tiistai 15. huhtikuuta 2025

Pari haastetta kerralla

Kristiina K:n kuukausihaaste Pieni ja Punainen
sai minut kuvamuistojen etsimiseen.
Tosin se mitä olisin halunnut ja etsin(kin) ahkerasti, 
niin ei vaan löytynyt.
Pieni ja punainen lapsuuskotini saunamökki.
Yksi ainoa mustavalkoinen kuva minusta pesemässä mattoja saunanrappusilla...
- eikä punaisesta tietoakaan....

Joten pieni ja punainen on sitten automme.
Minä olen tuossa kuvassa niin pieni,
etten näy lainkaan - olen äitini mahassa.
Kyseessä on "ensimmäinen" Norjan matkani
- joita sitten toistuikin varmaan 12-13 kertaa peräkkäin.

Ensimmäiset viisi-kuusi kertaa
juuri tuollaisella pienellä "Kusiaisella".
Meillä oli niitä lapsuudessani kolme... 
sitten "auto kasvoi Mazda 323 malliin
- joka ei koolla pilattu ollut sekään. 
Ihan uskomatonta,
että isä on jaksanut ajaa joka kesä vielä Lofooteistakin ylemmäs,
Sommaroyhin saakka - sukuloimaan mentiin joka kesä.

Kun sitä punaista saunamökkiä ei löytynyt,
vaan useampikin kuva kellertävästä kotitalosta, niin
Susannen blogista löytynyt kiva haaste on jatkumo "tälle tarinalle"! 


Neljä asiaa elämästä

Neljä paikkaa jossa olen asunut

Punkaharju: siellä se yhä pystyssä komeilee vanha ja jopa entisöity
äitini ja minun synnyinkoti
yhdellä korkeimmalla harjulla.

1845 rakennettu metsä- ja palovartijan talo
Pappani oli viimeinen viranhaltija, isänsä häntä ennen.

Savonlinnaan minut vei opinnot - taidelukio.
4-vuotta nuoruutta ja kasvamista aikuisuuteen.
Hyvinkäälle vei tulevan puolison opinnot
ja minun työt kuljetti meidät lopulta tänne
Turkuun - jossa koti on ollut yli 30-vuotta.

Sydämenpalasia olen ripotellut kaikkiin asuinpaikkoihini
ja vielä lukuisiin paikkoihin, 
joihin olen päässyt seikkailemaan. 

Neljä asiaa liikunnasta &
Neljä muistoa matkoista 
nivon yhteen

Sseikkaileminen ennennäkemättömissä paikoissa,
kulttuureissa tutustuen siellä asuviin ihmisiin on kiehtonut läpi elämän.

Niin kiitollinen,
että meillä on ollut mahdollisuus toteuttaa
tätä molemmille mieluisaa seikkailemista.
On kyllä vaikeaa kiteyttää
mielenkiinnon kohteita neljään, 
mutta ehkä sen voi tehdä aloittamalla mieluisimmasta liikkumismuodosta
Se on pyöräily.

Yksi upein ja ainakin pisin pyöräseikkailumme
sai viime touko-kesäkuussa polkemaan Sambiasta, Victorian putouksilta
reilussa kolmessa viikossa Kap Kaupunkiin 1101 km.
Eli 5 maata fillarilla
 

Toinen mieluisa tapa on trekkaus, vaeltaminen ja Kapuaminen
= Kehitysyhteistyö maihin, jonne voi itse oikeasti
matkata paikan päälle omakustanteisesti
näkemään, että apu menee perille ja se oikeasti kehittää.
Nämä matkat ovat tarjonneet upeita kokemuksia. 

Näihin itselle hyvää tekeviin kuntosuorituksiin liittyy myös 
Hyvän tai edes pikkuisen paremman yritys sinne paikan päälle.
https://kapua.fi/osallistuja/repolaiset/
Välillä isommin, kuten Malawille 2023, 
välillä pienemmin, Namibia, Martti Ahtisaaren koulu, 
Marokon maanjärityksen jälkiseuraamukset, 
Pakistan, Tatzigistan, Afganistan
tyttöjen olot/koulutuksen loppuun saattaminen siellä pienin rahkein.
Sillä Pakistan ottaa sekä Lahoren, että Islamabadin yliopistoihin
 tyttöjä myös naapurimaista.

Nyt varsin pienimuotoisesti räpeltäen kortteja (omaa terapiaa)
ja Ukkokulta tekee pieniä korjaus, muutto- ja siivoustöitä
kerryttääkseen kassaa.

Nämä pari kuvaa ovat taasen niin hauskat vastakohdat
- lumen ja jään valtakunnasta etelämantereelta 2022
ja vuotta myöhemmin Galapagokselta.
Ihan vaan seikkailumatkoja.

Laulun sanat: Maailmassa monta on Ihmeellistä asiaa...
niin kiitollinen,
että meillä on ollut mahdollisuus lähteä niitä paikanpäälle ihmettelemään
ja toivottavasti on mahdollisuus jatkossakin.


Uintia tulee harrastettua vähemmän,
lastenlasten kanssa pulikointia lukuunottamatta, mutta

elomme rankin snorklaus- ja uintisuoritus
Kickers Rockin isomman möhkäreen ympäri
mm. vasarahain seurassa tuskin unohtuu koskaan. 


Tanssi- ja ihan perus aerobic ryhmäliikuntatunnit
ovat mieluisia - joten ehdottomasti ne nostan neljän joukkoon.

Neljä asiaa onnesta ja onnellisuudesta 
Onnelliseksi tekee se,
kun löytää tai oikeammin tekemällä tekee aikaa niille asioille
joista eniten nauttii.

Tuhlaan siis tuntejani, elämääni, rakkaimmille;
ukkokullalle, lapsille, lapsenlapsille, äidille
(siinä ne neljä)
Tehdään heidän kanssa asioita, joista nautimme
ja johon vielä pystymme
tai ollaan vaan ja höpötellään!

Kiitos Kristiina ja Susanne haasteista
mukavaahan näitä olisi käydä lukemassa, jos vain innostutte...
ja puoli kuuta on aikaa osallistua vielä BINGOonkin!

lauantai 12. huhtikuuta 2025

Meillä oli jo Pääsiäinen


Varaslähtö Pääsiäiseen...
Keltuaiset pois ja keltuaiset takaisin pursottimella kera majoneesin. 

Ehkäpä tulee leikiteltyä kanamunilla jatkossa enemmänkin - erilaisin koostein...
ajattelin jo avokadotäytettä. Olisko "keltuainen" sit VIHERIÄINEN?

Kaalikääryleitä - kylmänä & kuumana.



Roomansalaatista kylmät piparjuurituorejuuston kera...

Samainen juusto riitti muutamaan jämään broccoliniin; 
herkkusieniin piti avata uusi Aurajuusto 



Ahvenfileet pyörittelin Ruovedenherkun kalamausteseoksessa,
 jossa pikkuisen mukana
gluteenitonta Durrajauheseosta. 
Pannulla tietty reilusti voita ja suihkaus rypsiöljyä, ettei roiski.

Tuli ihan lapsuus mieleen - meillä oli tosi usein paistettua kalaa
tai no KALAA muodossa jos vaikka missä!


Pääsiäissalaatissa kukki tomaatti"tulppaanit"
ja meloni innostui sykkimään ihan sydämellisenä.


Bon Apetit....
KotoSuomen Pääsiäinen taputeltu ja syöty!!

perjantai 11. huhtikuuta 2025

Kukassa varpaista kantapäähän...

Repolaisen blogissa ei ole kevät vielä kukkinut...
joten oli aika korjata asia...
Päivien Ilot blogissa näin kauniin keltaisen kastelukannun 
ja siitä se idea sitten lähti...

En ole ennen kastelukannun muotoista korttia tehnytkään...
Eläköityvälle työkaverille se on kyllä mitä osuvin ja niin on tuo teksti
TIME
CHANGE
NOW...
niitä leimailin taustalle ja sisäpuolelle näkyvämpään muotoon...


Hyvällä hoidolla.... runsaallako kastelulla
- ehkä mieluummin sopivalla kastelulla, 
hoivalla ja rakkaudella 
ruukussakin kukkii ja kukoistaa!!



Nyt kukkii Repolainen itsekin ihan kirjaimellisesti
varpaista kantapäähän!
Kirpparilöydöt sai ensimmäisenä vaaleanpunaiset pitsit nauhoikseen. 

Ihanaa viikonloppua
ja kukkikaa kukin omalla mieluisalla tavallanne!

torstai 10. huhtikuuta 2025

Sihahtaisko kortti auki?


Se on kuulkaas tämän kevään ensimmäinen "ööli"pullo kädessä 
ja korkki kiinni yhä!!
Jäi monen asian suhteen paasto päälle Ramadanin aikaan Pakistanissa.

Väliaika tietoa samalla Puikoillani-blogin paasto-haasteeseen
- holiton-karkiton-jauhoton on ollut helppoa, 
se töiden vähentäminen ei ole ollut ihan helppoa
varsinkaan töiden osalta, joihin ei voi itse vaikuttaa...
Mutta sekin on ollut koko ajan tietoisessa mielessä...
ja kuvien poistaminen...
minä kysyin siihen vävyltä kerrankin kunnolla "kädestä pitäen neuvoa"
ja kuulkaas... nyt on känny lähes tyhjä... 
Tilaa vaikka kuinka uuden seikkailun kuville!!
JEEEEEE!!
Joten paasto otettu tosissaan!!

Ja "paaston aika" on tehnyt sitten sen,
että kortteja on valmistunut ennätyspaljon!!
(varokaa vaan, tulette kyllästymään kun saan kuvia tänne...)

On ollut oikeasti aikaa enemmän sille, mistä nauttii!!
Askarrellessani olen myös leikitellyt kaikenlaisen materiaalin kanssa,
jota on sattunut nurkkiin kerääntymään...
Paastoon siis voisi lisätä askartelumateriaalin kuluttaminen
(uutta mun ei tartte hankkia tämän elämän aikana)

Kohojauheisiin ihastuin 90-luvulla ja niitä kuulkaa riittää... Perinnöksikin!
Niillä saa kyllä niin hauskaa pintaa ja kiiltoa ihan tavallisiin pahveihin...
Nuo numerot on oikeasti tosi hienot livenä
- kiilto on mahdoton vangita kuviin!
Kuvailisin, että emaloidun näköiset...

Paastoa siis porskutellaan mukavissa mietteissä...

keskiviikko 9. huhtikuuta 2025

Voi Voice, Parkman ja reisilihakset


Viikonloppu tosiaan meni niinkuin oli suunniteltu
- tytär hurautti Tampereelta perjantaina pihaan samaan aikaan kuin minä töistä.
Eikä kauaa, kun ajeltiin jo Logomoon.

Vaikkei telkusta tule ohjelmaa seurattua, eikä musa ole se The Juttu,
niin kiehtoo vaan joka vuosi se suoran lähetyksen tekeminen
Oikein odottaa näkevänsä The Eliaksen.... ohjaaja Elias - hän ei petä!
Parasta koko showssa!! 

Hih - kiitos vain kun yrititte meitä telkusta tiirailla. 
Ne nosturin päässä olevat kamerat viuhuu kyllä sitä vauhtia,
että aikas tuuria on tuttuja nähdä, ellei tasan tarkkaan tiedä missä istutaan. 

Poikamme on kyllä sellainen haukka, heh heh...
(joulurauhanjulistuksesta(kin) bongaa aina)
Tuntee äitinsä&isänsä
ja näköjään mummonsa ja siskonsakin pelkästä vilauksesta.
Samaan aikaan kun Viskari lauloi
 ja jatkoi kävelyä yleisön joukosta lavalle,
känny tärisi viestiä. Pojalta tuli kuva...
ketäs siinä etualalla onkaan ja minä pää kenossa kuvaan Viskaria, heh heh...

Mukava ilta siihen saakka kun tultiin autolle...
tuulilasissa odottikin 60€ BINGO!!
Parkman oli kirjannut meidät vyöhykkeelle 2, kun olisi pitänyt olla 3.
Tein kyllä reklamaation...

Kännykän paikannin vain ehdottaa jotain,
mutta se on asiakkaan vastuulla tarkastaa,
että on oikea vyöhyke, 
- voi.... sanonko mikä!
Ainoa lohtu oli, että kakkosvyöhyke oli halpa,
laskutti vain 0.38senttiä.

Onneksi oli hyvää seuraa koko viikonlopun
- joten ketutus ei ollut koko ajan mielessä...

Lauantaina kohnattiin parikin kirpparia
- tytär teki lapsille vaikka mitä löytöjä
- minä löysin ihanat kengät... 8€

joihin kävin ostamassa eilen kolmet eri nauhat
- nyt mietin mikä väri ensinnä
ja miten saan ne pujotettua noista pienistä rei'istä. 

Sunnuntaina jo aamusta SuperTreeneihin...
Jestas mikä ero ihopoimuissa 6-kymppisellä ja 3kutosella.

6½ - tuntia tuli aktiivista liikuntasaldoa
- punaiset posket ja illalla teki tiukkaa mennä istumaan ja nousta ylös...

Odotin vielä pahempaa reisijumia alkuviikosta,
mutta ylläri.... ei mitään enää maanantaina.

Kevään mieluisat perinteet siis koettu...

Blogeissa, kaupoissa, naapurissa jo pikkunarsissit,
puput ja tiput vilahtelee... Klups....
Lupaan, että tulevana viikonloppuna
otan etupihan ruukuista ainakin tontut pois...
Nähtäväksi jää - saanko mitään muuta aikaan...

perjantai 4. huhtikuuta 2025

Isommat kaksoset ja Perinne viikonloppu


Ei kauaa, kun sain tehdä Pipsa-possu "kaksoset"
Nämä lienee siis "Isommat Kaksoset"
aikuiseen makuun!!

Hauskaa oli ideoida bändi-kortit!!

Leimailin (=embossasin) Pipsoille silloin "sydämelliset mekot"

Tälläkin kertaa tausta kaipasi pientä piristystä,
joten sopiva leima ja kohojauheilla struktuuria
- alkoi näyttää omaankin silmään "elävämmältä"!
Melkein kuin soida!!

Tänä iltana musiikki tulee lähelle
ja itse menemme vielä lähemmäksi...
eli Voice Of Finlandin live-lähetykset alkavat!

Siitä on tullut jo perinne...
Muutama kevät on jäänyt syystä tai toisesta väliin.
Covid mukaan lukien (2021 oli syksyllä)
laskettiin, että tämä lienee 9 kerta meille olla livenä livessä.
Meidät voi siis (taas) bongata telkusta!

Ihaninta on, että tytär Tampereeltakin on tulossa mukaan
ja hänen kanssaan mennään sunnuntaina
vielä perinteisempään, eli  
"Jumppareiden maratonille"
Super Treeneihin.
Tavoitteena on taas jumpata 7h - kuten viime vuonnakin!

Super Treenit on järjestetty vuodesta 1992
ja ei montaa ole jäänyt väliin niitäkään!
Talkootöissäkin oltu monen-monena vuonna,
kun nuorimmat lapset harrasti Turun urheiluliitossa,
joka tapahtumaa järjestää.

Aktiivista viikonloppua kullekin
mieluisten puuhien parissa!

torstai 3. huhtikuuta 2025

Arkista kalaa ja pottupaatteja

Syö silliä...
se oli näet Aprilli-tiistai, kun nappasin kaupasta
purkin anjovista!

Olen varmaan viimeksi "maistanut/nähnyt" sitä rakkaani
Napoletana-pizzassa
Se oli näet Ukkokultani vakiovalinta,
kun seurustelun alku- ja myöhemmässä vaiheessakin
menimme "ulos syömään"
Muistaakseni anjovista, tonnikalaa &kaprista. 
 
Pizza ei ollut nyt mielessä, eikä edes Janssonin kiusaus...
vaan teki mieli kalaa(n)
Meiltä löytyy kyllä aina pakastimesta jotain kalaa.

Seitifileitä nappasin sieltä tällä kertaa
 ja e
ilen pilkotut tillin loput ei olleet ehtineet vielä edes pakkaseen - pussiin vasta.


Runsaaseen "sipulikylpyyn" fileet pääsi

anjovikset, tillit ja sitruunapippurit

 ja lopuksi sipulinen kermakin päälle

Lapset nimitti aikoinaan lohkopotut paateiksi
- joten sillä nimikkeellä mennään taas.

Koska kaloista tulee nyt varmasti kermaisen kosteita,
niin pottuihin halusin rouskuvampaa rapeutta
- siksi hiukkasen panko"rouhetta" päälle.  

Uuniin- nämä soikeat kipot mahtuu kivasti samaan aikaan

Pottupaatit pyöräyttelin puolivälissä kypsymistä ( n.20min ) uudelleen
- suihkin öljyä ja toistin samat mausteet

Sillai tyypillisimmin meillä lohkot tehdään.

Näin sekä rapeus, että maku on taattu. 
Ja takas uuniin, ainakin 10min

Sit se onkin jo syömistä vaille valmista.


Porkkana-valkojuuriraasteeseen (kun se tuppaa olemaan kuivaa)
menin laittamaan säilykeananasta.
Se oli nypittävä omasta annoksesta pois
- ei vaan uppoa missään oikeassa ruoassa hedelmäsäilykkeet,
ei sitten millään. 

Koska olet anjovista käyttänyt ja miten?
Onko sitä enää pizzoissa - Suomessa?
 Italiassa ainakin sardellia, sardiinia... meidän purkeissa lienee kilohailia!

Jansson on kyllä loistokompo maustamaan "mauttomamman" kalan
Kompo menee ehdottomasti jatkoon
- Ukkokullalle palasi nuoruus mieleen
ja oli aivan ihastuksissaan. 

Näitä on luettu ja tutkittu eniten

Pari haastetta kerralla

Kristiina K:n kuukausihaaste  Pieni ja Punainen sai minut kuvamuistojen etsimiseen. Tosin se mitä olisin halunnut ja etsin(kin) ahkerasti,  ...