Yhdessä ihmeitä ihastelemassa

Luin aamulla Johanneksen 1. kirjettä ja päädyin mutkan kautta ihmettelemään sananlaskua 8, joka kertoo viisaudesta sekä Jeesusta, "jossa kaikki viisauden ja tiedon aarteet ovat kätkettyinä". Ajatukset pyörivät ja kulkivat omia polkujaan niin, etten päässyt luvuissani kuin pari sivua eteenpäin, mutta sananlaskun loppu kosketti ja ilahdutti. Se oli tähän aamuun kätketty aarre: "ihastuneena riemuitsin päivästä päivään. Hänen edessään minä iloitsin kaiken aikaa, ihaillen hänen maanpiiriään". Juuri samalta minusta on tuntunut niinä lukuisina auringonnousun aamuina, kun olen haltioituneena katsellut luontoa ja kiittänyt ihastuneena siitä kaikesta kauneudesta ja hyvyydestä! Usein on tuntunut, että olen ollut näillä matkoilla kahdestaan Jeesuksen kanssa ja hän on suorastaan tuonut eteeni kaikkia tekemiään ihmeitä ja olemme sitten yhdessä iloinneet ja riemuinneet niistä, aivan kuten hän riemuitsi niistä niitä tehdessään.

"Minä olin Herran omana, hänen tiensä alussa, ennen hänen tekojaan, ennen aikojen alkua.
läisyydestä minut on asetettu olemaan, alusta asti, ennen kuin maata olikaan. 

Ennen kuin syvyyksiä oli, minä synnyin, ennen kuin oli lähteitä, vedestä rikkaita. 

Ennen kuin vuoret upotettiin paikoilleen, ennen kukkuloita, minä synnyin, kun Hän ei vielä ollut tehnyt maata, ei mantua, ei maanpiirin tomujen alkuakaan.
Kun Hän valmisti taivaat, minä olin siinä,

kun Hän veti rajan syvyyden pinnalle, kun hän vahvisti pilvet korkeudessa, kun syvyyden lähteet saivat voiman, kun hän asetti merelle sen rajat, että vedet eivät ylittäisi hänen säätämiään [rajoja], kun hän vahvisti maan perustukset,  

silloin minä olin hänen rinnallaan työmestarina,
ihastuneena riemuitsin päivästä päivään. Hänen edessään minä iloitsin kaiken aikaa, ihaillen hänen maanpiiriään, ja ihastukseni olivat ihmislapset."

Sananlasku 8: 22-31 Jumalan kansan Pyhän Raamatun mukaisesti (XI yleisen kirkolliskokouksen vuonna 1933 käytäntöön ottama suomennos käännös ja kieli korjattuna)

 

Crash landing on you

Tämä talvikausi on mennyt tiiviisti korealaisten draamasarjojen ja Raamatun parissa. Kaikki alkoi Elämä-lehden jutusta, jossa kehuttiin Netflixissä pyörivää Crash landing on you -draamasarjaa. Uteliaisuudesta katsoin sarjan, enkä vain kerran vaan monta kertaa peräkkäin. Voi sanoa, että sarjalla oli minuun elämää muuttava vaikutus. Sarja ei ole oikeastaan millään tavalla uskonnollinen, mutta se kosketti syvältä ja sai aikaan ajatusten, patoutuneiden tunteiden, itsetutkistelun ja sisäisen muutoksen vyöryn. Sen seurauksena aloin syventyä Raamattuun joka aamu heti herättyäni ja ehdin lukea jo toista kertaa peräkkäin Uutta testamenttia ja muutaman kirjan verran Vanhaa testamenttia.

Sarja on kirkastanut minulle Kristuksen rakkautta, puhdasta, kaunista, syvää uhrautuvaa rakkautta. Sitä, miten hellästi ja kärsivällisesti hän katselee omiensa hupsuuksia, ymmärtämättömyyttä ja heikkouksia. Miten hän auttaa ja johdattaa elämäämme, avaa ja sulkee ovia täysin tietämättämme. Miten murheelliseksi voimmekaan saattaa hänen sydämensä. Silti hän ymmärtää vaikuttimemme ja antaa anteeksi vääryytemme. Ymmärsin, miten täysin riippuvainen olen siitä kaikesta.

Olen tullut katsoneeksi myös lukuisan määrän muita korealaisia sarjoja. Niitä on yhdistänyt hieno tarinankerronta, taitavat (ja uskomattoman kauniit) näyttelijät, upea, näyttävä ja kaunis elokuvaus ja hienot maisemat. Tarinoissa korostuvat usein klassiset hyveet ja ne ovat vanhanaikaisella, hyvällä tavalla siveellisiä.

Loppujen lopuksi kaikki sankaritarinat kertovat Jeesuksesta. Kaikki jalous, uskollisuus, uhrautuvaisuus ja hyvyys ovat himmeää kuvastusta hänestä, hänen mittaamattomasta rakkaudestaan, uskollisuudestaan ja myötätunnostaan meitä kohtaan. Rakkaustarinat kirkastavat omalla tavallaan, millaista on uskollinen, itsensä alttiiksi antava rakkaus silloinkin, kun ei saa vastarakkautta. Niin kuin tarinoiden sankarittarilla, meillä on traaginen mahdollisuus kääntyä pois ja torjua tuo rakkaus tai ottaa se vastaan. 

Tarinat herättävät myös pohtimaan, millaista on oma rakkautemme. Häpeämmekö suhdettamme Jeesukseen, joka rakastaa meitä niin väkevästi? Voittaako tarve säilyttää kasvomme ja arvostuksemme ihmisten edessä uskollisuuden häntä kohtaan? Eikö juuri rohkeus ja uskollisuus häpeän ja vastustuksen edessä herättäisi lopulta enemmän kunnioitusta kuin muiden myötäily?

Edellä mainitun lisäksi sarjan myötä   sydämelleni ovat voimakkaasti tulleet Pohjois-Korean vainotut kristityt. Heistä kertovat koskettavasti myös Open Doorsin sivuilla olevat kertomukset ja videot.

Ihmeitä katsomassa

 

Kävelin koiran kanssa pitkin metsäpolkua ja näpsin kännykällä lumisista oksista ja metsäpuroista kuvia ja videoita. Mietin, että on se ihmeellistä, miten tuollaiseen pieneen laitteeseen mahtuu nykyään ääni- ja näköpuhelin, tietokone, internet, kamera, videonauhuri,  paikannin, taskulamppu, levysoitin, tv ja elokuvateatteri, käännöskone, kirjasto, pankki ja lompakko ja vaikka mitä. Ihmeellistä suunnittelua, tietotaitoa ja tekniikkaa. Ei olisi kolme vuosikymmentä sitten uskonut!

Sitten aloin miettiä niitä asioita, joista olin ottamassa kuvia ja sitä, miten paljon ihmeellisempää suunnittelua ne edustavat. Omat silmät ja näkökyky ovat paljon ihmeellisempää optiikkaa ja tietotekniikkaa kuin kameran linssi ja kenno. Miten paljon suurempaa tietomäärää aivot käsittelevät kuin tietokone. Ei se ole kummallista, että ihminen unohtaa, vaan se vasta on ihme, että hän muistaa. Pienet muuttolinnutkin pikkiriikkisine aivoineen osaavat navigoida tuhansien kilometrien matkan pesimäpaikoilleen.

Jokaisen elävän olennon jokainen solu on kuin tehdas, joka on täynnä ällistyttävän monimutkaisia koneita, joiden toiminta on tarkkaan säädelty. Luin jostakin, että jokainen ihmissolu sisältää informaatiota enemmän kuin tuhat tuhatsivuista kirjaa, noin 3 gigatavua! Osa koneista tarkastaa ja korjaa virheet ja solutehtaat monistavat itse itsensä. Ihmeellisempää kuin Samsungin tai Applen tehtaat! Ja miten monimutkaisia elimiä ja niiden välisiä yhteyksiä erilaiset solut muodostavat!

Sanotaan, että ihmeitä ei tapahdu, mutta onko niin, että olemme vain sokeita niille? Niitähän tapahtuu kaiken aikaa kaikkialla! Elämä, niin bakteerin, linnun, kasvien kuin ihmisen, on ihme. Suuri ihme! 

Tämä vuosi

Kulunut kesä ja syksy ovat olleet touhuntäyteisiä ja kuluneet nopeasti kaikenlaisessa pihan laittamisessa, sadonkorjuussa ja pienissä pintaremonteissa. Korjasimme ja maalasimme pihavaraston, aidoitimme kasvimaat, istutin siirtonurmea, pesin ja öljysin terassin, laatoitin koti- ja mökkipihaa, kylvin, kitkin ja käänsin kasvimaata, hoidin kukkapenkkejä, raivasin uutta kasvimaata, paikkamaalasin peltikaton ruostepilkkuja ja purin saunan turvekattoa liian kosteilta räystäiltä, putsasin huopakattoa ja käsittelin sen sammalentorjunta-aineella, kuivasin yrttejä, poimimme tyrnejä ja aronioita, keitin mehua ja korjasin ennätyssadon suppilovahveroita. Kolme isoa kurpitsaa odottaa vielä olohuoneen lattialla pikkelöintiä. Nyt syksyllä olemme tyttären kanssa puuhanneet kahta muuttokuormaa ennen ja jälkeen hänen asunnossaan tehtyä remonttia ja pian saamme maalata siellä seinät. 

Tänä vuonna ei ole juurikaan tullut käytyä kuvaamassa, mutta kukaties tilanne on muuttumassa. Näyttää siltä, että vanhan työpaikan aika on pian päättymässä, eikä uudesta työstä ole vielä tietoa. Toivoisin, että saisin tehdä töitä ja tienata eläkeikään asti, mutta pieni tauko ei olisi pahitteeksi. Ehkä edessä on aikaa vähän huilia, harrastaa ja opiskella? Jospa ehdin viettää enemmänkin aikaa rakkaiden kanssa, ainakin joulunajan, jos ei pidempään?

Ohjelmaa pitkäperjantaiksi

 

Kotimatkalla töistä korviini osui todella mielenkiintoinen radio-ohjelma Radio Deiltä: Kohti kolmatta aamua. Se on sarja, jossa käydään läpi Jeesuksen viimeisen viikon tapahtumia. Ohjelmassa on valtavasti taustatietoa sen ajan tavoista, yhteiskunnasta, henkilöistä ja oikeuskäytännöistä. Ohjelma on myös osittain draamallinen ja se aivan imaisee mukaansa. Onneksi koko sarja löytyy tuolta Radio Dein arkistosta, josta sen voi kuunnella kokonaan näin jälkeenkin päin.

Taivaan rajalla

Melkein 30 vuoden aikana olen ehtinyt lukea monenlaisia kirjoja, joissa ihmiset kertovat vierailleensa joko taivaassa tai helvetissä (tai paratiisissa tai tuonelassa) tai jopa molemmissa. Monet niistä ovat varmaan ihmisen aitoja kokemuksia, näkyjä tai unia, joita he ovat tulkinneet oman ymmärryksensä mukaisesti, mutta toiset ovat huomionhakumielessä keksittyjä, mikä on saatettu jälkeenpäin tunnustaakin. Monet kirjat ja videot on viisainta jättää kokonaan katsomatta ja lukematta. On tervettä suhtautua näihin kirjoihin kriittisesti. Silloinkin, kun kertojat ovat vilpittömiä, on syytä miettiä, mistä kokemus on peräisin.

Viime viikolla sain kuitenkin käsiini kirjan, joka poikkeaa positiivisesti monista muista kuolemanrajakokemuksia koskettelevista teoksista ja on paras niistä, joita olen lukenut. John Burke kertoo teoksessaan Taivaan rajalla reilusti yli sadasta ihmisestä, jotka ovat olleet kliinisesti kuolleita tai lähellä kuolemaa ja ovat elvytettyinä kertoneet kokemuksestaan. Mukana on lapsia, ateisteja, kristittyjä, muslimeja, hinduja ja buddhalaisia. Monia kertomuksista ovat koonneet lääkärit ja tutkijat heti tuoreeltaan potilaan ollessa vielä sairaalassa.

Kirja sopii erityisesti niille, jotka suhtautuvat epäilevästi Jumalaan ja kuolemanjälkeiseen elämään, mutta se myös auttaa näihin uskovia kuvittelemaan eloisasti tulevaa elämää ja taivaan (tai paratiisin) todellisuutta.

Kirjassa käsitellään tyypillisiä kuolemanrajakokemuksia. Ihmiset kertovat usein, että heillä ei ole sanoja tai käsitteitä kaikelle sille, mitä he ovat nähneet. Monien ihmisten kokemuksissa on kuitenkin huomattavaa yhtenäisyyttä koskien kuolemanjälkeistä fyysistä olemusta, vaatetusta, Jeesuksen rakkaudellista olemusta, taivaassa odottavia ystäviä ja rakkaita, perheyhteyttä, iloa ja toimeliaisuutta, paratiisillista luonnon kauneutta, kukkia, puita ja ruohoa, henkeäsalpaavan kaunista, valtavan suurta kaupunkia kauniine, värikkäine koteineen ja puutarhoineen, värejä joita ei ole nähty tässä maailmassa, eläimiä, virtoja ja vuoria jne. Useimmat kertoivat tunteneensa itsensä siellä niin eläviksi, että se sai maanpäälliset kokemukset vaikuttamaan sumealta varjoelämältä, ikään kuin taivas olisi todellisuus ja meidän tuntemamme elämä vain unta. Myös syntymäsokeat pystyivät kuvailemaan, mitä olivat taivaassa nähneet: maisemia, kasveja ja värejä, joista heillä ei tässä elämässä ole ollut konkreettista käsitystä. Parasta kaikkien mielestä oli kuitenkin Jeesus ja hänestä virtaava rakkaus, valo ja elämä. John Burke peilaa näitä kokemuksia joka luvussa Raamatun kertomuksiin Vanhassa ja Uudessa testamentissa. Tie sinne todelliseen, oikeaan kotiin on kerrottu täällä.

Toisilla oli kokemus tuonelasta, mutta ymmärrettävästi siellä käyneet eivät olleet yhtä innokkaita kertomaan kokemastaan. Muutamia kertomuksia on kuitenkin koottu kirjaan.

Kirjassa on 362 sivua, joten olen maininnut vain pienen välähdyksen kaikesta kerrotusta. Minulle kirja oli ihana, elähdyttävä lukukokemus, jota uskallan suositella muillekin.

One Way Missionin keskusteluohjelma antaa perusteellisemman kuvan kirjasta: 

"John Burke hyödyntää insinöörin järjenjuoksua, pastorin sydäntä ja toimittajan kurinalaisuutta selvittäessään taivasaihetta. Jos olet joskus miettinyt kuolemanjälkeistä elämää tai kaivannut syvällistä tutkimusta taivaan mahdollisesta olemassaolosta, tämä on seuraava kirjasi." (Ervin Raphael McManus, Mosaic-seurakunnan johtava pastori)

Kevättervehdys!

 

Vuosi on kulunut edellisestä postauksesta. Se on vietetty enimmäkseen eristyksessä oman perheen parissa kotona ja kesällä mökillä vanhempien seurassa, ulkoilmassa. Töissäkään ei ole vietetty yhteisiä kahvitunteja kuukausiin. Korona-ajan valoisiin puoliin on kuulunut mahdollisuus etätöihin, mikä on suuresti lisännyt vapaa-aikaa ja säästänyt työmatkakuluissa satoja euroja  kuukausittain. 

Talven aikana olemme katsoneet enemmän tv-sarjoja kuin koskaan: Pieni talo preerialla, Anna-sarja, korealainen Prison Playbook (todella koukuttava ja jännittävä sarja, jossa oli aiheestaan huolimatta suorastaan kristillinen pohjavire), Kaikenkarvaiset ystäväni (kaikki kaudet) ja sokerina pohjalla The Chosen -sarjan ensimmäinen kausi. 

 

Tyttäreni suositteli sarjaa innoissaan ja olin aluksi aika skeptinen sen suhteen. En ole oikein pitänyt Raamatun filmatisoinneista. Ne eivät ole juuri koskaan vastanneet sitä mielikuvaa, minkä olen itse Raamattua lukiessani muodostanut. The Chosen -sarja pohjautuu Uuteen testamenttiin, mutta sen ympärille on lisätty paljon sellaista draamallista kerrontaa, mitä ei ole suoraan Raamatussa. Samantyyppisesti, kuin oma mielikuvitus on muodostanut kerroksia Sanan ympärille ja kuvittanut sitä.  

 

On ollut todella silmiä avaavaa huomata, miten luutuneita ja kiveen hakattuja omat mielikuvat, joilla ei oikeasti ole mitään tosipohjaa, ovat olleet. The Chosen kertoo värikkäästi ja todentuntuisesti, miten Raamatun henkilöt tosiaan olivat tavallisia ihmisiä - epätäydellisiä niin kuin kaikki. Sarja myös kirkastaa sen, miten Jeesus oli todellinen, inhimillinen ihminen ja myös todellinen Jumala. Mahtoikohan Jeesus oikeasti olla kaiken aikaa niin totinen, kuin yleensä ajattelen? Draamallisuus ei mielestäni tässä sarjassa yhtään syö Raamatun uskottavuutta, vaan tuo  kuvitettujen Raamatun kertomusten välityksellä kirkkaasti esille Jeesuksen opetuksia. Voisin jopa suositella sarjaa niillekin, jotka eivät ole koskaan Raamattua avanneet (vaikka mielestäni olisi parempi lukea ensin itse, samalla rukoillen ymmärrystä). En osaa arvioida, miten autenttisia sarjan elinympäristö, vaatteet ja kulttuuriset  käytöstavat ovat (halailivatko israelilaiset noin paljon toisiaan vai onko se amerikkalaista hapatusta?) , mutta riittävän autenttisilta ne asiaa tuntemattomasta vaikuttavat. Sarja on todella, todella kauniisti ja laadukkaasti kuvattu. Valaistukset ja värit ovat kuin suoraan maalauksista ja kohtaukset ovat eläviä ja koskettavia, eivät millään tavalla teatraalisia tai patsastelevia.

Sarjan voi katsoa englanninkielisenä YouTubesta, mutta itse latasimme Google Play kaupasta ilmaisen sovelluksen, jossa on suomenkieliset tekstit. Suosittelen sitä lämpimästi: https://play.google.com/store/apps/details?id=com.vidangel.thechosen

 

 

 

Sarjasta on valmistunut ensimmäinen, 8 jaksoa sisältävä kausi ja toisesta kaudesta kolme ensimmäistä jaksoa. Odotamme malttamattomina jatkoa sarjaan. 

 

PS. Johannes Kastajasta kertova jakso oli minulle, kuten monelle muullekin pettymys, mutta kokonaisuudessaan uskallan silti suositella sarjaa.

Iloista Pääsiäistä!

Pitkäperjantaina

Hyvää keväänalkua!

Kevättervehdys täältä kotipoluilta! Talvi on taittunut nopeasti töissä ja tupasillla. Lähinnä olen viettänyt vapaa-aikaa sohvalla ja netissä olen käynyt vain kännykällä. Ainut hyödyllinen asia, mitä olen saanut aikaiseksi, on Photoshopin opiskelu. Olen käynyt läpi vanhoja kuva-arkistoja ja harjoitellut layereiden käyttöä.

Mieheni täytti taannoin pyöreitä vuosia ja sai lahjaksi tabletin. Harjoittelen nyt tämän käyttöä ja kyllä blogien lukeminen tällä tabletilla on todella paljon mukavampaa kuin kännykällä, jolla kommentoiminenkin on työn ja tuskan takana.

Kännykällä on helppo käyttää Instagramia ja sinne olen ladannut niitä uudelleen muokattuja vanhoja kuvia, joita on ollut aiemmin täälläkin esillä. Jos huvittaa käydä katsomassa, niin niitä löytyy vihreillaniityilla. Lähinnä muokkaukset ovat ruman bokehin korjailua, kontrastin, valkotasapainon ja terävyyden säätöä. Näin olen saanut käyttöön epäonnistuneiksi tuomitsemiani kuvia.

Mietteitä kärsimyksistä

Miksi ihmiset, jotka elävät Jumalaa lähellä ja Hänen johdatuksessaan ja joiden elämästä huokuvat Hengen hyvät hedelmät, ovat joutuneet ainakin ajoittain, elleivät peräti kokoaikaisesti kohtaamaan lähes ylipääsemättömältä tuntuvia koettelemuksia ja kaikenlaisia sairauksia? Liittyvätkö ne toisiinsa?

***
Jumalan lupaus Aabrahamille toteutui, kun kaikki toivo oli inhimillisesti ottaen jo mennyt. Hän sai Iisakin satavuotiaana. Hänen vaimonsa Saara oli synnyttäessään  90-vuotias.

***

Jaakob koki elämässään monenlaisia vaikeuksia, jotka suurelta osin johtuivat hänen omista valinnoistaan. Hän petti ja häntä petettiin, mutta silti Jumala siunasi häntä lupauksensa mukaisesti  – ei helpolla elämällä -  vaan hän sai nähdä Jumalan kasvoista kasvoihin.

***

Joosef oli Jumalan valitsema mies ja hänen johdatuksessaan. Hänet myytiin orjakauppiaille ja hän joutui syyttömänä vuosiksi vankilaan. Siellä Jumala oli hänen kanssaan kasvattaen häntä ja nosti hänet Egyptin hallitusmieheksi. Vieraassa maassa hän pelasti sukunsa ja monet muut nälkäkuolemalta.

***

Mooses oli kuolemaan tuomittu jo syntyessään, mutta pelastui ja sai kasvaa Egyptin hovissa. Virheensä vuoksi hän joutui pakenemaan ja viettämään vuosikymmeniä ”muukalaisuuden maassa”. Sieltä Jumala kutsui hänet tehtävään, joka toi hänelle paljon surua ja murhetta, mutta Jumala oli hänen kanssaan ja johdatti häntä. Hänestä tuli ”nöyrempi kuin kukaan muu ihminen maan päällä” ja hän sai nähdä Herran.

***

Jobista Jumala sanoi: ”Oletko nähnyt palvelijaani Jobia? Sillä ei ole maan päällä hänen vertaistansa. Hän on nuhteeton ja rehellinen mies, pelkää Jumalaa ja karttaa pahaa.” Saatana vastasi, että mikäs hänen oli ollessa, kun mitään hyvää ei puuttunut, mutta tilanne olisi toinen, jos Jumala koskisi kaikkeen mitä hänellä on. Silloin hän varmasti kiroaisi Jumalan vasten kasvoja. 

Job menetti kaiken, lapset ja omaisuuden, mutta ei puhunut Jumalaa vastaan: ”Alastomana minä tulin äitini kohdusta ja alastonna minä sinne palajan. Herra antoi, Herra otti; kiitetty olkoon Herran nimi.” Edes kammottava sairaus, joka eristi hänet muista ihmisistä, ei saanut Jobia kieltämään Jumalaa, vaikka vaimo kehotti häntä kiroamaan Jumalan ja kuolemaan. ”Sinä puhut niin kuin mikäkin houkka nainen. Otammehan vastaan Jumalalta hyvää, emmekö ottaisi vastaan pahaakin.” Vasta ystävät saivat Jobin murtumaan ja valittamaan epäoikeudenmukaista kohtaloaan. Jumala itse kohtasi Jobin myrskytuulessa ja Job sai oppia tuntemaan Hänen suuruutensa: ” "Minä tiedän, että sinä voit kaikki ja ettei mikään päätöksesi ole sinulle mahdoton toteuttaa.--- Korvakuulolta olin vain sinusta kuullut, mutta nyt on silmäni sinut nähnyt.” Herra siunasi Jobin elämän loppupuolta vielä enemmän kuin sen alkua. Job kuoli vanhana ja elämästä kyllänsä saaneena.

***

Jeremia oli Jumalan valitsema mies, joka teki kaikessa Hänen tahtonsa. Jeremiasta tuli pilkan ja vihan kohde. Jumala lupasi: ”Minä pelastan sinut pahain käsistä ja päästän sinut väkivaltaisten kourista.” Hän joutui vankiluolaan ja holveihin ja hänet laskettiin liejuiseen kaivoon kuolemaan, mutta Jumala pelasti hänet sieltäkin.

***

Sadrak, Mesak ja Abednego joutuivat tuliseen pätsiin, kun eivät suostuneet kumartamaan Nebukadnessarin jumalia tai hänen kultaista patsastaan. Tuli ei heitä kuitenkaan vahingoittanut, eikä heissä tuntunut edes tulen käryä, vaikka vartijat kuolivat jo matkan varrella kuumuuteen.

Daniel heitettiin leijonien luolaan, koska hän oli kiellosta huolimatta rukoillut Jumalaa, mutta leijonat eivät koskeneet häneen.

***

Psalmista kertoo (Ps. 66:10-55): ”Sillä sinä, Jumala, olet koetellut meitä, olet sulattanut meitä, niin kuin hopea sulatetaan. Sinä veit meidät verkkoon, panit kuorman meidän lanteillemme. Sinä annoit ihmisten ajaa päämme päällitse, me jouduimme tuleen ja veteen. Mutta sinä veit meidät yltäkylläisyyteen. ”

***

Stefanus kivitettiin kuoliaaksi, mutta sitä ennen hän sai nähdä taivaat auennenina, Jumalan kirkkauden ja Jeesuksen seisovan Jumalan oikealla puolella. 

***

Epafroditus oli sairaana, kuoleman kielissä, mutta Paavalin helpotukseksi Jumala armahti ja paransi hänet. Timoteuksella oli usein toistuvia vatsavaivoja, joihin Paavali suositteli lääkkeeksi hiukan viiniä veden joukossa.  Paavali itse oli Galatan seurakuntaan saapuessaan ruumiillisen heikkouden tilassa, joka oli kiusaukseksi seurakunnalle, mutta he ottivat Paavalin vastaan kuin enkelin. Hänelle oli myös annettu ”pistin lihaan”, josta pääsyä hän oli rukoillut kolmesti, mutta oli saanut vastaukseksi: ”Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa.” Paavali kertoo lukuisista koettelemuksistaan kirjeessään korinttilaisille (2. Kor. 11:24-33). Hän kehotti Antiokian kristittyjä kestämään koetuksissa: "Monen ahdistuksen kautta meidän pitää menemän sisälle Jumalan valtakuntaan".

Mailis Janatuinen kirjoittaa kirjassaan ”Ja Herra otti” Jobin koettelemuksista: ”Jobkin siis oli koko ajan uskonut Jumalan suunnitelmaan, mutta onnettomuuden kohdattua hän ei enää voinut luottaa siihen, että se suunnitelma olisi rakkaudessa tehty. Siinä kohtaa hän erehtyi. Eikö tämä ole meidänkin suuri erehdyksemme, rakas lukijani? Kun me tuskamme keskellä huudamme Jumalalle syytöksen, ettei hän rakasta meitä, vaan vihaa, on se hänen tarkoituksensa peittämistä. 

Jumala antoi tapahtua Jobille, hänen lapsilleen, sinulle ja minulle sen mitä antoi tapahtua, koska tahtoo viedä meidät perille taivaaseen. Siksi hänen suunnitelmansa meitä varten ei ole paha, vaan hyvä. Tässä totuudessa meidän on kiinni riiputtava, näytti miltä näytti, tuntui miltä tuntui. Jos olisi ollut jokin helpompi keino viedä perille Job ja hänen lapsensa/ sinut ja sinun lapsesi, niin Jumala olisi totisesti siihen turvautunut. Mutta hänellä ei ollut muuta keinoa kuin tämä kärsimys eikä se ole liian kallis hinta maksettavaksi iankaikkisesta autuudesta. 

Jeesuksen jälkeen me tiedämme varmaakin varmemmin, että Jumala toimii hyvän suunnitelman mukaan ja antaa omilleen kaiken, mitä he tarvitsevat. Jos hän siis ottaa jotain pois, se tarkoittaa, että me emme tarvitse tuota ”jotain”. 

’Kun hän ei säästänyt omaa Poikaansakaan vaan antoi hänet kuolemaan kaikkien meidän puolestamme, kuinka hän ei lahjoittaisi Poikansa mukana meille kaikkea muutakin?’ (Room 8:32).”---

--- ”Moni haluaisi nähdä Jumalan, mutta ilman kärsimystä ja kipeätä itsetuntemusta. Se ei kuitenkaan ole mahdollista. Usko ei voi syvetä eikä kasvaa ilman näitä kahta asiaa. Kärsimys ja synnintunto sinänsä eivät kuitenkaan vielä riitä Jumalan näkemiseen. Se, mitä tarvitaan niiden lisäksi, on Jumalan sana. Sen Job oli saanut kuulla, ja siinä salattu Jumala oli hänelle kasvonsa kirkastanut. 

Nyt Job katsoo taaksepäin kärsimyksensä pimeihin kuukausiin ja tajuaa, että Jumala on ollut hänen kanssaan koko ajan. Se, että Jumala salasi kasvonsa, ei suinkaan tarkoittanut sitä, että hän olisi ollut poissa paikalta. Jumala oli ollut hänen ystävänsä kaiken aikaa ja seurannut hänen elämäänsä sydän täynnä rakkautta. Se tieto tuo Jobille rauhan. Huomatkaa, että Job saa rauhan jo ennen kuin Jumala palauttaa hänelle hänen onnensa. Rauhan syyksi riittää ”pelkkä” Jumalan näkeminen." ---

--- "Yksi kärsimyksemme tarkoitus onkin aina se, mitä se muille tekee. Millaisen esimerkin se antaa perheellemme, ystävillemme, ympäristöllemme? Sinulla on mahdollisuus antaa suuri perintö lapsillesi näyttämällä, ettet luopunut Jumalasta silloinkaan, kun sait häneltä vain tuskaa ja vaikeuksia. 

Muistan sen päivän, kun yhtäkkiä oivalsin, että kärsimykseni on minun tärkein armolahjani. Ajattelin kaikkea sitä, mitä viimeisten vuosien aikana olin Jumalan valtakunnan työsaralla koettanut tehdä. Näin selvästi, että siitä, mistä ehkä on ollut toisille jotain hyötyä, on minun kiittäminen (kirkastetun) surun päiviä. Muilla on hengelliset ja hienot armolahjansa, minulle on kärsimykseni muuttunut armolahjaksi, tajusin silloin hämmästyneenä.”

Paavo Hiltunen on kirjoittanut kirjan nimeltä ”Siunauksia syvyydestä - tilitystä koettelemuksista, kiusauksista ja eksytyksistä (Päivä osakeyhtiö, 1993). Kirjassa hän kertoo omista kärsimyksistään ja puntaroi niitä Raamatun kertomusten valossa. Koetuksia edelsi profetia, jossa kerrottiin, että Jumalan suunnitelmissa oli antaa hänelle jotain hyvin kallisarvoista ja erityistä, jonka vain särkynyt sydän voi tuntea. Hänet vietäisiin vielä syvyyksiin. ”Luotatko minuun vielä tämän jälkeenkin?”  

Paavo Hiltunen kertoo: ”Tajusin sanojen merkityksen vasta vuosien perästä löytäessäni profetian muistiin merkittynä vihostani ja – sulin kyyneliin. Millainen Jumala meillä onkaan! Hän on Rakkaus, joka ei haluaisi kärsimystä lapsilleen, Rakkaus, joka pelkää, että kärsimys voisi viedä heidän luottamuksensa Jumalaan, ja että he saattaisivat katkeroitua ja paatua. Miten alas Hän tuleekaan! Miten nöyrä Jumala on! Miten hellä Hän on! ”Voitko luottaa minuun tämän jälkeenkin!”

Käsiteltyään Raamatun miehiä koettelemuksissa, kiusauksia, totuuden vapauttavaa voimaa - voimaa, joka tulee heikkoutensa tuntevan uskovan osaksi - pahan oikeaa vastustamista ja sitä, kuka on koettelemusten takana, Paavo Hiltunen päättää kirjansa ”Lepoon Kristuksessa”.  Koettelemusten hedelmänä on hänen mukaansa se, että löydämme lepopaikan Kristuksessa: ”Tämä paikka on nöyrille ja nöyryytetyille, niille, jotka eivät jaksa enää. He, avuttomat ja köyhät, tulevat tänne. Siksi en muuta jääkään rukoilemaan teidän puolestanne kuin sitä hengellistä köyhyyttä, josta meidän Herramme sanoo, että se on autuutta. Kristuksen voiton hedelmä on lepo ja rauha ja turvallisuus iankaikkisesti! (Jes 32:17)

Opi, Jumalan lapsi, sen tähden lepäämään Kaikkivaltiaan voimassa ja rakkaudessa, niin että Hän saa vapaasti muovata sinua! Opettele heittämään kiireesi, huolesi ja jännityksesi Hänelle! Silloin elät Herrasi kanssa myrskyn yläpuolella.”

Jesaja kirjoittaa: ”Sillä minä tunnen ajatukseni, jotka minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra: rauhan eikä turmion ajatukset; minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.”
***

”Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi , jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut.” (Room 8:28)
***

Jeesus lupasi: ”Rauhan minä jätän teille: minun rauhani - sen annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö.”

***

Ja viimein: "Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa; ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt." Ja valtaistuimella istuva sanoi: "Katso, uudeksi minä teen kaikki". Ja hän sanoi: "Kirjoita, sillä nämä sanat ovat vakaat ja todet"

[teksti on postattu aiemmin 9.10.2012]

Valvokaa!

Kaikkivaltias, pyhä Jumala.

Sinä olet ajan ja ikuisuuden Herra,

sinun tiedossasi ovat elämämme päivät.

Opeta meitä käyttämään oikein

tämä lyhyt aika,

jonka olet antanut elettäväksemme.

Auta valvomaan, rohkaise rukoilemaan.

Anna kestävyyttä,

ettemme lakkaisi odottamasta,

vaan olisimme valmiina,

kun Herramme Jeesus Kristus

saapuu kirkkaudessaan.

Tätä rukoilemme hänen nimessään.

Evankeliumikirja

Harjoitelmia

Syksy on mennyt kurpitsoja hillotessa ja pikkelöidessä, sieniä peratessa ja sisällä sadetta pidellessä. Kerran viikossa olen käynyt Photoshop-kurssilla ja harjoitukseksi otin muutaman vanhan kuvan uudelleen työn alle. En ole aiemmin kovin paljon muokannut kuvia muuten kuin valoisuuden, terävyyden ja valkotasapainon suhteen. Olen pyrkinyt luonnonmukaisuuteen ja liioittelemattomuuteen. Olen nyt katsellut enemmän muiden kuvia ja ehkä minun kuvani ovat vähän plattuja. Kokeilin näihin enemmän kontrastia ja värikylläisyyttä. Ylimpään kuvaan lisäsin lisäksi vähän havuja noiden rumien mustien oksien sijalle.

Syksyn väreissä

Olimme viime viikonloppuna kuopuksen, Taimin ja Valdemarin kanssa mökillä ja oli ihana katsella, miten koirat nauttivat vapaana juoksentelusta ja telmimisestä. Hartaisiin rukouksiin vastattiin ja sää oli leppeä, tyyni ja poutainen. Löysimme metsästä valtavan suppilovahveroaarteen. Keräsimme niitä puuvillapiponi täyteen, kun mukaan ei ollut tullut yhtään muovipussia tai muuta kantokassia.

Seuraavana päivänä lähdimme varta vasten sienestämään ja löysimme saman paikan. Pieneltä alalta poimimme yli 7 kiloa suppiksia. Luulen, että niillä pärjätään hyvin talven yli. Valdemar kahlasi ja ui jokaikisessä meressä, järvessä, ojassa, lammessa ja lätäkössä. Lopulta se oli niin väsynyt, että kapuaminen mutaisesta suolammesta taisi ottaa vähän voimille. Sen jälkeen uiminen ei enää niin kovin maistunut, ja hyvä niin. Vaikka olikin melko lämmintä lenkkeillä, märkä pentu vähän hirvitti. Onneksi se ei vilustunut.

Kävin aamulla ihailemassa vaahteroiden ruskaa ja sielläkin näkyi pieni uiskentelija. Tilanne tuli niin äkkiyllättäen, etten ehtinyt muuttaa kameran säätöjä, jotka oli asetettu maisemakuvaukseen ja olivat aivan vastakkaiset eläinkuvaukselle. Kauris ui joen puoliväliin, kääntyi sitten takaisin ja juoksi kaverinsa kanssa tuulen nopeudella metsään.

Taimin pikkuveli

Kuopus valmistui ammattiin ja toteutti pitkäaikaisen unelmansa koiranpennusta. Taimi sai "pikkuveljen", Valdemarin. Valdemar on pieni valkoisenpaimenkoiran pentu, jolla on jättikokoiset tassut. Taimi on ollut tyytyväinen uuteen leikkikaveriin, vaikka välillä väsyykin sen neulanteräviin hampaisiin. On ihana katsella, miten ne metsälenkillä kulkevat kylkimyyryä. Valdemar tarkkailee Taimia ja matkii sen puuhia.

 

Välillä leikit näyttävät ja kuulostavat huolestuttavan rajuilta, mutta valokuvien paljastamat mikroilmeet paljastavat, että molemmilla on oikeasti hauskaa.

Yllä olevat kuvat on otettu heinäkuun lopulla. Valdemar on kasvanut hurjaa vauhtia. Ihan pian se on jo Taimin kokoinen. Pienten hauenhampaitten tilalle on kasvanut jo muutama pysyvä hammas.