Experience Seamless Full Ebook Downloads for Every Genre at ebookmeta.

com

Rich’s Vascular Trauma Todd E. Rasmussen

https://ebookmeta.com/product/richs-vascular-trauma-todd-e-
rasmussen/

OR CLICK BUTTON

DOWNLOAD NOW

Explore and download more ebook at https://ebookmeta.com

Any screen.
Any time.
Anywhere.
Activate the eBook version
of this title at no additional charge.

Elsevier eBooks for Practicing Clinicians gives you the power to browse and search
content, view enhanced images, highlight and take notes—both online and offline.

Unlock your eBook today.

1. Visit expertconsult.inkling.com/redeem
2. Scratch box below to reveal your code
3. Type code into “Enter Code” box
4. Click “Redeem”
5. Log in or Sign up
6. Go to “My Library”

It’s that easy!

Place Peel Off
Sticker Here

For technical assistance:

email expertconsult.help@elsevier.com
call 1-800-401-9962 (inside the US)
call +1-314-447-8300 (outside the US)
Use of the current edition of the electronic version of this book (eBook) is subject to the terms of the nontransferable, limited license granted on
expertconsult.inkling.com. Access to the eBook is limited to the first individual who redeems the PIN, located on the inside cover of this book,
at expertconsult.inkling.com and may not be transferred to another party by resale, lending, or other means.
2020_PC
Rich’s Vascular Trauma
This page intentionally left blank
Rich’s Vascular
Trauma
FOURTH EDITION

Todd E. Rasmussen, MD, FACS

Colonel (Ret.) USAF MC
Professor of Surgery and Senior Associate Consultant
Division of Vascular and Endovascular Surgery
Mayo Clinic
Rochester, Minnesota

Nigel R.M. Tai, MB, BS, MS, FRCS

Colonel, Late RAMC
Consultant Trauma & Vascular Surgeon
Royal Centre for Defence Medicine (Research & Clinical Innovation)
HQ Defence Medical Services
Birmingham, United Kingdom;
Vascular Clinical Lead
Barts Health NHS Trust
London, United Kingdom
Elsevier
1600 John F. Kennedy Blvd.
Ste 1800
Philadelphia, PA 19103-2899

RICH’S VASCULAR TRAUMA, FOURTH EDITION ISBN: 978-0-323-69766-8

Copyright © 2022, by Elsevier Inc. All Rights Reserved.

Previous editions copyrighted 2016, 2004, and 1978.

No part of this publication may be reproduced or transmitted in any form or by any means, electronic or mechanical,
including photocopying, recording, or any information storage and retrieval system, without permission in writing from
the publisher. Details on how to seek permission, further information about the Publisher’s permissions policies and our
arrangements with organizations such as the Copyright Clearance Center and the Copyright Licensing Agency, can be found
at our website: www.elsevier.com/permissions.

This book and the individual contributions contained in it are protected under copyright by the Publisher (other than as may
be noted herein).

Notices

Practitioners and researchers must always rely on their own experience and knowledge in evaluating and using any
information, methods, compounds or experiments described herein. Because of rapid advances in the medical sciences,
in particular, independent verification of diagnoses and drug dosages should be made. To the fullest extent of the law,
no responsibility is assumed by Elsevier, authors, editors or contributors for any injury and/or damage to persons or
property as a matter of products liability, negligence or otherwise, or from any use or operation of any methods, products,
instructions, or ideas contained in the material herein.

Library of Congress Cataloging Number: 2021942088

Content Strategist: Jessica L. McCool

Content Development Specialist: Kevin Travers
Content Development Manager: Meghan B. Andress
Publishing Services Manager: Shereen Jameel
Senior Project Manager: Umarani Natarajan
Design Direction: Margaret Reid

Printed in the United States of America

Last digit is the print number: 9 8 7 6 5 4 3 2 1

 List o­f C­on­tributors
Christopher Aylwin, MBBS, MA, FRCS Ravi Chauhan, FRCA, FCAI, MBChB, Dip IMC, RCSEd
Consultant Vascular and Trauma Surgeon Intensive Care and Anaesthesia Consultant
Major Trauma Centre Intensive Care
Imperial College Healthcare NHS Trust Royal Centre of Defence Medicine
London, United Kingdom Birmingham, United Kingdom

Ed B.G. Barnard, BM, BS, BMedSci(Hons), PhD, FRCEM, Kenneth J. Cherry, MD

FIMC, RCSEd Edwin P. Lehman Professor of Surgery
Senior Lecturer Emeritus University of Virginia Medical Center
Academic Department of Military Emergency Medicine Charlottesville, Virginia;
Royal Centre for Defence Medicine (Research & Clinical Consultant, Sentara Vascular Specialists Sentara
Innovation) Norfolk General Hospital Eastern Virginia Medical
Birmingham, United Kingdom; School
Honorary Consultant in Emergency Medicine Norfolk, Virginia
Cambridge University Hospitals NHS Foundation Trust
Cambridge, United Kingdom Kevin K. Chung, MD
Professor and Chair
Andriy I. Batchinsky Department of Medicine
Director, Autonomous Reanimation and Evacuation Uniformed Services University of the Health Sciences
Program Bethesda, Maryland
Brooks City Base
San Antonio, Texas;
Senior Principal Investigator Ian D. Civil, MBChB, FRACS, FACS
Director of Trauma Services
The Geneva Foundation
Auckland City Hospital
Tacoma, Washington;
Auckland, New Zealand
Manager, Extracorporeal Life Support Capability Area
U.S. Army Institute of Surgical Research
Battlefield Health and Trauma Research Institute Jon Clasper, CBE, DSc, DPhil, DM, LLM,
Fort Sam Houston, Texas FRCSEd(Orth)
Professor Emeritus & Consultant Orthopaedic Surgeon
Kenneth Boffard, MB, BCh, FRCS, FRCS(Edin), Visiting Professor in Bioengineering
FRCPS(Glas), FCS(SA), FACS Imperial College London;
Professor Emeritus Clinical Lead
Department of Surgery The Royal British Legion Centre for Blast Injury Studies
University of the Witwatersrand London, United Kingdom
Johannesburg, South Africa;
Professor and Academic Head William Darrin Clouse, MD
Trauma and Critical Care Professor of Surgery
Milpark Academic Trauma Centre Chief, Division of Vascular & Endovascular Surgery
Johannesburg, South Africa University of Virginia
Charlottesville, Virginia
Jeremy W. Cannon, MD
Associate Professor of Surgery Lazar B. Davidovic, MD, PhD, FETCS
Department of Surgery Head of the Clinic
Perelman School of Medicine at the University of Clinic for Vascular and Endovascular Surgery
Pennsylvania Clinical Center of Serbia
Philadelphia, Pennsylvania; Belgrade, Serbia;
Adjunct Associate Professor of Surgery Full Professor of Vascular Surgery
Department of Surgery Faculty of Medicine
Uniformed Services University of the Health Sciences University of Belgrade
Bethesda, Maryland Belgrade, Serbia

v
vi List o­f C­on­tributors

David L. Dawson, MD Elon Glassberg, MD, MHA, MBA

Clinical Professor Medical Corps Israeli Defense Forces
Texas A&M University Bar-Ilan University Faculty of Medicine
Temple, Texas; Safed
Vascular Surgeon Israel
Baylor Scott & White Health The Uniformed Services University of the Health
Temple, Texas Sciences
Bethesda, Maryland
Demetrios Demetriades, MD, PhD, FACS
Professor of Surgery Peter Gogalniceanu, MEd, FRCS
University of Southern California Senior Surgical Registrar
Los Angeles, California Departments of Trauma and Vascular Surgery
The Royal London Hospital
London, United Kingdom
Joseph J. Dubose, MD, Col, MC, USAF
Professor of Surgery Matthew A. Goldshore
University of Maryland School of Medicine Department of Surgery
Baltimore, Maryland; Perelman School of Medicine at the University of
Director, C-STARS Pennsylvania
R Adams Cowley Shock Trauma Center
Philadelphia, Pennsylvania
University of Maryland Medical Center
Baltimore, Maryland
Eitan Heldenberg, MD
Head Department of Vascular Surgery
Philip M. Edmundson, MD Hillel Yaffe Medical Center
Division of Trauma and Emergency Surgery Hadera, Israel
UT Health San Antonio
San Antonio, Texas Joseph A. Herrold, MD, MPH
Assistant Professor
Timothy Fabian, MD R Adams Cowley Shock Trauma Center
Professor Emeritus Baltimore, Maryland
University of Tennessee Health Science Center
Memphis, Tennessee Shehan Hettiaratchy, MA, DM,
FRCS(Plast)
David V. Feliciano, MD Lead Surgeon
Clinical Professor Imperial College Healthcare NHS Trust
Department of Surgery St Mary’s Hospital
University of Maryland School of Medicine London, United Kingdom
Baltimore, Maryland;
Attending Surgeon Tal M. Hörer, MD, PhD
Shock Trauma Center Associate Professor Surgery
University of Maryland Medical Center Department of Cardiothoracic and Vascular
Baltimore, Maryland Surgery
Örebro University Hospital and Univeristy
Faculty of Life Sceince
Charles James Fox, MD Örebro, Sweden
Associate Professor of Surgery
Baltimore Shock Trauma Center Division of Vascular Kenji Inaba, MD, FACS
Surgery Professor of Surgery
University of Maryland School of Medicine University of Southern California
Baltimore, Maryland Los Angeles, California

Michaela Gaffley, MD Robert H. James, BSc, FRCEM, FIMC, RCSEd, RAF

General Surgery Resident Consultant in Emergency Medicine & Pre-hospital
Wake Forest University School of Medicine Emergency Medicine
Winston-Salem, NC, United States JHG(SW), University Hospitals Plymouth & Devon Air
Ambulance;
Shaun M. Gifford, MD, MS, RPVI Honorary Lecturer in Military Emergency Medicine and
Chief, Vascular Surgery Pre-hospital
David Grant Medical Center Retrieval and Transfer Medicine
Travis Air Force Base Royal Centre for Defence Medicine & University of Plymouth
California Devon, United Kingdom
 List o­f C­on­tributors vii

Jan O. Jansen, MBBS, PhD Clinic for Vascular and Endovascular

Center for Injury Sciences, Department of Surgery Surgery
University of Alabama at Birmingham Clinical Center of Serbia
Birmingham, Alabama Belgrade, Serbia

Donald H. Jenkins, MD Ernest E. Moore, MD

Professor of Surgery, Division of Trauma and Emergency Distinguished Professor and Vice Chair
Surgery for Research
UT Health San Antonio University of Colorado Denver
San Antonio, Texas; Denver, Colorado;
Betty and Bob Kelso Distinguished Chair in Burn and Director of Research
Trauma Surgery Surgery
Division of Trauma and Emergency Surgery Ernest E Moore Trauma Shock Center
Associate Deputy Director, Military Health Institute Denver, Colorado
Division of Trauma and Emergency Surgery
UT Health San Antonio Laura J. Moore, MD
San Antonio, Texas Professor of Surgery & Chief of Surgical
Critical Care
Michael Jenkins, BSc, MS, FRCS, FRCS, FEBVS The University of Texas McGovern
Consultant Vascular Surgeon Medical School
Regional Vascular Unit Houston, Texas;
Imperial College Medical Director
Healthcare NHS Trust Shock Trauma Intensive Care Unit
London, United Kingdom The Red Duke Trauma Institute
Memorial Hermann Hospital—Texas Medical
David S. Kauvar, MD, MPH Center
Vascular Surgery Service Houston, Texas
Brooke Army Medical Center
Fort Sam Houston, Texas;
Associate Professor Jonathan J. Morrison, PhD, FRCS, FEBVS, FACS
Department of Surgery Assistant Professor and Chief of Endovascular
Uniformed Services University of the Health Sciences Surgery
Bethesda, Maryland R Adams Cowley Shock Trauma
University of Maryland
Alexander Kersey, MD Baltimore, Maryland
General Surgery Resident
Walter Reed National Military Medical Center Sanjeewa Heman Munasinghe, RWP, RSP,VSV, USP,
Bethesda, Maryland MBBS, MD, FSLCR
Secretary to the Ministry of Health and Indigenous
Alexis Lauria, MD Medical Services
General Surgery Resident Colombo, Sri Lanka;
Walter Reed National Military Medical Center Consultant Radiologist
Bethesda, Maryland Army Hospital
Colombo, Sri Lanka
Gregory A. Magee, MD, MSc
Assistant Professor of Surgery Rossi Murilo, superior, mestrado
Department of Surgery Professor of Surgery
University of Southern California University of Valença School of Medicine
Los Angeles, California Valença–UNIFAA
Rio de Janeiro, Brazil;
Director Executive of FES
James E. Manning, MD State Health Foundation
Professor of Emergency Medicine (Ret.) Rio de Janeiro, Brazil;
Emergency Medicine Master’s
University of North Carolina Vascular Surgery UFRJ (Federal University of Rio de
Chapel Hill, North Carolina Janeiro)
Rio de Janeiro, Brazil
Miroslav Markovic, MD, PhD, FETCS, FIUA
Professor of Surgery David M. Nott
Faculty of Medicine Consultant Vascular and Trauma Surgeon
University of Belgrade Regional Vascular Unit and Major Trauma Centre
Belgrade, Serbia; Imperial Healthcare NHS Trust
Vascular Surgeon London, United Kingdom
viii List o­f C­on­tributors

Carlos A. Ordoñez, MD, FACS Assistant Professor

Chief, Division of Trauma and Acute Care Surgery Department of Polytrauma
Fundación Valle del Lili Dzhanelidze Research Institute of Emergency Medicine
Cali, Colombia; Saint-Petersburg, Russian Federation
Professor of Surgery, Trauma and Critical Care
Trauma and Acute Care Surgery Fellowship Norman Minner Rich, MD, DMCC
Universidad del Valle Professor Emeritus in Surgery
Cali, Colombia USU Walter Reed Surgery
Uniformed Services University of the Health Sciences
Allan Pang, MBChB, FRCA Bethesda, Maryland
Academic Department Military Anaesthesia and Critical
Care Igor M. Samokhvalov, MD, PhD, Prof., Colonel MC (Ret)
Royal Centre for Defence Medicine Deputy Chief Surgeon of the Russian Army
Birmingham, United Kingdom; Ministry of Defense of the Russian Federation
Specialist Anaesthesia Trainee Moscow, Russian Federation;
Anaesthestic Department Professor and Chair
James Cook University Hospital Department and Clinic of War Surgery
Middlesbrough, United Kingdom Kirov Military Medical Academy
Saint-Petersburg, Russian Federation;
Michael W. Parra, MD Senior Scientific Researcher
Trauma Research Director Department of Polytrauma
Trauma-Critical Care Dzhanelidze Research Institute of Emergency Medicine
Broward Health Level I Trauma Center Saint-Petersburg, Russian Federation
Fort Lauderdale, Florida

Douglas M. Pokorny, MD James B. Sampson, MD

Division of Trauma and Emergency Surgery Colonel USAF MC
UT Health San Antonio Air Force Medical Readiness Agency
San Antonio, Texas San Antonio, Texas

Rina Porta, MD, PhD Stephanie Savage, MD, MS

Vascular Interventionist Radiology Professor of Surgery
Vascular Surgery Department of Surgery
Department of Vascular and Endovascular Surgery University of Wisconsin
Clínicas Hospital—School of Medicine University of São Madison, Wisconsin
Paulo—FMUSP
São Paulo, Brazil Thomas M. Scalea, MD, FACS
Francis X. Kelly Professor of Trauma
Brandon W. Propper, MD Surgery, Director of Program in Trauma,
Vascular Surgery Program Director Physician-in-Chief
Walter Reed National Military Medical Center The University of Maryland School of Medicine
Associate Professor of Surgery R Adams Cowley Shock Trauma Center
Uniformed Services University Baltimore, Maryland
Bethesda, Maryland
David Schechtman, MD
Amila Sanjiva Ratnayake, MBBS, MS General Surgery Resident
Consultant General Surgeon Department of General Surgery
Military Hospital Brooke Army Medical Center
Colombo, Sri Lanka; San Antonio, Texas;
Adjunct Associate Professor Teaching Fellow
Uniformed Services University of the Health Sciences Department of Surgery
Bethesda, Maryland Uniformed Services University
Bethesda, Maryland
Viktor A. Reva, MD, PhD
Assistant Professor Daniel J. Scott, MD, RPVI
Department of War Surgery Deputy Chief, Vascular Surgery
Kirov Military Medical Academy San Antonio Military Medical Center
Saint-Petersburg, Russian Federation; Texas
 List o­f C­on­tributors ix

Niten Singh, MD Pirkka Vikatmaa, MD, PhD

Professor of Surgery Section Chief Vascular Emergencies
Division of Vascular Surgery Department of Vascular Surgery
University of Washington Helsinki University Hospital and University of Helsinki
Seattle, Washington Helsinki, Finland

Michael J. Sise, MD , FACS

Senior Trauma and Vascular Surgeon Matthew Vuoncino, MD
Scripps Mercy Hospital Integrated Vascular Surgery Resident
San Diego, California University of California—Davis and Travis Air Force
Base
Jason E. Smith, MBBS, MSc, MD, Sacramento, California
FRCP, FRCEM
Consultant in Emergency Medicine Carl Magnus Wahlgren, MD, PhD
Defence Medical Services Chief, Senior consultant
United Kingdom; Department of Vascular Surgery
Defence Professor of Emergency Medicine Karolinska University Hospital
Academic Department of Military Emergency Adjunct Professor
Medicine Karolinska Institute
Royal Centre for Defence Medicine Stockholm, Sweden
Birmingham, United Kingdom;
Honorary Consultant in Emergency Medicine
Emergency Department Fred A. Weaver, MD, MMM
University Hospitals Plymouth NHS Trust Professor and Chief
Plymouth, United Kingdom Division of Vascular Surgery and Endovascular
Therapy
Ian J. Stewart, MD Keck School of Medicine, University of Southern
Deputy Vice Chair of Research California
Department of Medicine Los Angeles, California
Uniformed Services University of the Health Sciences
Bethesda, Maryland
Joseph M. White, MD, FACS, FSVS
Peep Talving, MD, PhD, FACS Associate Professor of Surgery
Professor of Surgery The Department of Surgery
Institute of Clinical Medicine Uniformed Services University of the Health
University of Tartu Sciences and Walter Reed National Military
Tartu, Estonia; Medical Center
Director Bethesda, Maryland
Division of Acute Care Surgery
North Estonia Medical Center
Tallinn, Estonia Paul W. White, MD
Program Director, Vascular Surgery Fellowship
Sujeewa P.B. Thalgaspitiya, MBBS, MS Walter Reed National Military Medical Center
Head, Senior Lecturer Bethesda, Maryland;
Department of Surgery Associate Professor
Faculty of Medicine and Allied Sciences Uniformed Services University of the Health Sciences
Rajarata University of Sri Lanka Bethesda, Maryland
Anuradhapura, Sri Lanka; Consultant to the Surgeon General for Vascular
Consultant Surgeon Surgery
Teaching Hospital Anuradhapura United States Army
Anuradhapura, Sri Lanka

Timothy K. Williams, MD
Rebecca Joy Ur, MD Associate Professor
Vascular Surgery Vascular and Endovascular Surgery
Vascular Institute of the Rockies Wake Forest Baptist Health
Denver, Colorado Winston-Salem, NC, United States
x List o­f C­on­tributors

Tom Woolley, MD, FRCA, MBBS Jeniann A. YI, MD, MSCS

Defence Professor Senior Fellow
Anaesthetics and Critical Care Department of Surgery
Academic Department Military Anaesthesia and Critical University of Colorado Anschutz Medical Campus
Care Aurora, Colorado
Royal Centre for Defence Medicine
Birmingham, United Kingdom
 Foreword
EMILY MAYHEW*
Imperial College London, 2021
HARRY PARKER**
London, 2021

One day, this comprehensive, up to date, and carefully The features that make this work essential for vascular
refreshed (see Preface) account of the management of vas- specialists also secure its particular interest for medical
cular trauma in the second decade of the 21st century will historians. It pays respectful attention to the practices of
move from the shelves of volumes that constitute the medi- the past that would eventually coalesce into the discipline
cal school curricula around the world to the quieter library of vascular surgery and the formal management of vascu-
stacks of medical history. The emerging hot topics explored lar injury. The historical review picks up the first signs of
on its pages will have been resolved and incorporated into the integration of military and civilian medical practice
the clinical mainstream. The innovations and new assess- in vascular repair to show that it is a fascinating constant
ments described in each of its chapters will have become of vascular surgery that alliances forged by military med-
common practice, and the evolving systems will have ics in times of war were consolidated in peace. Despite the
been consolidated and implemented as standard. The calls unprecedented scale and pace of military casualty, lessons
for new management strategies to fill the gaps in current from field surgery were learned, transmitted, and applied
capabilities will have been answered. Vascular surgery, the consistently in civilian practice. Within the medical sector,
youngest of the 10 surgical specialties, will have grown into it is rare to see progress maintained and stabilized across
all its potential. periods of transition. A key consequence of this extraor-
Rich’s Vascular Trauma, in this current and three pre- dinary success is that both clinician and patient expecta-
vious editions, provides the textual infrastructure that tions of survivability were revised significantly, and remain
has enabled this remarkable disciplinary growth. When, undiminished. This work provides evidence and exemplar
eventually, it is replaced by successor volumes, its value of disciplinary progress and good historical practice, as well
will be transformed. Its contents will assume a different as a crucial reminder that there are responsibilities to be
responsibility: that of providing a definitive historical respected when the stakes of survival are renegotiated.
record of the creation of vascular surgery in the modern One element will never change no matter the century
era. Each revised edition contributes to the challenging or the mechanism of vascular injury. Survivors, whether
task of focused and sustained tracking of an intricate, unexpected or anticipated, will seek to understand the
highly technical surgical specialty that has developed process by which their lives were secured. This is a useful
at extraordinary speed. Additionally, this fourth edition dimension of the work that we suggest might receive addi-
contributes a truly international dimension, drawing on tional consideration. Rich’s Vascular Trauma is a resource
testimony and evidence from vascular specialists with that enables professional development, historical reflection,
regional and national specificities in their provision that and, above all, answers to that most important and compli-
has contributed to the global development of the disci- cated question asked by the patient from their life beyond
pline and its community of practice. survival: “what happened to me?”

* Emily Mayhew is Historian in Residence in the Centre for Blast Injury Studies, Department of Bioengineering at Imperial College London. She is the author of
Wounded: From Battlefield to Blighty, 1914-1918 published by Vintage and The Four Horsemen: War, Pestilence, Famine and Death and the Hope of a New Age,
published by Riverrun.
** Harry Parker is a writer and artist and lives in London. He joined the British Army when he was 23 and served in Iraq in 2007 and Afghanistan in 2009 as a
Captain in 4th Battalion The Rifles. His debut novel, Anatomy of a Soldier is published by Faber and Faber.

xi
Preface to the Fourth Edition of
Rich’s Vascular Trauma
NORMAN M. RICH and KENNETH J. CHERRY

The first two decades of the 21st century saw the military surgical readiness, with the cost of that inertia shored up
surgical communities of the United States of America, the and eventually born by those injured in wars of the future.
United Kingdom, and other allied counties respond with More than ever, we are convinced that the answer to this
determination and innovation to the challenges faced by conundrum lies in purposeful collaboration and shared
those caring for patients with life-and-limb threatening endeavors across all stakeholders charged with the respon-
vascular trauma. Air superiority during the Afghanistan sibility of surgical care: civilian and military surgical com-
and Iraq Wars, combined with sophisticated field and en- munities, trauma and vascular surgeons, prehospital and
route treatment protocols, allowed rapid evacuation of in-hospital specialists, global health, humanitarian and
the injured to definitive surgical centers within the the- military providers, and across international borders.
ater of war. Stabilized patients were repatriated rapidly to We are delighted to see that, in the Fourth Edition, the
military hospitals back home, half-way around the world Editors have again assembled contributions from an array
from their original point of injury. Deployed teams cared of talented practitioners and leaders who have wedded
for patients who, in previous conflicts, may never have state-of-the-art technical insight to hard-won wisdom,
reached surgical care alive. Killed-in-action and case- divined from a range of practice settings: an approach
fatality rates decreased as clinical experience and new which sees the Fourth Edition endorsed and adopted by
systems of care and innovative approaches and products the Society for Vascular Surgery. Todd Rasmussen of the
were applied. United States Air Force and Uniformed Service University
Implementing a process that the National Academy of has been an effective leader, role model, and respected
Medicine referred to as focused empiricism, military surgeons mentor in all of this experience, forging an effective part-
managed a once-in-a-generation burden of vascular injury nership with his counterpart Nigel Tai of the British Army
within a new and evolving global trauma system.1 Newly and UK Defence Medical Services—a partnership borne
designed tourniquets, balanced transfusion of blood prod- out of the recent wars that has now served two Editions
ucts, damage control surgery, including the use of tempo- of this textbook.
rary vascular shunts, and selective venous and tibial artery These two Editors continue the important work of
repair were among the approaches that became standard forerunners Frank Spencer, Ken Mattox, and Asher
during the wars. For the first time a closed, negative pres- Hirschberg, whose foundational Editorship proved to be
sure wound dressing technology was used to control soft the shoulders upon which subsequent editions rest. The
tissue injuries associated with vascular trauma and endo- work of the contributors within these pages consolidates
vascular devices were applied to select injury patterns in and continues the themes and perspectives that Michael
frontline surgical hospitals. E. DeBakey, Carl W. Hughes, and others took from their
Unable to perform traditional randomized, controlled respective service in World War II, the Korean Conflict,
research on these approaches, surgeons relied on registry- and Vietnam, and that Colonels Todd Rasmussen3 and
based study and international collaboration to develop Nigel Tai took from theirs.
real-world evidence that was applied within a system Finally, with the publication of this Fourth Edition we
of data-driven performance improvement. Throughout would like to acknowledge our friend and military surgical
this period, military techniques and protocols for vascu- colleague Surgeon Vice-Admiral Alasdair Walker CB OBE
lar trauma were scrutinized, adjusted based on the best QHS FRCS, who died in 2019. Admiral Walker completed
available evidence, and shared with civilian surgeons, as his surgical research fellowship at the Uniformed Services
part of the constructive exchange of breakthroughs that University and was a key mentor and contributor to the
accompanies the unearthing of fresh knowledge in either Third Edition of this textbook. As Surgeon General to
setting.1 the UK Armed Forces, Admiral Walker worked tirelessly to
The challenge now is to preserve and sustain the progress mitigate the insidious effects of the phenomenon that he
in vascular trauma care made since the beginning of this defined (The Walker Dip). Admiral Walker was a lion of
century; progress that the Third Edition of Rich’s Vascular military surgery who had immense character and unri-
Trauma did much to capture when it was published in valed experience in a career spanning the 1982 War in
2015, toward the closure of the Iraq and Afghanistan the South Atlantic to the 2009 fighting season in Hel-
Wars. Six years on, this carefully refreshed Fourth Edition is mand Province, Afghanistan. Despite daunting bona fides
a commendable addition to the toolbox required to address and ascension to the highest levels of military leadership,
that ever-urgent task of avoiding the so-called Walker Dip2; Admiral Walker was unpretentious in conversation, reas-
where peacetime or inter-war periods see atrophy of military suring in mentorship, and ever the advocate for the next

xii
 Preface to the Fourth Edition of Rich’s Vascular Trauma xiii

generation of physician and surgeon. His untimely death References

is a loss to current and future generations of surgeons and 1. National Academies of Sciences, Engineering, and Medicine. A National
those whom they serve. Trauma Care System: Integrating Military and Civilian Trauma Systems to
The success that we have no doubt will accompany this Achieve Zero Preventable Deaths After Injury. Washington, DC: National
latest edition of Rich’s Vascular Trauma was, to a large Academies Press; 2016.
2. Expounded on at the 2013 meeting of the Military Health Ser-
degree, set by Admiral Walker’s tireless groundwork in vices Research Symposium meeting in Fort Lauderdale, FL using the
strengthening and renewing the bonds of surgical kinship example of the Crimean War to illustrate his point. The phenom-
between his country’s military, ours, and that of countless enon can be found in almost all historical antecedents. Military Med.
allies along the way. He leaves us a rich legacy of union and 2014;179:477–482.
3. Rich NM, Carl W, Hughes CW, De Bakey ME. Recognition of Air
friendship, upon which this and future Editions of this text- Force surgeons at Wilford Hall Medical Center-supported 332nd
book will surely capitalize in the pursuit of ever-better out- EMDG/Air Force Theater Hospital, Balad Air Base, Iraq. J Vasc Surg.
comes for our deserving patients. 2007;46(6):1312–1313.

Vice-Admiral Alasdair Walker, CB, OBE, QHS, FRCS, RN

22 June 1956–1 June 2019

Alasdair Walker qualified from the University of Glasgow in 1979. He deployed to the South Atlantic during the Falklands
War in 1982 and led Commando Forward Surgical Goup 2 during the Iraq War in 2003. He was Senior Surgeon in the
Role 3 Hospital at Camp Bastion in 2009. Subsequent appointments included Medical Director (2009), Director of Medical
Policy and Operational Capability for the Surgeon General (2011), Assistant Chief of the Defence Staff for Health (2014),
Medical Director General (Navy), and Surgeon General in 2015. He retired from the Royal Navy in May 2019 as Surgeon
Vice-Admiral.
The portrait above was taken during his time as International Scholar in the Department of Surgery at Uniformed Ser-
vices University of Health Sciences, Bethesda, Maryland, United States in 1992.
Exploring the Variety of Random
Documents with Different Content
 »Minä sen tein. Pyhä isä ei kertonut enempää kuin oli
välttämätöntä hänen omantuntonsa rauhoittamiseksi ja rikoksen
estämiseksi. Oma kielenne teki loput, tyttäreni.»

Paavi kertoi mitä oli tapahtunut pääministerin virastossa, ja Roman

rintaa puristi. »Ei se tee mitään», sanoi hän vihdoin, kasvoissa sama
pelokas ja tunteellinen ilme, »Davido Rossi on valmistautunut
kaikkeen, siis tähänkin».

»Viranomaiset tiesivät jo enemmän kuin minä saatoin heille

kertoa», sanoi paavi. »He tiesivät, missä miehenne oleskelee ja mitä
hän toimii. He tietävät, missä hän on nytkin, ja ovat valmiit
vangitsemaan hänet.»

Roma kiihtyi yhä enemmän, ja kaino katse muuttui puolustavaksi.

»Minulle on sanottu, että hän on Berliinissä tällä hetkellä. Onko se

totta?»

Roma ei vastannut.

»On sanottu, että viralliset ilmoitukset aivan selvästi todistavat,

että hänellä on kapinallisia hankkeita.»

Roma ei vieläkään vastannut.

»Sanotaan salassa, että kapinan tarkoituksena on vallankumous ja

kuninkaanmurha. Onko se totta?»

Roma puri huultaan ja vaikeni.

»Ettekö voi luottaa minuun, lapseni? Ettekö tunne pyhää isää?

Antakaa minulle pieni toivo vain, että nuo huhut ovat perättömiä,
niin pyhä isä on valmis vastustamaan kaikkia teitä vastaan tähdätyltä
yrityksiä ja vaikkapa asettumaan koko maailmaakin vastaan.»

Roman päätä pyörrytti. »En tiedä… en tiedä», mutisi hän.

»Oletteko vähääkään epävarma, tyttäreni? Jos teillä on

pienintäkään syytä uskoa, että nuo tiedot ovat valheellisia ja ilkeätä
panettelua, sanokaa se minulle, ja minä olen käyttävä miehenne
hyväksi teidän epäilystänne.»

Roma nousi seisomaan, mutta hän piteli kiinni pöydästä vavisten

ja äänetönnä. Paavi katsoi häneen suurin, väsynein silmin ja jatkoi
lempeästi:

»Jos te, onnetonta kyllä, ette voi uskoa muuta kuin että miehenne
on sekaantunut vaarallisiin hankkeisiin, ettekö voi estää häntä
niistä?»

»En», sanoi Roma taistellen kyyneliään vastaan, »se on

mahdotonta. Olkoon hän oikeassa tai väärässä, en minä ainakaan
voi häntä tuomita. Paitsi sitä, kauan aikaa sitten, jo ennenkuin
olimme naimisissa, lupasin hänelle, etten koskaan asetu hänen ja
hänen työnsä väliin, enkä voi sitä koskaan tehdä, en voi!»

»Mutta jos hän rakastaa teitä, lapseni, eikö hän tahtoisi teidän
tähtenne välttää vaaraa?»

»En voi pyytää sitä häneltä. Minä käskin hänen lähteä

ajattelematta minua ja lupasin pitää huolta itsestäni, tapahtuipa mitä
tahansa.»

Hänen silmänsä loistivat kyyneleisinä. Paavi taputti hänen kättään

pöydän reunalla.
 »Ettekö voi edes mennä hänen luokseen varoittamaan häntä
sallien hänen päättää itse, tyttäreni?»

»Niin… se on nyt mahdotonta.»

»Miksi niin, lapseni?»

»Minä en tiedä, missä hän on, enkä voisi löytää häntä. Kirjeessään
hän sanoo, että on parempi, etten tiedä hänestä.»

»Hän on siis erottautunut teistä kokonaan?»

»Aivan täydellisesti. Minä saan tavata hänet vasta Roomassa.»

»Ja toistaiseksi, estääkseen vihollisiaan saamasta selkoa hänestä,

hän on lopettanut kaiken yhteyden ystäviensä kanssa, niinkö?»

»Niin.»

Paavin kasvot kalpenivat huomattavasti ja sisäinen ääni sanoi

hänelle: »Siinä on Jumalan käsi. Kuolema odottaa sitä miestä
Roomassa, ja hän astuu sokeana sitä kohti.»

Suuret surulliset silmät katsoivat tunteellisesti Roman väriseviin

kasvoihin. »Sitä ei voi auttaa», ajatteli paavi. Hän tunsi puserruksen
omassa rinnassaan jo.

»Otaksukaa, lapseni… otaksukaa, että voisitte estää kaikki pahat

seuraukset. Tahtoisitteko tehdä sen?»

»Olen nainen, pyhä isä. Miten nainen voi mitään estää?»

»Kansojen historiassa on joskus tapahtunut, että nainen on voinut

pelastaa henkiä ja varjella yhteiskuntaa nostamalla vain pienen
kätensä.»

Paavi nosti Roman vapisevat sormet pöydältä.

»Jos voin tehdä jotakin, teidän pyhyytenne, rikkomatta lupaustani

ja pettämättä miestäni…»

»Se on hirvittävä kiirastuli, lapseni. Jumala tietää kuinka hirveä se

on vaimolle, kuinka hirveä.»

»Vähätpä siitä! Jos se pelastaa mieheni… Sanokaa se minulle,

teidän pyhyytenne.»

Paavi kertoi hänelle pääministerin ehdotuksen ja kuninkaan

lupauksen. Hänen äänensä värisi. Hän oli kuin mies, joka haavoittaa
itseään joka sanalla. Roma katsoi häneen sanatonna, kunnes hän oli
lopettanut.

»Te pyydätte minua syyttämään miestäni?»

»Se on ainoa tapa, jolla voitte pelastaa hänet, tyttäreni.»

Roma katsoi ympäri huonetta avuttomasti, ja hänen silmänsä

uhkuivat äänetöntä armon rukousta. Sitten siunatut kyyneleet tulivat
taas, eikä hän koettanutkaan estää niitä.

»Pyhä isä», sanoi hän nyyhkyttäen, »sitä hänen vihollisensa ovat

koko ajan pyytäneet minua tekemään, ja kun olen kieltäytynyt, ovat
he koetelleet minua köyhyydellä ja häpeällä. Ja kun tulen teidän
luoksenne hakemaan suojaa ja turvaa uskoen, että isälliset kätenne
varjelevat minua, te… myöskin te…»
 Hän vaikeni aivan kuin äkillisen ajatuksen iskemänä ja sanoi:
»Mutta se on mahdotonta. Hän on mieheni, ja siitä syystä en voi
todistaa häntä vastaan.»

»Sydämeni vuotaa verta tähtenne, lapseni, ja minua hävettää

väittää vastaan. Mutta vala ei ole välttämätön syytökseen, ja vaikka
olisikin, ei tämän epäkristillisen valtakunnan laki tunnusta teitä
Rossin vaimoksi.»

»Mutta hän tietää, kuka häntä on syyttänyt. Minä olen ainoa

ihminen maailmassa, jolle hän on kertonut salaisuutensa, ja hän on
vihaava minua ja eroava minusta.»

»Te pelastatte hänen elämänsä, tyttäreni.»

»Mitä se merkitsee, että pelastan hänen elämänsä, kun kadotan

hänet iäksi?»

»Tekö noin sanotte, lapseni — te, joka olette uhrannut niin paljon
jo? Eikö korkein rakkaus ensin ajattele rakastetun onnea ja viimeksi
itseään?»

»Niin, niin. En tiennyt mitä sanoin. Mutta hän on kiroava minua

siksi, että estin hänen työnsä.»

»Hänen työnsä on estyvä joka tapauksessa. Se on tuomittu nyt jo.

Ja kun hänen haaveilevat suunnitelmansa ovat murtuneet ja kaikki
on turhaa ja kadotettua eivätkä kyyneleet voi uudestaan herättää
menneisyyttä…»

»Mutta hänet ajetaan maanpakoon, enkä minä saa koskaan nähdä

häntä enää.»
 »Se on pienempi kahdesta pahasta, lapseni», sanoi paavi. Ja
juhlallisella, värisevällä äänellään, joka kaikui Roman korvissa kuin
Rossin ääni, hän lisäsi: »Joka vuodattaa ihmisen verta ihmiskäden
kautta, hänen verensä on vuotava.»

Nuoren naisen värisevät, tunteelliset kasvot jäykistyivät taas, ja

paavi kuvasi matalalla äänellä häpeällisen kuoleman syvää kurjuutta.

»Kunniatta, häväistynä, ilman tulevaisuutta, ilman palkkaa,

jättämättä hellyyden ja rakkauden muistoja jälkeensä — hauta, joka
sulkee hylkiöpojan luut.»

Roma piti kiinni pöydästä peläten joka hetki kaatuvansa maahan.

»Niin käy miehellenne, jos hänet vangitaan ja tuomitaan

vehkeilystä kuninkaan henkeä vastaan. Ja vaikka ajan henki
pelastaisikin hänet kuolemasta — kuinka kävisi? Hän joutuisi
vankilakomeroon meren tuliperäiselle saarelle, elävänä haudatuksi,
alituisen vahdinnan alaiseksi, sielun ja ruumiin kidutukseen — hän
olisi äärettömän surullinen kuva miehestä, jota kansa kerran jumaloi,
mutta joka nyt ojentaa voimattomat kätensä ulkomaailmaan päin,
kunnes hulluus tulee hänen lohdutuksekseen tai itsemurha auttaa
häntä muuttamaan iankaikkisuuteen jättäen ainoastaan kurjan
ruumiin maan päälle.»

Roma ei kestänyt hermojännitystä enää. »Minä suostun», sanoi

hän.

»Uljas lapseni!» huudahti kapusiinilainen kääntyen ikkunan luota

Romaan päin, kasvot osoittaen syvää liikutusta.
 »Onhan eri asia ilmaista salaisuus toisen vahingoittamiseksi kuin
toisen hyväksi, eikö niin?» sanoi Roma avuttomalla, lapsellisella
äänellä.

»On kyllä», vastasi kapusiinilainen. »Teidän miehenne saa tietää,

että tekonne on pelastanut hänet kuolemasta, ja hän on rakastava
teitä monta vertaa enemmän.»

»Ei, ei, hän ei koskaan anna sitä anteeksi — tiedän sen vallan
hyvin. Hän ei ymmärrä, että mieluummin olisin kuollut kuin sen
tekijä. Mutta minä tiedän, että teen sen hänen parhaakseen.»

»Sen tiedätte.»

»Ja vaikka hän eroaa minusta ja puolet maailmaa on välillämme —

hän siellä, minä täällä — emmekä koskaan näe toisiamme… tässä
maailmassa…»

»Te olette kuin kaksi vierekkäin juoksevaa virtaa, lapseni, jotka

virtaavat samaa merta kohti ja kohtaavat toisensa — vasta siellä.»

Kyyneleet kiilsivät Roman silmissä, ja hän koetti hillitä

nyyhkytystään. »Kun erosimme sinä yönä, jolloin hän läksi,
sanoimme, että nyt ehkä eroamme iäksi — ja silloin sanoimme pitkät
jäähyväiset maallisille tunteille… lemmelle ja onnelle. Lupasin olla
uskollinen kuolemassakin, sen muistan, mutta minä ajattelin omaa
kuolemaani, en hänen, enkä voinut kuvitella, että minun täytyisi
pelastaakseni hänen elämänsä pettää hänet…»

Mutta sillä hetkellä hän murtui kokonaan, ja paavi, joka oli

palannut istuimelleen, nousi taas lohduttamaan häntä.
 »Tyyntykää, tyttäreni», sanoi hän. »Se, mitä aiotte tehdä, on
urhoollinen uhraus. Olkaa uljas, ja taivas on maksava palkan teille.»

Roma tyyntyi vähän ajan kuluttua, ja isä Pifferi alkoi miettiä heidän
menoaan oikeussaliin. Hän oli noutava Roman kello 10.

»Odottakaa!» sanoi Roma. Uusi valo loisti hänen kasvoistaan.

»Mikä on, tyttäreni?» kysyi paavi.

»Pyhä isä, olen unohtanut jotakin. Mutta minun täytyy kertoa se

teille, ennenkuin on myöhäistä. Se ehkä muuttaa teidän
mielipiteenne kaikesta. Kun kuulette sen, sanotte ehkä: 'Älkää
puhuko sanaakaan. Ette saa puhua. Se on mahdotonta.'»

»Kertokaa, lapseni.»

Roma epäröi vähän ja katsoi kapusiinilaiseen ja paaviin. »Kuinka

minä sen kertoisin?» sanoi hän. »Se on niin vaikeata. En aikonut
sanoa sitä kenellekään. Mutta minun täytyy kertoa se nyt teille — nyt
juuri.»

»Jatkakaa tyttäreni.»

»Mieheni nimi…»

»Niin?»

»Ei ole Rossi, teidän pyhyytenne. Sen nimen hän otti palatessaan
Italiaan, sillä hänen oma nimensä, jota hän oli käyttänyt ulkomailla,
oli joutunut epäluulon alaiseksi.»

»Niin, niin», sanoi paavi ja itsekseen hän ajatteli: »Sellaisilla

miehillä on usein monta nimeä.»
 »Pyhä isä, Davido Rossi on orpo poika.»

»Olen kuullut sen», sanoi paavi.

»Hän ei ole koskaan nähnyt isäänsä — ei kuullut edes nimeä.

Hänen äitinsä oli köyhä vaimoraukka, jonka kaikki olivat julmasti
pettäneet. Hän hukutti itsensä Tiberiin.»

»Vaimoraukka», sanoi paavi ja ajatteli itsekseen: »Se on se vanha,

surullinen tarina.»

»Hänet kasvatettiin löytölasten kodissa, teidän pyhyytenne, ja

lähetettiin erääseen mökkiin Campagnalle, josta hänet pikku poikana
myytiin Englantiin.»

Paavi liikahti levottomana. »Monelle, voi niin monelle pienelle

italialaiselle pojalle on käynyt noin», sanoi hän.

»Isäni löysi hänet Lontoon kadulla eräänä talviyönä, teidän

pyhyytenne, kantamassa posetiivia ja pientä oravaa. Hänellä oli
rikkinäinen samettipuku, jolle Lontoon pojat nauroivat, muuta suojaa
hänellä ei ollut kylmää vastaan. 'Jonkun köyhän miehen poika',
ajatteli isäni. Mutta ken tietää sen, teidän pyhyytenne?»

Paavi oli ääneti. Hänen kasvonsa olivat äkkiä muuttuneet. Roman

katse oli maahan luotuna, ja hän oli niin liikutettu, että tuskin saattoi
puhua.

»Isäni oli suuttunut pojan isään, sen muistan, ja jos hän siihen
aikaan olisi tiennyt, mistä löytäisi tuon isän, olisi hän syyttänyt häntä
ja antanut hänet poliisin käsiin.»

Paavin pää vaipui alas, ja kapusiinilainen katsoi tutkien Romaan.

 »Mutta kuka tietää, oliko pojan isässä syytä, teidän pyhyytenne?
Ehkä hän oli hyvä mies — ehkä hän oli sellaisia, joiden täytyy kärsiä
koko elämänsä toisten syntien tähden. Ehkä… ehkä hän tuona
samana yönä kulki Lontoon kaduilla turhaan hakien orpojen ja
kurjien seasta pientä poikaa, jonka suonissa virtasi hänen verensä ja
jolla oli hänen nimensä.»

Paavin kasvot olivat kalpeat ja ilmaisivat liikutusta. Hänen

kyynärpäänsä nojautuivat tuolin käsipuihin, ja hänen ryppyiset
kätensä olivat lujasti puristuneet. Roma kiihtyi yhä enemmän, mutta
hän koetti jatkaa.

»Ja ehkä hän on sanonut itselleen satoja kertoja, että olkootpa

hänen poikansa synnit mitkä tahansa, ovat ne osaksi hänen omia
syntejään, koska hänen poikansa oli ilman ystäviä maailmassa eikä
koskaan saanut nähdä isäänsä, joka olisi häntä johtanut.»

Roma vaikeni. Syntyi pitkä äänettömyys. Huoneessa tuntui ilma

virtaavan hirveätä vauhtia kamalaa pyörrettä kohti.

»Pyhä isä», sanoi Roma vihdoin matalalla äänellä. »Jos Davido

Rossi olisi teidän poikanne, pyytäisittekö minua sittenkin syyttämään
häntä?»

Paavi kohotti kasvonsa, jotka kuvastivat surua, ja sanoi syvällä,

värisevällä äänellä: »Pyytäisin! Hartaammin kuin koskaan ennen —
tuhat kertaa hartaammin.»

»Sitten teen sen», sanoi Roma.

Paavi nousi syvästi liikutettuna, pani molemmat kätensä Roman

olkapäille ja sanoi: »Menkää rauhassa, tyttäreni, ja Jumala suokoon
teille edes hiukan lepoa.»
XX.

Paavi, joka oli ollut erillään ulkomaailmasta uskonnollisissa

mietelmissä koko päivän, ilmoitti kamariherrojensa hämmästykseksi
tahtovansa kävellä puutarhassa illalla. Isä Pifferin kanssa, joka kantoi
suurta etruskilaista lamppua, hän astui alas pimeitä käytäviä, missä
hämmästyneet palfrenieerit seisoivat, ja kulki avonaisten pihojen
poikki säikähtyneiden vahtien ohi Vatikaanin ulommaisten kaarien
luo.

Yö oli lämmin ja hiljainen, ja kuu, joka juuri oli noussut melkein

täysikuuna, loisti kirkkaasti. Pitkät, mustat varjot levisivät seinän
näköisinä pensasaidasta, ja Pietarin-kirkon suuri varjo väikkyi kuin
litteä ilmapallo ruohotantereella.

Ei tuntunut tuulen henkäystäkään eikä kuulunut ääntäkään muuta

kuin silloin tällöin sammakon kurnutusta lammikosta, kirkonkellot
eivät kaikuneet, koska nyt oli katumuspäivä, ja lepäävä kaupunkikin
näytti sähkövalon valaisemana kuuntelevan hiljaa.

Kunnianarvoisat vanhat miehet kulkivat äänetönnä ja ainoastaan

heidän keppiensä kosketus hiekkakäytävään tuntui häiritsevän
hiljaisuutta. Vihdoin paavi seisahtui ja sanoi:
 »Kuinka omituista tuo kaikki oli, isä Pifferi!»

»Hyvin omituista, teidän pyhyytenne», sanoi kapusiinilainen.

»Rossi ei näytä olevan hänen nimensä.»

»Ei hänen oikea nimensä, niin hän sanoi.»

»Kaikki pettivät hänen äitinsä, ja hän hukuttautui Tiberiin.»

»Niin hän sanoi, teidän pyhyytenne.»

»Hänet otettiin löytölasten kotiin ja lähetettiin kasvatettavaksi

Campagnalle ja myytiin sitten poikana Englantiin.»

»Se on todellakin omituista», sanoi isä Pifferi.

»Hyvin omituista», lisäsi paavi.

He katsoivat toisiinsa hetkisen ja jatkoivat sitten kävelyään ääneti.

Pieniä sinertäviä valoja värähteli heidän kasvojensa edessä, ja kuu
välähti tuontuostakin esiin harvalehtisten puiden lomitse. Paavi, joka
veti hiukan jalkojaan kävellessään, seisahtui taas.

»Teidän pyhyytenne?»

»Kukahan hän lienee?»

Kapusiinilainen huokasi. »Me saamme kuulla sen huomenna.»

»Niin», sanoi paavi, »huomisaamuna saamme tietää kaikki.»

Synkkä menneisyyden varjo leijaili heidän ympärillään, ja heitä

peloitti manata sitä esiin.
 Samalla hetkellä kajahti hiljaisuudessa kirkas, pitkä ääni, joka
aivan äkkiarvaamatta helähti yössä ja sammui yhtä nopeasti.

»Satakieli», sanoi paavi.

Mahtava sävelten aalto vyöryi esiin jostakin näkymättömästä

paikasta vaihdellen taivaallisen kauniina, tuontuostakin keskeytyen ja
kertoen riemua, surua ja kaihoa. Se loppui äärettömän surumieliseen
säveleen, tuskan valitukseen, joka tuntui rukoilevan Jumalan apua.
Kun kaikki taas oli hiljaista, tuntui kuin maailma olisi käynyt autioksi.

Paavin askeleet kuuluivat hiekassa. »En koskaan unohda sitä»,

sanoi hän.

»Se oli ihmeellistä», sanoi kapusiinilainen.

»Ajattelin sitä tyttöparkaa», sanoi paavi, »hänen rukoileva

äänensä kaikuu korvissani niin kauan kuin elän.»

»Lapsiraukka», sanoi kapusiinilainen.

»Me emme olisi voineet menetellä toisin, eikö niin, isä Pifferi? Jos
otamme kaikki asianhaarat lukuun, emme olisi voineet tehdä toisin.»

»Ehkemme olisi, teidän pyhyytenne.»

He kääntyivät puistokäytävän mutkaan, missä polku heidän

jalkainsa alla oli täynnä Juudas-puiden kukkia.

»Tuossahan oli se linnunpesä», sanoi paavi.

»Niin oli», vastasi munkki.

 »Omituista, ettei emo lennä ulos, kuten ennen. Ah, Mirri ei ole
täällä, ja siitä syystä lintu ei lennä.» Ja hakien linnunpesää paavi
laski kätensä varovasti vanhalle hautakivelle. Hetken perästä hän
sanoi muuttuneella äänellä: »Isä, linnunpoikaset ovat poissa.»

»Ovat kai lentäneet pois jo», sanoi munkki.

»Ei. Katsokaa!» sanoi paavi ja nosti ylös pienen pesän joka oli
täynnä höyhenten jäännöksiä.

»Mirri on ollut täällä», sanoi munkki.

Kunnianarvoisat vanhat miehet astuivat äänettöminä, kunnes he

saapuivat Vatikaanin kaarien ympäröimille pihoille. Siellä paavi
kääntyi kapusiinilaisen puoleen ja sanoi murtuneella äänellä:
»Menkää sen tyttöparan kanssa oikeussaliin huomenna, isä Pifferi.
Jos tuomarit tekevät kysymyksiä, joihin heillä ei ole oikeutta, silloin
suojelkaa häntä ja kieltäkää häntä vastaamastakin, ja jos hän
viimeisellä hetkellä masentuu, lohduttakaa ja vahvistakaa häntä.
Meidän täytyy… jättää kaikki Pyhän Hengen haltuun. Jumalan käsi
johtaa tätä asiaa… se johtaa kaikkea. Hän vie kaikki hyvään loppuun
— meille edulliseen päätökseen ja kirkolle sekä tuolle tyttöraukalle ja
hänen miehelleenkin onnelliseen loppuun, olkoonpa hän kuka
tahansa.»

»Olkoonpa hän kuka tahansa», lisäsi kapusiinilainen.

XXL

Pääsiäislauantain aamuna varhain Roma kutsuttiin todistajaksi

oikeuden eteen. Kutsukirjeessä, joka oli tuomarin allekirjoittama,
vaadittiin häntä saapumaan procuraan kello kymmenen samana
päivänä »todistamaan seikoista, joita häneltä siellä kysyttäisiin», ja
uhattiin, jollei hän saapuisi, rangaista rikoslain 176 pykälän nojalla.

Kaupunki ei vielä ollut aivan herännyt tänä viimeisenä

katumuspäivänä, huudot kaduilla kaikuivat raittiissa kevätilmassa, ja
pääskyt kiertelivät ylhäällä, kun Roma läksi yksin kotoaan.

Procura, joka on salaisen tuomioistuimen pääpaikka, on Tiberin

länsirannalla. Eräässä kerroksessa on kuninkaan prokuraattorin
osasto, toisessa kenraaliprokuraattorin osasto, ja kolmannessa ovat
tutkimustuomarit, joitten tehtävänä on valmistaa asioita julkisia
tuomioistuimia varten.

Roma löysi isä Pifferin odottamassa häntä rakennuksen ovella.

Vanha kapusiinilainen näytti levottomalta. Hän katsoi Roman kalpeita
kasvoja ja väriseviä huulia ja kysyi, oliko hän nukkunut. Roma
vastasi voivansa hyvin, ja he kääntyivät astumaan ylös portaita.
Karabinieereja kulki edestakaisin, ja talo oli täynnä liikettä.
 Ensimmäisten portaitten päässä commendatore Angelelli, kukka
napinlävessä, tuli heitä vastaan hymyillen ja kumarrellen sekä vei
heidät virastohuoneeseen. Tällä kertaa se tuli olemaan itse
kenraaliprokuraattorin virastona, koska varovaisuus ja myöskin
kohteliaisuus Donna Romaa kohtaan vaati, että osaston päämies itse
johti tutkimusta.

»Tämä on vain muotoasia», sanoi tutkija. »Se ei merkitse mitään

— ei kerrassaan mitään.»

Commendatore Angelelli johti heidät hiljaiseen huoneeseen, jossa

oli punaisella päällystetyt huonekalut, matot, lepotuolit, nojatuolit,
pöytä, uuni ja kaksi suurta kuvaa kuninkaasta ja kuningattaresta.

»Istukaa, olkaa hyvä. Asettukaa mukavasti», sanoi poliisipäällikkö

ja astui viereiseen huoneeseen.

Hetken perästä hän palasi kahden muun miehen seurassa. Toinen

oli vanhanpuoleinen herra, jonka päässä oli kahdella kultareunuksella
koristettu samettitakki. Se oli kenraaliprokuraattori, ja nuorempi mies
hänen seurassaan joka kantoi salkkua, oli hänen kirjurinsa.
Karabinieeri-upseeri astui samassa ovelle ja viipyi siinä hetken.

»Älkää pelätkö, lapseni. Teille ei tapahdu mitään pahaa», kuiskasi

isä
Pifferi. Kunnon kapusiinilainen vapisi itse huomattavasti.

Kenraaliprokuraattori oli ystävällinen ja kohtelias, mutta hän lähetti

pois poliisipäällikön ja olisi lähettänyt myöskin kapusiinilaisen, jonka
kiihkeä vastustus kuitenkin taivutti hänet.

»Hyvä. Jääkää siis ja istukaa», sanoi hän.

 Se oli omituinen keskustelu kolmen kesken. Isä Pifferi värisi
pelosta, vaikka hän oli siellä Romaa suojelemassa.
Kenraaliprokuraattori istui hymyilevänä ja juhlallisena, vaikka hän oli
tullut täyttämään persoonallisen koston luomaa salaista aietta. Ja
Roma istui suorana tuolilla mustassa puvussaan, olkihattu päässä ja
luoden ihmeellisen kauniit silmänsä hitaasti toisesta toiseen, tyynenä
ja äänetönnä, sekä ajatellen ainoastaan Rossia.

Kirjuri avasi pöydällä olevan salkkunsa ja valmistautui

kirjoittamaan.
Kenraaliprokuraattori istui vastapäätä Romaa nojautuen hiukan
eteenpäin.

»Te olette Donna Roma Volonna, prinssi Prospero Volonna-

vainajan tytär?»

»Niin olen.»

»Olette syntynyt Englannissa ja asuitte siellä lapsena?»

»Niin.»

»Vaikka olitte nuori kadottaessanne isänne, muistatte selvästi

hänet ja hänen tuttavansa?»

»Muutamia hänen tuttavistaan.»

»Yksi niistä oli nuori mies, joka asui hänen talossaan

ottopoikana?»

»Niin oli.»
 »Tiedättekö, että isänne, ikävä kyllä, oli sekaantunut valtiollisiin
vehkeilyihin?»

»Tiedän.»

»Ja tiedätte, että hänet vangittiin hyvin vakavan asian vuoksi?»

»Tiedän.»

»Ja tiedätte kai myöskin, että kun hänet tuomittiin kuolemaan

vehkeilystä edellisen kuninkaan henkeä vastaan, kuningas lievensi
tuon rangaistuksen, mutta että yksi hänen tovereistaan, joka
tuomittiin samaan aikaan ja samasta rikoksesta, vältti kaiken
rangaistuksen, kun ei ollut lain saavutettavissa?»

»Tiedän.»

»Ja että tuo nuori mies oli juuri hänen ottopoikansa?»

»Niin oli.»

»Syntyi hetken äänettömyys, jolloin ei kuulunut muuta kuin

kapusiinilaisen nopea hengitys ja kirjurin kynän rapina.

»Viimeisten kuukausien aikana olette Roomassa tutustunut

parlamentinjäseneen Rossiin?»

»Niin olen.»

Kapusiinilainen liikahti. »Tutustunut! Tämä signora on naimisissa

hänen kanssaan.»

Kenraaliprokuraattorin katse levisi huomattavasti. »Naimisissa?»

 »Kirkollisesti vihitty, mitä enempää kirkko ei vaadi.»

»Ah, vai niin», sanoi kenraaliprokuraattori peittäen hymynsä.

»Joka tapauksessa minun täytyy pyytää neitiä antamaan
ilmoituksensa tyttönimellään.»

»Jatkakaa», sanoi kapusiinilainen.

»Herra Rossi on varmaan kertonut teille suoraan monesta

asiasta?»

»On.»

»Hän on ehkä kertonut, että Rossi ei ole hänen isänsä nimi?»

»On.»

»Ja että se oli hänen äitinsä nimi, ja vaikka se lain mukaan oli
hänenkin nimensä, ei hän ollut sitä nimeä käyttänyt ennenkuin
tultuaan tänne Roomaan?»

»Niin.»

Nyt oli kapusiinilaisen vuoro näyttää hämmästyneeltä. Hänen

jalkansa polkivat lattiaa ja hän valmistautui ottamaan nuuskaa.

»Herra Rossi on nyt ollut muutamia viikkoja ulkomailla, ja hänen

poissaollessaan te olette epäilemättä saanut kirjeitä häneltä?»

»Olen.»

»Voitteko sanoa minulle, onko hän yhdessäkään näistä kirjeistä

puhunut jostakin vallankumouksellisesta hankkeesta?»
 Kapusiinilainen oli juuri kohottamaisillaan nuuskaa nenään, mutta
seisahtui ja huudahti: »Minä kiellän tuollaisen kysymyksen!»

»Isä!»

»Tarkoitan, että neuvon signoraa jättämään sen vastaamatta.»

Kenraaliprokuraattori peitti hymynsä, kääntyi Romaan ja sanoi:

»Bene!»

»Olkaa tyyni, tyttäreni», kuiskasi kapusiinilainen.

»Ainakin», sanoi kenraaliprokuraattori, »olette varma siitä, että

olette nähnyt herra Rossin ennenkuin tapasitte hänet Roomassa?»

»Olen.»

»Tiesittekö, että tuo kuuluisa parlamentinjäsen oli sama mies, joka

tuomittiin kahdeksantoista vuotta sitten?»

»Tiesin.»

»Onko hän kirjeissään tai puheessaan itse myöntänyt olevansa

sama henkilö?»

»On.»

»Yksi kysymys vielä, Donna Roma», sanoi kenraaliprokuraattori

yhä vielä hymyillen. »Isänne nimi Englannissa oli tohtori Roselli, ja
hänen toverinsa — —»

»Rohkeutta, lapseni», kuiskasi kapusiinilainen ottaen Roman

jääkylmän, vapisevan käden omaansa.
 »Mikä oli hänen nuoren toverinsa nimi?»

»Davido Leone», sanoi Roma luoden katseensa isä Pifferiin.

»Siis Davido Leone ja Davido Rossi ovat sama henkilö?»

»Niin», vastasi Roma, ja kapusiinilainen vaipui tuoliinsa aivan kuin

hän olisi saanut kovan iskun.

»Kiitos. Minun ei tarvitse vaivata teitä enää. Kirjurini laatii lyhyen

selonteon tästä.»

Commendatore Angelelli palasi karabinieerin kanssa, ja he

puhelivat jotakin hiljaa keskenään. »Ilmoitus parlamenttiin, niinkö?»
»Se on tarpeetonta, koska parlamentti ei istu pääsiäisen aikaan.»
»Vangitsemiskäsky?» »Tietysti. Tässä on malli. Täyttäkää se, niin
panen nimeni alle.»

Kirjurin kirjoittaessa selontekoa toisella puolen pöytää kirjoitti

poliisipäällikkö vangitsemiskäskyä toisella puolen lausuen sen
samalla ääneen karabinieerille, joka seisoi hänen tuolinsa takana.
»Me… ministerin päätöksestä… 187 pykälän mukaan… käskemme
vangitsemaan Davido Leonen, tunnettu nimellä Davido Rossi…
huomattu syylliseksi kuninkaanmurhan yritykseen… vuonna… ja
tuomittu… Ja siitä syystä käskemme kuninkaallisia karabinieereja
saattamaan hänet eteemme tutkittavaksi yllämainituista asioista ja
vaadimme kaikkia yleisen järjestyksen valvojia tehokkaasti
auttamaan yllämainitun käskyn toimeenpanossa. Ikä 34 v. Pituus
1,79 metriä. Otsa korkea. Silmät suuret ja tummat. Nenä
roomalainen. Tukka tumma ja lyhytkiharainen. Parta ja viikset ajetut.
Ryhti hienostunut.»
 Kun kirjuri oli lopettanut selontekonsa, luki hän sen ääneen
Romalle ja päällikölleen.

»Hyvä! Anna neidille kynä. Olkaa hyvä ja kirjoittakaa paperin alle,

Donna Roma — siinä kaikki.»

Roma ja isä Pifferi olivat molemmat nousseet seisomaan.

»Rohkeutta», koetti kapusiinilainen sanoa, mutta hänen vapisevilta
huuliltaan ei tullut ääntä. Roma seisoi hetken kynä kädessä, ja
hänen suuret silmänsä katsoivat ympäri huonetta. Sitten hän
kumartui ja kirjoitti nimensä nopeasti.

Samassa kenraaliprokuraattori kirjoitti vangitsemiskäskyn alle,

minkä jälkeen poliisipäällikkö antoi sen karabinieerille sanoen:
»Joutukaa — Chiasso», ja soturi poistui nopeasti.

Roma piteli vielä kynää, ja sitten se putosi hänen sormistaan.

»Tulkaa», sanoi kapusiinilainen, ja he läksivät huoneesta.

Ripetta-sillan luona oli väentungos. Erään kerjäläisen ruumis oli

nostettu virrasta, ja se virui siinä niiden viranomaisten tutkittavana,
joiden on ilmoitettava äkillisistä kuolemantapauksista. Roma
seisahtui katsomaan kuollutta miestä. Se oli vanha John. Hän oli
tehnyt itsemurhan.

Isä Pifferi tarttui Roman käteen ja veti hänet pois tuosta

kiusallisesta näytelmästä. Mutta Romaan ei koskenut mikään enää.
Hän oli kuin unissakävijä.
XXII.

Vatikaanissa kerrottiin, että paavi ei ollut maannut koko yönä.

Palveluksessa oleva kamariherra, jonka velvollisuus oli valvoa, kun
pyhä isä odotti unta, sanoi kuulleensa hänen rukoilevan pimeänä
yönä, ja kerran hän oli laulanut virrenkin.

Paaville tuo yö oli ollut ankara itsetutkistelun yö. Kuvia hänen

elämästään kulki ohi nopeasti vaihdellen ja pulputen esiin
pimeydestä kuin valovirta, joskus häviten, joskus taas tullen
näkyviin.

Ensin hänen mieleensä sukelsi kardinaalikokous, sitten nuo kolme

ääntenlaskijaa, joista hän itse oli yhtenä. Sitten ensimmäinen
istunto, toinen istunto ja kolmas istunto ja hänen oma nimensä yhä
uudestaan kaikuen, kun hän luki äänestyslippuja kovalla äänellä,
jotta kaikki kuulisivat. Yksi ääni vielä hänelle, sitten taas, sitten taas;
hänen pelkonsa, hänen pyörtymisensä, kardinaalin lempeä ääni, joka
sanoi: »Levätkää hetkinen, veljeni.» Sitten seurasi vaali ja tuo
peloittavan juhlallinen tunne, että Jumala oli hänet valinnut, sitten
melkein yliluonnollinen ilo tuona juhlallisena hetkenä, jolloin hänestä
tuli Kristuksen edustaja maan päällä.
 Sitten hän astui vaalisalin hämärästä päivän valoon, ja hänet
julistettiin Kaikkivaltiaan edustajaksi, Jumalan käskyläiseksi,
erehtymättömäksi. Sitten hän näki synkän kappelin, valkoisen ja
punaisen pukunsa, kalastajasormuksen, suuren ihmisjoukon piazzan
kimmeltelevien valkeiden valossa, sitten seurasi hiljaisuus ja sitten
kajahti kardinaalidiakonin kirkas ääni ilman läpi: »Ilmoitan teille ilon
— kunnianarvoisa kardinaali Leone on valittu paaviksi ja ottanut
nimekseen Pius X.» Sitten hopeatorvet alkoivat soida, ja tuhannet
ihmisäänet huusivat riemuhuutoja, ihmisjoukot liikkuivat, ilokellot
kertoivat tuon uutisen kaikissa Rooman kirkoissa, että Jumala oli
antanut maailmalle uuden kuninkaan ja paavin.

Kuinka pitkä aika tuosta tuntui kuluneen! Ja mitä muuta sitten oli
tapahtunut? Kymmenen vuotta vangittuna samassa talossa
pääsemättä koskaan kauemmaksi kuin tuon pienen maatilkun rajalle,
näkemättä koskaan muiden kasvoja kuin niiden, jotka polvistuivat
hänen jalkainsa juuressa, kuulematta koskaan muita ääniä kuin
niiden, jotka ylistivät häntä Kaikkivaltiaan edustajana! Mutta siitä
huolimatta hän oli tuntenut ainoastaan yhden päämäärän, ajatellut
yhtä ainoata ajatusta, hautonut yhtä ainoata toivoa, yhtä ainoata
unelmaa — maallisen vallan saavuttamista, kirkon valtaa koko
maailman yli, evankeliumin kulta-aikaa, jolloin Kristus itse
edustajansa persoonassa oli hallitseva kansaansa, jolloin Ikuinen
Kaupunki annettaisiin laillisen kuninkaansa haltuun, jolloin Pietarin
pyhä miekka perustaisi hengellisen ja maallisen hallituksen ja
rakentaisi sen Jumalan valtakunnan, joka oli leviävä yli kaikkien
valtakuntien maan päällä! Christus vincit, Christus regnat, Christus
triumphat!

Sitten myöhään yöllä paavi nukahti ja unen haltia antoi hänen

nähdä unen. Se oli toinen kuva — kuva, joka oli seurannut häntä
hyvin usein sekä nukkuessa että valvoessa tuon suuren päivän
jälkeen, jolloin hän astui parvekkeelle ja häntä tervehdittiin
jumalana. Hän sanoi sitä aavistukseksi. Ympäristö oli aina sama.
Himmeä huone, kappeli, alttari, hän itse polvillaan ja joku
kumartuneena hänen ylitseen ja kamala ääni huutaen hänen
korviinsa: »Sinä Kristuksen edustaja! Sinä tuo kallio, jolle Vapahtaja
rakensi kirkkonsa! Sinä Jumalan ääni! Sinä erehtymätön! Sinä, joka
istut maailman ylimmällä istuimella — muista, että olet maan
tomua!»

Paavi heräsi säpsähtäen ja poistaakseen kiusalliset ajatuksensa

hän sytytti tulen, asettui istumaan vuoteelleen ja ottaen kirjan
yöpöydältä alkoi lukea. Se oli katolilainen legenda isästä, joka oli
tuomittu tuhoamaan poikansa tai kärsimään sen, että poika tuhoaa
hänet. He olivat eronneet pojan ollessa nuorena, ja nyt, kun he taas
tapasivat toisensa, olivat he vihollisia ja poika veti miekkansa isäänsä
vastaan tietämättä kuka hän oli.

Yksitellen nuo kertomuksen eri tapahtumat liittyivät eilispäivän

tapahtumiin, ja Vatikaanin vanha, yksinäinen mies — lapseton,
heimoton, koditon huolimatta kaikesta ympäröivästä komeudesta ja
erossa kaikista ihmissiteistä — rupesi ajattelemaan asioita, jotka
olivat vielä vanhempia kuin hänen vaalinsa paaviksi — asioita, jotka
luonto näytti lempeästi haudanneen peittoon haudan ruohoin ja
kukin.

Hän näki suloiset, nuoret kasvot, kainot ja luottavaiset. Sitten

seurasi järistys, joka pani maan vapisemaan jalkain alla, rikoksen ja
häpeän tunne, käsittämätön, aiheeton, mieletön, mutta pysyväinen,
suuri nöyryytyksen aika, uuden maailman avautuminen, vaatimaton
asema luostarinsa, apulaisena keittiössä. Sitten ääretön kaiho ja
levottomuus, poistuminen luostarista, munkkilupaus,
armeliaisuustyöt, matkoja vieraisiin maihin ja alituista hakemista
julman kaupungin kaduilla sen yhden löytämiseksi, joka oli
kadonnut, mutta jota ei koskaan löytynyt.

Paavi laski pois kirjan ja sammutti valon. Sitten hän rukoili ja lauloi
virren.

Kun Cortis toi paaville aamiaisen aamuhämärässä (sillä

Vatikaanissa noustaan aikaisin), kuiskasi kamariherra makuusuojan
ulkopuolella palvelijalle: »Pyhä isä on puhunut enkelien kanssa koko
yön.»

Aamulla oli paavillinen jumalanpalvelus Pietarinkirkossa

juhlakulkueineen ja messuineen ylösnousemuksen muistoksi, mutta
paavi ei ottanut osaa siihen. Hän istui yksin yksinkertaisessa
huoneessaan, jossa uutimet olivat vedetyt vuoteen eteen, ja piteli
ristiä, joka riippui hänen kaulassaan, sekä odotti pääsiäiskellojen
kaikua.

Pieni ovi koridoriin avautui hiljaa, ja isä Pifferi astui huoneeseen.

»Miten ovat asiat?» kysyi paavi.

»Kaikki on ohi», sanoi kapusiinilainen.

»Jaksoiko lapsiparka… kestää sen?»

»Hyvin uljaasti, teidän pyhyytenne.»

»Eikö hän osoittanut heikkoutta? Ei pyörtynyt, eikä murtunut

lopussa?»
 »Päinvastoin, hän oli tyyni — aivan tyyni ja rauhallinen.»

»Kiitos Jumalan!»

»Se oli aivan ihmeellistä. Vaimo syytti miestään ja kumminkin

pysyi tyynenä, hirvittävän tyynenä.»

»Jumala auttoi häntä kantamaan taakkaansa. Jumala auttakoon

meitä kaikkia tuskan hetkellä.»

Paavi kohotti ristin huulilleen ja lisäsi: »Entä mies?»

»Rossiko?»

»Niin.»

»Kun hänen vaimonsa oli pannut nimensä syytöksen alle, annettiin

vangitsemiskäsky karabinieerille.»

»Sanottiinko siinä kaikki?»

»Sanottiin.»

»Sanottiinko, kuka hän on ja mistä?»

»Sanottiin, teidän pyhyytenne.»

Paavi kosketti taas ristiä ja kysyi: »Kuka hän on, isä Pifferi?»

Kapusiinilainen ei vastannut.

»Isä Pifferi, minä kysyn teiltä, kuka hän on?»

Kapusiinilainen ei vastannut vieläkään, ja paavi hymyili tuskallisesti

koskettaen munkin käsivartta hyväilevin liikkein ja sanoi sitten:
»Älkää peljätkö pyhää isää, carissimo. Jos tuo lapsiparka, joka
mieluummin tahtoi kuolla kuin uhrata miehensä, saattoi olla niin
tyyni ja uljas…»

»Pyhä isä», sanoi kapusiinilainen, »kun pyysitte tuota nuorta

naista syyttämään Davido Rossia, ajattelitte tätä ainoastaan kirkon ja
sen päämiehen vihollisena, jonka tarkoitus on molempien
hävittäminen ja järjestetyn yhteiskunnan tuhoaminen — eikö niin?»

Paavi nyökkäsi.

»Pyhä isä, jos… jos olisitte tiennyt, että hän oli jotakin muuta…
jotakin lähempää… esimerkiksi… jonkun papin sukulainen, olisitteko
vaatinut hänen syyttämistään kumminkin?»

Vanha kapusiinilainen oli vaivoin lausunut sanansa, mutta paavi

vastasi lujalla äänellä: »Se ei olisi muuttanut asiaa, poikani. Pyhä
raamattu ei peitä Juudaksen syntiä. Pitäisikö siis meidän peittää
niiden synnit, jotka kuuluvat oman perheemme piiriin?»

»Pyhä isä», sanoi kapusiinilainen, »jos teille olisi sanottu, että hän
on sukua teidän omaan ympäristöönne kuuluvalle papille…»

Hän vaikeni ja paavi vastasi hiukan vapisevalla äänellä: »Se ei

sittenkään olisi muuttanut asiaa. Kaikkivaltiaan viholliset vartioivat
yöt ja päivät, ja tulisiko pyhää kirkkoa alentaa hänen palvelijainsa
heikkouden tähden?»

»Pyhä isä, jos… jos teille olisi kerrottu… että hän oli kardinaalin
sukulainen?»

Paavi koetti hillitä itseään. »Sittenkään ei asia olisi muuttunut.

Olen vanha ja heikko, mutta Jumala olisi vahvistanut minua, ja
vaikka minun olisi pitänyt uhrata oikea käteni tai antaa ruumiini
poltettavaksi, niin…»

Hänen äänensä vapisi ja sammui. Syntyi hetken äänettömyys.

»Pyhä isä», sanoi kapusiinilainen kääntäen katseensa pois, »jos

olisi sanottu, että hän on mitä läheisintä sukua itselleen paaville…»

Paavin risti putosi, hän vapisi ja nousi istuimeltaan. »Silloin…

silloinkin… ei olisi… mutta tapahtukoon Jumalan tahto», virkkoi hän,
mutta ei voinut sanoa sen enempää.

Samassa pääsiäiskellot alkoivat soida. Pietarin-kirkon syvä-ääninen

kello kajahti ensin iloisesti kajahtaen ja sitten muut kellot kaupungin
kirkoissa yhtyivät riemusoittoon. Katedraalissa oli esirippu alttarin
edessä reväisty kahtia, ja laulettiin Gloria in Excelsis.

Silloin valkopukuinen pappi astui paavin huoneeseen ja sanoi

polvistuen keskelle lattiaa: »Pyhä isä, ilmoitan teille suuren ilon.
Halleluja! Herra on noussut kuolleista.»

Paavi koetti nousta istuimeltaan, mutta ei voinut. »Auttakaa

minua, monsignor», sanoi hän heikosti, ja pappi nosti hänet
seisomaan. Sitten hän nojautuen papin olkapäähän astui yksityisen
kappelinsa ovelle. Tultuaan sinne kääntyi hän isä Pifferiin, joka aikoi
hiljaa poistua huoneesta.

»Hyvästi, carissimo», sanoi hän surkealla äänellä, mutta

kapusiinilainen ei voinut vastata.

Hetken kuluttua paavi oli yksin. Pienen kappelin kaari-ikkunoiden

edessä riippui punaiset uutimet, mutta kellojen kaiku, urkujen
hyminä ja laulavan kansan äänet, kun suurta Hallelujaa veisattiin,