Tulevaisuus

Kierrätysmateriaalit ovat olleet ahkerassa käytössä Aikamatka 20360:a luotaessa.
Puhelimia ei Puolalan koulun kuudesluokkalaisten Frida Kivilinnan (vas.), Aini Koskenniemen ja Lii Bertellin luomassa kaupungissa ole vaan kommunikointi tapahtuu radioaseman kautta. Kauheasta katastrofista ja sitä seuranneesta muodonmuutoksesta huolimatta Turussa on pidetty kiinni eräästä hyvin tärkeästä perinteestä.– Radion kautta lähetetään tiedotteita ja uutisia sekä esimerkiksi joulurauhan julistus, Lii kertoo.
Pää menee pyörälle, kun yrittää kuvitella uuden Suomen presidentin eteen avautuvia maailman haasteita. Presidentti Donald Trumpin Fulton Countyn vankilassa otetusta pidätyskuvasta on taiteilijan versio nähtävillä Georgian osavaltion Atlantassa jalankulkutien varrella.
Lainsäätäjien tulee pian ratkaista, miten poliisi voi tutkia ja oikeuslaitos punnita tapauksia, joissa tekoälyä hyödyntävä, autonominen laite on osallisena vakavissakin rikoksissa.
Tulevaisuudentutkimusta tarvitaan yhteisten, viheliäisten ongelmien, kuten ilmastonmuutoksen ja tulehtuneen geopoliittisen tilanteen ratkaisuun. Muutosta voidaan hahmottaa vain monitieteellisesti.
Tommi Melenderin Aurum on juonellisesti tiheä sukupolviromaani, jonka tarinassa liikutaan ajallisesti 1900-luvun alusta tulevaisuuteen.
– Degrowth tarkoittaa kulutuksen ja tuotannon skaalaamista ekologisesti kestävälle tasolle oikeudenmukaisella tavalla, sanoo väitöskirjatutkija Liisa Haapanen. Hän on valmistunut Helsingin yliopiston ympäristönsuojelutieteestä ja jo gradussaan keskittyi talouskasvukritiikin tutkimiseen.
Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskus myöntää Pentti Malaska -tulevaisuuspalkinnon seuraavan kerran vuonna 2025.
Laajamittainen vedyntuotanto vaatii tuekseen riittävästi puhdasta energiaa, etenkin tuulivoimaa. Merituulivoimapuistojen tulo lisää Suomen potentiaalia vedyntuotantoon. Kuvassa tuulivoimaloita Tanskassa.
Turkulainen SHIFT järjestetään Kupittaalla. Arkistokuva tapahtumasta vuodelta 2020, jolloin tapahtuma järjestettiin virtuaalisesti samassa paikassa kuin tänä vuonna.
Uusi uhka jo nousussa? Pandemiat huolettavat suomalaisia naisia enemmän kuin miehiä. Uuden lintuinfluenssan muunnoksen pelätään olevan jo lähestymässä. Noin 50 000 lumihanhen parvi lähti lentoon Yhdysvaltojen Pennsylvaniassa Middle Creekin luonnonsuojelualueella torstaina.
Greta Thunberg aloitti koululakkoilun ilmaston puolesta 15-vuotiaana elokuussa 2018. Jo marraskuussa perjantainen lakkoliike oli levinnyt eri puolille Ruotsia sekä ulkomaille.
Uutismedian liiton mediakasvatusasiantuntija Hanna Romppainen toivoo, että uutismediat lisäisivät nuorten ääntä erityisesti sotaan ja kriiseihin liittyvissä aiheissa.
Hyperloop One -yhtiö, joka tunnettiin aiemmin Virgin Hyperloopina, on rakentanut Nevadan autiomaahan 500 metrin mittaisen testiradan. Ensimmäinen testiajo ihmisillä tapahtui marraskuussa vuonna 2020. Nykyään vaikuttaa, että ihmisten sijaan putkissa olisi tarkoitus kuljettaa rahtia.
Turun keskustan kehittäminen autojen ehdoilla heikentää WSP Finlandin aluetutkimuksen mukaan Turun elinvoimaa ja tulevaisuusvalmiutta.
Juuri lukion aloittanut Ronja Vilska on harmissaan siitä, että puhe ylioppilaskirjoituksista alkoi jo lukion ensimmäisellä viikolla.– Sitä voitaisi stressin poistamiseksi jättää vähän enemmän alussa pois, kun kaikki on muutenkin uutta, Vilska pohtii.
Kirkkopuiston terassi Turun tuomiokirkon kupeessa on Matti Niemen mukaan hyvä esimerkki rohkeasta ratkaisusta, jollaisten avulla kaupunkia voidaan kehittää eteenpäin.
Tulevaisuudessa ensihoitajat saattavat lennähtää paikalle dronella. Terveydenhoidon kuljetukset ovat kyselyiden mukaan parhaiten hyväksyttyjä uusia palveluita dronetoimialalla. Kuvassa Ehang Scandinavia AS:n henkilökuljetuksiin soveltuva Ehang E216, jota testataan Helsingissä ensi kesänä. Etäohjattava laite kykenee kuljettamaan kaksi henkilöä ja sen nopeus on 130 kilometriä tunnissa.
Humanoidirobotit voivat tulevaisuudessa tarjota ihmisille fyysistä ja kognitiivista tukea, ja toimia sosiaalisessa vuorovaikutuksessa heidän kanssaan.
Pöytyäläinen Ella Virtanen, 16, haki kesäpestiä myös lähikaupasta, mutta on tyytyväinen päästessään töihin kunnan kesäleireillle.  Hän on itse osallistunut lapsena samanlaiseen leiritoimintaan.
Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen korosti nuorten kuulemisen merkitystä Euroopan tulevaisuuden rakentamisessa julistaessaan nuorison teemavuoden avatuksi.