Mansikkavaras

 

Aiemmin jaksoin kävellä aamuisin jonnekin sohvanmutkaan, nykyään juon aamukahvini mieluiten sängyssä. Yöpöydälläni on odottamassa William Morrisin mukinalunen. Näin yöpöydälle tai lakanoihin ei jää kahvitahroja. Morrisin kuoseista suosikkini on Pimpernel, etenkin vihreänä. Sitä ei ollut saatavana mukinalusena, joten päädyin aikoinaan kuosiin Strawberry Thief eli mansikkavaras. Setissä mukinalusia on kaikkiaan neljä. Yksi niistä on tosiaan yöpöydällä ja toinen päivystää sohvan käsinojalla. 

Raskas työvuoroputki on tulossa päätökseen. Väsymys näkyy minussa, älykelloni on ainakin ruvennut muistuttelemaan stressistä. Naapuri lisäsi vielä väsymystä aloittamalla yllätysremontin yövuoroni jälkeen. Tunnin pätkissä nukkumisen jälkeen huumorini oli jokseenkin hukassa. Eikä paljon naurattanut, kun lähdin siitä heti herättyäni tekemään reklamaatiota kengistä, jotka hajosivat kahden viikon käytön jälkeen. Reklamaatio sujahti sujuvasti. Samanlaisia kenkiä ei (onneksi) enää ollut koossani jäljellä. Löysin toiset, jotka ovat vielä paremmat. Ovat paljon helpommat pukea ja jaloissa kuin unelmat.

Pääsiäiskukkia olen vähän varovasti jo silmäillyt. Koen kukkien hankkimisen tärkeänä, koska en tällä kertaa töiden takia pääsiäistä suuremmin ennätä viettämään. Puolisokin lähtee vanhempiensa luokse. Jään siis yksin nauttimaan kevätkukkien väri-ilottelusta. Muutama vuosi sitten löysin ihania persikanvärisiä narsisseja. Toivoisin löytäväni jotain yhtä persoonallista tämän pääsiäisen iloksi.

Pitkät vapaat ovat alkamassa ja ulkona kevätkelejä piisaa. Kesälomakin saatiin lopulta järjestymään ja monenlaiset riennot odottavat kuukauden päässä. Täytyy myöntää, että nyt on syytä hymyyn.

Metsän siimeksessä

 

Olen liikkeellä tänään oikein kahden postauksen voimin, mutta tuo toinen on vain tuollainen drinkkibaarivinkki. Se päättää kuitenkin hienosti Helsinki-aiheisten postausten sarjan. 

Taannoin oli vielä ihanan lämpimiä kevätpäiviä. Mietimme puolison kanssa, että mitä tekisimme. Muistin silloin viime elokuisen metsäreissun ja lähdimme Valkeajärvelle katsomaan, että onko metsä jo lumeton. Aurinkoa, pitkospuita ja mäntyjä. Rentouttavaahan siellä hiljaisuuden keskellä oli pyöriä ja nauttia luonnosta. Jälkikäteen hoksasin, että tuosta reissusta olisi saanut enemmän irti, jos olisin tajunnut pakata eväät mukaan. Metsässä on myös laavu ja tulentekopiste grillaamista/makkaranpaistoa varten.

Toiveisiini on viimein vastattu. Olen odottanut kirsikkatuotteita Suomen markkinoille iät ja ajat. Nyt niitä on viimein ruvennut tulemaan. Lidlissä on myynnissä hyvää kirsikkarahkaa. Nyt taas bongasin jostain mainoksesta kesän jäätelöuutuuden Magnum Utopia Double Cherry -jäätelöpuikon (Kukahan noita nimihirviöitä oikein keksii?). Pitihän sitä päästä heti maistamaan. Jäätelö oli suklainen, totisesti kirsikkainen ja suli suorastaan suuhun. Julistan täten jäätelökesän 2025 alkaneeksi.

Olin aiemmin huolissani työvuorosta, josta puuttui työkaveri. Vuoro saadaan kyllä täytettyä, siihen oli lopulta jopa kaksi kiinnostunutta. Voin huokaista helpotuksesta. Kesälomani sen sijaan aiheuttaa harmaita hiuksia kaikille. Esimies soitti hetki sitten ja kyseli, että voisinko millään siirtää lomaani viikolla. Muuten varmaan kyllä, mutta olen innoissani hankkinut kaikki menoni juuri sille ensimmäiselle viikolle.

Olen taas ykkösvapaalla. Kotona olisi puuhaa, vaikka muille jakaa, mutta ei intoa tarttua toimeen. Ei kerrassaan minkäänlaista. Makaan siis sängyssä tänään ja laiskottelen sydämeni kyllyydestä. 

Lasillinen kuplivaa

 

Ensimmäisenä Helsingin iltana halusimme käydä lasillisella astetta juhlavammin. Auringon laskiessa Tornin näköalabaari on klassikko. Tällä kertaa halusimme kokeilla jotain muuta. Päädyimme Jätkäsaareen Hotelli Clarionin Skyroom-näköalabaariin, josta oli mainiot maisemat auringonlaskuun sekä kaupunkiin. Kerros oli muistaakseni 16. ja sinne noustiin näköalahissillä. Ensin istuimme pienessä pöydässä auringonlaskua katsellen, sitten vapautui paikat Eamesin Lounge Chair -nojatuoleihin. Juuri niitä halusimmekin päästä kokeilemaan. Tyylikkäät tuolit ovat viehättäneet silmää jo televisiosarja Frasierista lähtien.

Harmi, etteivät napsimani kännykkäkuvat tee oikeutta kohteelle. Paikka on kiinnostava, näkymät suorastaan huikeat. Haluaisin päästä kiertelemään tuonne joskus ihan ajan kanssa. Mielellään tunti ennen auringonlaskua - ja niin, ettei siellä ole muita ihmisiä. Ihan helposti järjestettävissä, eikös?

Jungmannin kortteli

 

Halusimme jatkaa Helsingin vierailua lisäyön verran. Bob W tarjosi kaksiota Katajanokalta Jungmannin talosta hyvään hintaan, niinpä päädyimme sinne. Olen ollut Bob W:n asiakkaana sen verran pitkään, että tarjolla oli myös aikainen sisäänkirjautuminen ja myöhäinen uloskirjautuminen, mikä oli plussaa.

Jungmannin talo rakennettiin Katajanokan Kruunuvuorenkadulle vuonna 1907. Alunperin se toimi makasiinina. Rakennus oli pitkään tyhjillään, kunnes se remontoitiin täysin vuonna 2022. Korttelista löytyy huoneistohotellin lisäksi mm. lähikauppa, kampaamo, sushiravintola, pizzeria, kahvila ja Alko. Raitiovaunupysäkki on talon edessä. Meillä oli siis kaikki, mitä yhden yön majoittumiseen tarvittiin. 

Valokuviin kokosin kauneimpia paloja Jungmannin talosta ja hotellihuoneesta. Pääkuvan ikkunasta portaisiin laskeutuva ristikkovalo pysäytti minut kuin seinään. Kerrassaan kaunista. Käytävät ja rappuset miellyttivät myös silmää. Nautin kovin hiljaisuudesta paksujen seinien sisällä. En häiriintynyt edes raitiovaunuista, jotka kolistelivat talon ohi. Vanha, punatiilinen seinä oli myös tunnelmallinen.

Airbnb-majoituksista olen pitänyt, koska on ollut hauskaa jalkautua paikallisten joukkoon. Nyt huomaan, että intoni niihin on laskemassa. Airbnb-kohteissa on lähtiessä aina jotain puuhasteltavaa:  Roskien viemistä, astioiden tiskausta ja paikkojen järjestelyä. Tuolta lähtiessäni en puuhastellut mitään, nappasin vain matkatavarani ja vedin oven kiinni perässäni. Kuinka rentouttavaa se olikaan. Yksi Airbnb-majoitus meillä on kesälle tulossa. Ehkäpä jatkossa on sitten luvassa enemmän hotellielämyksiä.

Ahdistelin viime postauksessa tiukan oloista työputkea. Pari ensimmäistä työpäivää meni jo mukavasti soljuen. Tänään aion nauttia rennosti ykkösvapaasta. Toivon, että mukavasti soljuva liike jatkuu aina seuraavaan viikkoon saakka. Ainoa musta pilvi mielessäni on eräs työvuoro, jossa on minä ja tyhjä viiva. Voin kyllä tehdä kahden ihmisen edestä töitä, mutta olisihan se ihanaa myös saada kahta palkkaa.

Sadepäivän museokierros

 

Reissun ainoa sadepäivä valikoitui luontevasti museopäiväksi. Ensimmäisenä matkustimme bussilla läpi harmaan Helsingin Kuusisaareen, jossa Didrichsenin taidemuseo sijaitsee. Museo itsessään on jo hieno. Etupihalla on uima-allas ja takapihalla meri. Eipä niistä kumpaakaan halunnut jäädä ihastelemaan, kun vesipisarat putoilivat tiiviiseen tahtiin nenän päälle. Lappilaisen kuvataiteilijan Reidar Särestöniemen värikylläiset maalaukset ilahduttivat ja piristivät kaiken sen harmauden keskellä. Nautin. Oli sinne eksynyt muutama muukin. Jonottaa ei tarvinnut, mutta väkeä pyöri turhan paljon minun makuuni.

Kuusisaaresta palasimme keskustaan ja suoraan luonnontieteelliseen museoon. Museon kahvila oli viihtyisä. Siinä istuimme pitkään herkutellen lattekupillisilla ja korvapuustijuustokakkupalasilla. Sen jälkeen suuntasimme varsinaiselle museokierrokselle. Suomen eläimet olivat lähinnä sydäntäni. Harpoin heti ensimmäiseksi tervehtimään karhuja, lintuja ja metsäkauriita. Ihailin myös itse museota. Siellä oli aivan upeat, koristeelliset portaikot, suuret ruutuikkunat sekä kuvioidut ruutulattiat. Oli meneillään lauantain viimeiset pari tuntia, joten ihmisvilinää ei liiemmin ollut. Saimme nauttia rauhassa.

Kesälomani pitäisi muuten alkaa tasan kuukauden päästä. Työntekijöistä on nyt huutava pula. On enemmän lähtijöitä kuin tulijoita. En jaksa uskoa hetkeäkään, että lomani ihan oikeasti toteutuisi. Olen toivonut, että saisin siihen edes vapaapäiviä. Minä todella haluan päästä kokeilemaan elämää Vanhassa Porvoossa. Haluan aamukahvit pihaterassilla. Haluan Porvoon ravintolat, putiikit ja kahvilat.

Hulvattoman vapaaviikon vastapainoksi minulla on nyt hyvinkin tiukka työtahti. Seuraavan kahdeksan päivän aikana on luvassa vain kaksi vapaapäivää, eivätkä nekään ole vierekkäin. On palasteltava elämää pienempiin osiin, mentävä päivä kerrallaan. Kyllähän tämä tästä vielä iloksi muuttuu. 

Solo Sokos Hotel Pier 4

 

Kun satuimme hengailemaan Helsingin vierailulla Katajanokalla, niin päätimme poiketa kurkistamassa Solo Sokos Hotelsin Pier 4 -hotelliin. Eikös sitä sanota, että uteliaisuus pitää mielen virkeänä?

Hotelli avattiin Katajanokan rantaan elokuussa 2024. Rakennus on nimeltään Katajanokan laituri ja hotellin lisäksi siinä toimii Stora Enson pääkonttorin toimitilat. Katajanokan laituri on sikäli poikkeuksellinen rakennus, että se on puurakenteinen aina pilareita ja välipohjia myöten. Alkuvuodesta 2025 se palkittiin kansainvälisen lehdistön myöntämällä puuarkkitehtuuripalkinnolla. 

Rakennuksen katolla sijaitsee kaikille avoin terassiravintola Humu, jonka terassi ulottuu liki koko katon alueelle. Maisemat avautuvat siitä niin merelle kuin kaupungin kattojen yli. Kuten kuvista näkyy, kattoterassilla poikkesin minäkin. Hyytävän kylmää oli. Pari valokuvaa nappasin ja kipitin kiireesti takaisin sisälle. Terassi avataan myöhemmin keväällä eli lämmittävä drinkki jäi minulla vain haaveeksi.

Jo suuri ja näyttävä aula ilahdutti kauniilla puuarkkitehtuurillaan. Oli aivan pakko kaivaa heti kamera esiin. Enkä ollut ainoa. Pyörittiin tuolla reilun tunnin verran. Kaiken kaikkiaan tutustumisen arvoinen paikka. Ei olisi hassumpaa jäädä joku kerta vaikka yöksikin. Tai käydä hotellin kehutussa ravintola Harboressa illallisella. Puhumattakaan siitä drinkistä, joka jäi nyt kattoterassilla väliin.

Pesä Punavuoressa

Minun superpitkät vapaani sattuivat ihan sattumalta puolison talvilomaviikolle. Eipä siinä kauan ehtinyt nokka tuhisemaan, kun saimme idean lähteä reissun päälle. Istahdin sohvalle etsimään Airbnb-asuntojen joukosta helmeä. Kohta pakattiinkin jo laukkuja - ja lähdettiin ajamaan kohti Helsinkiä. 

Tällä kertaa majapaikkamme sijaitsi Punavuoressa. Ihastuin asunnossa erityisesti tunnelmalliseen vuodekatokseen, johon piti kiivetä muutaman portaan verran. Pidin myös suuresta ja valoisasta keittiöstä, johon aamuaurinko paistoi lämpimästi. Keittiössä esillä oleva vanha tiilinen seinäpinta oli hieno. Se suorastaan huokui historiaa. Nappasin kuvan myös ovikellosta. On ehkä suloisin ovikello ikinä.

Kadun päässä näkyi meri, kun oikein tiiraili kaula pitkällä ikkunalasin takaa. Tästä taloyhtiöstä esiteltiin muuten asunto Suomen kaunein koti 2024 -sarjassa. Tajusin sen nähdessäni pihan hevostallit, joihin on rakennettu loft-asuntoja. Piha oli muutenkin kaunis. Lumikellot loistivat kilpaa kukkapenkissä.

Helsingin reissun aktiviteeteista, maisemista ja tunnelmista napsin innoissani ison kasan valokuvia muistoksi. Niihin palailen pikku hiljaa tässä kevään edetessä. On mukavaa, kun on postausideoita jo valmiina varastossa. Omista kotinurkista ei vaan riitä mitenkään jutunjuurta loputtomiin.

Huikean pitkistä vapaista on nautiskeltu sydämen kyllyydestä. Haikeana luovuimme Helsingistä tänään. Seuraavaksi on luvassa valvomista yövuoroputkessa. Onneksi on kesäaika ja pitenevät päivät.