Pitäisi
Kevät etenee vauhdilla. Kengät ovat kevyemmät ja olo sitä myöten. Ensin päivät lämpenee +15 asteisiksi ja kesken ulkoilun on riisuttava takki päältä. Tätä olen odottanut :) Sitten tulee napakka yö ja pakkanen herää. Eikä siinä mitään, tykkään minä pakkasestakin, mutta tuo tuuli, joka vihmoo pohjoisesta on ollut todella kipakka. Olen kapinoinut sisäisesti tuulta vastaan ja miettinyt tulevia aikoja.
Kävi nimittäin niin, että yhtenä viikonloppuna tämän vuoden puolella mies kysyi kesken iltalenkin, että lähdettäiskö ensi kesänä kävelemään Espanjaan. Ei mennyt sekuntiakaan, kun lupauduin matkakaveriksi. Ja tästä vastauksestahan seuraa monia asioita.
Korjausliike
Olin ehtinyt jo suunnitella kollegojen kanssa kesälomat ja nyt niitä piti rukata. Onneksi säädin lomiani omituiseen suuntaan ja vapautin heille heinäkuun kokonaan, joten mutinoita ei tullut. Oikeastaan tuntuu tosi hyvältä olla töissä parhaimpana kesäkuukautena. Salaa nimittäin toivon, että se on hiljainen jakso :)
Ensihuolista huolettomuuteen
Mutta tämä tuleva reissu on mietityttänyt. Olen tuijotellut kahden vuoden takaisia muistiinpanojani ja miettinyt laskukaavojani. Miten on mahdollista, että jokaisella caminolla olen yrittänyt jättää pois turhia asioita, mutta silti rinkka on aina painanut liian paljon (6,4 kg, 7,6 kg ja 6,9 kg).
Jostain kumman syystä olen päätynyt toissa vuonna lopputulokseen, että jos vielä reissulle lähden, niin haluan rinkan painavan maksimissaan 4,5 kg. Hahaa :D Siinäpä sitä onkin miettimistä. Ensinnäkään en tajua mistä tuo luku on tullut. Se tarkoittaisi sitä, että vanhaan rinkkaan mahtuisi mukaan enää 3 maitopurkkia. Mutta hitto vie, että ajatus on houkutteleva. Haluaisin todella kävellä näin kevyellä varustuksella.
Lääkkeet ja hygieniatuotteet on jo hiottu minimiin. Voin siis vain ostaa kevyempää varustetta taikka jättää asioita kotiin.
Kevyempien varusteiden listalleni siirtyy: rinkka, vapaa-ajan sandaalit, vapaa-ajan housut ja pyyhe. Lisäksi on ostettava uudet kengät. (Olen tappanut jokaikisellä vaelluksella kenkäni. En tajua miten se on mahdollista).
Hersyvää tunnetilaa kohti
Eilen laitoin vihdoin rinkan tilaukseen. Uusi painaa enää 990g (vanha 1500g), jippii. Lisäksi kovan työn tuloksena löysin Salomonilta erinomaiset vapaa-ajan housut, ne on tylsästi mustat (haluaisin mieluummin vaikka kirkuvan punaiset, mutta kaikkea ei saa). Täydellistä kuitenkin on, että housut painaa vain 165g (vanhat 330g). Aivan mahtavaa. Lisäksi ostin pyyhkeen kokoa 60x120 cm ja painoa on vain 67g (vanha 260g). Siis mitä ihmettä!!
Sitten syttyy idea.
Jos emme yövy albergueissa ja jätämme silkki/puuvilla- ja makuupussit pois kantamuksistamme, säästämme painossa hurjasti (945g).
Koska viimeksi kävelin auringonpaisteen vuoksi vain pitkähihaisella paidalla, niin listaltani poistuu vaellus t-paita. Samoin vaellushame jää pois ja tilalla on vain pitkälahkeiset. Ja koska nyt vaellusmatka on nyt lyhyempi kuin aiemmin (eri reitti), niin nipistän sukkien määrän viidestä parista kolmeen.
Lisäksi jätän kotiin nilkkasuojat, vaikka niitä ehkä kaipaan, jos sataa kovasti eikä mulla ole enää varsinaisia vaelluskenkiä matkassa vaan kevyemmät polkujuoksukengät.
Edellä olevilla muutoksilla putoaa painoa 2100g. Eli tämän hetken rinkkani painaisi 4,8 kg. Vielä olisi vähän puserrettavaa :D
Sandaalit on ainoa asia, josta voisin vielä saada painoa hyvin pois, mutta koska inhoan eniten kenkien ostamista ja varsinkin tällaista painon takia ostamista, niin ehkä käytän vanhoja. Tässä taistelee nyt sisäinen ristiriitani kulutuksen ja tarkoituksen välillä. Sillä tiedän, että kun haluan kantaa oman rinkkani läpi matkan, niin mitä kevyempi se on, sitä paremmin ja terveemmin voin. Kaikista ikävintä olisi taas saada noidannuoli tai että lantioni sanoisi itsensä irti kesken matkan. Muita kipujahan on jokatapauksessa ;-)
Menojalkaa vipattaa jo kovasti ja sisälläni on mukavan hersyviä tuntemuksia. Mutta ennenkuin jään laakereilleni odottelemaan lähtöpäivää ja raskaita alkutaivalluksia, niin mun pitää ostaa kengät ja kävellä ne sisään. Olen auttamattomasti myöhässä asian kanssa. Tähänkin pitää sopeutua, sillä olen edelleen ollut hitaanlainen tässä kuussa sekä ajatusteni että kehoni suhteen.
Päätän kuitenkin luottaa siihen, että vaikka etenen kaikkialla nyt todella hitaasti, niin lopputulos on kuitenkin hyvä.
* * *
Tässä postauksessa matkahimon lisäksi osallistun myös Repolaisen huhtikuun Bingo-haasteeseen ja siellä oleviin vaakarivin sanoihin Hiljainen, Huoleton, Hersyvä. Lisäksi haluan vielä napata yhden sanan: Hännällinen.
Vauhdin hurmaa
Yhtenä päivänä kävelen leveitä rappusia alas ajotielle. Näkymä ympäristöön on hyvä ja mies vieressäni huudahtaa: Katso tuota koiraa!
Näen pyöräilijän, joka viilettää eteenpäin. Miehen selässä on putkimallinen kassi kuin reppuna. Kassin yläosasta, pää rohkeasti pystyssä, katselee ohikiitäviä maisemia tyytyväisen näköisen Welshin Gorgi (ehkä).
Olen varma, että se nautti matkasta korvakarvat hulmuten, vaikka hännänheilutusta ei repun sisältä voi nähdä :D
Maaliskuun bingon toteutus on ollut mielelle vaikeaa, sillä samalla kun kuukaudessa on tapahtunut ihania asioita, siihen on kuulunut myös rakkaan läheisen sairastuminen ja ajatusten jatkuva vaeltelu hänen ja läheisten vointiin.
Päätin kuitenkin tarttua Repolaisen kuukausihaasteen. Kirjoitin ensin koko bingotaulukon täyteen, mutta reilun päivän sisäisen ahdistuksen jälkeen olen jälkikäteen editoinut vastaukseni ainoastaan yhteen riviin. Keskityn niissä maaliskuussa tapahtuneisiin kivoihin asioihin.
Ruudukko menee näin:
Bulletjournal
Kopioin vuodenvaihteessa siipalta bujooni idean "mitä opin tänään". Kirjoitan siis päivittäin jotain minkä olen huomannut tai oppinut. Tällä hetkellä listan asiat pyörii paljon työjutuissa, mutta myös omissa harrastuksissa tai oletusasetuksissani.
Listalla tässä kuussa on esimerkiksi ollut tällaisia kirjoituksia:
Filosofiaa
"Esa Saarinen pitää viimeisen luentonsa Filosofia ja systeemiajattelu Aalto yliopistossa. Taas." Tällainen vitsi kuulema kiertää Aallossa ja ehkä juuri sen vuoksi mekin menemme paikan päälle. Tällä, kenties viimeisellä, luentokerralla aiheena on "uomakipitys vs. uloskurkistelu varpaille nousten".
Saarinen kehottaa meitä erilaisten ja uusien vaihtoehtojen näkemiseen, kurkistelemaan omasta tavallisesta toiminnasta ja ajatusmallista, uomasta, ulos ja ylös päin, jopa ehkä varpaille nousten :D
Esa käyttää yhtenä esimerkkinä ruusun ostamatta jättämisen.
Siis, että tapasi ei ole ostaa ruusua. Mutta kenties voisit ajatella olevan mahdollista, että ostaisit ruusun kumppanillesi.
Jos ostaminen ei ole ollut tapana, niin voisitko mahdollisesti ajatella, että niin kuitenkin voisi tehdä.
Ostaisit ja kurkistaisit oman tavanomaisen toimintasi ulkopuolelle. Että mitä tapahtuu, kun ostat ruusun? Olisiko ehkä pitänyt ostaa jo kauan, kauan sitten? Ja ehkä tasaisin väliajoin matkan varrella? Ehkä tämän jälkeenkin?
Minulle jää erityisesti mieleen, että kannattaa huomata se mitä en tee ja suunnata toimintaa juuri sinne. Jonnekin uuteen ja eteenpäin vievään, jotten kulje samoja polkuja joita aina tallaan.
Severance
Kysymysmerkin kohdalle valitsen S-kirjaimen. Syynä on Severance -sarja.
Olen poikkeuksellisesti tuijotellut maksullista tv-kanavaa ainoastaan tämän sarjan vuoksi (AppleTV). Tämä poikkeustila on nyt päättynyt ja kenties jatkuu sarjan kolmannen kauden tullessa eetteriin. Tai ei mitenkään kenties, paremminkin aivan varmasti.
Suosittelen enemmän kuin paljon Severancea (Erotus). En halua spoilata mitään etukäteen, aloitin itsekin sarjan täysin tyhjältä pöydältä, katsoisin vain ja ihmettelin miten upeita alkutunnareita toiset osaavat tehdä ja miten uskomaton mielikuvitus tekijöillä on.
Severancea katsellessa ei tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu ja olo jakson jälkeen innostunut, hämmentynyt, odottava tai kaikkea samalla kertaa.
Näyttelijäsuoritukset ovat huippuja :)
Normaaliin palaaminen ei ole ollut yhtään helppoa. Tunnistan tämän mietinnän päässäni usein ja olen kai vähän pettynyt itseeni -tai sitten työpaikkaan, jollen jopa koko maailmaan. Siksi tänään olen hiukan totisempi, mutta sellaista elämä välillä on.
Onneksi parempiakin hetkiä tulee kohdalle. Kävellessäni viikolla rautatientorin läpi tunnen ilmassa nopeasti etenevän kevään. Mukulakivillä ei tarvitse enää liukastella ja kohta on tennareiden aika.
Olen varma, että kesä tulee pian. Sen on pakko tulla :)
Taiteen seinällä
"Jees!", tekee mieleni huutaa ääneen, mutten kehtaa. (Hitto että olen nössö.)
Tuonne aion mennä ja monesti menenkin. Ensiksikin siksi, että Ateneumissa on ollut viime vuosina aivan mielettömän hienoja näyttelyitä. Mutta myös siksi, että naisten on ollut entisaikaan, ja varmasti joissain paikoissa vieläkin, erittäin vaikeaa saada teoksiaan näytille mm. museoihin.
Kirjojen sisällä
Samalla Ateneumin ohitse kulkiessani muistan Enheduannan ja hänen runokirjansa. Olin häkeltynyt sitä lukiessani. Nainen kirjoitti runoja ja hymnejä noin 2200 eKr. ja oli maailman ensimmäinen tunnettu kirjailija, joka signeerasi teoksensa. Monestiko olin kuullut tästä naisesta äidinkielen tai historian tunneilla? No en tietysti kertaakaan. Olisiko pitänyt?
Kun talvella luin Katy Hesselin kirjaa Taiteen historia ilman miehiä, minua ärsytti, että kirja painoi 1,7 kiloa ja järkäle runnoi ikävästi pehmennyttä mahaani iltalukemisella. Mutta kirja oli täynnä painavaa tekstiä, joka seikkaperäisesti kertoi naistaiteilijoiden arvostuksesta, joten aloin pitää mitättömänä tuskana sitä, että vatsani joutui pinnistelemään kirjan terävää reunaa vasten.
Toisaalta oli riemastuttavaa nähdä naistaiteilijoiden teoksia kautta aikojen. Taiteessa näkyi vahvoja, syviä tunteita nostattavia, herkkiä ja uudenlaisia näkökulmia. Niitä on luonut vuosisatojen ajan joku rohkea ja muiden mielipiteistä piittaamaton nainen.
Vapaasti irti
Nyt näitä historian kirjoituksissa piilotettuja henkilöitä ja taiteilijoita nousee esiin enemmän kuin koskaan. Onneksi, sillä yksipuolinen maailma on kuivakan tylsää.
Harvoinpa olen täällä blogissa nostanut naistenpäivää esille, mutta tänään niin teen. Jos mielesi tekee lukea jotain innoittavaa naisista, niin suosittelen näin pikapikaa miettittyjä satunnaisessa muistelujärjestyksessä olevia teoksia:
Loppukaneetiksi vielä muistelen isoäitiäni.
Kotona vietettiin isoisän 50-vuotisjuhlia. Kun oli kahvitarjoilun aika, oli miehille aveciksi konjakkia ja naisille likööriä.
Miehet hakivat konjakkinsa ja rupattelivat mukavia. Naiset taas seisoivat paikallaan, eivätkä uskaltaneet koskea alkoholitarjoiluun (en muista kuka silmää tekevä se oli, kenties paikallisen lääkärin vaimo, joka piti paheksuvalla elekielellä muut naiset aloillaan).
Isoäitiäni ärsytti moinen toiminta, joten hän totesi napakasti: "Minä kun en ole kenenkään mielipiteistä riippuvainen, niin minä kyllä otan likööriä." Hän haki itselleen juoman ja näin muutkin naiset uskalsivat ottaa itselleen sitä, mitä kukaan miehistä ei olisi ikipäivänä kainostellut, olipa paikalla isokenkäinen absolutisti taikka ei.
* * *
No, joitpa sinä lasistasi hanakirkasta vettä, kuplivaa lähdevettä taikka ihan mitä vaan, niin minä nostan sinulle tänään oman lasini täynnä toivon ja ystävyyden kuplia. Paljon terveyttä. Suuresti rohkeutta. Runsaasti rakkautta. Ja riittävästi energiaa tehdä juuri sitä mikä sinua inspiroi.
♥♥♥
Istun asiantuntijoiden valmennuskoulutuksessa. Mitä enemmän mietin koulutusta, sitä enemmän se tuntuu oikealta. Sopivalta tähän hetkeen, jolloin olen palannut takaisin töihin. Sillä:
Ensiksi on kovat odotukset
Kenellä? No minulla tietysti. Siitä vaan hanko kouraan ja lappamaan heinää seipääseen.
Heti ensi päivistä asti odotan, että kaikki menee nappiin. Olenhan ollut täällä töissä ennenkin ja hoitanut kaiken tuosta vaan. Mutta eihän se niin mene. Joudun samantien toteamaan, että olen muiden armoilla pelkästään tekniikan, työkalujen ja uusien järjestelmien vuoksi.
Sitten ovat muiden kuvitelmat
Ei ole kulunut montakaan päivää, kun huomaan, ettei kenelläkään ole aikomustakaan perehdyttää minua mistään. Heidän ajatuksissaan mikään ei ole muuttunut parin vuoden aikana ja oletus on, että tiedän kaiken mitä pitää. Että siitä vaan Birgitta heinäpellolle hommiin!
Minä taas koen, että oikeastaan kaikki on muuttunut, enkä saa mistään turvallista otetta. Paine kasvaa ja mietin itsekseni, että, tässä sitä pitäisi hoitaa työtehtävänsä, mutta miten ja millä. Niinpä uppoudun intran saloihin ja selvittelen yksinäni mikä kaikki tieto, joka pikkuhiljaa pulpahtaa mieleni sopukoista, on saanut valohoitoa tai siirretty romukoppaan.
Ehkä ulkopuoliset näkevät paremmin
Mitä enemmän olen töissä, sitä enemmän huomaan, että minun kannattaa muuttua. Joten tässä minä nyt istun ja imen tietoa kouluttajalta. Esimerkiksi pohtimalla mihin oikein keskityn?
En kaipaa yhtään niitä tunteita, joita muutama vuosi sitten pyörittelin sisuksissani. Ja kun työvuosia on vielä reilusti jäljellä, niin todellakin tuntuu hyvältä idealta kehittyä ihmisenä.
Jospa menenkin rohkeasti eteenpäin ja laitan uuden vaihteen työkuvioihin. Samanlaisen kun otin käyttöön opiskeluvuosinani: uuden oppimisen ilon ja keskittymisen siihen mitä haluan saavuttaa.
Tässä voisi olla hyvä lista mun uuteen työelämään:
"Mikä on se kodinkone, josta et luovu", kysyy Kristiina.
Siirrän vaikean kysymyksen Dorikselle. Se tuijottaa minua ja sanoo, ettei voi valita vain yhtä. En mäkään, vastaan ja kierrän ympäri kotia. Lasken samalla ääneen, että meillä on noin yhdeksän vehjettä.
Mitä jos yksikään ei selviydy voittajaksi, kysyy Doris. Pakko löytyä voittaja, vastaan ja osoitan sormellani ensin siivouskomeroon.
Imuri? Siitä vaan menoksi. En tykkää ylipäätään imureista. Sen johdon kanssa on ikävä tanssia ympäri taloa, se metelöi liian kovaa ja on jotenkin uppiniskainen kanssani. Eli ei jatkoon.
Astianpesukone? Ääh, tiskaaminen on oikeastaan ihan kivaa hommaa, eli ei sekään.
Kuivausrumpu? Juu ei. Pikkulapsiperheessä kuivausrumpu tuo ihanaa helpotusta arkeen, mutta en elä sellaista vaihetta nyt. Tästä voisin luopua aika nopeastikin.
Pesukone? Noo-o. Ehkä nyrkkipyykkiä pestessä tulee helposti ikävä vaikkapa pulsaattoria, mikä sekin olisi kodinkone, eli pitäisi harkita pyykkilaudan ostamista. Toisaalta vaatteet tykkäävät tuulettamisesta... Sanoisin, että finaaliainesta. Tätä pitää miettiä vähän pidempään.
Mikroaaltouuni? Aika helppoa tästäkin olisi luopua. Käytän lähinnä sulattamiseen eikä siihen oikeasti tarvita mitään erityisiä laitteita. Eikös ruuat sula ihan itsekseen huoneenlämmössä?
Kahvinkeitin? Helppo valinta. Pois vaan. Kattilassa voi oikein hyvin keittää vettä.
Liesi+uuni? Nyt tuli paha. Pärjäisinkö retkikeittimellä? Ehkä kesän, mutta talvella parvekkeella tulen sytyttäminen voisi olla epämukavaa touhua. En tiedä mitä naapuritkaan tykkäisivät jos liekittelisin lohta partsilla.
Jääkaappi+pakastin? Jos aivan tiukille menisi, niin pärjäisin huoneen lämmössä säilytettävillä ruuilla, eli oikeastaan en tarvitse jääkaappiakaan. Ja vaikka kuinka ihana onkin pakastin, josta ottaa talvellakin itse poimitut marjat aamiaispöytään tai pakastaa ylimääräiset ruuat, niin kyllähän sitäkin ilman pärjää.
Kaikki pois vaan, sanoo Doris virne naamallaan. Jokos nyt voisit keittää meille kahvit?
En mä kaikkia heivaa. Kyllä se on niin, etten pärjäisi ilman uunia ja liettä. En millään jaksaisi tehdä ruokaa avotulella tai retkikeittimellä.
Käännyn keittimen puoleen ja näen sen vieressä leivänpaahtimen. Laskutaitoni ja huomiokykyni on täysin ruosteessa. Näitähän onkin kymmenen laitetta. Päästän leivänpaahtimesta samantien irti, sillä leivän voi aina paahtaa pannulla tai uunissa.
Kun kahvin tuoksu leviää keittiöön iloitsen, ettei kukaan vie minulta näitä laitteita pois. Onhan se kiva päästä helpommalla, eikä päivät ole pelkkää kotitöiden tekemistä hiki otsalla.
