ja passion yhteensä yli 2 euroa. Aplareita on menny päivittäin, ja joskus viinirypäleitä, ne on helppoja. Passionissa ei ollu syötävää ku pari lusikallista tollasta limahöttöä ja granaattiomenan syöminen oli yhenlaista sirkusta. Siemenet lenteli mut onneksi koira söi ne karanneet. En kyl tiiä onko ne sille terveellisiä. Muistan joskus pentuna yrittäneeni syödä granaattiomenaa, mut se oli pahaa ku en ymmärtäny että siitä syödään vaan siemenet. 

Dokumentissa tehtiin smoothie 60 eri kasvista, mietin löytyykö meillä ees kaupasta niin monta... ohjelmassa kehotettiin syömään 20 eri kasvia päivässä, se kuulostaa kauhean isolta määrältä mutta kun aloin ite laskea montaako eri kasvia söin päivässä, niin sain 16. Suurin osa toki myslissä. Pähkinät laskin yhdeksi, jos neki olis eritelly niin olis siitä tullu yli 20.

Mummokoira joutuu leikkaukseen, sillä on ollu jo vuosia pyöreä rasvapatti joka on nyt alkanut kasvaa ja muuttua ja ärtyä. Nipsaistaan pois siitä kiusaamasta enskuun alussa. Tytär vahtinee anestesiaa siellä, on koira hyvissä käsissä. Jos ei herää niin ei oo ainakaan hoitajan vika - sydänvikaisen koiran anestesia on aina vähän riskipeliä. 

Luin pari Sofie Sarenbrantin kirjaa. Mie haluan, että kirjassa on hyvä loppu, paha saa palkkansa jne. Sarjan ekassa kirjassa niin ei tapahtunut, jäi vähän tympeä maku suuhun, mutta kun kirjoittaja kuitenkin kirjoittaa hyvin ja säilyttää mielenkiinnon niin menin ja lainasin toisen osan. Siitä jäi niin paskan maku suuhun että saa jäädä moinen kirjailija. Mitä järkeä on tappaa päähenkilöt ja päästää murhaaja pälkähästä? Ei mitään! Tulin niin pahalle päälle kun illalla luin kirjan loppuun, etten saanu untakaan. 

Se on sinänsä outoa, koska miehän nykyään nukun. Ja nukun ja nukkuisin vieläki enemmän jos ei pitäs koiria hoitaa ja lenkittää. 9 tunnin yöunet ja 2,5 tunnin päikkärit menee helposti. Nyt on tämmöstä, joskus on toisin. 

Kannabiskoukussa?

 No onko vähän raflaava klikkiotsikko... mutta hoksasin tuossa joku aika sitten, että käytän hamppua lähes joka päivä! Rouheena tosin; sämpylöissä, puurossa, myslin seassa... tosin sitä tilatessani luulin sen olevan rouheisempaa rouhetta, mutta sehän on ihan jauhoa. Mutta kyllä se kuluu. Rumaksi se kyllä tekee sämpylän ja puuron. 

Mummun Tyttö oli hoidossa pari yötä, se on kyllä mussukka. Nyt, kolmivuotispäivänsä lähestyessä se on hieman rauhoittunutkin aiemmasta, ei enää pomppaa jalkeille heti kun nousen tuolista, eikä muutenkaan rieku niin paljoa. Hiukan oli ensin sutinaa, kun Tyttö tuoksahti varmaan vielä vastaloppuneelle juoksulle, ja Jesperi oli ihan intopiukkana. 

Ostin mustapapuja lähinnä tyttärelle, kun se päätti vähän ketoilla, mut eihän se saa niitäkään syödä. Vain vihreät pavut kelpaa dieettiin kuulemma. Mitä väliä sillä on, minkä värisiä papuja syö?! No, mulla oli itsekäs tarkoituskin; halusin laittaa niitä kasvamaan. Nyt oon idättänyt niitä jo 5 päivää eikä mitään tapahdu, alkaa vain lemahtaa mädälle. Luomupapuja vielä, kauanko niissä kestää vai onko ne jotenki viallisia tai käsiteltyjä, ettei idä? Liotin ensin yön yli ja sitten laitoin märkien talouspapereiden väliin. No, aikaahan mulla on ja sitä tulee kellosta lisää. Ja papuja pussissa riittää kans. 

Aloin kutoa koiralle petiä, lähinnä autoon, semmosta missä on reunat että ei liu'u mutkissa. Oli tarkoitus saada se valmiiksi perjantaihin mennessä, mutta kädet ja hartiat kipuilee niin ettei voi kutoa kovin pitkiä aikoja. Oon tehny vastaliikkeitäkin kuminauhan ja käsipainojen kans, mutta jumit ja kivut on ja pysyy. Olis mulla tuossa joululahjaksi saatu lahjakorttikin hierontaan, mutta kulkeminen on hankalaa kun ei ole autoa. On niin tylsää olla riippuvainen toisen henkilön kuskaamisesta tai auton lainaamisesta. 

Lehtopöllö on nyt ollu hiljaa tai menny muualle huuteleen.