TS Kysely

Valmis niittykukkaseppele on näyttävä juhannuskoriste.
Mitä lahjaksi päiväkodin henkilökunnalle, kun kesäloma alkaa? Pitääkö lapsen opettajaa muistaa kouluvuoden päättyessä?
Kupittaalle nousee neljän talon keskittymä. Rakentaminen on ollut alamaissa muun muassa korkean korkotason vuoksi.
Onnea funikulaari, joka jämähdit turkulaisten sydämiin! Näin toivottaa Tiiu viisivuotiaalle.
Turun Sanomien kyselyyn vastanneet kuntajohtajat näkivät luonnoksessa ja sen avaamassa keskustelussa hyvääkin, mutta erityisesti pienten kuntien perusterveydenhuollon palvelut ja sen aiheuttamat seuraukset niin kuntalaisten terveydelle kuin kuntien vetovoimallekin ovat yhteinen huolenaihe. Kyselyyn vastasivat muun muassa ylhäältä vasemmalta lukien Raision Eero Vainio, Nousiaisten Teemu Heinonen, Turun Tuomas Heikkinen, Paimion Jari Jussinmäki, Naantalin Laura Leppänen, Maskun Miira Raiskila ja Laitilan Lauri Kattelus.
Uransa äidinkielen opettajana tehnyt Pirjo Brunila (oik.) tapasi oikolukea lasten- ja nuortenkirjailija Marjut Brunilan käsikirjoitukset. Nykyään hän tykkää kuunnella, kun tytär lukee hänelle keskeneräisiä tekstejään. Marjut on vasta palaamassa tekstiensä äärelle. Hän kertoo, ettei ole pystynyt kirjoittamaan kuukausiin, koska äidille avun hakeminen on vienyt kaikki hänen voimansa.
Opiskelijaravintola Proffan Kellari lopettaa toimintansa nykyisissä tiloissaan kesän aikana.
Vastaajia oli kymmenen. Lue, mitä Aki Lindén (sd), Ville Valkonen (kok), Li Andersson (vas),  Vilhelm Junnila (ps), Timo Furuholm (vas), Kike Elomaa (ps), Saku Nikkanen (sd),  Eeva-Johanna Eloranta (sd), , Sofia Virta (vihr),  ja Mikko Lundén (ps) ovat mieltä Länsiradan rakentamisesta.
Turkulainen 38-vuotias Milja Virta kertoo olevansa melko aktiivinen verkkokaupan asiakas. Hän on tilannut suoraan Kiinasta muun muassa tarvikkeita koirilleen.
Juttelimme kahvilassa käymisen motiiveista Café Qwenselissä, Helmikahvilassa ja Fazer-kahvilassa. Kuvakollasissa yrittäjä Kaisa Takala (vas.), salivastaava Päivi Arki ja ravintolapäällikkö Marika Viitala.
Esposito vuonna 2020. "Syyskuussa Turun Sanomat kysyi lukijoilta mikä on parasta Turussa. Jokirantaa ja sen keskieurooppalaista tunnelmaa kehuttiin."
TS:n lukijoiden mielestä tyhjilleen jäävän Turun rautatieaseman tiloihin voitaisiin sijoittaa esimerkiksi useita ravintoloita.
Turun rautatieasema valmistui vuonna 1940. Sen palvelut ovat vuosien saatossa karsiutuneet
Tältä Espositolla näytti vuonna 1990.